Pikavippi- ja tekstarikiskurit!

Yh81+2l

Joudun yksihuoltajaäitinä välillä taloudellisesti todella hankaliin tilanteisiin. Eräänä päivänä viime viikolla surffailin netissä, ja mietiskelin, mistä saisin taas perheelle ruokaa. Ruoka ei ole meiltä vielä koskaan loppunut, mutta jossain vaiheessa sekin alkaa loppumaan. Jos olisin viime viikolla netistä löytänyt palvelun, joka vaihtaa tekstiviestejä rahaksi, olisin käyttänyt sitä, vaikka se olisi maksanut mitä hyvänsä!

Oli kamalaa olla kokonainen viikko ihan ilman rahaa. Onneksi oli puhelin ja www.lahjakorttikauppa.fi jolta sain tilattua edes S-marketin lahjakortin ruokamenoihin. Onneksi oli myös äiti, joka toi ruokakasseja!

Netistä poistettiin joku aika sitten "Tekstiviestit rahaksi" - palvelun nettisivut. Ihmiset kovasti ihmettelivät keskustelupalstoilla, mihin tällaista palvelua tarvitaan. Kun lähettää tekstiviestin palveluun, saa tililleen seitsemän euroa. Tekstiviestin hinta on 20 euroa. Eli palvelu myy seitsemän eurosia 20 eurolla. Ei kai kukaan noin hölmöä kauppaa tekisi, ellei olisi pakko. Palvelu on suunnattu niille, joilta jo kaikki muu on poisotettu. Kun vielä on jäljellä puhelinliittymä, jolla voi ostaa pizzaa, vaatteita, automaateista karkkia ja limsaa.

Olisin viime viikon pärjännyt 100 eurolla. Pyysinkin sitä sosiaalitoimesta, mutta vieläkään en ole saanut vastausta. Nyt on yli viikko kulunut. Joudun siis taas tilaamaan lahjakortin tai pari ruokamenoihin.

Tällaista tapahtuu ihmisille, joilla ei ole rahaa. Pikavippeihin on helppo tarttua, jos ei rahaa ole.
Kun mennään pikavipeistä vielä alaspäin, sinne missä ovat luottotietonsa menettäneet, ollaan "maksa matkapuhelimella" - palveluiden äärellä. Pohjalla, josta ei enää alemmaksi pääse.

Matkapuhelimella maksettavat palvelut lisääntyvät koko ajan. Hinnat ovat korkeampia matkapuhelimella maksettaessa kuin rahalla tai kortilla. Ei kai kukaan maksa pizzasta 10 euroa, jos saman pizzan voi saada samasta paikasta viiden euron korttimaksuna. Sellainen ihminen maksaa, jolla ei muuta ole kuin se helvetin puhelinliittymä. Eli kaikki nämä järjettömät ja kalliit palvelut nylkevät selkänahkaa niiltä ihmisiltä, joilla jo muutenkin kaikkein vähiten on.
Pikavippipalvelut taas kiskoo myöhästyneestä 100 eurosta äkkiä 240 euroa! Se vie koko ajan syvemmälle velkasuohon ja seuraavassa kuussa ollaan taas pahemmassa tilanteessa.

Tässä maassa perusturva on riittämätön. Se saa kaikki kiskuripikavippifirmat kukoistamaan täällä.

13

781

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vippipalvelun hega

      tuo lahjakorttipalvelu on suunnattu aivan idiooteille ja superluusereille. Mutta ole huoleti, ei tuolla järjenjuoksulla kauaa tarvitse omaa puhelinliittymääkään ihailla.

      • luottotappiot pois

        Tietääkö ne firmat, missä heidän lahjakorttejaan myydään? Ovat varmaankin onnesta soikeina.


      • Hulluus huipussaan!

        En ole aiemmin tiennytkään, että laillinen rosvous on sallittu ja kukaan ei näihin sorru, paitsi rahattomat ja humalassa olevat.
        Käsittämätöntä!!!!


    • 11-12

      siis surffailet netissä ja mietit mistä saisi ruokaa?
      työnteko olisi järkevämpää ruokamenojen kattamiseksi!

      toi ei ole totta, pakko nauraa :)

      • pizzanainen

        kun ostat ravintolasta pizzan, maksat 8 eur ja ravintolan tekokustannus 1-2 euroa. normaalia liiketoimintaa


      • panomies..........
        pizzanainen kirjoitti:

        kun ostat ravintolasta pizzan, maksat 8 eur ja ravintolan tekokustannus 1-2 euroa. normaalia liiketoimintaa

        Ostin juuri huoran tuolta lahjakortti puodista. :)


      • suhdannesuffaaja
        panomies.......... kirjoitti:

        Ostin juuri huoran tuolta lahjakortti puodista. :)

        Käy Kirkon ruokaavustuksessa hakemassa sitä safkaa. Itse pärjäiltään markkan-aikana 100 markalla viikossa. Sulla on kumman kallis elämäntyyli 100 egee????


      • jani ja mira
        suhdannesuffaaja kirjoitti:

        Käy Kirkon ruokaavustuksessa hakemassa sitä safkaa. Itse pärjäiltään markkan-aikana 100 markalla viikossa. Sulla on kumman kallis elämäntyyli 100 egee????

        ja hinnat kuusinkertaistui, eli nykyinen sataeuroa vastaa entisajan hunttia..


    • http://www.lainahaku
    • Kadunkuluttaja

      Jos ruoka-apua tavitset, niin kannatta ottaa yhteyttä esim. kirkon tai spr:n tarjoammin avustuspalveluihin. Et pitkälle pötki, jos ostelet kalliita lahjakortteja netistä. Tuollaisia lahjakorttipalveluita käyttävät vain ne, joilla on siihen oikesti varaa!

    • AM
      • AM

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1189
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      332
      664
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      576
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe