Tämä tapahtui siis pari vuotta sitten, eli vuoden 2008 syksyllä, kun olin ystävättäreni ja muutaman tuttuni kanssa istumassa iltaa paikallisessa "räkälässä". Oli sen verran myöhäinen syksy, että ensilumikin oli jo kokeillut saapumistaan.
Istuimme nurkkapöydässä, jossa meitä istui viisi henkeä. Minä, ystävättäreni ja muutama paikallinen tuttu.
Olimme juoneet jo mukavasti, ainakin itse olin melko päissäni ystävättärestäni puhumattakaan. Tarkalleen ottaen kaikki alkoi siitä, kun ystävättäreni painoi suukon ohimolleni ja sanoi että hän lähtisi menemään.
En tiedä mikä minussa silloin naksahti: olihan ystävättäreni todella viehättävä ja kaunis. Hänellä oli punertava tukka ja kauniit silmät. Ystävättäreni ei vain herättänyt minussa sellaisia tunteita, että haluaisin hänet omakseni. Ei, minä pidin varsinaisesti eräästä toisesta naispuolisesta henkilöstä.
Katsoin, kuinka ystävättäreni kaikkosi paikalta ja minä laitoin hänelle viestin perään: minne menit?
Ystävättäreni kertoi menneensä haukkaamaan happea viereiseen puistoon ja minä menin hänen luokseen. Siellä hän istui ja minut kuullessaan tervehti. Istuin hänen viereensä ja suutelin häntä. Se taisi olla ensimmäinen virheeni sinä iltana, ettei jopa toinen?
Saavuimme asunnolleni: yksiöön. Ystävättäreni tokaisi että olin siivonnut siellä, viimeksi kun oli ollut sotkuista. Tyypillistä. Astelin ystävättäreni eteen ja suutelin häntä. Häneltä oli mennä jalat alta, joko minun tai humalan takia, mutta hän vastasi siihen. Ohjasin hänet patjalleni ja riisuin hänen yltään paitaa samaan tahtiin, kun hän riisui housujani. Puhelimeni soi, mutta en ollut kuulevani sitä.
Hieroin hänen rintojaan ja hän hengitti syvään. Katsoin häntä silmiin ja suutelin häntä pitkään. Annoin huulieni valua alemmas ja alemmas. Annoin kieleni leikitellä ja ystävättäreni kiemurteli vaivihkaa.
Olisin jatkanut tällaista leikkiä pitkään, mutta ystävättäreni vannoi lopettamaan. Kysyin, oliko kaikki hyvin mutta hän ei vastannut. Hetken kuluttua roolimme vaihtuivat ja hän otti -tiedätte-kyllä-minkä- huostaansa ja aloitti hellävaraisen, mutta perhanan tehokkaan suuhoidon, jota en ollut kokenut aikoihin. Hengitykseni tihentyi tiheytymistään mitä enemmän ystävättäreni jatkoi. Hän siveli pallejani, teki hitaasti, että nopeasti. Välillä hän kiusoitteli vain sitä yhtä kohtaa, josta olin saada aikamoisen slaagin. Taivas!
Sitten olikin aika tositoimiin.
Asetin ystävättäreni jalat haralleen ja asetuin hänen ylleen. Kysyin jännittääkö häntä, mutta hän hymähti. Ei siis, minua nimittäin vähän jännitti. Asetin itseni hänen sisäänsä ja aloitin tasatahtisen valssin. Tunsin kuinka hän oli hiestä märkä. Nuolin hänen rintojaan ja kaulaansa, toisella kädelläni hyväilin hänen klitoristaan saaden hänet inisemään. Asetin hänet nurinperin ja rakastelin häntä takaa päin. Asetin käteni hänen vyötäisilleen: jestas tämä nainen oli hoikka! Olin laueta, mutta päätin, että en vielä aio tehdä sitä.
Nostin ystävättäreni ja kippasin meidät nurin niin, että hän oli päälläni katsoimme toisiamme ja ystävättäreni aloitti hoitelemiseni. Hän aloitti hitaasti ja hymähti. Suljin silmäni, mutta en voinut vastustaa kun meno yltyi. Hänen kauniit, pienet mutta terhakat rintansa, heiluivat rakastelumme tahtiin ja hän oli aivan halkeamispisteessä- ja niin olin minäkin. Ne loput viisi minuuttia olivat jotain aivan taivaallista: hieroin hänen klitoristaan ja toisella rintaa, hän hoiteli toisella kädellä pallejani ja piteli toisella kiinni. Meno oli aika rajua ja hän vuosi hieman verta sen takia. Kaikki päätyi hänen laukeamiseen, mutta ennen kaikkea myös minun- täydellinen ajoittaminen, jos voisin sanoa.
Otin ystävättäreni kainalooni ja suutelin häntä kaulalle. Hän hymähti hengästyneenä ja sanoi, että enpä olisi uskonut. En olisi minäkään. Teimme tämän saman vielä toistamiseen aamulla, jonka jälkeen hän katosi. Toki näin häntä, mutta hän ei halunnut muistaa koko asiaa sillä mikäpä siinä, näin kavereiden kesken.
Pelkästään vain kavereiden kesken
roope:0113
0
13318
Luetuimmat keskustelut
- 741216
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔811109Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241075Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129955Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6908- 60844
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.73714Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132672Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50652Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80632- 48537
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90530- 25512
- 36495
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11480- 109470
- 43467
- 19436
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää38425On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397