Minna Kupela löytyi kuolleena.

Minna Kupela löytyi kuolleena.

Pitkään kateissa ollut Minna Kupela löydettiin kuolleena tänään iltapäivällä.

Vainaja löytyi melojan havainnon perusteella.

Eurassa marraskuun 11.päivänä kadonneen Kupelan, 34, ruumis löytyi joesta Euranniityn kohdalta.

Marraskuun lopulla Kupelan takki ja reppu löytyivät saman joen rannalta.

Kupelaa etsittiin ahkerasti hänen katoamishetkestään asti. Poliisin lisäksi suuretsintöihin osallistui puolustusvoimien virka-apuosasto Porin Prikaatista ja vapaaehtoisen pelastuspalvelun henkilöstöä.
161582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

"Ei rikosta". Näin ainakin miesten kyseessä ollessa.

Äänestä
  • Tavallinen suomalainen itsemurha. Loppuu tyhmien spekuloinnit palstoilla, että olisi karannut, nähty toisessa kaupungissa ym. sontaa.

    Äänestä

  • perussetti.. kirjoitti:

    Tavallinen suomalainen itsemurha. Loppuu tyhmien spekuloinnit palstoilla, että olisi karannut, nähty toisessa kaupungissa ym. sontaa.

    Näitä salapoliisijuttuja nousee aina näissä tapauksissa esille, samoin kuin läskipersefeministit nousevat heti hikisille ja tukeville jaloilleen ja ryhtyvät syyttämään itsemurhan tehneen ihmisen puolisoa tappajaksi, kuten tässäkin asiassa kävi.

    Ikävä tapaus tietysti, mutta hyvä kun ruumis löytyi. Saavat omaiset vainajan maan poveen ja voivat aloittaa surutyönsä.

    Äänestä

  • insinööri-Ilkka kirjoitti:

    Missään uualla ei ole puhuttu itsemurhasta, paitsi tällä "laatu" foorumilla.

    Äänestä

  • Butt fuck kirjoitti:

    avopuolisoa tappajaksi, mikä on vielä törkeämpää...

    Äänestä

  • Butt fuck kirjoitti:

    Missään uualla ei ole puhuttu itsemurhasta, paitsi tällä "laatu" foorumilla.

    No siitähän tässä juuri on kyse, itsemurhasta.

    Äänestä

  • insinööri-Ilkka kirjoitti:

    No siitähän tässä juuri on kyse, itsemurhasta.

    Mistä tiiät?

    Äänestä

  • kysyn vaan kirjoitti:

    Mistä tiiät?

    Siitä, että kun itsetuhoinen ihminen katoaa, kyse ei juuri koskaan ole mistään muusta kuin itsemurhasta. En minä ainakaan tiedä että aiemmin itsemurhaa yrittänyt/harkinnut/siitä puhunut ihminen katoaa kuukausien ajaksi ja sitten löytyessä paljastuu että hän onkin joutunut henkirikoksen uhriksi. Näitä tapauksia on tuttavapiirissänikin kaksi ja molemmissa tapauksissa kyseessä oli ihminen joka itse päätti päivänsä.

    Kuten sanottu, salapoliisiteoriat on kivoja ja niitä on tämänkin jutun tiimoilta liikkunut paljon mutta ei tässä ole muusta kyse kuin siitä että Minna Kupela on päättänyt itse päivänsä. Miksi se on niin vaikea käsittää?

    Eipä kai olekaan, kysyin vaan, että oliko varma tietoa vai oletus.

    Äänestä

  • kysyn vaan kirjoitti:

    Eipä kai olekaan, kysyin vaan, että oliko varma tietoa vai oletus.

    On se jos ei poliisi ole tiedotteessaan valehdellut. Viimeksi tänään oli kaksi kertaa viikossa ilmestyvässä kaupunkilehdessä pikku-uutinen tuosta joesta löytyneestä ruumiista ja siinäkin mainittiin ties kuinka monennen kerran jo tässä katoamisen jälkeen että "poliisin mukaan tapahtumaan ei liity rikosta".

    Äänestä

  • insinööri-Ilkka kirjoitti:

    On se jos ei poliisi ole tiedotteessaan valehdellut. Viimeksi tänään oli kaksi kertaa viikossa ilmestyvässä kaupunkilehdessä pikku-uutinen tuosta joesta löytyneestä ruumiista ja siinäkin mainittiin ties kuinka monennen kerran jo tässä katoamisen jälkeen että "poliisin mukaan tapahtumaan ei liity rikosta".

    Lähinnä tarkoitin, että olisko voinut olla onnettomuus ja vahinko, että on jokeen joutunut. Että olisi mennyt joenvarteen syntyjä syviä miettimään ja jotenkin lipsahtanut jokeen. Sitä emme taida koskaan saada tietää. RIP Minna ja jaksamista omaisille.

    Äänestä

  • kysyn vaan kirjoitti:

    Lähinnä tarkoitin, että olisko voinut olla onnettomuus ja vahinko, että on jokeen joutunut. Että olisi mennyt joenvarteen syntyjä syviä miettimään ja jotenkin lipsahtanut jokeen. Sitä emme taida koskaan saada tietää. RIP Minna ja jaksamista omaisille.

    mutta hieman tragikoomista, jos itsetuhoinen ihminen joenvarrella ensin istua harkitsee itsemurhan tekoa ja tämän jälkeen vahingossa lipsahtaa jokeen ja hukkuu. Kuin kohtalon ivaa.

    Äänestä

  • kaikkea te keksitte kirjoitti:

    mutta hieman tragikoomista, jos itsetuhoinen ihminen joenvarrella ensin istua harkitsee itsemurhan tekoa ja tämän jälkeen vahingossa lipsahtaa jokeen ja hukkuu. Kuin kohtalon ivaa.

    On vahinkoja ja "vahinkoja". Tästä nimenomaisesta asiasta sen enempää tietämättä, niin hyvin monen itsetuhoisen statuksen saaneen ihmisen itsariyritykset ovat olleet hätähuutoja ja he ovat halunneet kiinnittää huomiota ahdinkoonsa. Eli voidaan siis leikitellä kuolemalla, ottaa paljon lääkkeitä, jopa lipostella veden lähellä vaarallisella paikalla, kulkea junaradalla, ajaa autolla holtittomasti; halutaan antaa sattumalle mahdollisuus.
    Millä perustein ao. henkilö on saanut itsetuhoisen henkilön leiman?

    vissiin yrittänyt. Nyt sitten onnistui. Mutta se siitä ja voimia omaisille.

    Äänestä

  • kysyn vaan kirjoitti:

    On vahinkoja ja "vahinkoja". Tästä nimenomaisesta asiasta sen enempää tietämättä, niin hyvin monen itsetuhoisen statuksen saaneen ihmisen itsariyritykset ovat olleet hätähuutoja ja he ovat halunneet kiinnittää huomiota ahdinkoonsa. Eli voidaan siis leikitellä kuolemalla, ottaa paljon lääkkeitä, jopa lipostella veden lähellä vaarallisella paikalla, kulkea junaradalla, ajaa autolla holtittomasti; halutaan antaa sattumalle mahdollisuus.
    Millä perustein ao. henkilö on saanut itsetuhoisen henkilön leiman?

    Ainakin hän on jonkun vuorokauden mittaisen katoamistempun tehnyt ennenkin. Sitä en tiedä oliko varsinaisesti yrittänyt itsemurhaa, mutta hänen aviomiehensä oli katoamisilmoitusta tehdessään kertonut poliisille noista itsetuhoisista aikeista joten luultavasti hän ainakin niistä on puhunut jos ei yrittänyt ole.

    Äänestä

  • insinööri-Ilkka kirjoitti:

    Ainakin hän on jonkun vuorokauden mittaisen katoamistempun tehnyt ennenkin. Sitä en tiedä oliko varsinaisesti yrittänyt itsemurhaa, mutta hänen aviomiehensä oli katoamisilmoitusta tehdessään kertonut poliisille noista itsetuhoisista aikeista joten luultavasti hän ainakin niistä on puhunut jos ei yrittänyt ole.

    Ja vielä lisään että varmasti aviomies tunsi vaimonsa paremmin kuin kukaan meistä tälle palstalle kirjoittavista.

    Niin ettei tarvitse tulla kenenkään sitä ihmettelemään ja kyselemään miksi hän tuollaisia on katoamisilmoituksen yhteydessä kertonut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

noomira kirjoitti:

Minna Kupela löytyi kuolleena.

Pitkään kateissa ollut Minna Kupela löydettiin kuolleena tänään iltapäivällä.

Vainaja löytyi melojan havainnon perusteella.

Eurassa marraskuun 11.päivänä kadonneen Kupelan, 34, ruumis löytyi joesta Euranniityn kohdalta.

Marraskuun lopulla Kupelan takki ja reppu löytyivät saman joen rannalta.

Kupelaa etsittiin ahkerasti hänen katoamishetkestään asti. Poliisin lisäksi suuretsintöihin osallistui puolustusvoimien virka-apuosasto Porin Prikaatista ja vapaaehtoisen pelastuspalvelun henkilöstöä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu