Hei, kyselisin että millaisia oireita on jos on masennus. Kerronpa tässä itsestäni, toivottavasti saatte selkoa.
Olen nuori nainen ja synnyttänyt vuosi sitten. Raskaus ei ollut toivottu, mutta en hetkeäkään ajatellut aborttia. Raskaus meni hyvin, lukuun ottamatta melkein jokapäiväistä tressiä ( ihmissuhteet) ja pelkäsin raskauden aikana kohtukuolemaa. Synnytys onnistui hyvin, ei mitään komplikaatioita.
Vauvan saannin jälkeen, arki alkoi hyvin. Olen yksinhuoltaja joten hoidan lastani yksin, isä tapaa välillä. Olin iloinen ja kaikki tuntui hyvälle. Sitten alkoi huoli kuolemasta; pelkäsin että minä tai lapseni kuolee johonkin ja pelko on minulla edelleenkin. Välillä iltaisin otin vauvan syliini, halasin ja itkin todella paljon. Ikäänkuin hyvästelin lapsen siltä varalta, jos en aamulla heriäisikään enään.
Minulla on joka päivä paha olla. Itken pienistäkin asioista ja ihan turhaa ja mielialani heittelehtivät jatkuvasti. Aamulla voin olla hyvällä päällä, päivällä tuntuu että seinät kaatuvat. Joka ikinen päivä on siis paha olla, joko se on koko päivän tai sitten alkaa yhtäkkiä vaikka aikasemmin asiat ovat olleet OK.
Olen myös siis miesystävävällekkin kokoajan vittumainen ja tiuskin. Pelkään että hän ei kestä tätä suhdetta jos jatkan vielä kauankin tätä. Minä en voi asialle mitään, vaikka kuinka yritän olla normaali niin jossain vaiheessa se paha olo ja vitutus purkaantuu miehelle.
En tiedä, olenko masentunut. VOiko synnytyksenjälkeinen masennus näkyä vuoden synnytyksen jälkeen ? Vai onko itselläni vain tälläinen vaihe meneillä- aika pitkä vaihe olisikin koska tätä on jatkunut KAUAN.
Ikinä en ole satuttanut lastani, eikä mielessänikään ole tuollainen käynyt. En ole myöskään itseäni satuttanut eikä sekään ole mielessäni käynyt. Jokin minulla on, mutta en vain tiedä mikä. Haluaisin itse yrittää ottaa selvää mikä minua vaivaa ja sitäkautta yrittää itse " parantaa " minut- ennenkuin haen ammattiapua.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä tuo jonkinlaiselta masennukselta kuulostaa. Etsi googlella Beckin masennustesti. Se antaa vähän suuntaa miten vaikeasti voisit olla masentunut. Siitä ei silti tietystikään selviä masennuksesi syyt, joten suosittelisin sinua kuitenkin ottamaan yhteyttä lääkäriin. Pienen lapsen hoitaminen vaatii kovasti voimia ja hyviä hermoja.