Hei!
Meillä on taloyhtiössä syntynyt ongelma, jossa taloyhtiön yhdessä osakkeessa asuu osakkeenomistajan lisäksi tämän juoppo ystävä olematta taloyhtiössä edes kirjoilla. Tämä kaveri on jo aiemmin meinannut polttaa puutalomme kännisillä toilailuillaan ja nyt vaan asustelee asunnossa maksamatta vesimaksuja ja muutenkin aiheuttaen häiriötä.
Tämö on nyt todellinen ongelma. Asunto-osakkeen omistajalle on jo annettu aiemmin varoitus asunnon haltuunotosta. Tämän orastavan tulipalon yhteydessä tuli myös esille että tämä kaveri on väestötietorekisterin mukaan meidän talossa kirjoilla mutta ei siis oikeasti ole minkään taloyhtiön papereiden mukaan talon asukas.
Tämä asia kuormittaa kovasti myös raskaanaolevaa vaimoani, joten joku ratkaisu tähän on nyt löydettävä. Osaako joku neuvoa, arvostaisimme kovasti.
Meillä on taloyhtiössä syntynyt ongelma, jossa taloyhtiön yhdessä osakkeessa asuu osakkeenomistajan lisäksi tämän juoppo ystävä olematta taloyhtiössä edes kirjoilla. Tämä kaveri on jo aiemmin meinannut polttaa puutalomme kännisillä toilailuillaan ja nyt vaan asustelee asunnossa maksamatta vesimaksuja ja muutenkin aiheuttaen häiriötä.
Tämö on nyt todellinen ongelma. Asunto-osakkeen omistajalle on jo annettu aiemmin varoitus asunnon haltuunotosta. Tämän orastavan tulipalon yhteydessä tuli myös esille että tämä kaveri on väestötietorekisterin mukaan meidän talossa kirjoilla mutta ei siis oikeasti ole minkään taloyhtiön papereiden mukaan talon asukas.
Tämä asia kuormittaa kovasti myös raskaanaolevaa vaimoani, joten joku ratkaisu tähän on nyt löydettävä. Osaako joku neuvoa, arvostaisimme kovasti.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eipä tuossa oikeastaan taida olla muuta tehtävissä kuin se, että isännöitsijä maksattaa osakkeenomistajalla vesimaksun kahdelta henkilöltä.
Nykyisin kun ei ole mitään talonkirjoja, joissa asukkaan pitäisi olla.
Oletko hall. jäsen?
Hallitus hoitaa asian isännöitsijän kanssa.
Jos tyyppi on väestörekkarin mukaan kirjoilla talossa, niin vesimaksun voi veloittaa.
Häiriöstä varoitukset osakkeenomistajalle ja normaalien varoitusten jälkeen asunnon otto yhtiön hallintaan ja häätö ongelma-asukkaille. Viranomaistoimenpide, prosessin aloitus kuuluu isänn. tai hall. miten yhtiössänne on sovittu asiat hoidettavan.
Turha alkaa hyyssäämään ongelmaisia muiden kustannuksella, jos asioihin ei puhumalla tule muutosta.
Hall. ja isän. pitää vain olla tarkkana, että kaikki menee lain mukaan, ettei asiaa voida myöhemmin riitauttaa muotoseikoista.
Esim. kiinteistöliitosta saa hyvää neuvontaa asiasta. Jos ette ole jäsen, saa kai maksullista neuvontaa, en ole varma.
Siis meillä on pieni taloyhtiö jossa meillä on noin 45% osakkeista. Olen hallituksen puheenjohtaja itse ja vaimoni om isännöitsijä.
Aikanaan kun tuo varoitus asunnon haltuunotosta annettiin niin keskustelimme Kiinteistöliiton lakimiehen kanssa asiasta. Olemme siis jäseniä.
Tilanne on tosiaan äärimmäisen kimurantti sillä vaimoni on koitanut hoittaa asioita tavoilleen uskollissti rauhallisesti ja hyvässä hengessä. Mitään muutosta ei ole oikeastaan tapahtunut. Minun tyylini tomia onkin sitten hieman toisenlainen. Siksi ollaan koitettu näillä rauhallisilla metodeilla. Juttu on kuitenkin niin että olen tismalleen samaa mieltä kanssasi, mielestäni tällaisten kavereiden hyysääminen on turhaa.
Turvataksesi oman selustasi. Kaikista häiriöistä kirjaus ja mielummin vielä todistajalausunto kolmannelta tai neljänneltä osapuolelta (muilta naapureilta) asiasta.
Nuo ovat aika rankkoja oikeudellisia toimenpiteitä, mutta kun todisteet on aina esittää, niin hätää ei ole.
Olen itse vienyt yhden tuollaisen prosessin läpi, meillä on kyllä ammatti isännöitsijä.
Käytä joka käänteessä Kiinteistöliiton lakimieskonsultaatiota. Siinä on tarkat ne ajat ym. että asia on annettu tiedoksi tarpeeksi ajoissa.
Prosessista syntyy myös kuluja, esim. ei suostu lähtemään ilman häätöä ym. viranomaistoimenpiteet. Me saimme kaikki kulut ongelmaosakkaan maksettavaksi. Kysy k.liitosta.
Kysy kiinteistöliitosta myös, voiko vesimaksun periä takautuvasti siitä asti, kun tyyppi on tullut VRK mukaan kirjoille asuntoon.
Hallintaanottoprosessin käynnistäminen vaatii yhtiökokouksen päätöksen. Varoitukset antaa hallitus.
Kiitos avusta!
Olenkin nyt päätynyt siihen että öinen soittelu mökän loppumiseksi saa nyt päättyä ja vastaisuudessa poliisi hoitakoon asiat, jolloin meille jää sitten aina dokumentaatiota tilanteesta.
Välittäjä_LKV:lle myös suuri kiitos kommentista. Meillä on kyllä sikäli hassu tilanne että hallitus on yhtä kuin taloyhtiön osakkaat miinus tämän ongelma-asunnon osakkeenomistaja. Pöytäkirjat ja kokouskutsut luonnollisesti laadin kuitenkin siten että hallituksen kokoukset ovat erillään yhtiökokouksista. Olen tottunut ihan työnikin puolesta tarkkaan dokumentointiin.
Meillä on samanlainen tilanne.
Asunnon omistaa mielenvikainen yksinkertainen nainen, joka hyysää väkivaltaista juoppoa. No, ensin kuunneltiin aikamme ja sitten kutsuttiin kaikista kerroista poliisit apuun.
Lisäksi on jouduttu ottamaan yhteyttä muihinkin tahoihin, koska asunto on täysin siivottomassa kunnossa.
Eli nyt päätynemmekin sitten siihen, että asunto otetaan haltuun kolmeksi vuodeksi, jotta nämä yksilöt saadaan pois.
Poliisi raportteja on lukuisia, kaikki on pyydetty meille ja sitten on vielä raporttia ulkopuolisilta, jotta on todisteita asunnon siivottomuudesta.
Paitsi, että sen huomaa jo siitä, kun rapussa haisee niin kuvottavalle.
Eli, nyt on sitten oikeasti toivona, että saamme kyseiset hylkiöt pois talosta ainakin seuraavaksi 3ksi vuodeksi.
Vesimaksua ei ole muuten koskaan maksettu kuin 1 ihmisestä, kun tämä juoppo ei ole kait missään kirjoilla...............
Että näin..........