Liika ajattelu on vahingoittanut maailmankatsomustani vakavasti.

Otsikko oikeastaan kertoo jo kaiken. En osaa sen paremmin asiaa edes selittää, hirveästi on tullut mietittyä aivan kaiken laisia "elämän suuria aasioita" uskontoa,politiikkaa, elämän tarkoitusta, rahaa, elämää yleensä." Ja mitä enemmän olen pohtinut sitä järjettömältä ja keksityltä suurin osa asioista on alkanut tuntumaan. Niin paljon huuhaata tässä maailmassa, niin paljon ihmisiä jotka saatu "aivopestyä" uskomaan tämä kaikki mitä meille syötettään. Väärille pohjille kasattu maailmanlaajuinen yhteiskunta jonka olemattomaksi jumalaksi on nousemassa raha. Raha joka on vääristänyt ihmisten käsityksiä enemmän kuin mikään jopa enemmän kuin usko näkymättömään mieheen taivaissa. Kateus, ahneus, itsekkyys, epätasa-arvo, köyhyys,korruptio, rikollisuus ja kehitysmaat joille vain ei jostain syystä ole sitä rahaa tarpeeksi annettu ja sekin on selitetty sitten sillä että Emme me nyt voi painattaa niin paljoa rahaa että sitä riittäisi kaikille, koska muuten iskee inflaatio ja rahan arvo laskee.
Poliitikot, täysin kykenemättömiä korjaamaan tämän maan saati maailman ongelmia, tekevät vain päätöksiä ja sorvaavat lakeja joilla paikkaillaan ilmenneitä epäkohtia ja aiheutetaan niitä roppakaupalla lisää. Kerjäläiset ajetaan pois kadulta jotta tavallisten työssäkäyvien, hyvä osaisten ihmisten ei tarvitsisi nähdä näitä likaisia mummoja jotka anovat meiltä kymmensenttistä jota meillä ei ole varaa antaa. Ranska kiltää burkan käytön jotta kansalaisten ei tarvitsisi pelätä että huntuun verhoutunut nainen lastenrattaineen olisikin terroristi, ja sitten ihmetellään kun jossain räjähtää, kun ensin ollaan menty sormeilemaan asioita jotka olisi kannattanut antaa olla rauhassa. Sotateollisuus syö 1500 miljardia dollaria vuodessa, ruokaa koko maailmalle saataisiin noin 30 miljardilla. Mutta silti sota ja armeijoiden ylläpitäminen ovat kansalaisten mielestä hyvä asia, suomikaan ei tee armeijallaan mitään. Elämme kuvittelmassa jossa venäjä jonain päivänä hyökkääkin suomeen, ja meidän armeijamme voi puolustaa tätä maata taistelussa joissa mahdollisuutemme ovat yhtä hyvät kuin lumipallolla helvetissä. Jos kenelläkään ei olisi armeijaa tuskin olisi sotiakaan? Tuskin kenelläkään tavallisella pulliaisella, jolla on asiat hyvin on intoa lähteä pahentamaan omaa elämäänsä.
Ja nyky päivän trendi tuntuu olevan tämä epäluulon ja pelon lietsonta erillaisia ihmisiä kohtaan. Ihmisten tulisi suunnata kohti kestävää kehitystä, mutta ei. Kaikki, mihin uskot, mitä puoluetta kannatat, seksuaalinen suuntautumisesi, ihon väri, kansalaisuus, kaikki mahdollinen käytetään hyväksi eriarvoistamaan ihmisiä ja entisestään syventämään meidän välisiämme kuiluja.
Uskonnoista en viitsi mainita sen enenpää, se on sellainen aihe alue että sitä ei kannata hirveästä mennä kritisoimaan tai kyseen alaistamaan. Jokainen uskokoon mitä tahtoo vaikei se ketään pelasta, paranna, helpota elämää, ja kaiken lisäksi aiheuttaa jälleen lisää erimielisyyttä, kaaosta ja väkivaltaa ympäri maailmaa. Kun toinen sanoo että allah pelastaa ja toinen että jumala on armoillinen ja "rakastaa" kaikkia, yrittää siinä sitten saada ihmiset elämään sovussa.
Ja yrittää sitten siinä sivussa itse elää tässä hullussa maailmassa...... jos vain sulkisi silmänsä ja lakkaisi välittämästä auttaisikohan se jotain??

Maailma on kaunis ja hyvä elää niille joilla on aikaa ja tilaa unelmille, ja mielen vapaus, ja mielen vapaus.
Ei kyllä minun kohdallani.
2360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

suosittelen, että tutustut kirjaan nimeltä zhuan falun.
tulet huomaamaan että olet ollut oikeilla jäljillä koko ajan.
jos luet sen kannesta kanteen, voit pysyvästi unohtaa mielenterveysongelmasi

Äänestä

Morjesta!
Minäkin olen miettinyt todella paljon kaikenmaailman asioita, ja mulla on semmosia jänniä pelko tai ahdistus tiloja liittyen siihen mihin aikani kuluttaisin täällä ollessani, enkä oikeen osaa enää toimia sosiaalisissa tilanteissa tai luoda omaa tyyliä koska maailmassa on niin paljon enkä tiedä mitä ottaisin. Ja sillee jännästi. No joo. Turha viesti ku en jaksa sen kummemmin selostaa ku nyt on hyvä fiilis. Mutta tänää yks tuttu sano, että oon jääny tripille ja se jotenki masensi ku sen kuullu ennenki.
En tiiä miks tän tänne postaan nyt ku ihan turha viesti. Mut meinasin vaan, että oot iha oikeassa.. Ja, että no worries. Oot hyvä äijä. Lähetkö kaljalle?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


whatcanido kirjoitti:

Otsikko oikeastaan kertoo jo kaiken. En osaa sen paremmin asiaa edes selittää, hirveästi on tullut mietittyä aivan kaiken laisia "elämän suuria aasioita" uskontoa,politiikkaa, elämän tarkoitusta, rahaa, elämää yleensä." Ja mitä enemmän olen pohtinut sitä järjettömältä ja keksityltä suurin osa asioista on alkanut tuntumaan. Niin paljon huuhaata tässä maailmassa, niin paljon ihmisiä jotka saatu "aivopestyä" uskomaan tämä kaikki mitä meille syötettään. Väärille pohjille kasattu maailmanlaajuinen yhteiskunta jonka olemattomaksi jumalaksi on nousemassa raha. Raha joka on vääristänyt ihmisten käsityksiä enemmän kuin mikään jopa enemmän kuin usko näkymättömään mieheen taivaissa. Kateus, ahneus, itsekkyys, epätasa-arvo, köyhyys,korruptio, rikollisuus ja kehitysmaat joille vain ei jostain syystä ole sitä rahaa tarpeeksi annettu ja sekin on selitetty sitten sillä että Emme me nyt voi painattaa niin paljoa rahaa että sitä riittäisi kaikille, koska muuten iskee inflaatio ja rahan arvo laskee.
Poliitikot, täysin kykenemättömiä korjaamaan tämän maan saati maailman ongelmia, tekevät vain päätöksiä ja sorvaavat lakeja joilla paikkaillaan ilmenneitä epäkohtia ja aiheutetaan niitä roppakaupalla lisää. Kerjäläiset ajetaan pois kadulta jotta tavallisten työssäkäyvien, hyvä osaisten ihmisten ei tarvitsisi nähdä näitä likaisia mummoja jotka anovat meiltä kymmensenttistä jota meillä ei ole varaa antaa. Ranska kiltää burkan käytön jotta kansalaisten ei tarvitsisi pelätä että huntuun verhoutunut nainen lastenrattaineen olisikin terroristi, ja sitten ihmetellään kun jossain räjähtää, kun ensin ollaan menty sormeilemaan asioita jotka olisi kannattanut antaa olla rauhassa. Sotateollisuus syö 1500 miljardia dollaria vuodessa, ruokaa koko maailmalle saataisiin noin 30 miljardilla. Mutta silti sota ja armeijoiden ylläpitäminen ovat kansalaisten mielestä hyvä asia, suomikaan ei tee armeijallaan mitään. Elämme kuvittelmassa jossa venäjä jonain päivänä hyökkääkin suomeen, ja meidän armeijamme voi puolustaa tätä maata taistelussa joissa mahdollisuutemme ovat yhtä hyvät kuin lumipallolla helvetissä. Jos kenelläkään ei olisi armeijaa tuskin olisi sotiakaan? Tuskin kenelläkään tavallisella pulliaisella, jolla on asiat hyvin on intoa lähteä pahentamaan omaa elämäänsä.
Ja nyky päivän trendi tuntuu olevan tämä epäluulon ja pelon lietsonta erillaisia ihmisiä kohtaan. Ihmisten tulisi suunnata kohti kestävää kehitystä, mutta ei. Kaikki, mihin uskot, mitä puoluetta kannatat, seksuaalinen suuntautumisesi, ihon väri, kansalaisuus, kaikki mahdollinen käytetään hyväksi eriarvoistamaan ihmisiä ja entisestään syventämään meidän välisiämme kuiluja.
Uskonnoista en viitsi mainita sen enenpää, se on sellainen aihe alue että sitä ei kannata hirveästä mennä kritisoimaan tai kyseen alaistamaan. Jokainen uskokoon mitä tahtoo vaikei se ketään pelasta, paranna, helpota elämää, ja kaiken lisäksi aiheuttaa jälleen lisää erimielisyyttä, kaaosta ja väkivaltaa ympäri maailmaa. Kun toinen sanoo että allah pelastaa ja toinen että jumala on armoillinen ja "rakastaa" kaikkia, yrittää siinä sitten saada ihmiset elämään sovussa.
Ja yrittää sitten siinä sivussa itse elää tässä hullussa maailmassa...... jos vain sulkisi silmänsä ja lakkaisi välittämästä auttaisikohan se jotain??

Maailma on kaunis ja hyvä elää niille joilla on aikaa ja tilaa unelmille, ja mielen vapaus, ja mielen vapaus.
Ei kyllä minun kohdallani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu