Setämme teki naapurin äijän kanssa testamentin, eli näiden maallikoiden tekele jäi melko epäselväksi. Lappusessa luki että kiinteistö ja kiinteä omaisuus kahdelle muulle perijälle ja minulle kaikki rahat. Nyt on hiukan epäselvää kenen osuudesta maksetaan hautauskustannukset ja muut kulut? Muut perijät on sitä mieltä että ne maksetaan rahoista, itse olen sitä mieltä että kyllä heidän osuudesta pitää osallistua kulujen maksuun. Lisäksi ongelmana se ettei nämä kaksi pysty ikinä tekemään jakoa omista perintöosuuksista, huuto on kauhea ja lakimiehiä vaaditaan jakoa tekemään. Ovat kyllä hyvin tietoisia että kalliiksi tämä tulee ja jakajan kulut maksaa kuolinpesä, mutta heidän mielestään nämäkin kulut pesän rahavaroista, ei heidän perimästään kiinteästä omaisuudesta. Eli voiko he oikeasti riidellä minun perintöosuuden olemattomiin?
Kenen perinnöstä kulut ja riitelyn kustannukset
Huono testamentti
171211
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Valitettavasti pesän jakotilannehan katsotaan velattomasta lähtökohdasta eli valitettavasti hautauskulut tulevat sinun piikkiin, mutta pistä rajoitus eli halvin mahdollinen hautajainen ja puu risti haudalle.
Jos muut haluavat parempaa niin sitten heiltä myös osuus.
Mitä tulee nuihin kiinteistöjen tappeluun niin eipä taida mennä niin että he riitelevät sinun varoilla.
Kun 6 kk on mennyt testamentin tiedoksiannosta niin vahvista käräjäoikeudessa testamentti (sen takia ettei moitekanteita ole tehty) ja kun saat sieltä paperit niin ei kuin pankkiin ja nosta rahat pois.
Sinun osuudesta ei ole epäselvyyttä kun se on kaikki rahat.
Muut tapelkoot sitten yhteisomistuksessa kiinteistöistään.
Kysyjän tekstistä "setämme ja perijälle" tulkitsen siten, että kaikki ovat perillisiä ilman testamenttiakin. Tiedätkö kokemuksesta tai johonkin pykälään perustuen, että riittääkö pankille pelkkä oikeuden vahvistama testamentti ilman jakokirjaa vain yhden testamentinsaajan esittämänä?
Tuo testamentti määrittelee miten jako tehdään, tarvitaanko siihen enään jakokirjaa.
Yhdelle rahat ja kahdelle muulle yhteisomistukseen kiinteistöt ja kiinteä omaisuus.
Jakokirjan tehtävä on olla asiakirja jonka saannolla omaisuus vaihtaa omistajaa, eikö moittimaton testamentti ole myös asiakirja jolla määritellään kuka saa mitäkin.
Aika lyhyt jakokirja tulisi, jaetaan testamentin ehtojen mukaan ja kirjoitetaan samat asiat kuin testamentissa.
Olen ollut sellaisessa käsityksessä, että oikeus antaa päätöksen, että testamenttia ei ole moitittu. Tämän lisäksi testamentin oikeasta tarkoituksesta pitää testamentinsaajien olla yhtämieltä, joka dokumentoidaan jakokirjalla. Pankinjohtajan toimivalta ei riitä (laillisesti) tulkitsemaan testamentin oikeaa tarkoitusta.
Pesänosakkaita ovat vain perilliset, leski ja yleistestamentin saajat.
Mikäli kaksi muuta eivät ole lakimääräisiä perillisiä, eivät he myöskään ole pesänosakkaita eivätkä osallistu pesän hallintoon (koska ovat erityistestamentin eli tietyn omaisuuden saajia).
Käsittääkseni sinä olet yleistestamentin saaja, kun saat "loput" ja sinun osuudesta menee myös pesän kulut.
... toisin sanoen siis mikäli kaksi muuta eivät ole pesänosakkaita ei heillä ole edes oikeus vaatia jakoa. Heidän osuutensa täytetäään suoraan jakamattoamasta pesästä.
Vastaava tilanne on askarruttanut minua ja olen tuloksetta etsinyt kko:n ratkaisua, että miten maksetaan toimitusjaon kulut, kun yleistestamentin mukaan rahat (riittää) on määrätty yhdelle perilliselle?
Vaihtoehtoina on, että maksetaanko kulut pesän likvideistä varoista, vai jaetaanko lasku myös kiinteätä yhteisesti saaville kaikille perillisille osuuksiensa suhteessa?
Maksa hautajaiset, ota rahat ja juokse
varsinaisiksi asiantuntijoiksi aiempien vastaustensa perusteella osoittautuneet vastaajat ovat jostain syystä toistaiseksi sivuuttaneet kysymyksesi pesänselvitys/-jakokulujen maksun jakautumisesta. Vaikka osallistun ketjuun, niin valitettavasti en minäkään pysty jo vastanneita tukevammin perustelemaan näkemystäni.
Nimität sedän viimeistä tahtoa maallikoiden lappuseksi, niin sen pätevyyttä testamenttina et kuitenkaan epäile, vaikka siinä ei määrätä hautauksesta ja etenkään riitaisen jaon kustannusten maksamisesta. Hautauksen yms. osalta olen vastanneiden kanssa täysin samaa mieltä, että maksetaan pesän rahavaroista.
Ilmeisesti kaikki testamentinsaajat olette sisarusten lapsia ja sedän perillisiä ilman testamenttiakin. Tämän takia epäilen, että pitääkö testamenttia käsitellä lainkaan legaattina, johon nim. 1 10 perusti vastauksensa.
Se on selvää, että sovintojakoa avustavat lakimiehet kustantaa se osakas, joka toimeksiannon antaa.
Koska povaat kiinteää saavien riitaisuuksia, niin ennenpitkää pesään pitää jonkun hakea käräjäoikeuden määräämä pesänjakaja. PK:sta löytyy maininta, että pesänjakajan kulut maksetaan pesän varoista ennen perinnönjakamista. Valitettavasti en löytänyt pykälää, johon nojaten jakokustannukset otettaisiin kaikenlaisesta varallisuudesta, eli tasapuolisesti perinnönsaajien kesken, jopa kiinteää myymällä. Näin ollen kallistun kannaltasi pahimpaan, eli pesässä olevia rahoja käytetään ensin toimitusjaonkin kuluihin. Ajatusta lieventänee se, että testaattorihan olisi voinut jättää sinut, ei rintaperillisenä, täysin ilman perintöä.
Toivottavasti nyt joku osaisi perustella pykälin/oikeuden ratkaisuilla, että tasajako pätisi tapaukseesi.
Vaikka kaikki kolme testamentinsaajaa olisivat perittävän sisarusten lapsia, ei se tee heistä automaattisesti perillisiä. Nimittäin mikäli sisarukset ovat elossa (eli setä testamentannut sisaruksenlapsilleen, vaikka sisarukset elossa), ovat perillisiä sisarukset.
Toiseksi, jos testamentti on muotoa kiinteistö X menee A:lle, kiinteistö Y menee B:lle ja loput C:lle, ja kaikki kolme (A, B, C) hyväksyvät testamentin, nähdäkseni vain C on tällöin yleistestamentinsaajana kuolinpesän osakas.
On tietenkin tavallista, että kysyjien ei ole viisasta kertoa liian tarkasti taustatietoja tapauksista.
Sanonta "setämme" perusteella testamentinsaajat eivät ainakaan ole ulkopuolisia. Näissä tapauksissa testamentin osittainen käsittely legaattina ei ole itsetään selvyys, eikä ehkä määräykselle rahat ole synonyymi loput.
Kysyjän oljenkortena kulujen tasaamiseksi voisi olla sedän oikean tarkoituksen selvittely, mutta näytön puuttuessa se johtaisi toimitusjakoon ja ties mihin pesänjakajan tulkintaan.
Jos vaikka serkuksia olisi enemmän, joista setä valinnut kolme perintönsä saajiksi. Ja jos osuudet ovat samanarvoisia, niin olisiko setä tarkoittanut tämän rahat saavan kustantavan kahden muun riitelynkin?
Kysyjän tilanne on useissa testamenteissa tilanne ja vastaava oikeuden ratkaisun löytäminen jäi vaivaamaan sen verran, että nostan tämän vielä esille palstan alkupäähän. Ihmettelen, etteivät aiemmin ilmeisen asiantuntevasti perintölailla vastauksiansa perustelleet nim. nix_nax, maalaisjuristi, putte ja eräät muut ole osallistuneet ketjuun, eivät ainakaan vakiintuneilla nimimerkeillään.
Erityisjälkisäädökset ("tietty omaisuus") täyteen jakamattomasta pesästä täysimääräisesti. Tällöin ei ole merkitystä, onko saaja muuten pesän osakas vai ei. Pesänselvittelykulut yms. maksetaan jäljelle jääneestä pesästä erityisjälkisäädösten täytäntöönpanon jälkeen. Jos jostain syystä jäljellä oleva pesä ei riitä velkojen kattamiseen, Perintökaaren mukaan (PK 21 Luku 7 §) erityisjälkisäädöksen tai tarkoitemääräyksen perusteella pesästä saatu omaisuus on palautettava siltä osin kuin sitä tarvitaan velan katteeksi.
Eikös tuo ole kuitenkin aika selkeää?
Kysyjä taisi mainita saavansa rahat, ei mainintasi mukaiset "loput". Minua vaivaa edelleen, että eikö sitten määräyksellä "rahat" ole kaikki kolme legaatin saajia? Muistelen lukeneeni jostain, että mikäli pesään jää legaattien lisäksi muutakin jaettavaa ja legaatin saajat ovat perillisinä myös sitä jakamassa, niin testamentti saattaa kiepahtaa jopa yleistestamentiksi. Sitä en muista, että pitääkö tämä "loppujen" jako olla myös testamentissa. Kysyjähän ei tosin kertonut muusta perinnöstä.
Pidän ihmeenä, ettei vastaavasta tilanteesta olisi kko:n ratkaisua, kun vaan osuisi jonkun haaviin.
Jos testamentissa on kaksi kiinteistöä kahdelle ja kolmas saa rahat, niin silloin nähdäkseni kaikki kolme ovat erityistestamentin saajia. Jos pesässä ei ole mitään muuta jäljellä (tai niin vähän, ettei se riitä pesän velkoihin), niin silloin kaikkien tulee osallistua samassa suhteessa pesänselvittelykuluihin.
Jos testamentissa on kaksi kiinteistöä kahdelle ja kolmas saa loput (eli siis yleistestamentti), niin sitten lopusta (eli käytännössä kolmannen osuudesta) maksetaan pesänselvittelykulut.
Asia on nähdäkseni melko selvä, tuskin tätä on tarvinnut KKO:ssa asti selvittää.
Aloittajalla on aivan aiheellinen pelko siitä että joutuu maksumieheksi kahden kiinteistönsaajan keskinäiselle riitelylle. Yksinkertaisin ratkaisu olisi tehdä jako niinkuin testamentti määrää eli kiinteistöt näille kahdelle yhteisomistukseen. Siinähän selvittelevät kiinteistöyhtymänsä puitteissa asiat kuntoon. Kulujakaan tuosta jaosta ei synny merkittäviä määriä.
Hautajaiskulut taas ihan järjellä miettien menevät automaattisesti sen osuudesta joka saa rahat. Oikeammin sanoen rahoja on senverran kuin hautajaisten jälkeen jää.
Kiitokset selkeistä mielipiteistäsi. Pesien selvittelyt ovat kyllä niin tunnepitoisia, että selvempienkin testamenttien tarkoituksista on käyty käräjillä, mutta ehkä ei sitten tälläisesta asiasta korkeimmassa asti.
Kaikeri rahatkin käsitellään legaattina jos kiinteistötkin ja kysyjän ongelma helpottuisi.