Olen ex-lestadiolainen. Olen aina ihmetellyt sitä kun lestadiolaisille lapset on Jumalan lahja ja esimerkiksi ehkäisy on kielletty kokonaan. Miksi kuitenki kohdun poisto tai naisen sterilointi sallitaan? Tiedän paljon tapauksia, joissa naiselle on tehty kohdun poisto tai sterilointi esimerkiksi sen takia että naisella on jo monta lasta ja on tehty jo 3-4 keisarileikkausta. Ja niin monen leikkauksen jälkeen lääkäri on sanonut että enää ei saa tulla raskaaksi, tai se on vaarallista ja siihen voisi kuolla. Miksi sellaisissa tapauksissa kohdun poisto tai sterilointi sallitaan? Lapsethan on Jumalan lahja ja kaikki lapset otetaan vastaan, mitkä Jumala antaa. Eikö Jumalaan voikaan luottaa tällaisissa tapauksissa? Jos oikeasti uskoo siihen että Jumala antaa juuri sopivan määrän lapsia, niin silloinhan ei enää saa enempää lapsia vaikka kohtua ei poisteta tai tehdä sterilointia, vaikka lääkärit suosittelisi tekemään. Eikai Jumala kuitenkaan enempää lapsia anna, Jos hän tietää että se on hengenvaarallista naiselle?
Lestadiolaisuus&Kohdun poisto/sterilointi
7
382
Vastaukset
- niinpä niin
Hyvä kysymys.
- totuutta kehiin.
Jumala on antanut ihmiselle järjen. Ei niitä lapsia pidä siittää, jos siitä on ihmiselle turvallisuusriski terveydenpuolelle. Myös hedelmöimätön solu, ei ole elävä solu ilman siittiötä, niin poistettu kohtu, on vastaava asia. Lapselle pitää olla syli, rakkaus, koti ja vanhemmat. Yksikin lapsi on riittävä, kun se rakkaudessa elää ja kasvaa, meidän perheessä on kaiksi, omina, sisaruksina kummallakin.
ts. vanhemmat oli viisaita, kun köyhyydessä elettiin, leipä riitti jokaiselle.
Toinen oli asia virkamiespapilla, jolla palkka riitti vaikka kuinka monelle päälle. - Matkanvika
Mielenkiintoisia ajatuksia. Olen vanhoillislestadiolainen ja mietin näitä asioita paljon. Minulla on kolme lasta, ja vanhin on 3,5V, eli lapsia on siunautunut mukavasti. Olen miettinyt tätä ehkäisy asiaa. Viime viikonloppuna seuroissa selkeästi kiellettiin ehkäisy kaikissa muodoissa ja toisaalta taas joskus jollekkin puhujalle Jumala on antanut sellaiset sanat, että jos kyseessä on äidin terveysriski, niin me uskovaiset luotamme tämän ajan lääketieteeseen ja tietoon. Eli toisin sanoen tässä tapauksessa ehkäisy sallitaan.
Toinen asia mikä mieltäni askarruttaa on lapsettomat pariskunnat. Tiedän tällaisia vanhollislestadiolaisia, jotka ovat käyttäneet hedelmöityshoitoja, koeputkihedelmöitys yms. sellaista mikä on mahdollistanut lapsen syntymisen. He eivät ole ennen tätä saaneet lapsia, koska toisessa osapuolessa on ollut jotain mikä estää/vaikeuttaa lapsen saamisen. Käsitykseni mukaan tämä on vanhollislestadiolaisten piireissä hiljaa hyväksytty. Kuitenkin jos miettii asiaa siltä pohjalta, että jos Jumala ei olisikaan halunnut antaa naille jostain syystä lapsia ja nämä ihmiset ovat itse ottaneet oikeudet omiin käsiin. Onko tämä vahan sama asia kuin ehkäisy mutta lopputulos on päinvastainen?
Oma henkilökohtainen mielipiteeni on se, että hyväksyn ehdottomasti sen, että voi lääketietteen avulla mahdollistaa lapsen saamisen. Siitä en ole varma, että se siinä tapauksessa on enää Jumalan lahja. Ja missä menee ehkäisyn raja? Osa kavereistani valittää kun lapsia tulee vuosittain ja yrittää kaikenlaisia selibaatteja ja varmoja päiviä. Pitäisikö sitten jokainen siittio kusenkin seasta kokeilla istuttaa munasoluun? Ja Masturbaatio on tietenkin kielletty. Mitä jos yöllä näkee kiihoittavan unen ja laukeaa.?
Onkohan näissäkin asioissa vanhalta kalskahtavaa 70- 80 kaikua. Silloin kiellettiin asioita ja nyt niitä ei voida hyväksyä, vaikka tämän ajan pahempia ilmiöitä hyväksytää. Esimerkiksi TV on ehdottomasti kielletty ja pahempi paikka eli internet sallitaan.- AA
Ajattele aivoilla jotka Jumala on luonut. Tietysti ehkäisy on järkevää. Kolme lasta vielä menee,
mutta miten kuvittelet voivasai antaa riittävästi syliä lapsillesi, jos heitä vaikka kymmenen?
Se on fyysinen mahdottomuus. Lapsia laiminlyödään suuressa perheessa, sille ei voi mitään.
Kaksi ihmistä ei riitä kymmenelle, kun työtkin on tehtävä. Ei riitä ilman sitäkään. Jokaisella
lapsella on oikeus tuntea olevansa ainoa silmäterä. - hmmmps
AA kirjoitti:
Ajattele aivoilla jotka Jumala on luonut. Tietysti ehkäisy on järkevää. Kolme lasta vielä menee,
mutta miten kuvittelet voivasai antaa riittävästi syliä lapsillesi, jos heitä vaikka kymmenen?
Se on fyysinen mahdottomuus. Lapsia laiminlyödään suuressa perheessa, sille ei voi mitään.
Kaksi ihmistä ei riitä kymmenelle, kun työtkin on tehtävä. Ei riitä ilman sitäkään. Jokaisella
lapsella on oikeus tuntea olevansa ainoa silmäterä.Tiedän lestadiolaisia perheitä joissa lapsia on jopa 18. Ja niinhän se menee että isommat lapset huolehtii pienemmistä, eikä äiti ja isä kahdestaan. Eli siis ei niitä pienempiä lapsia ainakaan laiminlyödä, kyllä ne hoitoa saa, mutta eri asia onkin sitten isommat lapset/nuoret, jotka joutuu olla kotona hoitamassa pieniä sisaruksiaan kaiken vapaa-ajan, siinä missä muut samanikäiset lapset saa olla kavereitten kanssa yms.
Minun serkkuni (nainen) on lestadiolainen, niinkuin hänen miehensäkin.. Heillä on 10 UPEAA lasta. Jokainen akteemisesti kouluttautunut ja työllistynyt..
Vaikka itse en ole lestadiolainen niin kunnioitan heitä suuresti, ja heidän suuria ystäväperheitään.. Jos jokaisella suomalaisella parilla olisi vaikka kolme lasta niin ei tarvitsisi miettiä missä ovat tulevat veronmaksajat ja vanhustenhoitajat!!- apina kävelee
Mitään jumalaa ei ole ja nainen tehköön kehollaan mitä haluaa. Jos on menny siihen touhuun mukaan, se on sen valinnut että synnyttää kersan vuodessa.
Ihmettelen vl:n touhua sanoa että lapset tekee syntiä kiukutellessaan. Se on tahdon ilmaisu ja tahto pitää karsia pois että saa manipuloida vapaasti. Yksi myöskin ihmetyttää on se että sen vl:n uskoon saa omasta tahdosta tulla, mutta jo lapsesta asti lapset kasvatetaan tähän, eikä heillä siis ole valinnat vapautta, tästä puhun vain omasta kokemuksesta.
Lapsena jouduin istumaan joka sunnuntai vl:n kokouksissa ja kuuntelemaan niitä puheita. Puupenkki oli hirveä istua pikkulapselle pari tuntisen puheen aikana. Kelloa tuijotin puheen aikana, ja mietin että vielä vähän aikaa, vielä vähän aikaa. Lopulta väsymys oli totaalista ja aloin toistelemaan puhujan lauseita mielessäni.
Lisäksi ihmettelen vl:n tapaa sanoa että he pääsevät taivaaseen. Eivät he pääse. Kokouksissa puheen jälkeen siunataan synnit anteeksi, vaikka heidän tapojen mukaan syntiä ei tehdä, ja säännöt ovat sen mukaisia. Heille syntiä on kun tulee epäilyksiä. Ei se ole syntiä vaan tervettä järkeä. eikä siitäkään periaatteessa tarvitse kertoa kellekään, koska usko on henkilökohtainen asia, siihen ei liity mitään seurakunnan hyväksynnän hakemista pyrkimällä olemaan heidän silmissään täydellinen. Mistään uskosta ei ole kyse heidän toiminnassaan, vaan oikeastaan uskon puutteesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1001829
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa681797- 1361655
- 971401
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo321328MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil3141233- 581175
Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1301082Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa2711031Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta
Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa446923