Siiretäänkö vuoria paikoiltaan

Krusifisti

Koska täällä kaikki väittää olevansa todellisessa uskossa pyhässä hengessä paitsi
ehkä ateistit ja muut pakanat, niin raamatun mukaan se jolla on uskoa edes sinapin siemenen
verran kykenee siirtämään vaikka vuoren paikoiltaan.

Onko joku teistä uskovista joskus kyennyt uskonsa tunnossa tekemään jonkin ihmeteon?
Vai oletteko kaikki vain wannabe-uskovaisia. Kertokaa siitä yliluonnollisesta teosta johon
saitte voiman suoraan Jumalalta.

Kirkko voisi sitten jättää pois retoriikan että Jumalaa ei tule koetella, se ei silti estä tekemästä
ihmeitä Jumalan nimeen, niitä tekivät opetuslaosetkin, tosin omien sanojensa mukaan. No, miksi
emme uskoisi heitä, sillä eihän kristitty valehtele, tai historia ei tunne sellaista tapausta.

33

508

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "No niin mutq toi o vaa niinq vertauskuvaa ja sillee ja sä et tajuu ku sul ei niinq oo pyhää henkee, niinq.

      Ja jotkut muutki kohat on niinq vertauskuvaa mutta jotkut ei ja välillä ne voi olla ja välillä ei mutq me ollaa uskovaisii ni me tiietään kyl!!! Niinq!"

    • nicander

      Vai jonkinlaisen uskon osoituksen vai minkä.

      Jotain voisin ehkä kertoa. Kaikkea en halua jakaa yleisellä foorumilla, koska tälläiset henkilökohtaiset kokemukset ovat aika itselle pyhiä, eikä niitä halua aivan missä vain jakaa.
      Minusta Jeesus puhuu tuossa tietynlaisesta uskosta. Kyllä minä uskon sellaiseen, ja jotakin olen pienesti nähnyt tai kokenutkin.

    • hyvä tyttö

      minulle, kun tiedät raamatusta, ja kirkonväki on kiireinen, jättää vastaamatta, niin miten seuraava asia on.

      Jeesus teki ihmeitä tai ainakin väitetään tehneen. Lukeeko raamatussa, että vain Jeesuksella oli se ominaisuus ja lupa tehdä ihmeitä ja parantaa sairaita. Kuten tiedät, nykyisin on ihmisiä, jotka väittävät omistavansa tämän kyvyn eli onko heillä lupa siihen? Toiseksi, jos vain Jeesuksella on se ominaisuus, niin tarkoittaako näiden ihmeparantajien ilmestyminen sitä, että Jeesus on tullut takaisin? (uskon että tiedät ja ilmoitan, että ilman ilkeämieltä. Ihmettelen, siis näitä parantajia.)

      • kenkri

        Myös nykypäivän Jeesuksen seuraajilla voi olla Pyhän Hengen parantamisen armolahja, kuten oli apostoleillakin. Parantavat Jeesuksen nimissä.

        Ei tarkoita, että Jeesus on tullut takaisin. Jeesus palaa jonkinlaisen koko maailman yli näkyvän taivaallisen ilmiön saattelemana. Ei siis vaivihkaa.

      • hyvä tyttö
        kenkri kirjoitti:

        Nicanderille olin kysymyksen esittävinäni, mutta kiva kun sinä kommentoit.

        Mitä ajattelet, kenkrisein, onko oikein että 'parannetaan', kun meillä on valelääkäreitäkin ollut? Pitäisikö olla joku kirjallinen sopimus ja näyttö, että on parantunut? Raha tuskin noissa liikkuu.

      • nicander
        hyvä tyttö kirjoitti:

        minun nyt hyvälle tytölle kiikuttaa joku virallinen paperi näytille, sillä kerran olen parantunut rukouksen avulla hetkessä pahasta päänsärkykohtauksesta, joka oli estämässä koko erään hyvin tärkeän päivän ohjelman. Eräs ystävä rukoili puhelimessa ja naps. päänsärky vain oli poissa. Sen jälkeen sen typpisiä päänsärkyjä ei ole ollut edes enää.

        Että voinhan minä nyt jonkun allekirjoitetun paperin tästä pyytää tuolta rukoilijalta hyvälle tytölle toimitettavaksi.

        Näitä kuule tapahtuu ihan arjessa. Ei niistä mitään suurta numeroa aina tehdä.

        Joo, ajattelinkin, että Nicander vastaa kun itse ehtii. Onko väärin, jos parantaa? Väärin mielestäni tehdään silloin, kun luvataan paranemista. Väärin tehdään myös, jos parannettavaa syyllistetään epäuskosta tai riivaajista, ellei hän paranekkaan. Kirjallisia sopimuksia ei rukoustilanteissa mielestäni toki tarvita, mutta ennen rukoustilannetta olisi eettisesti oikein muistuttaa jossain muodossa, että Jeesuksen nimissä rukoiltavan asian toteutuminen on Jumalan käsissä. Ei ihminen voi antaa takuuta Jumalan parantavan. Tiedän ja olen kuullutkin itse näin kuitenkin luvattavan. Suoranaisesti takuusta ei ole puhuttu, mutta sanoman sisältö on ollut sama. Samoin olen itse kuullut syytöksiä:"Te ette osaa ottaa paranemista vastaan, siksi te ette parane." Tuollainen on mielestäni väärin. Tämäntyyppisiä rukoustilaisuuksia kartan.

        Joskus on kuitenkin ollut mukava/tarpeen jostain syystä olla rukoiltavana ja huomata kellahtaneensa pehmeästi lattialle Pyhän Hengen kosketuksesta. Vielä upeampaa on ollut olla kerran sellaisen ihmisen hoidettavana, joka kaikessa hiljaisuudessa on itsekseen rukoillut paranemista ja itse on saanut tuntea todella kuuman, polttavan tunteen kipupaikassa ja päästä pitkällisestä vaivasta hetkessä eroon. Kuumotuksen tuntiessani kerroin siitä tuolle ihmiselle ja hän vasta silloin kertoi rukoilleensa ja kiitimme yhdessä Jumalaa paranemisesta. Hän ei tuossa paranemistapahtumassa edes koskenut minuun, ei ollut mitään lääkkeitä tms.

        Kuten äsken kertomastani omakohtaisesta ja todellisesta paranemisesta huomaat, näytön antaminen objektiivisesti ei ole aina mahdollista. Silloin on tärkeintä antaa vain kunnia ja kiitos parantajalle eli Jumalalle. Mielestäni on myös oikeus näitä Jumalan tekoja esilletuoda, vaikka ymmärränkin, että kertominen uein tuntuu satuttavan kovin pahoin niitä, jotka rukouksista huolimatta eivät parane.

        Näytön hankkiminen rukouksellaparanemisesta ja sen julkituominen sellaisissa tapauksissa, joissa se on mahdollista olisi hyvä sikäli, että silloin ei-uskovista jollekulle saattaisi olla helpompaa Jumalaan uskoa.

        Keskittyminen parantamiseen ilman Jumalan sanan julistamista, on mielestäni väärin. Ymmärtääkseni ns. healing room -toiminta on tällaista. Käsitykseni on kuulopuhetta, joten oikaiskaa jos olen väärässä.

        Rahan pyytämiseen en ainakaan minä ole missään törmännyt tai sellaisesta kuullut. Eri asia sitten, jos menee jonkin alan ammattilaisen palveltavaksi ja hän siinä työnsä ohessa on rukoillut ja paranemista tapahtuu, siitä tietenkin kuuluu maksaa varatun käynnin mukainen taksa.

      • hyvä tyttö
        nicander kirjoitti:

        tiedän tapahtuneen, mutta se mikä sen sai aikaan, niin siihen se tieto loppuu. Alkaa usko. Minä töissä 'parantelen' ihan jalkoja hieromalla 'vaivoja'. Plasebolääke myös 'parantaa'. Uskon, että kokemuksesi on aito, mutta oliko sen aiheuttaja Jumala tai ystäväsi rukous, niin se jää vain meidän uskomme varaan. Tunnen joitakin 'parantajia' ja enkeleihin uskovia ihmisiä, joilta pyytävät apua.

      • hyvä tyttö
        kenkri kirjoitti:

        Joo, ajattelinkin, että Nicander vastaa kun itse ehtii. Onko väärin, jos parantaa? Väärin mielestäni tehdään silloin, kun luvataan paranemista. Väärin tehdään myös, jos parannettavaa syyllistetään epäuskosta tai riivaajista, ellei hän paranekkaan. Kirjallisia sopimuksia ei rukoustilanteissa mielestäni toki tarvita, mutta ennen rukoustilannetta olisi eettisesti oikein muistuttaa jossain muodossa, että Jeesuksen nimissä rukoiltavan asian toteutuminen on Jumalan käsissä. Ei ihminen voi antaa takuuta Jumalan parantavan. Tiedän ja olen kuullutkin itse näin kuitenkin luvattavan. Suoranaisesti takuusta ei ole puhuttu, mutta sanoman sisältö on ollut sama. Samoin olen itse kuullut syytöksiä:"Te ette osaa ottaa paranemista vastaan, siksi te ette parane." Tuollainen on mielestäni väärin. Tämäntyyppisiä rukoustilaisuuksia kartan.

        Joskus on kuitenkin ollut mukava/tarpeen jostain syystä olla rukoiltavana ja huomata kellahtaneensa pehmeästi lattialle Pyhän Hengen kosketuksesta. Vielä upeampaa on ollut olla kerran sellaisen ihmisen hoidettavana, joka kaikessa hiljaisuudessa on itsekseen rukoillut paranemista ja itse on saanut tuntea todella kuuman, polttavan tunteen kipupaikassa ja päästä pitkällisestä vaivasta hetkessä eroon. Kuumotuksen tuntiessani kerroin siitä tuolle ihmiselle ja hän vasta silloin kertoi rukoilleensa ja kiitimme yhdessä Jumalaa paranemisesta. Hän ei tuossa paranemistapahtumassa edes koskenut minuun, ei ollut mitään lääkkeitä tms.

        Kuten äsken kertomastani omakohtaisesta ja todellisesta paranemisesta huomaat, näytön antaminen objektiivisesti ei ole aina mahdollista. Silloin on tärkeintä antaa vain kunnia ja kiitos parantajalle eli Jumalalle. Mielestäni on myös oikeus näitä Jumalan tekoja esilletuoda, vaikka ymmärränkin, että kertominen uein tuntuu satuttavan kovin pahoin niitä, jotka rukouksista huolimatta eivät parane.

        Näytön hankkiminen rukouksellaparanemisesta ja sen julkituominen sellaisissa tapauksissa, joissa se on mahdollista olisi hyvä sikäli, että silloin ei-uskovista jollekulle saattaisi olla helpompaa Jumalaan uskoa.

        Keskittyminen parantamiseen ilman Jumalan sanan julistamista, on mielestäni väärin. Ymmärtääkseni ns. healing room -toiminta on tällaista. Käsitykseni on kuulopuhetta, joten oikaiskaa jos olen väärässä.

        Rahan pyytämiseen en ainakaan minä ole missään törmännyt tai sellaisesta kuullut. Eri asia sitten, jos menee jonkin alan ammattilaisen palveltavaksi ja hän siinä työnsä ohessa on rukoillut ja paranemista tapahtuu, siitä tietenkin kuuluu maksaa varatun käynnin mukainen taksa.

        "Mielestäni on myös oikeus näitä Jumalan tekoja esilletuoda, vaikka ymmärränkin, että kertominen uein tuntuu satuttavan kovin pahoin niitä, jotka rukouksista huolimatta eivät parane."

        Mitä mieltä olet siitä, että pitäisikö vaieta myös lääkkeiden tai leikkausten parantavasta voimasta, koska kaikki eivät parane?

        "Näytön hankkiminen rukouksellaparanemisesta ja sen julkituominen sellaisissa tapauksissa, joissa se on mahdollista olisi hyvä sikäli, että silloin ei-uskovista jollekulle saattaisi olla helpompaa Jumalaan uskoa."

        Miksi pitäisi uskoa Jumalaan? Eikö voi parantua rukouksella ilman että se on Jumala, joka parantaa? Minusta on hauskaa se, kun minulla on ollut joitakin kipuja, joista olen kärsinyt vuosia ja sitten mennyt lääkäriin. Kun kohde kuvattiin ja tehtiin löydös ja sille löytyi nimi, kipu lähti tai helpotti. Samoin kipu poistui lapsena pelosta, kun luulin, että leikkaus tarkoittaa, että otetaan puukko ja leikataan.

        On vain nyt tuo valtava tarve saada poistaa se Jumala.

        Kyllä se minulle sopii, että parantelet ihmisiä aivan ihan millä tahansa, ilman Jumalaa, jos ihmiset vain avun saavat.

        Ne nyt kuitenkin, jotka avun saavat pyytäen sitä Jumalalta, myös uskovat sen Jumalalta tulleen. Jokatapauksessa kaikki tulee Jumalalta. Jopa lääkäreiden viisaus ja lääketiede. Vai ajattelitko sinä ihmisten jotenkin aivan itse sen kehittäneen.

        Jumala on myös varmasti luonut ihmiseen tälläisen parantan systeemin, joka aktivoituu toimimaan silloin, kun ihminen myös itse voittopuolisesti alkaa uskoa parantumiseensa.
        Positiivinen ihminen paranee nopeammin kuin negatiivinen. Se on aivan tietellisesti todistettu.

        Jotenkin en oikein hyvä tyttö jaksa uskoa sinun suureen tietämättömyyteesi Jumalasta ja kristinuskosta :) Joku minussa niinsanotusti hälyttää sinun kohdallasi. Minusta sinä hiukan feikkaat ja pyörität. Tai voinahn olla väärässäkin :)
        Mutta niin tai näin.
        On olemassa asioita, joita ei selitä millään muulla kuin Jumalalla.
        Eivät niitä kohtaavat ihmiset aina niistä suuria numeroita tee. Ehkä joskus pitäisikin asioita kertoa enemmän julki.
        Mutta toisaalta raamattu sanoo niinkin, että ihminen halutessaan niin, ei usko, vaikka kuolleet heräisivät heidän silmiensä edessä.

        "Ne nyt kuitenkin, jotka avun saavat pyytäen sitä Jumalalta, myös uskovat sen Jumalalta tulleen. Jokatapauksessa kaikki tulee Jumalalta. Jopa lääkäreiden viisaus ja lääketiede. Vai ajattelitko sinä ihmisten jotenkin aivan itse sen kehittäneen."

        He saavat uskoa, niin kuin sinäkin saat uskoa. Minä uskon ihmisen lääketieteen keksineen.

        "Jotenkin en oikein hyvä tyttö jaksa uskoa sinun suureen tietämättömyyteesi Jumalasta ja kristinuskosta :) Joku minussa niinsanotusti hälyttää sinun kohdallasi. Minusta sinä hiukan feikkaat ja pyörität. Tai voinahn olla väärässäkin :)"

        Olen yrittänyt ottaa selvää, ja monesko kerta, kansakoulussa opetettiin raamattu on alusta loppuun totta ja historiallisesti tapahtunut. Nyt se on kumottu, en minä vaan kirkonväki. Minä kyselen ja kyseenalaistan, ja siksi voi tuntua feikiltä. Asiaa voi kysyä, olematta sitä mieltä, mitä kysyy? Jos kysyn, hyväksytkö naisten ympärileikkauksen, niin tarkoitaneeko se, että minä hyväksyn tai en hyväksy. Kysyn silloin sinun ajatuksia.

        "Mutta toisaalta raamattu sanoo niinkin, että ihminen halutessaan niin, ei usko, vaikka kuolleet heräisivät heidän silmiensä edessä."

        Sinä edustat, mikäli olen oikein ymmärtänyt hyvin syvää uskoa, selittäen elämää raamatulla, vai miten se taas meni. Koska minä taas kyseenalaistan, niin sinä saatat kokea, että haluan Jumalan pois. Minä en tiedä enkä voi todistaa, että Jumala on olemassa tai ei ole. Uskon, että ei ole. Minua ei satuta, että väität Jumalan olevan, mutta ilmeisesti sinua satuttaa, kun olen sitä mieltä, että Jumalaa ei ole. Jos joku kuulee ääniä, ja uskoo niitä kuulevansa, niin turha sanoa, ei niitä ääniä ole. Tästä oli kait jo aiemmin juttua sinun kanssa, kun kerroit jostain tuttavastasi.

        Nicander, kun keskustelet minun kanssa, unohda puolustusasema. Se on tarpeeton. Sinusta kovin tykkään, ja mukavampaa meidän jutustelu on, jos olemme avoimia toistemme näkökulmille, vai mitä?

      • juutas.
        kenkri kirjoitti:

        Myös nykypäivän Jeesuksen seuraajilla voi olla Pyhän Hengen parantamisen armolahja, kuten oli apostoleillakin. Parantavat Jeesuksen nimissä.

        Ei tarkoita, että Jeesus on tullut takaisin. Jeesus palaa jonkinlaisen koko maailman yli näkyvän taivaallisen ilmiön saattelemana. Ei siis vaivihkaa.

        "Jeesus palaa jonkinlaisen koko maailman yli näkyvän taivaallisen ilmiön saattelemana. Ei siis vaivihkaa. "

        - Siis ihan aikuisten oikeastiko näin?

        Onko Jeesus odotellut jossain pilvien päällä siihen asti?

        Ja kun maakin on nykyään pallo (toisin kuin ilmeisesti Raamatun aikoihin), mahtaa olla erikoinen tuo alaslaskeutumistapahtuma, joka näkyy koko maailmassa samaan aikaan. Takaisin öljymäellekö Jeesus mahtaa laskeutua vaiko jonnekin Jerusalemin torille?

      • hyvä tyttö
        hyvä tyttö kirjoitti:

        "Ne nyt kuitenkin, jotka avun saavat pyytäen sitä Jumalalta, myös uskovat sen Jumalalta tulleen. Jokatapauksessa kaikki tulee Jumalalta. Jopa lääkäreiden viisaus ja lääketiede. Vai ajattelitko sinä ihmisten jotenkin aivan itse sen kehittäneen."

        He saavat uskoa, niin kuin sinäkin saat uskoa. Minä uskon ihmisen lääketieteen keksineen.

        "Jotenkin en oikein hyvä tyttö jaksa uskoa sinun suureen tietämättömyyteesi Jumalasta ja kristinuskosta :) Joku minussa niinsanotusti hälyttää sinun kohdallasi. Minusta sinä hiukan feikkaat ja pyörität. Tai voinahn olla väärässäkin :)"

        Olen yrittänyt ottaa selvää, ja monesko kerta, kansakoulussa opetettiin raamattu on alusta loppuun totta ja historiallisesti tapahtunut. Nyt se on kumottu, en minä vaan kirkonväki. Minä kyselen ja kyseenalaistan, ja siksi voi tuntua feikiltä. Asiaa voi kysyä, olematta sitä mieltä, mitä kysyy? Jos kysyn, hyväksytkö naisten ympärileikkauksen, niin tarkoitaneeko se, että minä hyväksyn tai en hyväksy. Kysyn silloin sinun ajatuksia.

        "Mutta toisaalta raamattu sanoo niinkin, että ihminen halutessaan niin, ei usko, vaikka kuolleet heräisivät heidän silmiensä edessä."

        Sinä edustat, mikäli olen oikein ymmärtänyt hyvin syvää uskoa, selittäen elämää raamatulla, vai miten se taas meni. Koska minä taas kyseenalaistan, niin sinä saatat kokea, että haluan Jumalan pois. Minä en tiedä enkä voi todistaa, että Jumala on olemassa tai ei ole. Uskon, että ei ole. Minua ei satuta, että väität Jumalan olevan, mutta ilmeisesti sinua satuttaa, kun olen sitä mieltä, että Jumalaa ei ole. Jos joku kuulee ääniä, ja uskoo niitä kuulevansa, niin turha sanoa, ei niitä ääniä ole. Tästä oli kait jo aiemmin juttua sinun kanssa, kun kerroit jostain tuttavastasi.

        Nicander, kun keskustelet minun kanssa, unohda puolustusasema. Se on tarpeeton. Sinusta kovin tykkään, ja mukavampaa meidän jutustelu on, jos olemme avoimia toistemme näkökulmille, vai mitä?

        Unohda todistelu, että Jumala on olemassa. Silloin tulee helposti juupas eipäs asetelma, joka johtaa umpikujaan. Minustakin on vaikeaa löytää sanoja, joilla kertoa, etten usko Jumalaan, mutta uskokoon ken tahtoo.

        Toinen meistä on oikeassa ja toinen väärässä tai sitten kumpikin olemme väärässä tai kumpikin oikeassa.

      • nicander
        hyvä tyttö kirjoitti:

        "Ne nyt kuitenkin, jotka avun saavat pyytäen sitä Jumalalta, myös uskovat sen Jumalalta tulleen. Jokatapauksessa kaikki tulee Jumalalta. Jopa lääkäreiden viisaus ja lääketiede. Vai ajattelitko sinä ihmisten jotenkin aivan itse sen kehittäneen."

        He saavat uskoa, niin kuin sinäkin saat uskoa. Minä uskon ihmisen lääketieteen keksineen.

        "Jotenkin en oikein hyvä tyttö jaksa uskoa sinun suureen tietämättömyyteesi Jumalasta ja kristinuskosta :) Joku minussa niinsanotusti hälyttää sinun kohdallasi. Minusta sinä hiukan feikkaat ja pyörität. Tai voinahn olla väärässäkin :)"

        Olen yrittänyt ottaa selvää, ja monesko kerta, kansakoulussa opetettiin raamattu on alusta loppuun totta ja historiallisesti tapahtunut. Nyt se on kumottu, en minä vaan kirkonväki. Minä kyselen ja kyseenalaistan, ja siksi voi tuntua feikiltä. Asiaa voi kysyä, olematta sitä mieltä, mitä kysyy? Jos kysyn, hyväksytkö naisten ympärileikkauksen, niin tarkoitaneeko se, että minä hyväksyn tai en hyväksy. Kysyn silloin sinun ajatuksia.

        "Mutta toisaalta raamattu sanoo niinkin, että ihminen halutessaan niin, ei usko, vaikka kuolleet heräisivät heidän silmiensä edessä."

        Sinä edustat, mikäli olen oikein ymmärtänyt hyvin syvää uskoa, selittäen elämää raamatulla, vai miten se taas meni. Koska minä taas kyseenalaistan, niin sinä saatat kokea, että haluan Jumalan pois. Minä en tiedä enkä voi todistaa, että Jumala on olemassa tai ei ole. Uskon, että ei ole. Minua ei satuta, että väität Jumalan olevan, mutta ilmeisesti sinua satuttaa, kun olen sitä mieltä, että Jumalaa ei ole. Jos joku kuulee ääniä, ja uskoo niitä kuulevansa, niin turha sanoa, ei niitä ääniä ole. Tästä oli kait jo aiemmin juttua sinun kanssa, kun kerroit jostain tuttavastasi.

        Nicander, kun keskustelet minun kanssa, unohda puolustusasema. Se on tarpeeton. Sinusta kovin tykkään, ja mukavampaa meidän jutustelu on, jos olemme avoimia toistemme näkökulmille, vai mitä?

        minä vain kokeilen kepillä jäätä ;)
        you know. Olemme netissä ja se on oma tapani.
        Mutta aivan hyviä ajatuksia sinulla on, ja siksi testaankin.

        Mutta nyt poistun netin äärestä, sillä velvollisuudet odottaa.

        Sulla on kyllä ollut aikamoinen uskonnon opetus koulussa. Minä en muista koulun uskonnon opetuksesta oikein mitään.

      • kenkri
        hyvä tyttö kirjoitti:

        "Mielestäni on myös oikeus näitä Jumalan tekoja esilletuoda, vaikka ymmärränkin, että kertominen uein tuntuu satuttavan kovin pahoin niitä, jotka rukouksista huolimatta eivät parane."

        Mitä mieltä olet siitä, että pitäisikö vaieta myös lääkkeiden tai leikkausten parantavasta voimasta, koska kaikki eivät parane?

        "Näytön hankkiminen rukouksellaparanemisesta ja sen julkituominen sellaisissa tapauksissa, joissa se on mahdollista olisi hyvä sikäli, että silloin ei-uskovista jollekulle saattaisi olla helpompaa Jumalaan uskoa."

        Miksi pitäisi uskoa Jumalaan? Eikö voi parantua rukouksella ilman että se on Jumala, joka parantaa? Minusta on hauskaa se, kun minulla on ollut joitakin kipuja, joista olen kärsinyt vuosia ja sitten mennyt lääkäriin. Kun kohde kuvattiin ja tehtiin löydös ja sille löytyi nimi, kipu lähti tai helpotti. Samoin kipu poistui lapsena pelosta, kun luulin, että leikkaus tarkoittaa, että otetaan puukko ja leikataan.

        Uskon, että Jumala on se, joka parantaa kenet parantaa ihmeen / lääkärin/ kehitetyn lääkkeen välityksellä. Ne jotka eivät parane, surevat. Ihmeen luonteeseen kuuluu täydellinen heittäytyminen _vain_ Jumalan apuun, ehkä viimeisenä toivonaan. Kun silloin ei paranekkaan, se satuttaa ehkä vielä enemmän. Varsinkin kun kuulee toisten näin täysin vain Jumalan suoraan apuun luottaneen parantuneen. Tulee ehkä juuri se syyllisyydentunne ja kysely, onko minun uskossani jotain vikaa? Olenko Jumalalle arvottomampi kuin tuo parantunut tms.?

        Tiedät kyllä varmaan minun syyni uskoa Jumalaan. Samoja ovat mistä kirkko ja muut uskovat täällä kertovat. Kyllä se minun uskoni mukaan aina Jumala on, joka rukouksella parantaa. Minkä selityksen itse omille kivunpoistumiskokemuksillesi olet antanut?

      • kenkri
        juutas. kirjoitti:

        "Jeesus palaa jonkinlaisen koko maailman yli näkyvän taivaallisen ilmiön saattelemana. Ei siis vaivihkaa. "

        - Siis ihan aikuisten oikeastiko näin?

        Onko Jeesus odotellut jossain pilvien päällä siihen asti?

        Ja kun maakin on nykyään pallo (toisin kuin ilmeisesti Raamatun aikoihin), mahtaa olla erikoinen tuo alaslaskeutumistapahtuma, joka näkyy koko maailmassa samaan aikaan. Takaisin öljymäellekö Jeesus mahtaa laskeutua vaiko jonnekin Jerusalemin torille?

        Jeesus on kuulemma valmistelemassa taivasta meitä varten.

        Erikoinen näky varmaan on, ei voi olla huomamatta.

        Tuon paluupaikan suhteen muistelisin sanotun, että palaa sinne mistä lähtikin. Taivaaseen nousu tapahtui jossain Betanian lähellä. Tuntuisi kyllä varsin oudolta paluupaikalta, ei se varmaan noin voi olla kuin muistelen. Joten kysy vaikka aloituksessa niin saat tiedon, jos oikeasti kiinnostaa. Koetin selata mahdollisia raamatunpaikkojakin, mutta en löytänyt puhetta paluupaikasta.

      • vreya

        Öljymäellä sanottiin, että Jeesus palaa samalla tavoin, kuin lähtikin, mutta paikasta ei ollut puhetta. Muualla Raamatussa sanotaan, että hän saapuu "pilvien päällä" ja "kuin salama, joka näkyy idästä länteen" ja että "kaikki ihmiset näkevät hänet". Tuon tarkempia speksejä meillä ei ole selvillä :)

        "Jeesus on kuulemma valmistelemassa taivasta meitä varten. "

        - Niinkö? Keneltä kuulit?

        "Erikoinen näky varmaan on, ei voi olla huomamatta. "

        - On, on varmaan.

        "Tuon paluupaikan suhteen muistelisin sanotun, että palaa sinne mistä lähtikin. Taivaaseen nousu tapahtui jossain Betanian lähellä. Tuntuisi kyllä varsin oudolta paluupaikalta, ei se varmaan noin voi olla kuin muistelen."

        - Niin se tuntuisikin. Sinne laskeutuisi Jeesus pilven päällä...Mikähän olisi parempi paikka? Pariisiin Riemukaaren viereen, Helsinkiin Senaatintorille?

        "Joten kysy vaikka aloituksessa niin saat tiedon, jos oikeasti kiinnostaa. Koetin selata mahdollisia raamatunpaikkojakin, mutta en löytänyt puhetta paluupaikasta"

        - Kyllähän tämä oikeasti kiinnostaa. Kyseessähän olisi maailmanhistorian merkittävä tapahtuma. Ja kyllähän paluupaikan viranomaistenkin pitäisi alkaa valmistelemaan laskeutumispaikkaa valmiiksi. Punaista mattoa, torvisoittokuntaa ja sen sellaista...

      • kenkri
        vreya kirjoitti:

        Öljymäellä sanottiin, että Jeesus palaa samalla tavoin, kuin lähtikin, mutta paikasta ei ollut puhetta. Muualla Raamatussa sanotaan, että hän saapuu "pilvien päällä" ja "kuin salama, joka näkyy idästä länteen" ja että "kaikki ihmiset näkevät hänet". Tuon tarkempia speksejä meillä ei ole selvillä :)

        Kiitos! Eli siis samalla tavoin eikä samaan paikkaan. Koetan muistaa.

      • hyvä tyttö
        kenkri kirjoitti:

        Uskon, että Jumala on se, joka parantaa kenet parantaa ihmeen / lääkärin/ kehitetyn lääkkeen välityksellä. Ne jotka eivät parane, surevat. Ihmeen luonteeseen kuuluu täydellinen heittäytyminen _vain_ Jumalan apuun, ehkä viimeisenä toivonaan. Kun silloin ei paranekkaan, se satuttaa ehkä vielä enemmän. Varsinkin kun kuulee toisten näin täysin vain Jumalan suoraan apuun luottaneen parantuneen. Tulee ehkä juuri se syyllisyydentunne ja kysely, onko minun uskossani jotain vikaa? Olenko Jumalalle arvottomampi kuin tuo parantunut tms.?

        Tiedät kyllä varmaan minun syyni uskoa Jumalaan. Samoja ovat mistä kirkko ja muut uskovat täällä kertovat. Kyllä se minun uskoni mukaan aina Jumala on, joka rukouksella parantaa. Minkä selityksen itse omille kivunpoistumiskokemuksillesi olet antanut?

        Lapsena kipu poistui pelosta. Myöhemmin sain tiedon, mistä kipu tulee ja sen voi leikata, jos pahenee, mutta helpotti, kun sain tiedon, on ihan viatonta.

        Ihmiset pystyvät mielellään tekemään itsensä sairaiksi, kuten yksi ystäväni, joka pelkäsi epäonnistumistaan yo-kirjoituksissa yhden aineen kohdalla, josta opella oli kovat odotukset, niin että tuli kuumeeseen ja kirjoitti aineen kuumeessa. Jälkeenpäin sanoi, että itse sen kuumeen aiheutti, jotta voisi epäonnistumisen laittaa kuumeen piikkiin. Katselen työssäni näitä 'mielellä sairastujia' ja 'mielellä parantujia'.

        Miten sinä ajattelet sairastumisen? Onko se Jumalasta?

        Näistä voi vääntää kättä ja riidellä loputtomiin, jos tahtoo, mutta ketä se hyödyttää.

        Sinä kenkrisein lueskelet paljon. Oletko lukenut Ritva Enäkosken 'kohtaa ihminen'?

      • hyvä tyttö
        nicander kirjoitti:

        minä vain kokeilen kepillä jäätä ;)
        you know. Olemme netissä ja se on oma tapani.
        Mutta aivan hyviä ajatuksia sinulla on, ja siksi testaankin.

        Mutta nyt poistun netin äärestä, sillä velvollisuudet odottaa.

        Sulla on kyllä ollut aikamoinen uskonnon opetus koulussa. Minä en muista koulun uskonnon opetuksesta oikein mitään.

        Aloitin raamatun lukemisen ja olen päässyt vasta 1. Mooseksen, ja pakko aloittaa se uudestaan, on se niin outo kirja vai kirjastoksiko sitä pitää sanoa.

        Nicander, sinä voisit myös kokeilla sama kuin ehdotin pappi Sonjalle, vastaa joskus kuin oletat ateisitin vastaavan. Vaihda näkökulmaa vaikka päiväksi. Tai tehdään sopimus, että sinä ja minä 'vaihdamme osia'. Kenkri kieltäytyi. Suostuisitko sinä?

      • kenkri
        hyvä tyttö kirjoitti:

        Lapsena kipu poistui pelosta. Myöhemmin sain tiedon, mistä kipu tulee ja sen voi leikata, jos pahenee, mutta helpotti, kun sain tiedon, on ihan viatonta.

        Ihmiset pystyvät mielellään tekemään itsensä sairaiksi, kuten yksi ystäväni, joka pelkäsi epäonnistumistaan yo-kirjoituksissa yhden aineen kohdalla, josta opella oli kovat odotukset, niin että tuli kuumeeseen ja kirjoitti aineen kuumeessa. Jälkeenpäin sanoi, että itse sen kuumeen aiheutti, jotta voisi epäonnistumisen laittaa kuumeen piikkiin. Katselen työssäni näitä 'mielellä sairastujia' ja 'mielellä parantujia'.

        Miten sinä ajattelet sairastumisen? Onko se Jumalasta?

        Näistä voi vääntää kättä ja riidellä loputtomiin, jos tahtoo, mutta ketä se hyödyttää.

        Sinä kenkrisein lueskelet paljon. Oletko lukenut Ritva Enäkosken 'kohtaa ihminen'?

        Enäkoskelta olen lukenut vain jonkun Halu, Hinku, Haba tms. jutun kauan, kauan sitten. Ilmeisesti "Kohtaa ihminen" olis hyvä lukea, vai?

        Sairastumiseen voi johtaa niin monenlaiset syyt; geenit, väärät valinnat, elimistön rappeutuminen, ympäröivät olosuhteet jne. En uskalla lähteä ymmärrykselläni Jumalaa syyttelemään.

        Olen täällä lukenut, sairaus tulee synneistä ja joku kirjoitti Jumala päättää sairauksista.

        Entä Hellstenin 'saat sen mistä luovut'

      • hyvä tyttö
        vreya kirjoitti:

        Öljymäellä sanottiin, että Jeesus palaa samalla tavoin, kuin lähtikin, mutta paikasta ei ollut puhetta. Muualla Raamatussa sanotaan, että hän saapuu "pilvien päällä" ja "kuin salama, joka näkyy idästä länteen" ja että "kaikki ihmiset näkevät hänet". Tuon tarkempia speksejä meillä ei ole selvillä :)

        Jos Jeesus palaa samoin kuin lähti, niin eikös se tarkoita, että tulee uudesti ristille?

    • Jeesus...

      Minä kävelin järven selällä. Riittääkö?

    • Rompix

      Vuorien siirtämiseen liittyy paljon riskejä. Miten olisi amputoitujen ihmeparantaminen?

    • Tuo wannabe uskovaisuus onkin melko mielenkiintoinen käsite. Itse nimittäin näen uskon enemmänkin sellaisenä kaipuuna ja huokailuna ja hapuiluna Jumalan puoleen, kuin vuoria siirtävänä varmuutena ja voiman tuntona. Kaksi lempivirttäni kuvaavat mielestäni uskoa hienosti sellaisena kuin minä sen ymmärrän:

      Virsi 415
      Käskien et
      hallitse, Kristus, et vaatimuksella.
      Laupeudella
      kosketat, rohkaiset laupeudella.

      Miekalla et
      työhösi taivuta, painostamalla.
      Katseesi alla
      taivumme, lempeän katseesi alla.

      Säikytä et,
      pelkoon et kutsu, kun vastuumme näytät.
      Riemulla täytät,
      herätät toivon ja riemulla täytät.

      Uhkaile et,
      varjele hengestä orjallisesta!
      Kaipauksesta
      lähdemme liikkeelle, kaipauksesta.

      Virsi 289
      Vain sinä tunnet minut, Vapahtaja,
      ja tiedät lääkkeen kaikkiin haavoihin.
      Jos luoksesi en pääse voittajana,
      saan tappioni tuoda kuitenkin.

      Jos en voi suoraan Isän syliin juosta
      ja uskon varmuudesta riemuita,
      saan ahdistuksen yössä sinuun luottaa
      ja ääneen huutaa: Herra, armahda!

      Jos en voi katsettani sinuun nostaa
      ja lapsen lailla jäädä turviisi,
      saan katumuksen, tuskan alta pyytää:
      Nyt minuun tartu, Vapahtajani!

      Tällaisin miettein vastaili Sanna Husso, pappi

      • jaa.aa

        se wannabe-uskovaisuus sitten on oikein teologisesti määriteltynä ???

      • Mites Jeesus näki niin, että jos uskoo, niin pystyy samanlaisiin ihmetekoihin ja suurempiinkiin? Olenkin pyytänyt teleketjuhihhuleita parantamaan sairaita sairaaalaan, mutta heikkoa on osallistuminen ollut....Miksi toitotetaan, että Pyhä Henki auttaa heitä avaamaan raamattua ja siltikään se Pyhä henki ei käytännössä näytätä vaikuttavan, kun ei sairaat parannu.

        Sen ne huomas tutkimalla, että hihhuleilla pettää pää kun ne rukoilee vakavasti sairastuneena. Alkaa kuulemma nuppikataria pukkaamaan, kun rukoillaan, eikä mikään näytä toimivan ja sitten iskee se pirunmoinen aharistus. Rukouksesta oli siis haittaa enemmän kuin hyötyä.

      • kyllästynyt ateistei
        mave kirjoitti:

        Mites Jeesus näki niin, että jos uskoo, niin pystyy samanlaisiin ihmetekoihin ja suurempiinkiin? Olenkin pyytänyt teleketjuhihhuleita parantamaan sairaita sairaaalaan, mutta heikkoa on osallistuminen ollut....Miksi toitotetaan, että Pyhä Henki auttaa heitä avaamaan raamattua ja siltikään se Pyhä henki ei käytännössä näytätä vaikuttavan, kun ei sairaat parannu.

        Sen ne huomas tutkimalla, että hihhuleilla pettää pää kun ne rukoilee vakavasti sairastuneena. Alkaa kuulemma nuppikataria pukkaamaan, kun rukoillaan, eikä mikään näytä toimivan ja sitten iskee se pirunmoinen aharistus. Rukouksesta oli siis haittaa enemmän kuin hyötyä.

        lopettaa tuon hihhuliksi nimittelyn.
        Se on viharikos pian.

      • kyllästynyt ateistei kirjoitti:

        lopettaa tuon hihhuliksi nimittelyn.
        Se on viharikos pian.

        Olepa HIHHULI hilijaa.

    • hyvä tyttö

      "Silloin farao kutsutti luokseen oppineet ja noidat, ja nämä Egyptin loitsijat tekivät taioillaan samoin: he heittivät kukin sauvansa, ja ne muuttuivat käärmeiksi." 2.Mooseksen kirja kertoo tällaista, niin että osaa ne muutkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      550
      2112
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      386
      1709
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      21
      1539
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1408
    5. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1116
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      56
      1092
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      118
      1077
    8. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      16
      858
    9. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      12
      833
    10. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      66
      823
    Aihe