joo eli haluisin tässä kertoa oman tarinan..
Eli oon nyt 18 ja oon aina ollu tosi ujo. Varsinkin viime vuonna oli tosi vaikeaa sanoa ees muutaman sanan tuntemattomille.
Nyt on jostain syystä tullu helpotusta ja tuntuu et oon jo pääsemässä ujoudesta kokonaan irti...
On vaan ollu tällä keväällä sellanen olo ..et miks mä en saa sanoa mitä mä aattelen ja mitä mulle ensimmäisenä tulee mieleen vain siks et joku voi ajatella musta jotai...miks mun pitää rajoittaa elämäni muiden mielipiteiden takia...? nyt sanon paremmin jopa jotai tyhmää kuin oon vaan hiljaa.. en tiiä mistä tää on alkanu mut nyt en välitä yhtään muiden mielipiteistä... ehkä oon aikuistunut ja tullu itsevarmemmaks ja tajunnut että tämä on MUN elämä! ja me eletään vain yhen kerran täällä maan päällä ja mä saan tehdä ihan mitä MÄ haluan... nyt mun mielipiteeni ja haluni on tärkeampiä kuin muiden...
Näin.. ja elämä on muuttunu hetkessä niin ihanaksi ku saan tehdä ja sanoa mitä huvittaa! Aikaisemmin ku olin hirveen ujo nii en voinu esim. mennä johonkin paikkaan tai puhua jollekin ku pelkäsin mitähän muut siitä ajattelee,mut nyt mulle on tärkeintä mitä mä aattelen!
Ja sit muuten siitä jännittämisestä... oon myös miettiny et mitä järkeä on jännittää jotai ku ei se jännittäminen kuitenkaan mitenkään auta vaan vain pahentaa asioita.. sen tiiän aika hyvin omista kokemuksista...enkä mä sillä jännittämisellä estä sitä mitä jännitän, vaan se kuitenkin tulee tapahtumaan.. oon nyt ehkä jopa välinpitämätön joihinkin jännittäviin juttuihin.. on se parempaa kuin jännittää niitä..
En tiiä miks tänne kirjoitin,mut toivottavasti jollekin on ollu tästä apua! =)
Eli oon nyt 18 ja oon aina ollu tosi ujo. Varsinkin viime vuonna oli tosi vaikeaa sanoa ees muutaman sanan tuntemattomille.
Nyt on jostain syystä tullu helpotusta ja tuntuu et oon jo pääsemässä ujoudesta kokonaan irti...
On vaan ollu tällä keväällä sellanen olo ..et miks mä en saa sanoa mitä mä aattelen ja mitä mulle ensimmäisenä tulee mieleen vain siks et joku voi ajatella musta jotai...miks mun pitää rajoittaa elämäni muiden mielipiteiden takia...? nyt sanon paremmin jopa jotai tyhmää kuin oon vaan hiljaa.. en tiiä mistä tää on alkanu mut nyt en välitä yhtään muiden mielipiteistä... ehkä oon aikuistunut ja tullu itsevarmemmaks ja tajunnut että tämä on MUN elämä! ja me eletään vain yhen kerran täällä maan päällä ja mä saan tehdä ihan mitä MÄ haluan... nyt mun mielipiteeni ja haluni on tärkeampiä kuin muiden...
Näin.. ja elämä on muuttunu hetkessä niin ihanaksi ku saan tehdä ja sanoa mitä huvittaa! Aikaisemmin ku olin hirveen ujo nii en voinu esim. mennä johonkin paikkaan tai puhua jollekin ku pelkäsin mitähän muut siitä ajattelee,mut nyt mulle on tärkeintä mitä mä aattelen!
Ja sit muuten siitä jännittämisestä... oon myös miettiny et mitä järkeä on jännittää jotai ku ei se jännittäminen kuitenkaan mitenkään auta vaan vain pahentaa asioita.. sen tiiän aika hyvin omista kokemuksista...enkä mä sillä jännittämisellä estä sitä mitä jännitän, vaan se kuitenkin tulee tapahtumaan.. oon nyt ehkä jopa välinpitämätön joihinkin jännittäviin juttuihin.. on se parempaa kuin jännittää niitä..
En tiiä miks tänne kirjoitin,mut toivottavasti jollekin on ollu tästä apua! =)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Niinpä! sitä helposti ajattelee että "ei kannata" jännittää eikä siitä oo ku haittaa. Kuitenkaan se ei ole ns. omasta tahdosta kiinni jännittääkö vai ei. Voisinpa vain päättää etten jännitä! :) Toki jos on itsevarma niin silloin jännittämistä ei esiinny.
Minulla on käynyt edellisen vuoden aikana ihan samalla tavalla, vaikka olen tosin pari vuotta vanhempi.
Tarpeeksi kauan kun kärsi itsesäälistä niin ei enää jaksanut välittää siitä, mitä muut ajattelevat jos sanon jotain ääneen. Tajusin myös sen, että asiat eivät voi mennä enää tästä huonommin, vaikka puhuisin jotain. Kuitenkin puhumisen jälkeen oli aina parempi olo kuin hiljaa olon (kaupassa ei uskaltanut esimerkiksi sanoa hei tai kiitos).
Lisäksi kun ikää alkoi tulla yli 20, aloin ajatella, että en enää koskaan tule olemaan 16-, 17-, 18-, 19- tai 20-vuotias ja koko nuoruus on mennyt periaatteessa hukkaan kun en ole uskaltanut tehdä "tavallisia" asioita mitä tuon ikäiset tekevät. Kohta olisin jo 30-vuotias, enkä olisi tehnyt niitä asioita mitä parikymppiset tekevät ja olisin menettänyt paljon elämästäni. Toisaalta vaikutusta on ollut myös näillä WTC-iskuilla ja muilla tapahtumilla, jotka ovat auttaneet ymmärtämään sen, että jokaiselle voi tulla lähtö koska vain. Voi siis käydä niin, että en ehtisi tehdä jotain haluamaani asiaa ollenkaan elämässä ujouteni vuoksi.
Vielä pari vuotta sitten pidin täysin mahdottomana sitä, että voisin joskus päästä edes vähän eroon ujoudesta. Eivät nämä nettipalstojen kirjoituksetkaan mitään auttaneet, kun aina on helpompi sanoa kuin tehdä asioita. Aloitin kuitenkin vähitellen... Aloin esimerkiksi kaupassa sanoa kassalle (alkuvaiheessa vain silloin, kun ketään muita ei ollut lähettyvillä) hei ja kiitos. Sitten vähitellen lisäsin näitä "pakollisia" asioita ja puhuminen alkoi tuntua luonnolliselta. En ole vieläkään mitenkään puhelias, enkä varmaan koskaan sellaiseksi tulekaan, mutta "tavallisten" juttujen tekeminen alkaa luonnistua jo paljon paremmin.