sain muutama päivä sitten kuulla suruuutisen, entisen mieheni paras ystävä on kuollut. entinen mieheni kertoi itse asiasta. Lamaannuin, pelkäsin, itkin, surin... ja teen sitä vieläkin. tunnen jonkinlaista vääryttä surustani, kuin en saisi surra. hänhän oli mieheni ystävä, minun pitäisi tukea häntä. olisin halunnut soittaa ja kysyä kuinka hän voi, mutta en uskaltanut, koska pelkäsin hänen sanovan ettei minulla ole oikeutta olla näin rikki. en ole ennen menettänyt ketään läheistä, ja tämä kyseinen henkilö oli kuitenkin elämässäni mukana myös minun ja mieheni erottua. silti, en uskalla puhua surustani, pelkään että minua syyllistetään.. mietitään, miksi minä oikein suren... seuraavana aamuna heräsin omaan itkuuni, jäin pois töistä. minulla on huono omatunto, kuin olisin ollut aiheetta pois töistä. tämä on varmasti osa sitä sokkivaihetta joka tulee tälläisen uutisen kuultua.. en ole vain koskaan ennen syyllistänyt itseäni näin. kaikki mitä tuli sanottua ja jätettyä tekemättä. mietin jopa, katsotaanko minua pahasti, jos menen muistotilaisuuteen. entä jos joku miettii, mitä minä siellä teen. minulla on valtava ikävä, vaikka emmme usein nähneetkään. silti, suru on.
läheisen menettäminen
pilviin vilkuttaja
2217
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
koskettaa aina.
Oikeus surra ihmistä jonka olet kokenut noinkin tärkeäksi. Miksi joku syyllistäisi siitä?