Täällä palstalla kerran surffaillessani kiinnitin huomiotani kysymyksiin siitä, voisiko joku nähdä itse uhrin narsistisena. Se on jäänyt mieleeni...
Kun mietin sitä elämäni aikaa kun kotoani maailmalle lähdin, kovin vereslihalla, täynnä täyttämättömiä tarpeita/käsittelemättömiä tunteita ja uhkuen suoranaista vihaakin, en voi olla nyt "heräkkinä" huomaamatta/analysoimatta oman käytökseni narsistisuutta (?). Minusta olisi näin voinut sanoa monikin ihminen.
Jatkoin kotoa matkaani samanlaiseen tunnekylmään ja alkoholistiseen suhteeseen, jossa pääsin tätä selvittämätöntä konfliktiani käymään lävitse.Koska lapsena olin tietysti ollut sataprosenttinen uhri, jäin miettimään antaako se enemmän oikeutusta silloiselle käytökselleni.
Tätä kautta funtsiessa tulee esiin tyypillisen uhrin loputon itsekkyys (mutta jonka kehittymiseen hän ei ole voinut kotona vaikuttaa, selviytyäkseen) : vaikka toimin silloin täysin tiedostamattomalla tasolla enkä olisi mitenkään vielä kyenneyt käyttäytymistäni tarkastelemaan, huomaan, että asetin järjestäen kaikille läheisilleni painavan viitan selkäänsä. Ikään kuin heidät olisi menneisyyteni perusteella voinut velvoittaa täyttämään vain ja ainoastaan MINUN tarpeitani.
En väitä että asosiaalinen ja juoppo mieheni ei olisi käyttäytynyt "väärin" (sairashan hänkin oli !) tehdessään sitä kaikkea mitä tuli tehtyä, mutta jos unohdetaan se, voidaan miettiä mitkä minun odotukseni olivat. Olin edelleen se tällaisen perheyksikön mukana sairastunut jäsen, mutta suurin pettymykseni oli kuitenkin se, etten löytänyt tarpeilleni täyttäjää. Koska ensimmäinen mieheni ei ollut "täsmälääkettä" enkä olisi kyennyt sitä troppia vielä siinä iässä nielemäänkään, tervehdyttävästi, minun suurin pettymykseni ei ollut se että hän oli samanlainen kuin isäni (olinhan silloin tottunut sellaiseen ja pidin sitä normina...) vaan se, että hän ei täyttänyt niitä lapsen tarpeitani. Se olisi mielestäni ollut "minun oikeuteni".
Tätä tilannetta ei voi arvioida sikäli rehellisesti, koska alkoholismi sekoitti asioita ja meidän molempien tunne-elämää, mutta se tarpeeni täyttämisen huuto jatkui sen jälkeisessä "tavissuhteessakin". Ja nyt kun mietin, niin myös suhteessani ystäviin ja perheeseenkin. Oli oikeutettua olla vihainen perheelleni ja miehelleni, mutta nyt mietinkin sitä MITEN MINÄ käyttäydyin.
Olin klassisesti sairastunut vahvuuteen. Olin siis tunnekylmä, vakava ja täynnä vaateita. Koska olin jäänyt jotain vaille, koin voivani vaatia ja pakottaa muut toimimaan siinä mielessä hyväkseni. Jos näin ei käynyt, koin oloni kovin loukkaantuneeksi. Huomioiden se, etten edes ikinä suoraan sanonut mitä halusin, tuskin edes tiesin. Minut olisi voinut analysoida pahasti narsistiseksi ja manipuloivaksi. Siinä hädässäni ohjailin ihmisiä, valehtelin, manipuloin, käytin surutta hyväkseni ja koetin saada heidät toimimaan kuten MINÄ halusin. Jos näin ei käynyt, suutuin silmittömästi ja mietin suurin piirtein jo kostotoimenpiteitä tai taistelin niin kauan että sain mitä MINÄ halusin. Ei kiinnostanut pätkääkään miten se vaikutti muihin ihmisiin.Ei pätkääkään!
Se oli minun oikeuteni, oli takaisinmaksun aika ja minä aioin ottaa kaikki takaisin korkojen kera (vielä silloin alitajuntainen tarve jota en osannut kyseenalaistaa).
Olin kyllästynyt maailman epäoikeudenmukaisuuteen, huonoon kohteluuni ja pidin tarpeitani itsestään selvyytenä, enkä siksi osannut edes kyseenalaistaa sitä miten toimin tai sitä, oliko se tervettä.
Tästä herää mielleyhtymiä kertomuksiin ohut-ja paksunahkaisesta narsistista ja kuinka usein pitkään jatkuneessa "narsistisuhteessa" onkin kaksi pelokasta ja kontrollinhaluista ihmistä eikä mitään sen kummempaa dramatiikkaa.
Tästä ei uhrien palstoilla uskalla edes keskustella vaikka törmääkin jatkuvasti samanlaisiin tapauksiin. Mitä ajatuksia teillä heräilee ?
Kun mietin sitä elämäni aikaa kun kotoani maailmalle lähdin, kovin vereslihalla, täynnä täyttämättömiä tarpeita/käsittelemättömiä tunteita ja uhkuen suoranaista vihaakin, en voi olla nyt "heräkkinä" huomaamatta/analysoimatta oman käytökseni narsistisuutta (?). Minusta olisi näin voinut sanoa monikin ihminen.
Jatkoin kotoa matkaani samanlaiseen tunnekylmään ja alkoholistiseen suhteeseen, jossa pääsin tätä selvittämätöntä konfliktiani käymään lävitse.Koska lapsena olin tietysti ollut sataprosenttinen uhri, jäin miettimään antaako se enemmän oikeutusta silloiselle käytökselleni.
Tätä kautta funtsiessa tulee esiin tyypillisen uhrin loputon itsekkyys (mutta jonka kehittymiseen hän ei ole voinut kotona vaikuttaa, selviytyäkseen) : vaikka toimin silloin täysin tiedostamattomalla tasolla enkä olisi mitenkään vielä kyenneyt käyttäytymistäni tarkastelemaan, huomaan, että asetin järjestäen kaikille läheisilleni painavan viitan selkäänsä. Ikään kuin heidät olisi menneisyyteni perusteella voinut velvoittaa täyttämään vain ja ainoastaan MINUN tarpeitani.
En väitä että asosiaalinen ja juoppo mieheni ei olisi käyttäytynyt "väärin" (sairashan hänkin oli !) tehdessään sitä kaikkea mitä tuli tehtyä, mutta jos unohdetaan se, voidaan miettiä mitkä minun odotukseni olivat. Olin edelleen se tällaisen perheyksikön mukana sairastunut jäsen, mutta suurin pettymykseni oli kuitenkin se, etten löytänyt tarpeilleni täyttäjää. Koska ensimmäinen mieheni ei ollut "täsmälääkettä" enkä olisi kyennyt sitä troppia vielä siinä iässä nielemäänkään, tervehdyttävästi, minun suurin pettymykseni ei ollut se että hän oli samanlainen kuin isäni (olinhan silloin tottunut sellaiseen ja pidin sitä normina...) vaan se, että hän ei täyttänyt niitä lapsen tarpeitani. Se olisi mielestäni ollut "minun oikeuteni".
Tätä tilannetta ei voi arvioida sikäli rehellisesti, koska alkoholismi sekoitti asioita ja meidän molempien tunne-elämää, mutta se tarpeeni täyttämisen huuto jatkui sen jälkeisessä "tavissuhteessakin". Ja nyt kun mietin, niin myös suhteessani ystäviin ja perheeseenkin. Oli oikeutettua olla vihainen perheelleni ja miehelleni, mutta nyt mietinkin sitä MITEN MINÄ käyttäydyin.
Olin klassisesti sairastunut vahvuuteen. Olin siis tunnekylmä, vakava ja täynnä vaateita. Koska olin jäänyt jotain vaille, koin voivani vaatia ja pakottaa muut toimimaan siinä mielessä hyväkseni. Jos näin ei käynyt, koin oloni kovin loukkaantuneeksi. Huomioiden se, etten edes ikinä suoraan sanonut mitä halusin, tuskin edes tiesin. Minut olisi voinut analysoida pahasti narsistiseksi ja manipuloivaksi. Siinä hädässäni ohjailin ihmisiä, valehtelin, manipuloin, käytin surutta hyväkseni ja koetin saada heidät toimimaan kuten MINÄ halusin. Jos näin ei käynyt, suutuin silmittömästi ja mietin suurin piirtein jo kostotoimenpiteitä tai taistelin niin kauan että sain mitä MINÄ halusin. Ei kiinnostanut pätkääkään miten se vaikutti muihin ihmisiin.Ei pätkääkään!
Se oli minun oikeuteni, oli takaisinmaksun aika ja minä aioin ottaa kaikki takaisin korkojen kera (vielä silloin alitajuntainen tarve jota en osannut kyseenalaistaa).
Olin kyllästynyt maailman epäoikeudenmukaisuuteen, huonoon kohteluuni ja pidin tarpeitani itsestään selvyytenä, enkä siksi osannut edes kyseenalaistaa sitä miten toimin tai sitä, oliko se tervettä.
Tästä herää mielleyhtymiä kertomuksiin ohut-ja paksunahkaisesta narsistista ja kuinka usein pitkään jatkuneessa "narsistisuhteessa" onkin kaksi pelokasta ja kontrollinhaluista ihmistä eikä mitään sen kummempaa dramatiikkaa.
Tästä ei uhrien palstoilla uskalla edes keskustella vaikka törmääkin jatkuvasti samanlaisiin tapauksiin. Mitä ajatuksia teillä heräilee ?
Vastaukset 105
Vanhimmat
Tyypillinen narsistin uhri ei käyttäydy noin.
Ei herännyt muita ajatuksia, kuin että tiedätkö, että antisosiaaliset ihmiset seurustelevat usein keskenään. :)
Vahvuuteen sairastunut, rakentaa ympärilleen muurin, jonka sisällä kärsii, ei käytä muita ihmisiä hyväksi. Näin käsittääkseni...
Jotenkin ainakin minun korviini kuulostaa siltä, kuin hakisit oikeutusta teoillesi?
Saatan olla väärässäkin. Huomasin, että olet aiemminkin tänne kirjoitellut, mutta en ole vielä ehtinyt niitä lukemaan...
j.o.k.u :
en kyllä hae oikeutusta vaan päin vastoin kyseenalaistin sitä ! Olen nyt rehellisesti alkanut tutkiskelemaan omaa historiaani ja omia vaikeuksiani ihmissuhteissa -syitä niihin. Tämän tarkoitus on vain auttaa tiedostamaan kipupisteet jotta hyvänen aika voisin niille jotain tehdä jatkossa.
Ja narsistisen suhteen ongelmiin ajauduin vuosia ja vuosia tuon vaiheen jälkeen. Mutta tuo oli tilanne kun kotoa lähdin.
Hyväksikäyttö... käytin ehkä hieman voimakasta sanamuotoa, mutta tarkoitin sitä, että joku voisi tulkita käytökseni kovin ja hyvin narsistiseksi (siitä mistä oli jossain keskustelussa kyse), koska hain niin epätoivoisesti jotakuta täyttämään tarpeeni ja poistamaan hätäni.
Noh, koetan parantaa ilmaisua vähän ;) En haluaisi tällaisen armottoman itsetutkistelun (syyttelynkin ehkä) antavan sellaista kuvaa että hakisin sille oikeutusta. Haluan lopullisesti tuollaisesta eroon. Se vain näyttää kestävän toistakymmentä vuotta että pääsee edes kunnon alkuun kun on kaikin keinoin koettanut estää itseään kohtaamasta totuutta. Olenkin ollut sataprosenttisen uhriuden kyseenalaistaja ja sataprosenttisen narsistiseksi leimaamisen ihmettelijä. Monenlainen vamma voi aiheuttaa narsistista käytöstä, esim. pelkkä alkoholismi.
Tarkoituksena on kyseenalaistaa käytökseni ja se kuinka eri tavalla ihminen voi käyttäytyä eri syistä, eri elämäntilanteissa tiedostamatta sitä itse, aiheuttaen vain vaikeuksia lisää. Hyväksymisen voi työntää sinne minne olen työntänyt muunkin musta-valkoisuuden ihmisten käyttäytymistä arvioitaessa.
Uusi nimimerkki taas (?) : tarkoitus olikin kyseenalaista stereotyyppejä ja miettiä asiaa monelta kantilta. En näekään itseäni uhrina vaikka sellaiseen sotkuun myöhemmässä elämässäni jouduinkin. Sen näkee lukemalla muita juttujani. En niissäkään hae oikeutusta oikeastaan millekään muulle kuin sille että oli elämäni paras asia joutua sen mankelin lävitse. Sain juuri sitä mitä tarvitsin jotta olisi edes pieni mahdollisuus herätä, huomata heikkouksiaan/paheitaan ja saada jotain aikaan.
Ja voi olla että olen asosiaalinen ;) pitäisikö sitä mahdollisuutta hävetä ? Olisin valmis käymään senkin asian kimppuun saman tien ja arvostella itseni suohon piiloutumatta sen naaamarin taakse - saaden näin syyn käyttäytymiselleni. Koetan siis muuttaa kulkuani, enkä vain ajaa sillä samalla tiellä aina vain suuremmilla ja suuremmilla panssarivaunuilla =)
"Ja voi olla että olen asosiaalinen ;) pitäisikö sitä mahdollisuutta hävetä ? Olisin valmis käymään senkin asian kimppuun saman tien ja arvostella itseni suohon piiloutumatta sen naaamarin taakse - saaden näin syyn käyttäytymiselleni. Koetan siis muuttaa kulkuani, enkä vain ajaa sillä samalla tiellä aina vain suuremmilla ja suuremmilla panssarivaunuilla =)"
En näe itse kyseisessä asiassa mitään hävettävää...mistäköhän johtuu. ;)
Itsensä arvostelemisen olen ainakin kohdallani huomannut turhaksi. Niin kauan kun en tekemisiäni osaa aidosti katua, kyseinen asia on turhaakin turhempaa ajanvietettä. Pointti on itsensä hyväksymisessä, vikoineen päivineen.
Jos muutosta oikeasti haluaa ( jos ei muiden, niin itsensä vuoksi ) se tuskin onnistuu ilman "ammattiapua".
Johtuu mistä johtuu ;)
Okei, taas väärä sana... ei arvosteleminen vaan oman käytöksen tutkistelu eri kanteilta. En usko absoluuttiseen totuuteen vaan kierrän sen aiemminkin todetun puun monta monta kertaa ja lennän vielä helikopterilla yli ja kaivain vielä juuretkin esiin. Totta kai kadun typerää ja lapsellista käytöstäni mutta mielestäni tilanteen korjaantuminen alkaa tiedostamisella. Ja kun tarkastelen asiaa myös niin, että minussa on heikkouksia, vajavaisuuksia ja parannettavaa (niin kuin kaikissa on ja joka muuta väittää on narsisti ja/tai valehtelija).... saatan päästä sinne suuntaan jossa voisin alkaa hyväksymään itseni. Voin hyväksyä itseni kohtauttamalla olkapäitäni ja toteamalla olevani vain tällainen.
En usko että haitallisten käyttäytymismallien tunnistamisesta on mitään haittaa. Tavallaan olen jo saanut apua mutta se ratkaisu ei ollut psykiatria vaan vertaistuki. Siellä sitten on väännelty asiat solmuun/solmusta ja tunnistettu opitut ja haitalliset käyttäytymismallit, naurettu itsemme kipeäksi ja itkettykkin pahat olot pois. Aivan loistava meininki !
Ehkä tällaisten omien kehitystä tarvitsevien vajavaisuuksien riepottelu täällä on osa sitä "häpeänpoistoa" jonka koen myös tarpeelliseksi. Toivoisin myös muiltakin ihmisiltä kriittisempää (ei tällaista mitä minä teen, tiedän...) suhtautumistapaa itseensä ja menneiden ongelmatilanteiden syihin. Kovin on musta-valkoiset mielipiteet ja ollaan 100 % oikeassa tai väärässä. En ole samaa mieltä mutta minunhan kuuluukin olla samaa mieltä vain itseni kanssa, ei muiden ;)
Ja kriittisempää arvioimista myös siksi, että jotain keskustelua olisi mahdollista saada aikaan eri kanteilta yksikantaisen totuuden julistamisen sijasta. Hitto kun maailma on täynnä ihmisiä joilla on heti oikeat vastaukset, oikeat käytösmallit ja tavat. Ei mitään ongelmia milloinkaan.. paitsi muilla ;)
Olen vain sellainen luonne että tunnen tarvetta kaivella asioita joka suunnasta. En osaa ohittaa jotain ongelmallista käytösmallia olankohautuksella ja todeta että sellainen nyt olen. Haluan miettiä että miksi, miten, kuka, mistä, minne =) Tuskin johtaa mihinkään mutta tätä luonteenpiirrettä en aio laittaa haitallisten listalle vaan hyväksyä sen. Hyväksymiseen tähtään, mutta itselleni haitalliset käytösmallit haluan ohjata kohti uusia uria.
Samalla kun penätään itsekritiikkiä rehellisesti, se hyvin helposti tuomitaan tyyliin "vittu mikä hullu!"
Tiedä nyt sitten kuinka täällä "kuuluisi" luovia absoluuttisten totuuksien seassa =)
"Tästä ei uhrien palstoilla uskalla edes keskustella vaikka törmääkin jatkuvasti samanlaisiin tapauksiin. Mitä ajatuksia teillä heräilee ? "
Ettäkö ihan JATKUVASTI törmäät samanlaisiin tapauksiin, jopas sulla on tuuri?
No, katos, se johtuu varmaan siitä, että uhrien palstoilla todelliset uhrit keskustelee siitä, mitä ovat todellisuudessa kokeneet narsistien kanssa eivätkä yritä tehdä uhrista syyllistä vaikeuksiin ja tuskaan, joita tunnevammainen narsisti aiheuttaa. Eivät yritä selittää koko narsismia olemattomiin uhrien omilla inhimillisillä heikkouksilla, joita jokaisella on mutta osaavat kylläkin pohtia myös omia heikkouksiaan, esim. läheisriippuvaisuutta, joka kenties on mahdollistanut narsisistin uhriksi jäämisen.
Ja väistämättä viimeistään tämä ketju herätti myös ajatuksen, että onko t-l-y-ym "perheelle" luotu taas uusi fiktiivinen hahmo komppaamaan ja kamuttamaan kun näköjään yleensä saavat täällä keskustella melkein keskenään.
Ha-hah! :-D Nyt meistä on tehty jo perhe. No, mikäs sen hauskempaa! We are family..jee jee.
Tää saattaa olla 'lynett'ille uutta, että täällä jos ilmaisee tykkäävänsä joistakin, pian tulee tikaria selkään ja jutut sivunikeistä, hoveista, sisäpiiristä...hoh hoijaa...auta armias.. ;-DDD
Uudet nikit on aina hyvä "testata." ;)
Tuttu "ääni" paistaa kyllä rivienvälistä, vaikka kirjoitustyyli muuttuu...
*Ryhmähali, myös ja erityisesti kritisoijille* (:
kenestähän nyt on puhe? Kerro niin pääsen mukaan haukkuun.
sano sinä kun olet niin helvatan kova jätkä olevinas; kenen "äänen" tunnistat? Pystytkö?
Pidän ajatukset omanani, kuten olen tehnyt tähänkin asti. ;)
Miksi otit itseesi, jos kerran olen väärässä?
Et pitänyt ajatuksia ominas, raukka.
"You took my hand
You told me it would be ok
I trusted you to hold my heart
Now fate is pulling me away, from you"
Aika epätoivoiseksi menee. :)
Miksi lähtisin jokaiseen pelleilyyn mukaan...Katselen ja nauran mielummin sivusta.
Halusin vain kertoa, miten läpinäkyvää tämä touhu tällä palstalla joskus on, enkä ollut ainoa joka sen huomaa, tarkoittaen nim.merkkiä "hohhhoijaavaan" en ottaa osaa tähän touhuun...
Suoraan sanottuna ei edes kiinnosta.
Mutta leikkikää lapset, leikkikää. ;)
sulle ei nyt puhuttu joten voit häipyä siitä soittelemasta. Vai haluutko kertoa miten liityt tähän?
Mitä pelättävää sulla on? Sähän itse kerroit että sulla on tietoa siitä kenen "ääni" aloituksesta löytyy. Sä kerroit sen ihan pyytämättä. Halusit sanoa sen, miksi? Ilmeisesti tieto ei ollutkaan niin varmaa kuin annoit ymmärtää. Semmoiset mölinät voisit tosiaan pitää omanasi. Osaatkos?
"Uudet nikit on aina hyvä "testata." ;)
Tuttu "ääni" paistaa kyllä rivienvälistä, vaikka kirjoitustyyli muuttuu... "
Mainitsinko tässä jonkun tietyn nimimerkin...Ehkä puhuin yleisesti.
En viitannut tähän aloitukseen millään tavalla, joten vaahtoamisesi on lievästi sanottuna epäilyttävää...
Huomautin vain, että kyllä sen huomaa kuka siellä nikin takana todellisuudessa on, JOS on aihetta sellaista epäillä. ;)
Mutta sinun nukkumaanmenoaika taisi mennä jo...
Puolustelet jo sanomisiasi, huomaatko? Minkä takia? Ehkä, jos. Juu juu. Jos jatkossa sanot sitten vaan sen minkä takana aiot seisoa loppuun asti. Tuommonen puihin meno on raukkamaista.
Sanallinen hyökkäyshän se on helpoin tapa siinä vaiheessa, kun ei äidinkieli ole niin hyvin hanskassa, että osattaisiin tehdä muutakin, kuin soittaa suuta. :)
Olet kai tottunut menemään sieltä mistä aita on matalin? No ymmärtäähän tuon...
Sellainen kun ei paljon älyä vaadi. Lue tekstini uudelleen, jos on vielä jotain epäselvää.
"Tuttu "ääni" paistaa kyllä rivienvälistä, vaikka kirjoitustyyli muuttuu... "
Halusin kuulla kenen tuttu "ääni" johon sinä et halunnut vastata vaikka vartavasten itse ilmoitit tietäväsi. Säälittävää. Noinko paljon pelkäät sitä ettet olekkaan oikeassa? Varmasti kova paikka sun laiselle narsulle. Itse muuten aloitit. En ois tienny kysellä tätä jos oisit pitänyt mölyt mahassas.
Miksi et kehtaa kertoa muita nimimerkkejä, millä kirjoittelet? ;)
Tiedän olevani oikeassa...
Mutta enemmän iloa, kuin asian kertomisesta, saan siitä, ettet sinä tiedä ketä mahdollisesti ajattelin, vai ajattelinko...Et voi tietää sitäkään.
Vituttaako..?
nyt taas tiedät olevasi oikeassa asiassa jota äsken et tunnustanut sanoneesikaan.
Et uskalla sanoa mielipidettäsi. Toivottavasti tuo tila joskus helpottaa ja sulla alkaa olla itseluottamusta seisoa sanomistes takana.
Se "tuttu ääni" muuten pyörii tässä meidän ympärillä kuin herhiläinen valmiina tarttumaan joka viittaukseen heittääkseen huomion tarvittaessa nopeasti muualle. Muuta motiivia en tuolle keksi.
Saatte pitää yhdessä piirileikkinne, ehkä se on ainoa henkireikä molempien elämässä. Ehkä tämä on sulle ja tuolle multinikille tärkeämpää kuin mulle koskaan. Ei silti kannata aliarvioida muita.
Kaikki etenee ennalta-arvatun kaavan mukaan...Kuten aina. ;)
Me mennään nyt saunaan j.o.k.u.n ja temppuilijan kanssa. Meillä on kimppaolvisalkkukin. Säkin pääset löylyihin...ystävyydellä ;-D
ihan vaan sinne arvailujen villiin joukkoon yksi tietokin: en ole aloittaja. Olin ainoastaan kiinnostunut kuulemaan mikä sulle tuttu ääni oli aloituksessa.
Oletko muuten tietoinen siitä että olet ainakin puolet tästä ennalta-arvatusta kaavastasi? Onko se silloin toisen ennalta-arvattavuutta vai toimitko aina samalla tavalla kun joudut ahtaalle?
Osoittaa mielikuvituksen puutetta hyökätä vastaan toisen käyttämillä sanoilla. Keksisit jotain omaa...
En ole väittänyt, että olet aloittaja, mistä herääkin kummallinen kysymys, miksi otit kommenttini niin henk.kohtaisesti? Sekin kertoo jo jotain...
http://www.youtube.com/watch?v=1TqIdBTFBiI
(kaikesta päätellen juoksuhiekat on sulle tutunpia)
minkä otin henkilökohtaisesti? Mistä tommonen ajatus on sun päähäs tullu? Sä et tiedä musta mitään.
Useampaan otteeseen sanoin että mua kiinnostaa vain kuulla kenen "tuttu ääni" sun mielipide asiasta jota et suostunu tuomaan julki vaikka itse siitä aloit puhua.
Hyökkäsit vinoilit muutit asian päälaelleen ja sen päälle väität että otin asian henkilökohtaisesti. Huh huh.
Irroitettuna keskustelusta, toi oli aika hauska! :-D
Hei, ei sua kukaan ole sotkenut 'lynett'iin. Regatuilla on se etu ettei niiden nimiin voi kirjoitella. Mutta miksi aloitit tän härdelin yrittämällä tekeytyä ap.ksi?
vain narsistin pää pystyy tuottamaan tuon minkä juuri kirjoitit.
Onko härdelli kysyä toiselta jotain? Jos on, miksi sinä aloitit tämän omna härdellisi?
TEKEYTYMÄLLÄ alkuperäiseksi? kaipaa vähän perusteluita eikä oikeastaan ihan vähänkään.
Oudon tärkeä vastaukseni tuntuu sinulle olevan. ;D
Niin narsistinen en ole, että olisin uskonut jonkun tuntemattoman henkilön lukeneen kommenttejani, kuin piru raamattua...Mutta kaikki on näköjään mahdollista. Nostattaa mukavasti egoani...
Miksi tällaisen sinulle täysin mitättömän henkilön mielipide on sinulle niin helvetin tärkeä...Osaatko vastata siihen?
älä ota asiaa henkilökohtaisesti et liity egoinesi siihen vähääkään. Väitit tietäväsi asian eikö tietoa ole paras kysyä siltä joka tietää?
Selvästi halusit heittää varjon jonkun päälle mutta et haluu ottaa vastuuta siitä.
Et vastannut edelleenkään kysymykseeni.
Etpä tietenkään, koska haluat väitellä...Loputtomiin.
Ikävä tuottaa pettymys, mutta mulla on parempaakin tekemistä, kuin kuunnella jonkun turhanpäiväisiä löpinöitä aamuun asti. :)
Hauskaa oli, mutta nyt: öitä.
Sun lempibiisi kamu! Relax!
Vain voimakkaampi narsisti voi rikkoa narsistin. Pohjamudissa voi hyvällä tuurilla herätä ajatus tutkimusmatkalle lähdöstä. Itseen siis.
Jos matkailufiiliksiä ei synny, ei ihminen ole hajonnut riittävästi eheytyäkseen.
Vaihtoehtoisesti voi lähteä bisselle, ja itkeä baarimikolle miten puoliso kettuili ;-)
Ahaa... olen siis joku vanha keskustelija uudella nimimerkillä ? HöpönLöpö sanon minä niin kuin siihenkin että tässä olisi tarkoitus syyllistää uhria. Tässä on tarkoitus mietttiä miten kierteestä pääsee ulos...jatkossa...
Juu, että sellaista. Itse olen uusi kirjoittelija täällä enkä ole nähnyt sille mitään estettä. Mukaan vain ! Vaikka kunnon angsteilla =)
Kyllä tähän maailmaan ääntä mahtuu...
Niiden todellisten ja ei todellisten uhrienkin ;)
Sitä paitsi oli alustuksella toinenkin tarkoitus : herättää ajatuksia siitä, onko narsistisesti käyttäytyvä ihminen aina NPH vai ehkä pelokas hylkäämisen pelkoinen asioitaan käsittelemätön/tunnistamaton raakile. Toisaalta taas mitä väliä jos "lopputulos" on sama.
Nää on just näitä, oliko ensin muna vai kana ja kuka ne lopulta söi ja miksi ja ja ja... mutta mielenkiintoista silti. Absoluuttista totuutta kun ei ole. Jatketaan !
Kiitos sinulle että liityit keskusteluun. Se oli erittäin arvokasta. (:
Kaikille (meille) hylkäämisen pelkoisille asioitaan käsittelemättömille raakileille:
http://www.youtube.com/watch?v=8gLFbugXVqE
(Minä olen nyt tuossa kuvassa se jolla on sateenvarjo.)
Luulempa että osaat suhtautua terveesti kritiikkiin, jos sellaista saat. Jos silmäilet vanhempia viestiketjuja, ymmärrät mitä tarkoitan, että täällä saattaa joutua hampaisiin ihan tilaamatta.. :)
Sulla on hyviä kommentteja!
Lottamarin lemppari..kippis =)
http://www.youtube.com/watch?v=Kq8BUb2ixHs
Scooter on kyllä aina vaan ihana biisi.
Jos joutuisin tilanteeseen missä pitaisi rummuttaa kaverit kasaan vuosien jälkeen, ja olisi vain yksi vaihtoehto, valitsisin tämän!
Karman laki..tulet kohtaamaan pahuutesi, tai hyvyytesi tulevaisuudessa.
Murphyn laki..teet niin tai näin, kaikki menee pieleen
Suunnitellaan ihka oma laki? ;-D
Yksi kaikkien, ja kaikki yhden puolesta
Lakien laki!
oujee suurta ja mahtavaa kuin itse narsisti. Pitäiskö mun nyt tuntea ulkopuolisuuden tunnetta? Onks tää paska joskus tenhonnu johonkin muuhun kirjottajaan tavalla jota taas tavottelet?
Jos tässä jokin tunne nousee pintaan niin lähinnä jokin kumma säälin ja myötähäpeän välimuoto.
Neljä ratsua, kolme ratsastajaa..
Sivupolkupersoonallisuushäiriöisen yöbiisi:
http://www.youtube.com/watch?v=VWIT8JaYqHg
Henna, mun ongelmani läpi elämäni on sivupoluille eksyminen. Koska olen eksyksissä jatkuvasti, olen oppinut myös löytämään vastaukset sieltä.
Kiitos että ajattelit kannatella minua..ei se ole tarpeen..pidä itsestäsi huolta!
Jo on taas omituista täällä. Ja niin lapsellista uhoa kuin voi olla.
Onkohan muuten normaalia, jos aikuisella ihmisellä on mielikuvitusystäviä? Lapsen kehitysvaiheeseenhan sellainen saattaa kuulua ihan normaalina vaiheena mutta....
Sääli ja myötähäpeä olivat myös minun tunteeni kun tätä luin.
Omituisten otusten kerho sanoi röllipeikko :)
Kaikki mitä ei tule heti hoksanneeksi, saattaa liittyä johonkin isompaan kokonaisuuteen.
Tässä sinulle kaunis laulu erosta, yksikään ero ei ole helppo, siinä revitään parisuhdenarsismi kahtia ja se sattuu..
http://www.youtube.com/watch?v=RZ2BILoT7IM
Täh? Mihin mun kirjoittamaan tuo oli vastaus? Tod näk ajattelit että nimim lanetko se nyt oli olisin minä?
No en ollut.
En jatkaisi tuollaista vänkäämistä tuntitolkulla, turhaa energian hukkaa:)
Mutta voin kertoa myös sen, että pidän hyvinkin mahdollisena että täällä on 1-2 henkilöllä useita nimimerkkejä, jotka tekeytyvät eri persooniksi ja vastailevat toisilleen ja komppailevat toisiaan. Olen sitä mieltä, että on ihan sama vaikka joku kirjoittaisi joka kerta eri nimimerkillä jos kirjoittaa aitoja mielipiteitään ja kokemuksiaan mutta sellainen piirileikki, jossa itse kirjoitetaan ja itse vastataan olisi kyllä jotain, mikä on minusta vähintäänkin outoa.
MUTTA VAIKKA TÄHÄN NYT VASTASIN, EN KOMMENTOI ASIAA TÄTÄ ENEMPÄÄ (en jaksa jauhaa p...aa), EN SIITÄ VAIKKA EPÄILISITTE MINUN OLLEEN TUO VÄITTELYYN RYHTYNYT NIMIMERKKI ENKÄ TÄSTÄKÄÄN MULTINIKKIASIASTA.
Kommenttini oli tarkoitettu esimerkiksi siitä että jos täällä kirjoittaa vain kourallinen ihmisiä sadoilla eri nimmareilla, on aivan sama kenelle vastaa, aina menee perille ;)
Samalla se oli selitys metall-leidille ja sulle aiheesta eksymisestä; mulla vaan sattuu olemaan sellainen persoonallisuus.
Itselleni en ole koskaan täällä vastannut, enkä käytä sivunimmareita, sen asian pystyy varmasti ylläpito tarkistamaan, ja uskoisin muutenkin kaikkien kommenttien takana olevan inhimillisten ihmisten.
Kommenttini ei ollut haaste eikä hyökkäys sinua kohtaan. Toivotan sinulle mukavaa aurinkoista talvipäivää :)
Itse en epäile, että olisit lanett. Vaikutat huomattavasti järkevämmältä ihmiseltä, kuin kyseinen henkilö, enkä usko, että alkaisit kanssani väittelemään. Täällä vain on eräs, joka haluaa sekoittaa pakkaa. ;)
Täällä yritetään vain lypsää ihmisiltä tietoja mm. tekaistuilla aloituksilla, provosoimisella, väärillä nimimerkeillä yms...
Ja näitä tietoja sitten käytetään näitä henkilöitä vastaan. Eikä uhripolot edes aina huomaa koko asiaa, vaikka koko touhu on niin läpinäkyvää.
Anteeksi, mutta minä olen tällainen totuudentoitottaja, minkäs sille luonteelleen voi. ;D
En tietenkään itsekään ole täydellinen, mutta ainakaan en pelleile usealla nimimerkillä.
Veikkaanpa, että viesti menee oikeaan osoitteeseen, kun kirjoitan sen tähän. ;)
:-D
Mä luen aina kaikkien kaikki viestit, ei tässä kaaoksessa muuten pysy kärryillä.
Välistä tää tuntuu kuin paremman luokan draamakomediaromaanilta ;-P
Draamassa ei ole mitään vikaa...Mitä enemmän draamaa, sen hauskempaa. ;)
http://www.youtube.com/watch?v=p4h1wciz45o
Loistavat sanat tuossa biisissä...
"In my darkest hours
I could not foresee
That the tide could turn so fast to this degree
Can't believe my eyes
How can you be so blind?
Is the heart of stone, no empathy inside?"
:)
Musiikkivideoilla pääsee hetkessä eri tunnelmiin. Kajarit naapuria häiritsevälle tasolle ja menoksi.. ;-P
http://www.youtube.com/watch?v=4sCkAvh50Vs (stand my ground)
"Täällä yritetään vain lypsää ihmisiltä tietoja mm. tekaistuilla aloituksilla, provosoimisella, väärillä nimimerkeillä yms...
Ja näitä tietoja sitten käytetään näitä henkilöitä vastaan. Eikä uhripolot edes aina huomaa koko asiaa, vaikka koko touhu on niin läpinäkyvää."
Onneksi täällä voi vain näihin tietoihin perustuen (ei välttämättä heti välittömästi, mutta myöhemminkin, kun "heikkoudet" on "kartoitettu") KIRJOITUKSILLA mitätöidä ja kiusata uhria, joka ei huomaa näitä provoja. Tosi elämässä se on paljon rankempaa, voi tehdä elämän tosi vaikeaksi.
Menisitte häiriköimään/vaihtamaan youtube-linkkejä jonnekin muualle. Pilaatte hyvän asiakeskustelun jonninjoutavalla löpinällä.
Mielestäni kuvaat tarkkanäköisesti "puun toiselle puolelle kiertäen" uhriutuvan narsistisuutta.
Yhdessä kohdassa pitkää kirjoitustasi tipahdin kärryiltä. Haluaisitko selvittää tätä:
"Huomioiden se, etten edes ikinä suoraan sanonut mitä halusin, tuskin edes tiesin. Minut olisi voinut analysoida pahasti narsistiseksi ja manipuloivaksi. Siinä hädässäni ohjailin ihmisiä, valehtelin, manipuloin, käytin surutta hyväkseni ja koetin saada heidät toimimaan kuten MINÄ halusin. Jos näin ei käynyt, suutuin silmittömästi ja mietin suurin piirtein jo kostotoimenpiteitä tai taistelin niin kauan että sain mitä MINÄ halusin. Ei kiinnostanut pätkääkään miten se vaikutti muihin ihmisiin.Ei pätkääkään!"
Ymmärrän tuon dynamiikan mitä edellä kuvaat. Minusta se auttaa näkemään uhriutuvan käytöksen manipulatiivisuutta. Mutta mitä ihmettä merkitsee se että "tuskin edes tiesit" mitä halusit, jos kerran suuttuneena taistelit niin kauan että sait mitä halusit?
Oletko siis ollut koko ajan harhainen? Kuvitellut haluavasi jotakin? Ja liittyiköhän tämä vimmainen halusi johonkin joka ei ilmeisesti kai sitten ollutkaan sinun halusi jotenkin oman feminiinisen ja maskuliinisen puolesi yhteensovittamattomuuteen? Hmmm ...
Mutta lopulta oivalsit kuitenkin asian ytimen? SINUN itsesi tulee muuttaa omaa käyttäytymistään. :)
Huomenta,
totta, taisipa olla hieman ristiriitaisen kuuloista ulkopuolisesta...
Ajattelen sitä tässä vaiheessa ainakin vielä jotenkin niin, että sisälläni oli jokin erittäin määräävä tarve, jota en ollut vielä tunnistanut. Luulin ns. bisnesten olevan ookoo ja oman käyttäytymisenikin olevan oikeutettua. Se tunne jota en kyennyt käsittelemään ja näkemään (tai tunne-elämän käsittelemätön/tiedostamaton tarve) ajoi minua tietynlaiseen käyttäytymiseen enkä missään vaiheessa silloin osannut kyseenalaistaa tekemisiäni ja arvojani koska häiriöisen ihmisen tapaan kuvittelin tietenkin olevani "oikeassa" ja normaali.
Nyt kun tarkastelen asiaa jälkikäteen, toimin vain fiilispohjalta ymmärtämättä miksi toimintani oli niin "väkevää" tai sitä, ettei se ehkä ole oikea tapa sen hoitamiseksi ;)
Nyt vasta olen ylipäätänsä katsonut sinne menneisyyteen(kiitos sen narsistisen suhteen !)ja miettinyt mitä oikein on tapahtunut kun "olen aina uhri" ja kuljen aina "narsistimagneetti päällä". Jotenkin meni usko siihen, että se on vain huonoa tuuria ;) Ja siksi näitä täällä nyt sitten mietiskelen.
Omassa tilanteessani siis vakka on kantensta valinnut eikä se tarkoita sitä että kenenkään pitäisi siitä syyllistyä. Shit happens...
ääh, en tiedä kuinka sekava tästä aamuisesta selityksestä nyt tuli ennen toista kahvikupillista mutta jatketaan...
Kiitos vastauksesta. :)
Pakko sanoa etten vieläkään ymmärrä ja juuri siksi haluaisin ymmärtää. Oliko siis syynä "väkevään" käyttäytymiseesi (narsistisena uhrautujana? ja samalla manipulointiin pyrkijänä?) sisäsyntyinen tiedostamaton tarve vai ulkosyntyinen tiedostamaton tarve?
Eli koetko että tunnistamaton tarpeesi/halusi/tunteesi (käytät näitä kolmea termiä sekaisin?) olisi tuolloin vielä ollut sinulle tuntematon sisäsyntyinen "osa minääsi" vai koetko sen olleen kulttuurinen pakote, sosiaalinen normi, ulkoaomaksuttu?
Tuo kuvio on minusta vaikea ratkaista. Olen jostain lukenut tai kuullut, että se liittyy oman maskuliinisuuden ja oman feminiinisyyden väliseen epätasapainoon. Jompi kumpi jäisi ITSELTÄ toiminnallisesti ilmaisematta?
Mietin vielä tätä juttua ulkona, koska se alkoi kutittaa. Aurinko suorastaan kutsuu tänään peppumäkeen. :)
Apua, loppuu sanat =)
Kyllä se tarve sisältä lähti. Niin kauan kuin sain kontrolloiduksi asioita/tapahtumia, tunsin oloni turvallisemmaksi. Tämä turvallisuudentunne oli vain aika häilyvä ja vaati pian taas vahvistusta. Jos toinen ei halunnut toimia jossain tilanteessa kuten odotin, tulin kovin epävarmaksi ja halusin ohjailla sitä venettä lisää.
Esim. olin järjestänyt vapaan viikonlopun saadakseni meille kahdenkeskistä aikaa. Toinen osapuoli kertoikin lauantain olevan jo varattu muihin menoihin. Sisälläni syttyi pettymyksen roihu ja tulin kovin epävarmaksi. Sitten saatoin koettaa ohjata tilannetta siihen suuntaan että sain sen lauantain itselleni ja koin hetken oloni turvallisemmaksi. Tämä oli vain sellainen tie, etten voinut ikinä saada kylliksi sitä mitä halusin, siis loppujen lopuksi. En pysähtynyt miettimään sitä, oliko se reilua, vaan se sisäinen silloin vielä tunnistamaton tarve ohjaili minua niin että se tuntui täysin pakottavalta ja oikealta. Saatoin loukkaantua kun "toinen ei tajua kuinka olen jo järkännyt kaiken hänen vuokseen" jne...
Joskus "hylkäämisen tunne" saattoi tulla vähemmästäkin. Jos normaalisti treffimme olivat perjantaina töiden jälkeen ja hän vasta sen päivän aamulla kertoi tulevansa pari tuntia myöhemmin, olin kovin epävarma ja levoton.
Myöhemmin sitten elämässäni narsistisen suhteen symbioosi tarjosi minulle tavallaan juuri sitä mitä tarvitsin, mutta hän todella hylkäsi (vaikka ei sitten hyljännytkään lopullisesti) minut, ja usein. Minä olisin kyllä viihtynyt siinä kahden ihmisen symbioosissa jota hän myös ehdottomasti "vaati" minulta ja koin siellä oloni turvalliseksi (siksi se kait olikin koukkuvaiheessa "kivaa). Kaikki mikä ei tapahtunut sen sisäpuolella saattoi olla uhka. Kun hän hylkäsi minut haukkujen ja inhon vallassa viikoksi tai pariksi, päiväksikin vain, olin alkuun varsinkin hyvin hyvin hämmentynyt ja pelokas. Kunnes sain kokea sen juuri niin monta kertaa että aloin tunnistamaan itsekin kuvion. Siitä alkoi "heräämiseni".
On niin outoa edes kirjoittaa tuo tähän... mielenkiintoista, itse itselleni sanoen ;)
Ja hei : tarkennatkos sinä vielä tätä ...
"Olen jostain lukenut tai kuullut, että se liittyy oman maskuliinisuuden ja oman feminiinisyyden väliseen epätasapainoon. Jompi kumpi jäisi ITSELTÄ toiminnallisesti ilmaisematta?"
En itse meinaan ole millään tavalla sinut tai kosketuksissa omaan feminiinisyyteen....
>Ja hei : tarkennatkos sinä vielä tätä ...
"Olen jostain lukenut tai kuullut, että se liittyy oman maskuliinisuuden ja oman feminiinisyyden väliseen epätasapainoon. Jompi kumpi jäisi ITSELTÄ toiminnallisesti ilmaisematta?"
En itse meinaan ole millään tavalla sinut tai kosketuksissa omaan feminiinisyyteen....
-
Kiva että dialogi jatkuu. :) Jotain muistan. Tutkitaanko onko se rakentavaa? :)
Ekaksi: Hylkääminen ja hylätyksi tuleminen lienevät parisuhteen eri näkökulmista riippuvaisia. Ehkä sinun pitäisi siis ajatellakin niin, itseanalyysiin jos pyrit, että sinä hylkäsit kumppanisi? ... ;)
Tokaksi: Nainen jonka parisuhde kariutuu toistuvasti sarjassa tai vuorotellen siksi, että hän näkee kumppaniehdokkaansa joko a) nynnyinä tai b) narsisteina on (tämän poimin Alon Gratchilta) kykenemätön suhtautumaan luontevasti äitiinsä tämän oltua hänen silmissään "heikko" tai "hullu" tai "avuton" jne. jne. Hänelle siis kehittyy halu olla kaikkea muuta kuin äitinsä kaltainen.
Parisuhteissaan tämä nainen sitten joko a) kohdatessaan ystävällisen miehen projisoi sietämättömän äitinsä "kilttiin" mieheen, näkee tämän "säälittävänä reppanana" - josta on päästävä eroon. Tai sitten hän b) ajautuu suhteeseen väkivaltaisen miehen kanssa, jolloin hän joutuu itse suoraan äitinsä asemaan - jossa hän ei halua missään tapauksessa olla.
Oman maskuliinisuutensa ja feminiinisyytensä tasapainottaminen on avain. Nainen ei missään tapauksessa halua olla äitinsä tytär, vaan suhde isään on ensisijainen.
Jostain muistan lukeneeni tai kuulleeni vielä siitä, että oman maskuliinisuutensa ja feminiinisyytensä kanssa ambivalentti nainen voi kostaa kaikissa miessuhteissaan äidilleen viettelemällä toistuvasti oman isänsä. Öö ... Tämä on varmaan tuo tapaus b. Mutta yleensä a ja b siis tapaavat vuorotella (paitsi hyvin masokistiset taitavat hakeutua pääsääntöisesti tuohon b:hen?)
Jotenkin näin. Hmmm ... Ja oman maskuliinisuutensa ja feminiinisyytensä kanssa hukassa olevista miehistä nyt tässä tapauksessa puhumattakaan :))
Kirjoitat pitkään. Tykkään sellaisesta, kun olen itsekin melkein yhtä monisanainen.
>Myöhemmin sitten elämässäni narsistisen suhteen symbioosi tarjosi minulle tavallaan juuri sitä mitä tarvitsin, mutta hän todella hylkäsi (vaikka ei sitten hyljännytkään lopullisesti) minut, ja usein. Minä olisin kyllä viihtynyt siinä kahden ihmisen symbioosissa jota hän myös ehdottomasti "vaati" minulta ja koin siellä oloni turvalliseksi (siksi se kait olikin koukkuvaiheessa "kivaa). Kaikki mikä ei tapahtunut sen sisäpuolella saattoi olla uhka.
- Mitä tuo 'uhka' tässä konkreettisesti tarkoittaa? Hylätyksitulemista? Mustasukkaisuutta? Muuta? Ja kumman silmissä?
Kuumottaa aivan älyttömästi. Tässä on kaikkien kolmen seurusteluyritykseni kuviot aivan suoraan kopioituina. Apua...
Kolme kertaa olen elämässäni seurustellut. Vaikka viimeisin olikin aikamoista kyytiä, pelkään että entistä enemmän pelokkaana ja edelleen samat vajavaisuudet mukanani palaan joko vanhoihin defensiivisiinkin käytösmalleihini tai sitten joudun taas "potkittavaksi".
Nimenomaan nyt tunnen asioita miettiessäni, että MINÄ hylkäsin heidät, ikään kuin varmuuden vuoksi. En kyennyt päästämään ihmisiä lähelleni.
Luottamus ihmisiin oli nollassa, en tunnistanut omia tarpeitani millään tavalla (siksi sanonkin usein etten tiedä miksi tein niin...), olin täynnä selvittämättömiä traumoja ja suuria tunteita. Olen miettinyt sellaistakin vaihtoehtoa, että ajauduin näissä suhteissani niihin vaikeuksiin siksi, että he olivat tavallaan "turvallisia ratkaisuja". Jos toinen osapuoli on (myös, mutta eri tavalla ) tunne-elämältään puutteellinen tms., minun ei ole tarvinnut päästää heitä lähelleni koska tavallaan tiesin jo alusta asti lähteneeni mahdottomaan suhteeseen. Tämä kolmas ja viimeisin suhteeni, josta vieläkin rimpuilen irti ja koetan toipua, poikkesi tästä kaavasta : olin rakastunut ensimmäistä kertaa elämässäni vaikka luulin etten voisi sellaista ikinä kokea ! Se kumppani oli narsistinen vähintäänkin ja en nyt kuvaile sen enempiä koska Henna on sen jo tehnyt pokka-ketjussaan. Mutta "hyvää se teki" lopulta ja herätti minut unesta...
Jos sitten keskustellaan suhteesta 1 ja 2, eli unohdetaan tämä viimeisin, on tuo arvio siitä etten halunnut olla äitini kaltainen, sopivampi kuin uskallan myöntää. Isäni hakkasi äitiäni (ja vähän muitakin siinä sivussa) ja piti koko perhettä jatkuvan pelon alla. Olin täynnä vihaa kotoa lähtiessäni. Äitini oli säälittävä surkimus, mutta tavallaan kuitenkin vahva sen kestäessään. Isäni oli taas selkeästi sairas mutta erittäin pelottava ja etäinen. Paradoksi on siinä, että suhde nro 1 oli kuin olisin mennyt isäni kanssa kimppaan=)
Eli sikälikin tuo pitää paikkansa. PELOTTAVAA !
Mistä tästä aiheesta löytää enempi tietoa ?
Suhde nro 2 oli yritys olla "taviksen" kanssa ja senhän minä pilasin ihan totaalisesti. Hän oli se nynny enkä sietänyt sellaista lähelläni koska olinhan itse sairastunut vahvuuteen enkä vinkunaa jaksanut katsella. Eli en kestänyt lähelläni heikkoutta (=inhimillisyyttä) koska en voinut sitä päästää itsessänikään esille/sietänyt itsessänikään. Joten ajoin sitten hänet pois siitä muistuttamasta niistä ikävistä asioista...
Nro 1 taas oli tosissaankin kuin isäni. En aluksi osannut kyseenalaistaa tapahtumia, vaan luulin sellaisen olevan normia.... Tämä suhde ei olisi voinutkaan onnistua (onneksi), mutta luulen eläneeni siinä kuusi vuotta siksi, että "halusin" elää traumojani uudelleen ja uudelleen...Sain toistuvasti kokea ne tilanteet ja käsitellä niiden aiheuttamia pelkoja ja suuttumusta. SIksi siis "tarpeellista". En halunnut missään nimessä olla kuin äitini ja taistelin tässä suhteessa kiivaasti oikeuksistani ja "paikastani". Enhän halunnut olla sellainen surkimus ! Totuus oli kuitenkin se, että olin samanlaisessa suhteessa kuin hänkin... surullista.
Ja tuohon isäni kaltaiseen vaihtoehto b:en palasin sitten nro 3:ssa joten sikälikin pitää paikkansa että ne vaihtelevat. Apua. TÄstä on saatava lisää tietoa !
Olin siinä väkivaltaisessa suhteessa taas uudelleen, mutta eri tavalla. Nro 1 ei samalla tavalla lannistanut tai koettanut suorastaan tuhota minua, vaan oli toinen osuus isästäni... nro 1 tarjosi kotoisan ilmapiirin, tunnekylmyyttä ja fyysistäkin väkivaltaa. Pelkoja ja epävarmuutta. Hyökkäyksiä. Mutta samalla hän oli erittäin takertuvainen ja "säälittävä", onhan sekin puoli isässäni nähtävissä. Nro 3 ("narstinen hlö") taas tarjosi isäni pimeämmän puolen ja piti huolen siitä etten enää tiennyt kuka olen, miksi olen tai minkä vuoksi. Se oli ehkä elämäni paras koulutus, joka on nyt antanut minulle mahdollisuuden tunnistaa nämä kaavat. Toivottavasti pääsen tässä vuosien varrella toipumaan ja tunnistamaan itsessäni näitä "tarpeita" jotka johtavat minut vain entistä suurempiin vaikeuksiin ja entistä vaikeampiin tunne-elämän sekavuustiloihin.
Loppuvitsinä : en ole ulkoisestikaan sujut naisellisuuteni kanssa vaan koettanut olla "miehinen" ja olenkin hakeutunut miesten maailmaan harrastuksissa ja ystävyyssuhteissa. Siellä on saanut olla rauhassa se kovis, "yksi jätkistä". Vasta nyt olen kyllästynyt tällaiseen defensiiviseen käyttäytymiseeni ja haluaisin olla oma herkkä ja haavoittuva pieni itseni...=) Haluan riisua naamioni ja olla oma itseni. En jaksa enää pelätä elämää ja ihmisiä.
Jaa... kun tietäisin kaikki vastaukset niin ei tarttisi niitä miettiä ;)
Suhde nro 3, "narsistinen polkija".
Uhka oli se hylätyksituleminen (?). Suhde nro 1 (viittaan ed. vastaukseen yllä) tarjosi samoja kokemuksia kuin kotona, mutta siinä oli pääasiassa traumaattisten tilanteiden toistuminen. Sekä se yleinen ilmapiiri että oma kykenemättömyyteni läheisyyteen. Hän oli siinä mielessä oikea valinta.
Kun taas tämä nro 3... sain siellä kokea saman hylkäämisen (mikä koin vanhempieni osalta jopa kahdesti ;totaalinen hylkääminen) uudestaan ja uudestaan. Mutta samalla olin taas "isäni" kanssa kimpassa.
En vielä osaa eritellä miksi tunsin niin... koska en oikein tunnista tarpeitani terveellä tavalla. Halusin kontrolloida koska pelkäsin ... no kait sitä hylkäämistä, sen nyt ainakin jo tunnistan. Mustasukkaisuus ? Hänellä oli muitakin naisia kierrossa ja lopulta muututtuani ideaaliuhriksi (eli hänen ei enää tarvinnut selitellä mitään tekojaan tai sanojaan) tiesin edelleen että joudun hänet jakamaan. Mustasukkaisuudesta olen tietoisesti harjoitellut eroon jo parikymmentä vuotta ja päässyt siihen tilanteeseen että jos se yllättää minut, kykenen sen rauhoittamaan. Se on ajanhukkaa. On aivan turha pelätä jotain mitä ei voi hallita. Eli jossain olen ainakin kehittynyt. Totta kai tuntui pahalta tietää toisista naisista mutta mustasukkaisuuden sijasta taisin enemmänkin tuntea omahyväisyyttä kun hän "palasi" taas kierrossaan minun kohdalleni, ajatellen tyyliin "no niin, hän sittenkin palasi minun luokseni, eivät ne muut olekaan yhtä ihania...".
Heh, humoristista mutta totta. Koin siis oloni "muita paremmaksi" ja siksi suostuin sovinnonesityksiin. Ja silloinhan aina seurasi aikaa X kestävä ihannointivaihe, sain elää siinä kuplassa prinsessana ja tuntea olevani tärkeämpi tai parempi kuin muut. Koska hänhän vielä palasi luokseni ! Hah...
Sitten kun tuli taas kyytiä, tiesin kyllä mitä hän menee tekemään, mutta en välittänyt siitä.
Ennemminkin mustasukkaisuutta siitä, etten saanut hänen jakamatonta huomiotaan, koska sehän kuului minulle aina ollessani "vuorossa". Luin sen myös merkiksi siitä, että hän on siirtymässä taas seuraavaan kohteeseen - minun aikani oli taas lopussa tältä erää. Jos sain hänet "huomaani", saatoin huokaista helpotuksesta. Mutta eihän tällaisessa suhteessa ole mahdollistakaan tuntea oloaan kovin turvalliseksi vaan jatkuva pelkokin jo ajaa epävarmuuteen. Päivittäin. Kun ei ikinä tiedä koska oma sisävuoro loppuu.
Menikö taas tarpeeksi sekavaksi =) ?
Haluan lisätä sen verran tähän vellovaan joku-yxex-temppuilija-lottis-lyneet-keskusteluun, että turhaa on katsella kirjoituksen yhtäläisyyksiä ja samankaltaisuuksia - ei se mitään paljasta, kuka tahansa voi tekeytyä samaksi kirjoittamalla samaan tapaan...Mutta katselkaa sitä, mitä nämä samaksi henkilöksi epäillyt nimimerkit eivät tee koskaan keskenään...
Hyvä pointti!
Joka suunnalta on katseltu ja mietitty...Siitä voit olla varma. ;)
Eipä tuo paljon aivotoimintaa vaatinut...
No ainakaan eivät kai koskaan teilaa lopullisesti toistensa mielipiteitä, joskus jotain ensin muka urputetaan vastaan, mutta kaikki päättyy yleensä maailmojen syleilevään yksimielisyyteen ja kamutukseen?
Siitäpä haluan olla samaa mieltä.
Eikä asia mulle kuulu....mutta toiminnan motiivi on hiukka hakusessa vieläkin...
Kaikkein eniten herättää epäilyksiä j.o.k.u.:n kuuluminen samaan nimimerkkijoukkoon vaikka toisaalta joskus se tuntuu ihan varmalta, mutta häneltä vain tuntuu ainakin osittain puuttuvan jotkut samat maneerit kuin muilla on havaittavissa eri muunnoksina.
Eli tämä tietysti otetaan kehittämisvinkkinä muiden nimimerkkien kohdalla, jos j.o.k.u. kuitenkin kuuluu joukkoon.
Muuten, mitä tosiaan pitää ajatella mielikuvituskavereista aikuisella, jos väite pitää paikkansa?
Tässä vaiheessa keskustelua itse lähetän ryhmähalin kaikille mielikuvituskavereille.
Ko. nimimerkin kuuluminen joukkoon todellakin hieman "tökkii"...
Ja nämä mielikuvituskaverit sitten. Eihän kovin terveen merkki ole, jos kyse on mielikuvituskavereista aikuisella ihmisellä. Puhuinkin tuossa edellä jo toiminnan motiivista, joka ainakaan allekirjoittaneelle ei ole mitenkään ikinä auennut. Tänne kun tulee - huomaa pian olevansa teatterissa - ainakin sellainen tunne jää...
Joka tapauksessa koin erään toisen kirjoittajan kanssa lähes saman tällä palstalla, vaikka emme toisistamme mitään tienneet....ja mikä merkillisintä, kun asia tuli julki (ei minun toimestani), tekijät olivat kaksi eri nimimerkkiä, joiden oli pakko olla sama henkilö. Tuo olisi muuten ollut sen luokan sattuma, ettei niitä satu...
Tämä kaikki tuntuu aika villiltä, koska tämä on mielipidepalsta. Epäilen vahvasti, etten kävisi täällä lainkaan, jos ainoa asiani olisi kamuttaa "hyviä kavereitani" - vaikka he olisivat aitojakin. Kyllä yhteydenpitoon (silloin kun kaverit ovat todellisia) on muita mielekkäämpiäkin keinoja kuin tämä palsta, joka ei siihen ole edes tarkoitettu ja jossa kamuttaminen saattaa ainoastaan häiritä muita.
Tämä nyt oli mun mielipteeni.
Ihan hyvä mielipide!
Ei täällä varmuudella voi tietää muuta kuin että kaikki saadut vastaukset on jonkun ihmisen kirjoittamia. Ja jokainen omalta osaltaan tietää olevansa 'itse' ja erillään muista (esim yxex ei voi olla ilkikurimus, mutta sen tiedät varmuudella vain sinä)
En ole esittänyt itselleni kysymyksiä joihin sitten toisella nimmarilla vastaisin, ehkä jonain päivänä hurahdan ja ryhdyn siihen. Ompahan sitten kavereita ja aina kaikki samaa mieltä! ;-P
Siitä voit olla varma, etten kuulu mihinkään...Kurimuksella on omat motiivinsa liittää minut samaan joukkoon.
Ainoa tarkoitus on sekoittaa lukijoita.
j.o.k.u. vetää täällä kaljaa naamaan, odottelee seuraa, eikä häntä voisi tuon taivaallista kiinnostaa mitä hänestä ajatellaan.
Toki ajatuksia on mukava vaihdella ( ja toisinaan pelleillä ) tämän multinikin kanssa...mitä sitten?
Mikä minä olen moralisoimaan...
Se ei tee minusta yhä osaa heistä.
Veikkaan, että mulla ja hänellä on hiukan eri motiivit kirjoitella täällä...
Luotan sun yksilöllisyyteen kuin pässi suuriin sarviin! :)
No en ole kurimuksen alterego, jos olisin, olis mun jutut hieman järkevimpiä :)
Mulla on yksi teoria tohon 'sisäpiiri on yksi ja sama'-juttuun; kun me tunnetaan jo hiukka toisiamme, naljaillaan joskus, ei astuta toistemme varpaille, tiedämme toistemme ulottuvuudet, mielipiteet bissestä :-P, siitä että narsismi on mutkikas juttu jne, niin ulkoa katsottuna saatamme olla aika poikkeavia keskinäisissä jutuissamme.
Mut musta sisäpiiri-juttu on liioittelua, toivoisin että oltais kaikki kirjoittajat samassa piirissä, tavoitehan meillä lienee kaikilla sama; ymmärtää ilmiötä.
Olen rimpsun lukenut tältä palstalta (kuten hyvin tiedät), jonkun toisen arvioimana/kirjoittamana. Mutta toisaalta kommenttisi vahvistaa käsitystä...vai oliko se tarkoituskin?
Kaiken huippu on se ettei minkäänlainen piiri omista tätä palstaa :) Kaikki negatiivisuus perustuu mielikuviin, ja sellaista negatiivisuutta tuntevien olisi aiheellista aloittaa oma tutkimusmatkansa minuuteen.
Viddu, miten kylmä on taas!
*tarjoo terästetyn kuuman mustaherukkamehun* :-P
Noh noh ... Eipäs nyt menetetä uskoa itseensä. Siinä menevät muuten muutkin ihmiset samalla.
Höpöjäkin saa puhua, mutta onhan täällä asiaakin. Sellainen on paljon kiinnostavampaa.
*Iso Ja Karvainen Ryhmähali Ihan Jokaiselle* :)
http://www.youtube.com/watch?v=wVzD53li74w
Oliko tämä kommentti minulle...Ilmeisesti...
Tänään ei kykene kyllä miettimään yhtään mitään, eikä sen puoleen edes kiinnosta yrittää.
Sen vain sanon, että tämän palstan "elämä" on mulle aivan sama...Omakin elämä elettävänä. Ja se onkin huomattavasti mielenkiintoisempi, kuin tämän palstan juonikuviot ja kiemurat. :)
Pitäkööt ihmiset minua vaikka varajeesuksena, samantekevää mulle...
Huomaa taas että puheripulitautia on taas liikkeellä(onko lääkkeet otettu?),ei voi kuin hohottaa kun narsupalstaa selaa.
OOOOOOOOhhohhoooooooooooooo....
"Täällä palstalla kerran surffaillessani kiinnitin huomiotani kysymyksiin siitä, voisiko joku nähdä itse uhrin narsistisena. "
Olet nyt käsittänyt ihan väärin ja sekoittanut kaksi asiaa, kun puhutaan narsistista ja uhrista niin puhutaan kahdesta eri asiasta, narsisti on tietyllä lailla tunnevammainen ihminen, jolla on narsistinen persoonallisuushäiriö ja joka toimii aika kaavamaisesti toisia ihmisiä hyväksikäyttäen ja alistaen eikä pysty muuhun ja narsistin uhri on ihminen, joka on mikä mistäkin syystä joutunut kokemaan narsistin manipulointia, kyykyttämistä ja alistamista. NPH vaikuttaa narsistin kaikkeen toimintaan läpi narsistin elämän kokonaisvaltaisesti kaikissa elämässään eteen tulevissa asioissa eikä häntä yleensä pystytä parantamaan ja narsisti ei yleensä näe itsessään ja toiminnassaan mitään "vikaa". Kun taas uhri on yleensä uhri vain SUHTEESSAAN NARSISTIIN eli ihminen joka on nimenomaan narsistin toimesta tullut manipuloiduksi, alistetuksi, hyväksikäytetyksi jne. ja muilla elämänalueilla ei ole uhri vaan toimii/on toiminut ennen narsistia yleensä normaalisti. Toki jos ei pääse irti narsistin vaikutuspiiristä, se vaikuttaa hänen uhriinsakin aiheuttaen mm. ahdistusta ja masennusta, joka on narsistin "syytä", jos tällainen ihminen olisi välttynyt joutumasta narsistin uhriksi niin hänen ei luultavasti ikinä elämässään olisi tarvinnut kokea näitä masennuksia ja ahdistuksia.
Moro, kiva kun tulit mukaan!
Juu, kaksi eri asiaa ovat!
Tässä menee nyt puurot ´ja vellit niin helposti sekaisin. Ei, en syyllistä uhreja tms.
Aiempien suhteideni perusteella en voinut kuvitellakaan että heräisin joskus täydellisestä henkisestä alennustatilasta... omat "vajavaisuuteeni/puutteeni" ovat tuottaneet minussakin nuorempana omituista käytöstä joten siksi jäin miettimään sitä teoreettista kysymystä että olisiko joku voinut kuvailla minua silloin narsistiseksi. Ja ehkä olisi voinutkin. Sillä nyt niin väliä ole, mutta koetan käydä mahdollisimman rehellistä itsetutkiskelua läpi (harhaankin välillä mennen ja pahasti) jotta oppisin a)tunnistamaan ne vaikuttimeni jotka tällaiseen suhteeseen minua ajavat, b)jotta voisin EHKÄ joskus kyetä tasapainoisempaan parisuhteeseen. Seurusteluhistoriani alussa olin vaikeuksissa omien traumojeni ja puutteideni vuoksi ja myöhemmin tuntui vasta tulevan tämä "sinisilmä"- vaihe, mikä johtui yksinkertaisesti vain siitä, että oli ENSIMMÄISTÄ kertaa rakastunut niin että päässä vain humisi ;)
Mutta sitten lopulta vahvuuteen sairastunut meikäläinenkin rakastui korviaan myöten, ensimmäistä kertaa elämässäni... ja "heräsin" puolisentoista vuotta sen jälkeen henkisesti syvästä romahdustilasta ja jäin ihmettelemään mitä oli tapahtunut. En enää oikein edes tunnistanut itseäni ; minusta "koviksesta" oli tullut pelokas, äärimmäisen ahdistunut, neuroottinen ja totaalisen uupunut. Aina kun olin silloisesta kumppanistani vähän erossa, alkoi oloni vähitellen paranemaan ja kun taas olimme yhdessä, huomasin pian taas "herääväni" tästä alennustilasta muutaman kuukauden sisään. Alkuun en tajunnut mistä on kyse, mutta jossain vaiheessa tajusin siinä sohvanreunalla täristessäni ja sitä haukkuvyöryä ja syyllistämistä vastaanottaessani että nyt ollaan jollain aivan uudella alueella. Ensimmäiset vuosi tai pari siis meni täydellisessä sumussa ja ymmärtämättömyydessä.
Jos näinkin hänet eroaikoina, minä tyhmälehmähuoravalehtelijarumahuonoäiti sain paniikkikohtauksia. Täydellinen herääminen vei vielä aikaa ja annoin näiden rakastetuksitulemisen-kaltoinkohtelun-syklien sekoittaa tunne-elämääni entisestään. Aina palasin toivoa täynnä enkä millään halunnut uskoa että se mitä aluksi luulin olleen, ei ollutkaan totta. Tarkistin...tarkistin... ja tarkistin. Eikä siinä tahdonvoima auttanut, ei hän siitä muuttunut vaikka itse tiedostaen ja osin tiedostamattakin muutuin hänen "toiveidensa" mukaiseksi. Aina tuli kyytiä, ihan yks kaks useimmiten.
Täytyy myöntää että olin jopa niin naiivi, etten edes tajunnut jonkun ihmisen voivan olla niin... ristiriitainen ? Hän saattoi hetkessä muuttua täydelliseksi hirviöksi ja siinä sitten sydän pamppaillen koetin löytää sille syytä. Ja löysinkin : itseni. Vaikka varsinkin loppuaikoinan näin hänestä koska valehtelee tai keksii tarinoitaan ( tai nappasi niitä minultakin...), en vain välittänyt. Halusin vain nauttia siitä "kivasta" niin kauan kuin sitä kesti... ja sitten aloin muokkaantumaan ideaaliksi uhriksi, koska en enää loppuaikoina edes kysellyt mistä oli suuttunut tai missä ollut tai miksi oli taas yhtäkkiä haukkunut alimpaan helvettiin ja painunut lopullisin erolupauksin minne lie. Odottelin rauhassa koska yhteydenotto taas tulee ja kipitin kuuliaisesti sitten sinne. Uskomatonta, mutta totta.
Hän joskus suhteen alussa kertoikin kuinka oli joskus seurustellut juuri sellaisen naisen kanssa. Tämä oli aina odottanut kiltisti vaikka viikkojakin kyselemättä enempiä. Nauroi sitten päälle että hitto mikä juntti, eikä hän voisi ikinä tällaista ihmistä arvostaa... ja minusta tuli samanlainen. Siitä kiukkuisesta, kovasta "jätkästä"... Ja haukkuryöpyt... aloin olemaan vain onnellinen kun se loppui enkä kysellyt enempiä. Saatoin laittaa huumoriksikin. Ihan kuin olisi huokaissut helpostuksesta kun kiduttaja, joka iskee jokaiseen heikkoon kohtaasi, antaa hetken rauhan. Hän musersi kaiken sen "ihanan ja arvostettavan" mitä minussa kertoi "rakastumisvaiheessaan" olevan. Ja minä hölmö istuin vieressä ja odottelin vain koska se hurmaamisvaihe alkaa jotta saisin uskoteltua itselleni olleen edes jonkin arvoinen.. muka. Vaikka tiesinkin että se oli uskottelua, koetin peittää faktat ja nähdä muita merkkejä ilmassa. Pyh!
Minusta siis "muokkaantui" unelmauhri. Tämä loppui vasta kun oma tuskani oli niin suuri, että minun oli päästävä pakoon ja saatava happea. Tuska ajoi väkisinkin liikkeelle ja etsimään vaihtoehtoja. Olin siis pohjalla. Ja nyt sitten kaivelen kaikkea mahdollista jotta en ikinä, en ikinä joutuisi tällaiseen uudelleen. Hän edelleenkin vainoaa, manipuloi jne... mutta hyvin olen nyt saanut taisteltua itseäni irti. Ja päivä päivältä olo on parempi.
Huh...
Totta, voisin nostaa kädet pystyyn ja todeta vain että sattuipas kusipää eteeni.
Totuus on se, että jotainhan minäkin olen siitä suhteesta saanut!
Jos en saa sitä jotenkin selvitetyksi, olen kusessa kohta taas. Nyt kyllä on sellainen juttu ettei yksikään kaksilahkeinen tule 50 metriä lähemmäksi, mielellään vuosiin, koska minun on selvitettävä oma pesäni ennen kuin voin kenenkään kanssa seurustella jokseenkin järkevästi.
Toisten ihmisten syyttelyn ja kaltoinkohtelun osoittelun aika on ohitse. Piste.
Olen hyväksynyt siis että aikaa tulee kulumaan, mutta ihanaa että olette mukana tässä auttamassa. Jumalisten mitä oivalluksia on jo tullut! Ne pitäisi vielä jotenkin sisäistää ja käsitellä, mutta siihen ei auta kuin aika. Kestihän minulta tuossa suhteessakin herääminen... noh, useita vuosia. Sellainen se ihmismieli on.
Olo on irtaantumisessa ja toipumisessa aika varma, mutta samalla pelkään että vaivun taas sinne tiedostamattomaan tilaan jossa en ymmärrä toisten enkä omaani käytöstä. Silloin näen asiat musta-valkoisesti vain hyvänä ja pahana. Se ei ole koko totuus.
Toisaalta taas en ole ikinä näin pitkälle tiedostamisessani tai kaiveluissani päässytkään.
Kiitos toivosta, sitä tarvitaan !
"...kaltoinkohtelun osoittelun aika on ohitse."
Jaa-a, mites kaltoinkohtelun voi tunnistaa (kun niitä kaltoinkohtelijoita kuitenkin valitettavasti on olemassa) jos lakkaa "osoittelemasta" sitä (kieltää tämän totuuden että kaltoinkohtelu voi olla ihan todellista?) ja alkaa etsimään syitä VAIN itsestään?
Siis tarkoitan, että kyllä mielestäni kaltoinkohtelun tunnistaminen/tunnustaminen kuuluu ihan terveeseen psyykeen ja myös sen näkeminen/tunnustaminen mitä vaurioita se itselle on aiheuttanut eikä se ole mitään erityistä "osoittelemista", eikä sen lisäksi omien heikkouksien pohtiminen muuta asiaa muuksi, kaltoinkohtelu on kaltoinkohtelua.
En mä tiedä, tämä on vain minun elämäni ja minun mietelmäni, ei mikään yleinen ohje kenellekään muulle =) Kullakin on oma tapansa ja jos se toimii - se on vain hienoa. Vitut silloin muista ja heidän päätelmistään. Olen vain halunnut nostaa tämän esille, mutta olen keskutellut vieläkin ahkerammin kaltoinkohtelijan osuudesta & kaivellut sitä. Ei tämä ole yksisuuntainen tie minun mielestäni vaan haluan palata samaa tietä vielä takaisinkin päin.
Olen osoitellut sitä kaltoinkohtelua ja miettinyt sen syitä/muotoja, mutta se ei auta minua loppuun asti sillä tiellä että pääseen siitä kierteestä eroon. Lopullisesti. En etsi syitä VAIN itsestäni. Minä (!) en halua olla niin musta-valkoinen tässäkään. Koetan opetella tunnistamaan kaltoinkohtelijan ja samalla sitten niitä syitä siihen miksi joudun sellaiseen tilanteeseen. Ei joko tai. Ei auta vain syytellä kaltoinkohtelijaa, ei auta vain syytellä itseään. Enkä edes SYYTÄ itseäni vaan koetan herätellä sitä tiedostamatontakin puoltani itsessä, joka antaa näin tapahtua.
Käännellään sitä rubiikinkuutiota joka suuntaan ;)
Mä jotenkin niin toivoisin ettei tällaista keskustelua tulkittaisi syyllistämiseksi. Siis uhrin. En vain osaa jotenkin tuoda näkökulmaani esille. Tiedän että se on arka aihe, jopa minulle, mutta sellaista elämä on. Jos minun tapani tuntuu väärältä, voi kohauttaa olkapäitä ja jatkaa omaa toimivaa tietään. Tämähän on vain keskustelua.
Jatketaan !
En ole täällä vielä keskustellut niin paljoa narsistin osuudesta mutta olen kyllä siitä tietoinen. toisella palstalla olen keskustellut siitä jo toista vuotta.
Mutta itse olen sitä mieltä, että jokaisen tulisi miettiä omia heikkouksiaan ja edes kyetä elämänlaatuaan parantamaan. Yksi voi opetella vihanhallintaa tai kärkevän suunsa sulkemista, toinen voi opetella pois päin ujoudestaan ja kolmas voi miettiä miksi on ottanut turpaansa kolmekymmentä vuotta.
Joillekin se on mahdotonta, toisille ehkä ja lopuille kyllä. Minä uskon siihen että jos saan haavojani umpeen, voin elää "terveemmin". En syyllistä itseäni vaan nimenomaan haluan ´parantua. Tämä on minun tieni.
Ok, nyt ymmärsin mitä tarkoitit :)
Kiitos :)
Opettavainen henkilökohtainen tarina. Ja tuntuu siltä, että olet kyennyt rationaalisella tasolla sen jo ymmärtämään hyvin pitkälle. :)
Kerroit että pelkäät yhä antautua uuteen suhteeseen. Tältä palstalta sait hyviä kokemuksia vertaistuesta ja sielunsisarilta. Suuntaudu nyt ystäviä kohti muussakin elämässäsi, juttele vaikka ihmisten kanssa bussimatkoilla ja kysy tietä ja neuvoa ja anna muiden auttaa sinua. Olet varmasti mielellään kerrankin siinä roolissa, että sinusta huolehditaan. Samalla kun tasapainotat maskuliinisuuttasi ja feminiinisyyttäsi, niin voit kasvaa niin suureksi (ehkä pieneksi), että löydät sieltä sisältäsi sen sisäisen lapsen ja pikkutytön, jota maailma murjoi liian aikaisin.
Yhtenä päivänä katseesi on taas kirkas, usko siihen! (:
En ole mikään psykologi, kaukana siitä, mutta tuon maskuliinisen ja feminiinisen puolensa tasapainottamiseen itsellen aukaisi silmät 2009 kesällä lukemani Alon Gratchin "Jos miehet puhuisivat ..." Siinä on sivuilla 114-154 luku nimeltä "Miehinen epävarmuus". Kirja on tarkoitettu miesten tunne-elämän ymmärtämiseen, mutta tuossa luvussa pääosan saakin miesten sijasta juuri tämä kyseinen naistyyppi, jonka koet niin läheiseksi itsellesi: "älykäs, itsenäinen, menestyvä, itsetutkiskelua harrastava, viehättävä, hurmaava, järkevä, kannustava ja aito. Naisella ei yleensä ole vaikeuksia löytää seurustelukumppaneita, sopivien kandidaattien vähäisyydestä huolimatta. Suhteet eivät kuitenkaan koskaan toimi."
Itselläni on rakas ystävätär, joka kuuluu samaan joukkoon. :) ... Suhteemme on sellainen, missä olemme kasvattaneet toinen toistamme. Itse koetan jostain kaivaa itselleni lisää tervettä maskuliinisuutta, jotta hän voisi tuntea olonsa turvalliseksi salliessaan itsensä olla pehmeällä tavalla feminiininen. Kuvasit itse monissa viesteissäsi juuri sitä asetelmaa, niin että moni sen varmaan tunnisti. Itsestäni vielä että en koe itseäni "terapeutiksi" hänen kanssaan (tai sitten olemme molemmat toistemme terapeutteja), koska samalla kamppailen itse omaa lyhytjänteistä väkivalta-altista maskuliinisuuttani ja "ylistämällä alistavaa" ylisuojelevaa feminiinisyyttäni vastaan. Olemme vähän kuin sielunsisaria tai sielunveljiä. Yritämme löytää molemmat tasapainon oman feminiinisyytemme ja oman maskuliinisuutemme välillä. Molemmissa sukupuolissa kun on molemmat. :))
Olen tosi kiitollinen että kirjoitit noin pitkään ja perusteellisesti. :))
*Iso Suuri Karvainen Halirutistus* :))
Positiivari peikko-usko A! Hieno asenne elämään! =)
Tervehdys ja ennen kaikkea lämmin kiitos toiveikkuutta ja positiivisuutta sisältävästä vastauksestasi. Aivan mahtavaa !
"Suuntaudu nyt ystäviä kohti muussakin elämässäsi, juttele vaikka ihmisten kanssa bussimatkoilla ja kysy tietä ja neuvoa ja anna muiden auttaa sinua. Olet varmasti mielellään kerrankin siinä roolissa, että sinusta huolehditaan."
Oih... tätä olen kovasti harjoitellut. Ensi ajat menivät vainoillessa siitä, että mitä lähemmäksi ihmiset tulevat, sitä kauemmaksi kannattaa juosta jotta he eivät käytä sinua hyväksesi tai kuitenkin hylkää. Mutta, yllätys yllätys, ihmiset ovat (osa...=) ) aika ihania jos vaan osaa vähän paremmin seuransa valita. Ja siihen tässä kaikessa itsekaiveskelussani tähtään.
On uskomatonta, että meinaa epäillä kaikkien motiiveja ja huomaan kyllä etten sisälläni usko kenenkään olevan kiinnostunut minusta millään tavalla - etten jotenkin ole "tarpeeksi hyvä". Ihmisille omista ongelmista kertominenkin saattaa tuntua heidän aikansa hukkaamiselta.
Se on sitä itsensä arvottamista. Tiedän omat hyvät puoleni ja niitä on paljon muun sekoilun ohessa ;) Olen hyvä ja uskollinen ystävä/kumppani. Joskus toisten avuliaisuus meinaa alkaa jopa itkettämään ja jaksan sitä hämmästellä päivästä toiseen. Tällaisia aivan ihania ihmisiä olen tavannut lähtiessäni vertaisteni seuraan purkamaan tätä möykkyä. Uskomatonta!
Kyllä minussa vielä uskoa on, muuten olisin luovuttanut aikaa sitten. Nyt olisi aika lopettaa se bubuilu ja mennä tulta päin jos mielii joskus saavuttaa jotain elämässään. Muuten jään vain tuleen makaamaan. Huomasin vain, että minun on käsiteltävä oma tonttini niin puhtaaksi kuin se vain on mahdollista, muuten mikään ei parane. Tuskinpa tunteitaan voi "muuttaa", mutta niiden tiedostaminen (aivan samalla tavalla kuin "pahan puoliskonkin" osalta) lienee ensisijaisen tärkeää. Sitä ei voi muuttaa, mitä ei tiedosta. Ja jos ei voi muuttaa, siitä on ainakin hyvä olla kartalla =)
Ehkä tästä voisi joskus puhua rehellisesti jollekin hyvälle ystävälle tai sadan vuoden päästä jollekin kumppaniehdokkaalle... annoit ainakin uskoa siihen että sellaisiakin ihmisiä löytyy =) !
Se pelko vanhoista kaavoista on niin suuri, että asian esiin tuominen on varmasti hyvä asia sen sijasta, että koettaa sitä salata.
"älykäs, itsenäinen, menestyvä, itsetutkiskelua harrastava, viehättävä, hurmaava, järkevä, kannustava ja aito. Naisella ei yleensä ole vaikeuksia löytää seurustelukumppaneita, sopivien kandidaattien vähäisyydestä huolimatta. Suhteet eivät kuitenkaan koskaan toimi."
Ääääh... tämä on niin totta. Tuossapa ne minun hyvät puolet sitten onkin listattuna. Miehiä kyllä riittäisi, mutta en osaa niitä käyttää ;) Eivätkä he minua. Vielä =)
Todella upeata että olette päässeet ystävättären kanssa tällaiseen sopusointuun. Ja mitä väliä sillä on kuka laivaa silloin ohjaa, jos kaikki ovat tyytyväisiä. Vertaisporukassa on juuri se jumalainen puoli, kukaan ei tuomitse tai ihmettele, kaikki tietävät mistä puhutaan ja toisia jaksetaan väsymättömästi kannustaa. Teillä on vain pienempi yksikkö. Tämä mielessäni jatkan ihmisten ihmettelyä ja koetan päästää jonkun edes kynnykselle käymään ;)
Tässä kirjoitellessa ja takellellessa on kiva huomata että ymmärsit mitä koetin kovin selittää. Tämä on itselleni tässä mittakaavassa (sadat eri vaihtoehdot ja käytösmallit, mahdollisuudet) vielä niin uuttaa ettei sanoja aina meinaa löytyä. Välillä en itsekään tiedä mistä kirjoitan ;)
Tästä on nyt hyvä jatkaa.
Pieni lämmin vähemmän karvainen Halirutistus *:))
Hitto vie, olen niin kateellinen niille jotka näin tekevät ;)
Minulla on muutama kaveri jotka saattavat eron kynnyksellä vain todeta toisen kusipääksi, sen enempiä miettimättä MitäMissäMilloin. Kadehdittavaa mutta toisaalta pelottavaa.
Kun saisi edes päivän elämässään elää niin... ei tarttis analysoida ja miettiä joka käännettä. Mut minkäs teet, tää on mun luonto =) !!!
Sulle kiitokseksi extrahali. :))
... Motivoit paskaojassa kulkemista eteenpäin. Mitä muuta voi ihmiseltä toivoa? ... Hmmm ... Jos löytyisi pitävää maata tai puhdas virta, kun tästä etapista selviää.
> Tervehdys ja ennen kaikkea lämmin kiitos toiveikkuutta ja positiivisuutta sisältävästä vastauksestasi. Aivan mahtavaa !
- Kiitos :) ... Terbedyksesi tuli hyvään aikaan. Oli sairaskohtaus yöllä, fysiikka petti alta. Mutta juuri siksi tuntui kivalta, että rohkaisuni kiersi takaisin, kun heitin sen pallon sinulle. :)) ... Ei tarvitse sitten aina heittää pelkkää bumerangia itselleen. Hmmm ...
> Oih... tätä olen kovasti harjoitellut. Ensi ajat menivät vainoillessa siitä, että mitä lähemmäksi ihmiset tulevat, sitä kauemmaksi kannattaa juosta jotta he eivät käytä sinua hyväksesi tai kuitenkin hylkää.
- Tuo on itseääntukeva projekti. Samalla suuntaudut siten, että tunnistat ihan tiedostamattasi enemmän sellaisia merkkejä, jotka ovat myönteisiä. Tällöin tiedostamatta ohjaudut useammin sellaisten seuraan, jotka tukevat sinua. (Mutta pidä silti järki mukana.) ;)
> Ihmisille omista ongelmista kertominenkin saattaa tuntua heidän aikansa hukkaamiselta.
- Tuota kannattaa kyllä harjoittaa. Sanoisin että se voisi olla sellainen avain tai muu työkalu, joka avaa sellaisen lukon ettet ikinä olisi uskonutkaan! :))
> Ja mitä väliä sillä on kuka laivaa silloin ohjaa, jos kaikki ovat tyytyväisiä.
- Joo ja vaihdetaan tarvittaessa. Kaksin purjehtiessa kannattaa lepuuttaa väsynyttä kättään ja opetella kaikki perustaidot molemmin puolin. Monipuolisuudesta ei koskaan ole haittaa, ja joissain nopeita ratkaisuja vaativissa tilanteissa on sitten neljä kättä ja lähin tarttuu puikkoihin.
> Pieni lämmin vähemmän karvainen Halirutistus *:))
Olipa ihanan feminiininen ele. :)
> Ihmisille omista ongelmista kertominenkin saattaa tuntua heidän aikansa hukkaamiselta.
"- Tuota kannattaa kyllä harjoittaa. Sanoisin että se voisi olla sellainen avain tai muu työkalu, joka avaa sellaisen lukon ettet ikinä olisi uskonutkaan! :))"
En perkele luovuta, joten nyt olen hakeutunut vertaisryhmään jossa voi jakaa näitä juttuja sellaisten kesken jotka ymmärtää ja/tai haluaa ymmärtää niin kuin minäkin. On auttanutkin jo todella paljon, mutta matka on vasta alussa. En aio hötkyillä vaan nauttia kyydistä. Ja siihen kuulunee maisemien katselu matkan varrella =)
Kyllä se tästä, pitää pitää mieli avoinna vaikkakin varovaisuutta tarvitaan. Hus hus miehet kunnes tähän tulee jotain tolkkua. Tällä hetkellä en välttämättä tunnistaisi paskiaista ruususta joten tauko ja housut on syytä pitää paikallaan ;) ;) ;) Tietoisesti.
"Kaksin purjehtiessa kannattaa lepuuttaa väsynyttä kättään ja opetella kaikki perustaidot molemmin puolin."
Vaikka niveliä kolottaa, seilailen yksin. Siinä merta katsellessa on hyvä miettiä elämäänsä ja sitä missä satamassa on turvallista pysähtyä. Merirosvoja riittää, mutta riittänee jos osaa kiertää uhkaavimmat alueet. Mikään ei kuitenkaan ole varmaa. Onhan tuossa ysimillinenkin ladattuna, heti ruorin vieressä, mutta olen laittanut varmistuksen takaisin päälle. Ohitse seilaaville nostan kättä ja pysähtyville tarjoan kahvit. Tästä se lähtee, matka maailmani ympäri.
Kiva kun jaksoit "kuunnella" =)
"Hus hus miehet kunnes tähän tulee jotain tolkkua."
:-D
Hyvä kun otit asian puheeksi, niin ei sotketa mitään mies/nais-jännitteitä asiaan.
Naisilla taitaa olla se ongelma, että jos menee vaikka baariin ja heilauttaa ponnaria, niin heti ympärillä pörrää liuta miehiä. Ja sama taitaa toistua netissäkin.
Se naisen valta, se naisen valta.. ;)
Thanks!