Pelastin 80 litraisen akvaarion, kun sitä oltiin pois panemassa. Minulla ei ole ennen ollut akvaariota, joten kalojen hankinta on nyt vähän ongelma. Kävin kattelemassa akvaarioliikkeissä kaloja, ja myyjät suosittelivat minulle vähän jokaista kalalajia, koosta ja muusta riippumatta. Tämä on kuitenkin melko pikkanen akvaario, niin ei varmaan kannata kovin paljoo kaloja hankkia. Joululomareissuni aikana syntyneen leväongelman vuoksi ostin kuitenkin yhden juovanuolimonnin, joka hoitikin tehtävänsä lvän putsaajana oikein mainiosti ja nyt on akvaario putipuhdas. Nuolimonnit ovat kuitenkin ymmärtääkseni parvikaloja, niin niitä kai olisi hankittava lisääkin. Tämän paikkakunnan akvaarioliikkeissä niitä ei vaan valitettavasti tällä hetkellä ole.
Mutta sitten muiden kalojen valinta. Olen ihastunut pandamonnisiin, ja pieni parvi niitä voisi varmaan pärjätäkin 80 litran akvaariossakin. Mutta kun minulla on jo tuo juovanuolimonni, ja niitä olisi kai tilaisuuden tullen tulossa pari lisää, niin voiko tollaseen pikku akvaarioon ottaa kaksi pohjakalalajia? tuleeko niille jotain aluekiistaa?
muita kaloja en ole oikein vielä miettiny. Punapäätetra on kivan näkönen, mutta jos niitä pitäs olla se 10 kalan parvi, niin voi olla toi mun akvaario liian pieni. ehkä tyydyn ihan vaan perus neontetroihin. Onhan ne ihan näyttäviä.
80 litraseen kaloja
novistiikkori
0
219
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun533876KALAJOEN UIMAVALVONTA
https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar902276Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo451922- 221753
- 281506
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?231440- 151142
- 311108
- 1061033
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale791022