Ulkoministerimme on lähettänyt Venäjälle nootin, koska hän on huolissaan sellaisista rikkaista, jotka ovat ostelleen ylimääräisillä rahoillaan maata Venäjän puolelta, Suomen rajan läheisyydestä eli entisen Karjalan alueelta. En tiedä, mutta vaivaa tuollainen asenne, eikö Venäjällä ole oikeus toteuttaa omaa politiikkaansa siten kuin he haluavat? Mielestäni, jos suomalainen ostaa maata Venäjältä, hän ostaa SEN OMALLA VASTUULLAAN ja piste. Siihen ei Suomen politiikkaa pidä sotkea.
Olisin ymmärtänyt asian, jos Stubb olisi kyseenalaistanut venäläisten maaostokset Suomessa! Mutta kovin hiljaista on ollut näillä markkinoilla eikä meille suomalaisille ole kerrottu, tai en ole itse kuullut, mitä muutoksia näihin Suomen lakeihin on näiltä osin tullut. Ennen Suomen lain mukaan ulkomailla asuva ulkomaalainen ei voinut ostaa Suomesta maata eli kiinteätä maaomaisuutta.
Jos joku ulkomaalainen ostaa Suomesta maatilkun, eikös hänellä ole saman tien oikeus kaksoiskansalaisuuteen? Tämäkin on huolestuttava asia, sillä eikös kaksoiskansalaisuuden myötä heillä ole oikeus myös äänestää eli muuttaa halutessaan Suomen politiikka vaikkapa venäläistämistarkoituksessa? Ei silti, en ihannoi vaan vastustan näiden pörssimaiden toimia, eivät ne ole yhtään parempi asia, riisto kuin riisto, eivät he rahojaan Suomeen lopullisesti jätä, onhan tuo nähty tai ainakin kuultu. Kovin vain kalliiksi käy meille suomalaisille näin isoissa mittakaavoissa tapahtuva keinottelu. Ei siltä kukaan osaa suojautua, kun ei voi tuntea näitä asioita.

Vastaukset 1
Vanhimmat
JOS OOT KUNNON ETELÄPOHOJALAANEN AKKA NIIN PAA NUA KOKOOMUKSEN LOPIT OJENNUKSEHE ETTEEVÄT AIVAN KÖPPÄÄSIÄ RUPIA PUHUMAHAN .JOKAANEHAN PANOO RAHANSA MINNE TAHTOO,KUNVAA SITTE MARIISTA MITÄÄ VELAKASANEERAUSTA PÄÄLLE.