Olen kahden lapsen äiti ja ajattelen jatkuvasti kuolemaa. Näen veitsen, välittömästi mieleen tunkee kuvia, joissa isken veitsen omaan vatsaani, viillän ranteet auki tms. Näen lääkkeitä, mieleen tunkeutuu kuvia itsestäni ottamassa yliannostusta. Näen itseni jatkuvasti hyppäämässä parvekkeelta, ajamassa autolla rekan keulaan ym ym. Saan hoitoa masennukseen ja tiedossa on pitkä terapiajakso traumataustani takia. Pelkään, että minut kirjataan pakkohoitoon, jos kerron näistä itsetuhoaiheisista ajatuksistani hoitajilleni. Kerta kaikkiaan varmasti tekisin itselleni jotain saman tien, kun vastuu lapsista poistuisi. Mutta se ei poistu. Päivästä toiseen puurran, ja lasten takia on pakko jaksaa. Itku kurkussa teen ruokaa, pyöritän arkea, ja jatkuvasti ajatuksissa kummittelee kuolema. Onko monellakin vastaavaa? Mietin, että mitenköhän yleistä tämä on?
Onko normaalia ajatella jatkuvasti itsemurhaa?
mammamiia______
1375
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Keräsin kaiken rohkeuteni ja soitin psykiatrian osastolle, kuten minua on psykologini toimesta ohjeistettu viikonlopun aikana tekemään, jos olo on sietämätön ja koen tarvetta jutella. Puhelu eteni suurin piirtein näin:
- Psykiatrian osasto, hoitaja X
- **** täällä hei, minua on neuvottu ottamaan yhteyttä, jos on vaikea olla. Olisiko hetki aikaa jutella?
- No meillä on osasto tupaten täynnä ja totta puhuen ei ole aikaa! Onko osastohoidon tarvetta?
- ... no, mulla ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta tulla osastolle.
- Jaa.
- Olisin vaan tarvinnut jutella hetken jonkun kanssa.
- Mene ensiapuun jos tarvitset lääkäriapua.
- .....
- Kiitos, hei!
- Kiitos, hei.
Vastuullista toimintaa vai törkeää laiminlyöntiä? Minä en oikeasti enää tiiä mitä tehdä. Ensiapuun en lähde, kun en mitään pakkohoitomääräystä tähän sotkuun kaipaa.