No nyt kannattaa tutustua tutkimukseen jossa vertailtiin eri maiden matkailuhintoja. Mistä löytyykään maailman kallein taksi. No Ruotsistahan se ja johtuu tietenkin siitä että siellä poistettiin luvanvaraisuus ja taksiksi voi ryhtyä kuka vaan. Hinnat luonnollisesti nousee vapauttamisen myötä. Nyt onkin syytä lopettaa vouhotus lupien vapauttamisesta Suomessa että saadaan nauttia kohtuuhintaisesta mutta kuitenkin korkealuokkaisesta ja luotettavasta taksikyydistä.
Luvanvaraisuus
Onneksi Suomalainen
12723
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Eli ensialkuunhan voi hyvinkin käydä niin, että hinnat laskee, koska alalle tulee tunkua, ja yrittäjiä jotka eivät yrittämisestä mitään tajua. Ajatusmaailma kulkee sitä rataa, että ajan mahdollisimman halvalla mahdollisimman paljon. Sillä ajaa aikansa, mutta alle omiensa ei voi liiketoimintaa pyörittää....sitten hinnat alkaa nousta.
Näitä taksialalla nähtiin aikanaan, kun tuli näitä ns. isoja autoja (1 8). Ajettiin halvemmalla kuin ns. pikkuautolla, ja niistä yrittäjistä ei ole enää kukaan alalla....
Tottahan tuo on kun itse luin. Iltasanomien sivuilta.
Vapauttamisen puolesta ei taida enää löytyä mekastajia.
Me oltiin Pietarissa ja siellä on taksit luvanvaraisia mutta 10km matka maksoi 60 euroa. No olihan se mersu ja oli kyytiäkin kun kuski veti läpi Pietarin 80-100km/h keskellä päivää.
Elikkä luvanvaraiset ovat kallimpia!
Pietarissa tapahtuu paljon muutakin. Järjetöntä maksaa 60€, 10km. Saahan sitä maksaa, sai kuski hyvät naurut lähdettyäsi. Kas, kun et joutunut maksamaan 160 ekua. Tyhmää aina höynäytetään
On tyhmää maksaa liikaa. Helsingistä pääsee suoraan pietariin 10 euroa pikkubussilla Kampista. Poroja kusetetaan aina. Taidat olla tyypillinen taksi-isäntä? Tuollaiset eivät pärjää enään huhtikuun vaalien jälkeen autoilijoina...
Kaukana ei ole se aika että luvat vapautuu Suomessa. 99.9% todennäköisyydellä tämä tulee tapahtumaan tulevalla hallituskaudella. Muuta vaihtoehtoa ei ole olemassa että homman saa toimimaan kunnolla ja järkevästi. Nyt kitistään vain huonoista taksoista ja ajojen puutteesta. Silti asemat huutaa tyhjyyttä ja datat tukossa, taksia ei tahdo saada millään ei edes aamuyöllä. Näin se ikävä kyllä menee ...
"99.9% todennäköisyydellä tämä tulee tapahtumaan tulevalla hallituskaudella. "
Onneksi.
hintataso mene maan kalleuden mukaan,esim halvemmat autoa maas saksas vaik kustantaa lyhyt vähempi,mut pitkä enempi ku meil.
ovat maissa ,joissa ei luvista ole kukaan koskaan kuullutkaan
Ja minkähänlaisen hintatason maissa nämä maailman halvimmat taksit on ? Maksavatko he kaikki tellit ja vellit, yhteiskunnalliset veloitteensa ?
Eipä niissä maissa ole paljoa sivistystäkään,siis eipä siellä ole muutakaan "järjellistä " toimintaa,
taksarit pitävät näköjään itseään näköjään evoluution huippuna