Elokuvista muodostuva kuva

poslarivenla

Karvattomuuden ollessa nykyisin vallitseva trendi eteenkin nuorten naisten keskuudessa, yllätyin katsoessani elokuvan Suden vuosi. Siinä Krista Kosonen esiintyy alasti ja rakastelukohtauksessa levittää karvaisen jalkovälinsä. Yllättävää nuorelta eturivin näyttelijältä. Vaikka siviilissä ei ulkonäköönsä kiinnittäisikään huomiota, luulisi filmauksissa jo ohjaajankin vaativan siistiytymistä. Käynti brassilla ei varmaankaan olisi elokuvan budjettia kaatanut! Elokuvan levitys ulkomaille antaa erittäin juntttimaisen kuvan suomalaisista naisista ja heidän suhtautumisestaan ulkonäköönsä.

7

5547

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miettikääpäs

      vain pornotähdet elokuvissa ovat posliineja, siksi että tavara näkyy silloin paremmin. Kansa on mennyt siihen halpaan että luulee sen olevan seksikästä. Kukin tehköön tavallaan ja etsiköön karvallisen tai karvattoman kumppanin.

      • hairmanni

        kuten "miettikääpäs" sanoo, koko karvattomuusbuumi on pornofilmeistä levinnyt, ja suomessa kun ollaan, niin ollaan valmiit matkimaan kaikkea mikä on muka "seksikästä". Amerikoissa pornoa tehtaillaan siihen tahtiin, että ei ole aikaa paikkojen kunnolliseen pesuun, niin ajattivat pornoesiintyjiltä karvat, pyyhkeellä pyyhkäisevät limat pois ja ei kun uuteen kohtaukseen

      • eurogirl
        hairmanni kirjoitti:

        Saksalaisessa nuortenlehdessä BRAVOssa näkee eurooppalaisen trendin. Lehti on jo vuosia esitellyt joka numerossa sivuillaan tavis tytön, josta on myös alastonkuva. Vuoteen 2006 tai 07 asti tytöillä oli karvoitus, mutta sen jälkeen lähes poikkeuksetta ovat olleet posliineita. Vastaava kehitys on ollut havaittavissa myös meidän teinien keskuudessa, lukioikäisillä ei karvoja ole.

      • posliinifan_
        eurogirl kirjoitti:

        tiedätte, että se oli juuri Kososen päätös pitää puska? En ole nähnyt kyseistä leffaa, eikä suoraan sanottuna ole mitään hajua mistä se edes kertoo. Mutta useimmilla naisilla kunnon leffoissa on karvoitusta, ihan siksikin ettei rakastelukohtauksista tulisi pornomaista vaikutelmaa.. Myöskin jos elokuva perustuu menneisyyteen, kaikilla naisilla oli karvoitusta paitsi prostituoiduilla.

      • Näin on
        posliinifan_ kirjoitti:

        Näinhän se on, jos roolihahmolle tai ajankuvaan kuuluu karvat niin sellaiset kasvatetaan, vaikka oma tyyli olisi muuta. Tarvittaessa jopa täysin luomuksi ilman bikinirajojen siistimistä.

      • Kysyntä luo tarjonta
        hairmanni kirjoitti:

        kuten "miettikääpäs" sanoo, koko karvattomuusbuumi on pornofilmeistä levinnyt, ja suomessa kun ollaan, niin ollaan valmiit matkimaan kaikkea mikä on muka "seksikästä". Amerikoissa pornoa tehtaillaan siihen tahtiin, että ei ole aikaa paikkojen kunnolliseen pesuun, niin ajattivat pornoesiintyjiltä karvat, pyyhkeellä pyyhkäisevät limat pois ja ei kun uuteen kohtaukseen

        pornoleffoissa olisi poslareita, jos karvattomuus ei myisi? Poslaria pitävät niin monet miehet kiihottavana, että pornoteollisuuden on kannattanut omaksua se vakioksi. Usein näkee esim. nettien pornolinkkisivuistoilla, että mallien karvaisuudesta mainitaan erikseen - karvareuhkan ihailijat pääsevät helpommin harrastuksensa pariin.

      • Tosimiez
        Kysyntä luo tarjonta kirjoitti:

        pornoleffoissa olisi poslareita, jos karvattomuus ei myisi? Poslaria pitävät niin monet miehet kiihottavana, että pornoteollisuuden on kannattanut omaksua se vakioksi. Usein näkee esim. nettien pornolinkkisivuistoilla, että mallien karvaisuudesta mainitaan erikseen - karvareuhkan ihailijat pääsevät helpommin harrastuksensa pariin.

        mutta poslarista en tykkää..en tiedä miksi..miehellä poslari vaan naurattaa..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      271
      2804
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      20
      2225
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      340
      1963
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      105
      1659
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      103
      1632
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      209
      1337
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1287
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1233
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      55
      1149
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      75
      1093
    Aihe