Jos kerron tästä syömishäiriöstä jollekulle, esim. terveydenhoitajalle, niin mitä siitä seuraa?? Mitä siitä ihan käytännössä seuraisi?
Tää alkaa jo senverran vaikeuttaa asioita, elämää ja opiskelua, mutta mua pelottaa tosi paljon. Pelottaa ihmisten reaktiot, ja pelottaa et mihin hullujenhuoneelle päädyn? Pelottaa myös se vaihtoehto et en saisi minkäänlaista apua. :( Tää on jo jokapäiväistä, ollu jo pitkään... Bulimiaa ja myös sellasta paastoamista.. oon varmaan jossain nestehukkatilassa, ja on jotain kipuja.
Mä en oo pystyny myöntää tätä aikasemmin mut mä taidan tarvita apua tähän jos haluun lopettaa.
Tää alkaa jo senverran vaikeuttaa asioita, elämää ja opiskelua, mutta mua pelottaa tosi paljon. Pelottaa ihmisten reaktiot, ja pelottaa et mihin hullujenhuoneelle päädyn? Pelottaa myös se vaihtoehto et en saisi minkäänlaista apua. :( Tää on jo jokapäiväistä, ollu jo pitkään... Bulimiaa ja myös sellasta paastoamista.. oon varmaan jossain nestehukkatilassa, ja on jotain kipuja.
Mä en oo pystyny myöntää tätä aikasemmin mut mä taidan tarvita apua tähän jos haluun lopettaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
on vaitiolovelvollisuus, niinkun kaikilla lääkäreillä yms, mutta jos olet alaikäinen, nii en sit tiedä. mut tullessa raskaaks koulukuraattori käski kertomaan vanhemmille, tai olisi ottanut yhteyttä sossuihin tms, koska olin alaikäinen. kerro, se auttaa. terkkarit, kuraattorit, pyskologit yms auttavat ainakin koulussa, ja sieltä voi tehdä lähetteitä, kaverillekki teki ku kaveri sairasti anoreksiaa. hullujenhuoneelle et päädy, osastolle korkeintaan.
taidat itsekin tietää, että tarvitset apua, joten hae sitä.
Voimia =)
Itellä meni niin, että kerroin ryhmänohjaajalle päällisin puolin siitä että on vaikeaa. Se varas mulle ajan terkkarille, joka puolestaan pisti lähetteen psykiatriselle sairaanhoitajalle. Sielä kävin sitte juttelemassa viikottain ja sain masennukseen lääkkeet, joiden pitäis hillitä myös ahmintaa. Vanhemmille ne ei ilmottanu mitään, koska en antanu siihen lupaa, mutta rohkaistuin lopulta itse kertomaan, onneksi.
Että siis tarkotan nyt että rohkeesti terkkarin puheille. Aluksi pelottaa ja tuntuu vaikealta kertoa, mutta se helpotus on suunnaton.
niin mihinkään hullujenhuoneelle ei ole pelkoa joutua. Osastojaksolle pääseminen on sekin vaikeaa, niillekin, jotka haluaisivat itse sellaista apua. Jos tilanteesi on kuitenkin vakava, niin saatetaan sinut pahimmaksi aikaa ottaa sisälle, pitkä hoitojaksosta tuskin kuitenkaan tulee, koska kaikissa mt-ongelmissa nykyisin pärjätään avohoidolla niin pitkälle kuin mahdollista (monesti liiankin kauan). Vanhemmille ei luultavasti kerrota, jos kiellät, mutta tietty osastohoidosta nyt väkisinkin tietävät myös vanhemmat, kun kotona asut?
Muista ihmisistä nyt puhumattakaan, jos et itse kerro, niin ei kukaan muukaan niitä tietoja muille pääse jakelemaan. Tsemppiä, kaikki apu, minkä saat kannattaa ottaa etuoikeutena:) Jos ei oteta vakavasti esim. terkalla, niin kannattaa apua hakea sitten muualta sitkeästi.