Uudet tutkimukset ovat paljastaneet, että puhdistettujen jätevesien mukana valuu Itämereen runsaasti erilaisia, vaarallisiakin myrkkyjä. Myrkyt muodostuvat tietojen mukaan suurelta osin kotien jätevesistä! Ne kertyvät veiseliöihin,kalohihin ja sitä tietä ihmisiin asti, aiheuttaen mm. muutoksia näiden perimässä.
Myrkyistä vaarallismpia ovat ns. PCB- ja TBT-yhdisteet ja mm. dioksiinit, jotka saattavat levitä jopa äidinmaidossa ja varastoitua ihmisen elimistöön aiheuttaen hermosto-oireita, kehitys- ja lisääntymishäiriöitä ja syöpää!
Tampereen seutu laskee jätevetensä Kokemäenjokeen. Kuka takaa, ettei tamperelaisten jätevedessä ole sellaisia em. myrkkyjä, jotka millään muotoa eivät joutuisi Virttaan soraharjuun ja sitäkautta turkulaisten juomaveteen?
Nykyiset jätevedenpuhdistuslaitokset toimivat vain ja ainoastaan rehevöitymistä edistävien aineiden poistamiseksi. Myrkkyjä niistä ei nykymenetelmin saada poistetuksi ellei sitten oteta käyttöön eimerkiksi aktiivihiilisuodattimia - siis sellaisiako kuin on nykyään käytössä esim. Halisten vedenpuhdituslaitoksella!?
Myrkyistä vaarallismpia ovat ns. PCB- ja TBT-yhdisteet ja mm. dioksiinit, jotka saattavat levitä jopa äidinmaidossa ja varastoitua ihmisen elimistöön aiheuttaen hermosto-oireita, kehitys- ja lisääntymishäiriöitä ja syöpää!
Tampereen seutu laskee jätevetensä Kokemäenjokeen. Kuka takaa, ettei tamperelaisten jätevedessä ole sellaisia em. myrkkyjä, jotka millään muotoa eivät joutuisi Virttaan soraharjuun ja sitäkautta turkulaisten juomaveteen?
Nykyiset jätevedenpuhdistuslaitokset toimivat vain ja ainoastaan rehevöitymistä edistävien aineiden poistamiseksi. Myrkkyjä niistä ei nykymenetelmin saada poistetuksi ellei sitten oteta käyttöön eimerkiksi aktiivihiilisuodattimia - siis sellaisiako kuin on nykyään käytössä esim. Halisten vedenpuhdituslaitoksella!?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Turunkin jätevedet kannattaa putkittaa virttaanharjulle, siellä on HI TECH hiekkaa, joka puhdistaa kaiken. Kysy vaikka TSV:n Valtoselta ja kumppaneilta. Tuloksena on luonnonmukaisen pohjaveden tasoista tekopohjavettä. Ja harju puhdistuukin itsestään. Itämeri puhtaaksi.
Kokemäenjoesta pumpattu vesi alkupuhdistetaan ensin Huittisten suurpuhdistamossa hiekasta. Sitten se pumpataan uutta putkea pisin Kakolan kallioon, jossa Kokemäenjoen Huittisissa esikäsitelty vesi (lue: tamperelaisten jätevesi) kuohuvissa altaissa välipuhdistetaan. Sieltä rakennetaan uusi putki Alastarolle, jota pitkin tämä Kakolassa esipuhdistettu Kokemäenjoen vesi (laimennettuna Turun omalla puhdistetulla jätevedellä) pumpataan Virttaanharjuun paineella imeytettäväksi. Soraseulassa tapahtuneen ihmepuhdistumisen jälkeen vesi pumpataan neljättä putkea pitkin takaisin Halisiin kemiallista loppusilausta varten ja viimein sieltä turkulaiskoteihin juotavaksi. Nokian esimerkin peloittelemana ohijuoksutusmahdollisuus on estetty.
Turkulaisilta päättäjiltä on selvästi jäänyt katsomatta pari-kolme vuotta sitten
esitetty Tv-ohjelma (A-studio, Ajankohtainen kakkonen tms) Helsingin vesihuollosta.
Helsinki teetti ns. Päijännetunnelin n. 50 v. sitten oman juomavetensä hoita-
miseksi. 1990-luvulla Päijänne-tunneli piti peruskorjata ja vedentulo sitä kautta loppui muutamaksi vuodeksi.
Eivät helsinkiläiset silti jääneet ilman juomavettä.
Ohjelmassa haastateltiin Päijänne-tunnelin ja Helsingin juomavesihuollon johtajaa.
Tämä herra sanoi, että tänä päivänä ei tunnelia rakennettaisi lainkaan. Juomaveden puhdistus jokivedestä kehittyy koko ajan ja hinta tuotettua
vesimäärää kohti alenee jatkuvasti.
Enkä usko että Vantaanjoki on sen puhtaampaa kuin Aurajoki.
Nyt on putket asennettu ja "Virttaan vihreät" alkavat varsinaisen valitusrumban. Tällä kertaa valitus koskee väliä Kokemäenjoki - Virttaa !
Eikä valitusten loppua ole näköpiirissä.
Totta! Juomaveden puhdistus jokivedestä kehittyy koko ajan. Miksi sitä sitten harjuun työnnetään puhdistamattomana? Miksi sitä ei puhdisteta Halisten laitoksella?
Kun päätös Virttaan soraseulasta tehtiin, perusteena sanottiin olevan Aurajoen veden loppuminen kesäkuivalla. Haastattelussa vihreä kaupunginvaltuutettu Hollsten seisoi Sigynin peräpeilin kohdalla ja viittoili jokeen: onhan siellä vielä vettä! Koko kaupunginvaltuusto katseli ohjelmaa ja havaitsi, että heitä ollaan vetämässä ns. höplästä.
Alkuaan raakavesi piti ottaa Pyhäjärvestä ja johtaa putkea pisin Halisiin puhdistettavaksi. Hanke kaatui osittain valituksiin, osittain valtuuston pelkurimaisuuteen.
Kun vielä oli kuultu vesimiehiä, jotka sanoivat, ettei vettä kannata Halisissa puhdistaa kun se tapahtuu ilmaiseksi Virttaan soraseulassa. Päätös nuijittiin kiiruulla halvan ja hyvän veden toivossa. Kukaan ei ajatellut, että halvalla ei ikinä saada hyvää?
Sen jäkeen on tapahtunut monenlaista. Tehtyjen kokeitten jälkeen huomattiin, että Kokemäenjoen vesi pitikin esipudistaa sitä varten varta vasten Huittisiin rakennetussa kalliissa vedenpuhtistuslaitoksessa ennenkuin sitä sai paineimeyttää tolkuttomia määriä Virttaan kankaaseen, ettei soraseula olisi tukkeutunut savivellistä alta aikayksikön.
Kokemäenjoesta löytyi myös pohjaan painuneita vaarallisia myrkkyjä, joita ei saa Virttaalle imeyttää. Pieniä myrkkymääriä nyt aina imeytyy seuloihin. Kuitenkin isompien myrkkyerien pelätään irotavan pohjaliejusta Kokemäenjoen veteen esimerkiksi kovien tuvien aikana. Sellaisia tulvia meillä ei vielä ole koettu, mutta ilmastonmuutos saattaa minä päivänä hyvänsä sellaisen aikaansaada. Tätä varten Halisten laitos pitää säilyttää helposti toimintaan saatettavassa kunnossa varavesilaitoksena. Toinen mahdollisuus on kuvitella kaupungin tulevan toimeen - tyyliin Nokian kunta - armeijan kuormakalustoon sijoitetuilla vesitynnöreillä, joista kuntalaiset sitten saavat juomavettä pahimpaan nälkäänsä!?
Arvatkaa ketä maksaa jos kuitenkin sattuisi käymään niin huono tuuri, että Virttaan kankaan pohjeveteen joutuisi Kokemäenjoen vedestä tavalla tai toisella vaaraillisa myrkkyjä ja koko pohjavettä nykyään käyttävä lähilaueen sadantuhannen asukkaan joukko jäisi ilman puhdasta vettä? Eivät tietenkään kaikentietävät puuhamiehet - vaan tehtyjen sopimusten mukaan - yllätys yllätys - Turkulaiset!
Tämän tiesi jo valtuusto asiasta päättäessään, muttei puhunu ääneen. Kaupunkilaisille ei kannattanut eikä saanutkaan kertoa valnmistelun alla olevasta asiasta!
Todella hyvä että eu.lta on tullut tutkintapyyntö koskien tsv.n tekopohjavesihanketta. Jos saastuttaminen saataisiin loppumaan nyt, niin meidän Tukulaisten maksama lasku jäisi pienemmäksi. Maksammehan jo nyt liian isoa taakkaa päättäjien toilailuista. Turun ajattelemattomat päättäjät ovat tulleet kalliiksi Turulle ja niin kohta myös koko Suomelle.