Hallitus kumoon

Kuinka kauan hallitus saa tehdä päätöksiä joilla päämääränä on luokkajako Suomessa. Tavallisen perheen rahoja viedään veroilla joista viimeisimpänä energiaveron nosto. Samalla optioiden verotukseen puuttuminen on minimaalista. Hallituksessa huolehditaan toistuvasti "omasta hyvästä", jos sijoituksia on kuten siellä kaikilla on, huolehditaan että niistä ei liikaa menisi veroihin. Ihmettelen vain että miksi sitä ei muisteta vaalien alla ja uusittaisiin koko eduskunta henkilöillä jotka osaavat ajatella että ensin suomen hyvä ja sitten vasta meillä on varaa syytää rahaa muualle. Nyt kustannetaan Venäjän useilla paikkakunnilla tahoja joista ei edes tiedetä totuutta ja kaikki muu rahan syytäminen kustannetaan verojen nostolla. Samalla kun veroja nostetaan maksukyky heikkenee ja ostaminen vähenee. Summasummarum, pian joudutaan nostamaan veroja kun muutoin ei enää kukaan pärjää. Suomessa ollaan menossa päin helvettiä kun ratkaisuja ovat tekemässä hyvin itsekeskeiset henkilöt. Kuka maksaa Kreikkaan syydetyt rahat takaisin vai otetaanko lisää lainaa valtiolle ja kustannetaan noiden lainojen maksu veroja nostamalla. Koska suomessa herätään ?
193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Verot korkeikisi on vasemmiston tahto. Se nyt toteutuu osin. Ei palkkaveron osalta.
Itse maksan 29 % veroa palkasta..noin 5500 e kuussa.

Paljon sinä maksat veroa ?
Vai oletko niitä leipäjonolaisia ? Joita vähemmän työ kiinnostaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yleislakko ? kirjoitti:

Kuinka kauan hallitus saa tehdä päätöksiä joilla päämääränä on luokkajako Suomessa. Tavallisen perheen rahoja viedään veroilla joista viimeisimpänä energiaveron nosto. Samalla optioiden verotukseen puuttuminen on minimaalista. Hallituksessa huolehditaan toistuvasti "omasta hyvästä", jos sijoituksia on kuten siellä kaikilla on, huolehditaan että niistä ei liikaa menisi veroihin. Ihmettelen vain että miksi sitä ei muisteta vaalien alla ja uusittaisiin koko eduskunta henkilöillä jotka osaavat ajatella että ensin suomen hyvä ja sitten vasta meillä on varaa syytää rahaa muualle. Nyt kustannetaan Venäjän useilla paikkakunnilla tahoja joista ei edes tiedetä totuutta ja kaikki muu rahan syytäminen kustannetaan verojen nostolla. Samalla kun veroja nostetaan maksukyky heikkenee ja ostaminen vähenee. Summasummarum, pian joudutaan nostamaan veroja kun muutoin ei enää kukaan pärjää. Suomessa ollaan menossa päin helvettiä kun ratkaisuja ovat tekemässä hyvin itsekeskeiset henkilöt. Kuka maksaa Kreikkaan syydetyt rahat takaisin vai otetaanko lisää lainaa valtiolle ja kustannetaan noiden lainojen maksu veroja nostamalla. Koska suomessa herätään ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu