Olen myös pohtinut tuota tuleeko narsismin uhrista narsistinen. Väitän että jollain tasolla kyllä.
Ajattelen asiaa niin että meillä jokaisella on malja jossa tunteet elävät ja kasvavat-narsistinen ihminen valitettavasti imee tuon maljan tyhjäksi ja kuitenkin se malja haluaa tulla täytetyksi. Kaikki meistä tarvitvitsevat hyväksyntää, rakkautta jotta voimme antaa sitä takaisin toiselle ihmiselle. Tyhjästä maljasta on vaikea ammentaa empatiaa, rakkautta -aitoja tunteita. Vaikka tämän tiedostaa ja yrittää olla satuttamatta ja käyttämättä ihmisiä hyväkseen -itse ainakin sorrun varovaisuudestani huolimatta ajoittain siihen.
sitähän tämä on kasvamista ja opettelua uudelleen. Kaikki puolet meissä ei ole niin mairittelevia ja ihania.
ja silti toivon että löydän joskus sen päivän vielä jolloin voin sanoa itselleni -minä riitän -
Ajattelen asiaa niin että meillä jokaisella on malja jossa tunteet elävät ja kasvavat-narsistinen ihminen valitettavasti imee tuon maljan tyhjäksi ja kuitenkin se malja haluaa tulla täytetyksi. Kaikki meistä tarvitvitsevat hyväksyntää, rakkautta jotta voimme antaa sitä takaisin toiselle ihmiselle. Tyhjästä maljasta on vaikea ammentaa empatiaa, rakkautta -aitoja tunteita. Vaikka tämän tiedostaa ja yrittää olla satuttamatta ja käyttämättä ihmisiä hyväkseen -itse ainakin sorrun varovaisuudestani huolimatta ajoittain siihen.
sitähän tämä on kasvamista ja opettelua uudelleen. Kaikki puolet meissä ei ole niin mairittelevia ja ihania.
ja silti toivon että löydän joskus sen päivän vielä jolloin voin sanoa itselleni -minä riitän -
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olet oikeilla jäljillä ystävä-hyvä! :)
Tavallaan juuri tästä ilmiöstä on tässä keskustelua juuri väännetty. Kyllä se elo narsistisen kanssa käy sellaiseksi sotatantereeksi (ellei nyt ihan ole nurkkaan hakattu mutta silloinkin passiivis-aggressiivisesti ehkä) ihan väistämättä ja näin on lopulta enää vaikea nähdä kuka on hyvä tai paha. Ero näiden välillä näkyy ehkä vasta eron jälkeen kun jäljelle jää "uupunut uhri" taikka elinvoimaa pursuava kuspää. Mutta yhtä kaikki, molemmat ovat varmasti antanut toisen tuta oman raivonsa. Uhrikaan ei voi laittaa omaa käytöstään toisen piikkiin sillä oma reaktio on vain oma reaktio.
Itsekin provosoiduin varsinkin loppuvaiheessa kovin helposti, mutta minä olen omista reaktioistani vastuussa ihan itse.
Se ei kuitenkaan oikeuta pahoinpitelijäni pahoinpitelyä, siis se, että hän teki sen ensin ;)
Kyllä minä ainakin sorruin kaikenmaailman hullutuksiin ja manipulointiin jotta olisin saanut hänet täyttämään tarpeeni (vaikka vasten tahtoaan tai lähinnä kykyään...) , ohjatakseni tilanteen pois riidasta tai välttääkseni sitä. Teinkö sen jotenkin vilipittömämmin tai ihanteellisemmin aattein ?
Paskat, ihan itse tein, omine tarpeine ;)