MOT:n, niin jäin ihmettelemään miksi SAK/demarit ilkeävät, ja ovat ilenneet aikaisemminkin, käyttää itsestään työväenpuolue-nimitystä?
Ehkäpä sitä omiin valheisiinkin jotenkin tottuu tai turtuu, ja uskoo niiden menevän kansaan edelleenkin, kuten näyttää SAK/demareiden kohdalla käyneen toimiessaan jo 100-vuotta köyhien ja työläisten kusettajana punaporvariökyrosvojensa pussiin.
Jos demarit olisivat sitä, mitä luulottelevat olevansa, niin se olisi ylivoimaiseksi suurin puolue maassamme, mutta kun asia on milteipä juuri päinvastoin, kuin uskottelevat ihmisille, niin tuloshan näkyy aina vain alenevana kannatuslukuna.
Taitaapa niiden paras olla unohtaa myöskin "punaiset vallankumoushaaveensakin", kuten ovat käskeneet unohtaa toveri-sanankin.
ei nouse sdp enää, sillä heidän junansa meni jo, kun kansa oppi heidän politiikkansa valheellisuuden tuntemaan nahoissaan.
Sitäköhän se Lipponen tarkoittikin sanoessaan, että nahkurin orsilla tavataan.
Eivät onneksemme saaneet kansaa nylettyä ihan siihen pisteeseen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ohi. Ihminen näyttää olevan melko helpolla aivopestävissä erillaisten uskomusten pariin. Mitä vähemmän kansakunnalle tarjotaan yleistietoa, sen helpommin kansakunta näyttää lähtevän "missioihin" mukaan, kun se vakuuttavasti esitetään.
Sosialismi vetelee viimeisiään, eikä ihme. Maailmamme on muuttunut ja meidän pitää yrittää muuttua glopaalin talouden mukana, sillä kansallisen talouden rinnalle on tullut voimakas kansainvälinen talous, joka meitäkin ohjailee.
Tässä muutoksen myllerryksessä eivät "punaopit" enää päde. Ja historiahan osoittaa vääjäämättömästi, että väri on sivistyneissä kulttuureissa vääjäämättömästi muuttumassa. Liikennevaloissakin punaisella pitää pysähtyä. Miksi meidän pitäisi pysähtyä keskiajalle?
http://ohjelmat.yle.fi/mot/taman_viikon_mot
Toivottavasti valtio saa pikaisesti sen yli miljoona euroa, mitä punaiset pöljät ovat yhteiskunnalta valtionapuina saaneet. Jos pitäisi valita kahdesta lopetettavasta laitoksesta Reumasairaala, tai Kiljavan Opisto, niin Reumasairaalan voisi tekohengittää uudelleen eloon.
SAK/demarreiden hämärärahat yhteiseen terveydenhoitoon, sillä pitäähän heillä olla oma "aikuisviihdekeskuksensa", vaikkakin haamuopiskelijoiden valtionavuilla.
SAK/demarit ottavat kyllä leivän sairaan suustakin, mutta eivät sitä itseltään antaisi nälkäiselle potilaalle, vaan huutavat massut ahosmaisen pulleina: lisää hilloa puurooni, ja ruokkikaa muut yhteiskunnan vähäosaiset.
Ahonen sai Lylyn kanssa "korruptio"lisäeläkettä, kun puolusteli miljoonatuloja, ja suureläkkeitä.
Tottakai puolusteli, kun oli itse niitä takaovelta kokoajan saanut.
Eli kun köyhiltä nyhdetään etuovesta, niin SAK/demarit vievät ne takaovesta.