Juuan asioista

selkoa asioista

Juuan kunnan väkiluku putosi jälleen rajusti. Juukalaisia oli vuoden vaihtuessa enää alle 5600. Pudotusta vuoden 2009 lopun luvuista lähes 120 henkilöä! Samalla kunta joutuu kuittaamaan satojen tuhansien eurojen budjettiylityksiä. Terveydenhuolto on kriisiytymässä, vanhustenhuolto nielee aina vain enemmän rahoja, nahistellaan pienistä avustuksista jne. Juuan hyvä taloudellinen asema on muisto vain ja seuraukset sen mukaiset. Mistä tämä johtuu? Ovatko poliitikot nukkuneet onnensa ohi eivätkä ole olleet ajantasalla kunnan asioista? Osalle luottamushenkilöistä näyttää nimen näkyminen olevan tärkeämpää kuin yhteisten asioiden hoitaminen. Ottakaa kantaa hyvät juukalaiset!

35

3028

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Seepe

      Persiillään on politikointi Juuassa! Päättäjät vain sukkuloivat tai muuten kepuloivat kuntalaisten kustannuksella. Palvelut hunonee ja väki vähenee.

      • maharadja

        toesta se on Valdimolla

      • miulle
        maharadja kirjoitti:

        toesta se on Valdimolla

        Juu päin p:tä menevät asiat Juuassa. Kepu vie ja muut vikisee tai eivät viitsi edes vikistä. Kokoomuskin on liittoutunut kepun kaa vaikka ehdoton enemmistö kepulla on jo muutenkin. Voi kysyä mitä muuta kuin jotain henkilökohtaista tietyt kokkarit hyötyvät kepun kaa veljeilemisestä?

      • syvältä
        miulle kirjoitti:

        Nimimerkki Pahalta näyttää Juuassa kirjoitti osuvasti Yle Pohjois-Karjalan sivuilla Juuan tilanteesta. Mielipide kuuluu näin:
        "Miljoonamontun, taloudellisesti kannattamattomien kunnan kantokyvyn ylittävien investointien, yrityksille annettujen mittavien tukien , onnettoman huonon lääkäreiden ulkoistussopimuksen ja vanhustenhuollon ostopalvelujen tuplaantuneen käytön takia Juuka ei selviä entisillä veroilla, vaikka se niin päättäisi. Nykyinen johto ja hallitus ei kykene tekemään sellaisia säästötoimia, jotka olisivat realistisia. Kuta pidemmälle verojen nostoa lykätään, sen suurempana se sitten on tehtävä. Valtuustoseminaarissa kamreeri teki selväksi, missä mennään. Moniko luottamushenkilö ymmärtää, mitä hän tarkoitti? Kunnanjohtajan esitys entisten veroprosenttien säilyttämisestä kertoo, ettei ainakaan hän ymmärrä, missä tilassa kunta nyt on ja mihin se on menossa. Saapas nähdä, ymmärtääkö kunnanhallitus ja marraskuun puolivälissä valtuusto. Juuan kunnan ongelma ei ole valtionosuuksien väheneminen, kuten on väitetty, vaan sairaan suuresti kasvavat menot, kun kunnan venestä on tappi auki. Harvalla kunnalla on varaa hassata palvelutuotantoon sellaisia määriä kuin Juuka käyttää. Jos kasvu jatkuu nykymenoa, pian Juuka verottaa ennätysprosenteilla ja ajautuu sittenkin talouskriisiin. Tuleva kriisikuntako?"

      • v-tettu
        syvältä kirjoitti:

        Kartalla ei ole tosiaan uudehko kunnanjohtajakaan. Kunnanjohtaja korosti pestiinsä tullessaan väkiluvun ja työpaikkojen lisäämisen tärkeyttä ja toimenpiteitä niiden eteen. Mitään positiivista ei ole tapahtunut. Muuttotappiot ovat entisestään pahentuneet. Voi sanoa, että kunnajohtaja on epäonnistunut surkeasti linjauksissaan. Hänen mainostamia matkailutulojakaan ei näy missään. Ehkä kunnanjohtajan pitäisi vetää jotain johtopäätöksiä. Aika Juuassa näyttää kuluvan kaikenlaiseen näpertelyyn kuten aluehallintoviraston selvityspyyntöihin vastaamiseen ja sopimussakkolappujen kirjoitteluun lääkäriyhtiölle. Ei hyvältä näytä. Valtuutetuista ja heidän ymmärryskyvystään en sano mitään. Kaikki sen näkevät muutenkin.

      • realistinen idealist
        v-tettu kirjoitti:

        Ei se muuttotappion syyllinen ole kunnanjohtaja tai muukaan johto kunnassa. Linjaukset ovat hienoja asioita, mutta tosiasioiden edessä kun tilanne on se, ettei muuttotappio kunnilla ole riittävästi nuorille tarjottavaa, että he jäisivät paikkakunnalle asumaan ja perheellistymään. Itsekin entisenä juukalaisena asun nykyisin muuttovoittokunnassa. Siellä olen saanut käytyä haluamani ammattiin valmistavat opinnot Juuan lukion jälkeen ja sinne olen myös jäänyt asumaan, sillä työmahdollisuudet ovat paremmat ja on enemmän valinnan varaa.

        Puolisoni kanssa olemme puhuneet, että voisimme molemmat ihan hyvin asua myös jomman kumman kotipaikkakunnalla (molemmat muuttotappiollisia), mutta siellä ei ole tarjolla töitä sillä palkka- ja haastetasolla, millä haluamme olla. Vanhempiemme luona piipahdellaan silloin tällöin kylässä ja ehkä voisimme harkita kesämökkiä jommalta kummalta paikkakunnalta.. muuta tarjottavaa emme valitettavasti näe omalla lapsuuden kotipaikalla. Ja samaa mieltä ovat varmasti muutkin muuttotappiokunnasta pois muuttaneet..

        Keskustelupalstoilla osataan nurista epäkohdista ja etsiä syyllisiä. Valtuutettujen ymmärryskyvystä (tai sen puutteesta) vihjailu ja kunnanjohtajan epäonnistuneiden linjausten arvostelu jne. ei vie asioita eteenpäin. Kehittämistä on varmasti monissakin asioissa Juuassa ja kaikissa muissakin kunnissa. Nuriseminen ei paljoa pelasta.. asioiden eteen tekeminen taas pelastaa. Olisiko teillä nurisijoilla kehitysideoita ja -ajatuksia, joilla voisi Juukaa viedä eteenpäin? Jos kuorma on liian painava ylämäessä, niin ei se paljoa auta, jos sivuilta huudellaan, että "eipä näytä onnistuvan.. lastin tekijän ahneutta kun lastasi liian suuren kuorman.. tokkopa tuosta tulee mitään". Jos riittävän monta huutelijaa menisi avuksi, niin eikös se kuorma sinne mäenpäälle saataisi yhdessä tuumin?

      • Juuan puolesta
        realistinen idealist kirjoitti:

        Ei asiat hymistellen paremmiksi muutu. Rakentava kritiikki on aina paikallaan. Suuri osa valtuutetuista ei puhua pukahda sanaakaan valtuustossa, tuskinpa muissakaan elimissä. Mitä virkaa sellaisilla on? Tekoja tarvitaan ja ilman kritiikkiä ei mikään kehity. Juukalaisia päättäjiä on vuodesta toiseen käsitelty silkkihansikkain ja tulokset ovat laihoja. Alaspäin mennään nyt ja kovaa.

      • muuten hukka perii
        Juuan puolesta kirjoitti:

        Ei asiat hymistellen paremmiksi muutu. Rakentava kritiikki on aina paikallaan. Suuri osa valtuutetuista ei puhua pukahda sanaakaan valtuustossa, tuskinpa muissakaan elimissä. Mitä virkaa sellaisilla on? Tekoja tarvitaan ja ilman kritiikkiä ei mikään kehity. Juukalaisia päättäjiä on vuodesta toiseen käsitelty silkkihansikkain ja tulokset ovat laihoja. Alaspäin mennään nyt ja kovaa.

        Vanhat kehäketut sivuun ja uusille yrittäjille tilaa. Konkarit ovat jo "näyttönsä" antaneet. Nyt olisi uusien ja avarakatseisten vuoro.

    • Pölkkypääpäättäjiä?

      Juu, uusia pitäisi saada tilalle. Seuraavanlaiset uutiset eivät ole kunniaksi kunnalle:

      Karjalainen 4.3.2011
      "Kuopion hallinto-oikeus on kumonnut Juuan kunnanvaltuuston päätöksen kunnan varikon myymisestä Vs turva-aidat oy:lle.

      Lisäksi hallinto-oikeus kumosi kunnan päätöksen Turunkankaalla sijaitsevien kiinteistöjen myynnistä Motoajo oy:lle.

      Hallinto-oikeuden päätöksen perustelujen mukaan kunnan päätösten tueksi ei luotettavasti selvitetty myytyjen kiinteistöjen käypää arvoa eikä mahdollisia valtiontukimääräysten soveltuvuutta kauppoihin.

      Oikeus perusteli kummankin kunnanvaltuuston myyntipäätöksen syntyneen virheellisessä järjestyksessä ja kumosi huhtikuussa 2010 tehdyt myyntipäätökset."

      ja lisää...

      Karjalainen 2.3.2011

      "Lääkäriyhtiöltä mittava korvausvaade Juualle

      Juuan kunnan päätös purkaa sopimus lääkärivastaanottopalvelujen hankkimisesta Coronaria hoitoketju oy:ltä poikii kunnalle odotetusti vahingonkorvausvaateen.

      Coronaria hoitoketju oy:n toimitusjohtaja Jari Mäki-Runsas kuvaa yhtiön vahingonkorvausvaatimuksen olevan merkittävä.

      Tieto tiistaina kunnanhallituksessa käsitellystä sopimuksen purkamisesta yllätti yhtiössä.

      Sopimustilannetta selvitetään lähikuukausien aikana erillisessä välimiesmenettelyssä, jossa ulkopuolinen taho arvioi sopimusta.

      Tällä hetkellä sekä Juuan kunta että Coronaria hoitoketju oy syyttävät toisiaan vakavista sopimusrikkomuksista. Taustalla ovat näkemyserot lääkäripalvelujen ulkoistamissopimuksen sisällöstä.

      Juuka hankkii lääkäripalvelut toistaiseksi Attendo medone oy:ltä."

    • evp. juukalainen

      Juuan tulevaisuuden hahmottamiseen ei tarvitse olla kummakaan suunnittelumaantieteilijä. Riittää kun katsoo väestön ikäpyramidia ja Euroopan karttaa.

      Juuan väkiluku tulee laskemaan 3000:een vuoteen 2030 mennessä. Väestön ikärakenne ja maantieteellinen sijainti on Juualla niin perseestä, ettei kunnan kutistumista voi pysäyttää.

      Mutta 2030 saavutetaan stabiili tila. Vanhukset on kuollu pois ja metsureita tarvitaan edelleen.

      Sitä odotellessa Juuassa kannattaa keskittyä olennaisiin asioihin. Eli metsästykseen, fisustamiseen, marjastamiseen, dokaamiseen, saunan polttoon ja turistien panemiseen ja ryöstämiseen.

      Jos ei perinteisistä elintason merkeistä välitä, niin Juuka on mitä mainioin paikka asua jatkossakin. Eduksi toki on, jos on vähän juoppohullu ja harrastaa salametsästystä. Ja puhuu venäjää.

      Ei se pillu ja kyrpä ja työ ja raha ja viina täällä etelässä sen kummempaa ole kuin siellä Juuassakaan. Sama karvapiirakka etelän naisilla on ja samaa kossua saa pitkäripasesta. Ja maikkarin diibadaabat ja ihmisten toiminnot on ihan samoja ku siellä.

      Se mikä voisi lopullisesti Juuan ja Indo-Juukalaisen kulttuurin hävittää, olisi kuntaliitos. Se liitos olisi lopullinen tappio, ja liian ikävä asia edes ajateltavaksi.

    • Kysyn vaan..

      Kuka päättäjä sitä Attendo Medonea siellä Juuassa oikein suosii???!!

    • yksityisläärinpestit

      Eiköhän tuon juukalaisen valtuutetun ja Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän hallituksen jäsenen nimi selviä muista tämän sivuston keskusteluketjuista..

      • Karsi-Ruokolainen

        Paula Karsi-Ruokolainen on täysverinen poliitikko! Poliitikot tekevät mitä tahtovat..

    • juhlapuheet

      Juuan sosiaali- ja terveyslautakunnan asioiden valmistelun ja tiedottamisen salailulinjasta on hyvä kirjoitus tämän päiväisessä uuninpankkopojan blogissa. Mitähän koplauksia ja jonkun pusiin laulamisia nyt on menossa...

      Blogi löytyy osoitteesta http://sakutimonen.blogit.fi/

      • ent. juukalainen

        Mitä Juuan Kokoomus tekee?
        Kuka siellä on pääjehu?

      • horsmanpöly

        Minä en ymmärrä kyseisen Timosen kirjoittelua. Haukkuu estoitta kunnan päättäjiä ja virkamiehiä aivan estoitta. Ja ihmiset ympäri suomen komppaavat ja haukkuvat kilvan Juukaa ja kehuvat Timosta. Ei kannattaisi hehkuttaa, useimmpista asioista hän on aivan ulkona ja kirjoitus saadaan näyttämään hyvältä kun lisäilee sinne lakipykäliä.
        V

    • kok-linja hukassa

      Hyvä kysymys. Juuan kokoomus on ollut viime vuosina lähinnä hampaaton kepun ottopoika. Kannatus Juuassa on pysynyt valtakunnan linjasta poiketen hyvin vähäisenä. Myötäilemällä valtuustossa enemmistön omaavaa kepua se on "saanut" palkinnoksi hallituspaikan puheenjohtajalleen. Kyseisestä nautintaoikeutta ovat käyttäneet paikallisjärjestön pitkäaikainen puheenjohtaja, ent. kansanedustajaehdokas Paula Karsi-Ruokolainen ja kuluvan vuoden alusta kokoomuksen uudeksi puheenjohtajaksi valittu Pertti Wickström.

      Wickström on eläkkeellä oleva rehtoriopettaja. Ei vaikuta siltä, että Juuan kokoomus olisi tälläkään kertaa onnistunut puheenjohtajavalinnassaan. Eläkeläisen valinta puheenjohtajaksi ei liene parasta mahdollista mainosta tulla mukaan puolueen kunnallisyhdistyksen pariin. Myöskään kepulilinjan toteuttaminen ei ole paras mahdollinen suositus ja syy liittyä kokoomuksen "toimintaan".

      • Karsi-Ruokolainen on

        Paula Karsi-Ruokolainen on paitsi entinen Juuan kokoomuksen puheenjohtaja, niin myös entinen kansanedustajaehdokas ja Juuan kunnan entisen johtavan lääkärin vaimo. Hänen miehensä on toiminut sittemmin samaisen yksityisen lääkäriyrityksen palveluksessa, joka tuottaa tällä hetkellä kunnan terveyspalvelut. Karsi-Ruokolainen on mm. Juuan kunnanvaltuutettu. Hänelle jos kenelle on ollut (entinen Juuan kunnanhallituksen jäsen) ja on (PKSSK:n yhtymähallituksen jäsen) mahdollista ajaa myös yksityisiä intressejä erilaisilla politiikan kentillä.

    • kenen etu?

      Näyttää siltä, että Juuan luottamushenkilö- ja viranhaltijatoiminnassa esiintyy poikkeuksellisen paljon taitamattomuutta (osasyynä mm. sosiaalijohtajasotku) ja omaan pussiin pelaamista. Kepun ja kokoomuksen omaneduntavoittelijoiden johdolla kunta on viimeksi ajettu selkä seinää seinää vasten lääkäri- ja sairaanhoitajapalvelujen osalta. Maksumiehinä ovat aina sekä rahallisesti että puuttuvien palvelujen muodossa tavalliset kuntalaiset. Samanlaista tarkoitushakuista lapsenuskoa yksityisten yrittäjien kaikkivoipaisuuteen on Juuassa esiintynyt muutenkin turhan usein mm. äskettäin paikallisen kastikevalmistajan törkeään ympäristörikosasiaan liittyvän korvausvaatimuksista pidättäytymisen muodossa. Sinänsä hyvin merkillistä, koska kunnan jätevesien käsittelylle aiheutui sotkusta melkoista haittaa ja kustannusta eli perusteet kunnan korvausvaatimuksille olisivat olleet hyvinkin vahvat.

      Sekä Coronaria (mittavat korvausvaatimukset Juuan kunnalta) sekä Attendo MedOne on puolestaan päästetty rahastamaan kuntaa kuntalaisten terveyspalveluiden kustannuksella. Sopii hyvin kysyä, että millaiset päättäjät sallivat tällaisen tapahtua. Onko jollakin tai joillakin niin sanotusti oma lehmä ojassa?

      Siinä missä aiempi sopimus Coronaria hoitoketjun kanssa oli Juuan kunnalle vuosikustannuksiltaan 962 000 euroa. Uusi sopimus on vuositasolla kunnalle yli viidenneksen eli noin 210 000 euroa kalliimpi! Eli tuosta noin vain joku käärii liiviinsä lähes neljän sairaanhoitajan tai kahden lääkärin vuosipalkan (sivukuluineen) suuruisen summan eikä kukaan kuntapäättäjistä joudu edes minkäänlaiseen vastuuseen! Näin meillä Juuassa asioita hoidetaan "yhteiseksi parhaaksi". Arvatkaapa vain kuinka paljon muutamien paikallisten hiekkalaatikkopoliitikkojen hallinnoima Vaarojen Sanomat on näistä asioista kriittiseen sävyyn kirjoittanut..

    • oma etu ensin..

      Ei tarvitse olla suuri meedio havaitakseen mitä ja keiden etuja muutamat juukalaiset päättäjät suoraan tai mutkan kautta Juuassa ja sen ulkopuolellakin ajavat.

      Perussuomalaisten kertaheitolla yli 20 prosenttiyksikön kannatuksen KASVU juukalaisten äänestäjien keskuudesta kertoo osaltaan selvää kieltä siitä suuresta muutostarpeesta mitä Juuan asioidenhoitoon tulee. Jatkossa täällä ei voi tehdä enää mitä tahansa, kun kepun yksinkertainen enemmistö valtuustossa murenee.

    • kieroa peliä se on

      Juu, havaittu on, että joillakin suurin syy osallistua politiikkaan on vain omien tai lähipiirin etujen ajaminen. Yhteisestä edusta jauhaminen on vain sarja pakollisia korulauseita tyhjää täynnä!

    • Juuan eväät

      "Juuan kunnan väkiluku putosi jälleen rajusti. Juukalaisia oli vuoden vaihtuessa enää alle 5600. Pudotusta vuoden 2009 lopun luvuista lähes 120 henkilöä!"

      "Kartalla ei ole tosiaan uudehko kunnanjohtajakaan. Kunnanjohtaja korosti pestiinsä tullessaan väkiluvun ja työpaikkojen lisäämisen tärkeyttä ja toimenpiteitä niiden eteen."

      - Mitä on oikeesti tehty? Eipä juuri mitään. Uusvanhan kunnanjohtajan löysä toive ei toteudu: toukokuun lopun tilanteen mukaan Juuan asukasluku oli jo 57 ihmistä vähemmän kuin vuodenvaihteessa. Elon laskuopin mukaan kunnan asukasluvussa tulee olemaan vähennystä vuoden loppuun mennessä yli 130 henkilöä.

      Alustavien valtionosuusleikkausten mukaan rahaleikkaukset kurittavat erityisesti Juukaa, Nurmesta, Lieksaa ja Valtimoa. Summa on yhteensä runsaat 4,5 miljoonaa eurolla eli kaikkiaan 153 eurolla jokaista alueen asukasta kohden. Se hyvä puoli tässä asiassa on Juuan kunnan kannlta, että asukasluvun vähentymisen myötä menetetään noin 2000 euroa vähemmän kuin jos asukasluku ei muuttuisi kuluvan vuoden aikana lainkaan :) Se tosin lienee laiha lohtu, kun laskee kokonaismenetykset.

      Ai niin, tuohon edellä olevaan kirjoitukseen liittyen.. Pelkkä oman edun ajaminen ei taida riittää Juuan kunnan strategiaksi.. Mistä löydettäisiin se yhteenhiileen puhaltamisen taito ja voima? - vasyneet valtuutetutko vaihtoon vai mikä auttaisi.. Ehkä kunnanan johtoonkin pitäisi saada enemmän puhtia......... Kuntaliitosko auttaisi vai onko enää edes muuta vaihtoehtoa?

    • einarin piipusta

      Tuskinpa Juuan kunta on erityisen aloitteellinen kuntaliitoksen suhteen. Täällä riittää toistaiseksi se, että kunta on velaton oli talouskehityksen suunta kuinka synkkä tahansa. Kunnalle ja kunnanisille (ja muutamalle -äidille) on aivan sama, vaikka täältä vähenisi väki kokonaan. Se ei liikuta perusjuukalaista latin vertaa. Niin sisäänpäinlämpiävää täällä on.

    • oikeuteenko taas?

      Juuan kunta on kyllä aivan omaa maatansa...

      Kun Juukaan valittiin tässä taannoin sosiaali- ja terveysjohtajan viransijaiseksi henkilö, jolla ei ollut hallintosäännön edellyttämää koulutusta, kunnanhallitus viittasi vain kintaalla hallintosäännön selkeälle määräykselle.

      Nyt sama toistui taas. Tällä kertaa kunnanjohtaja ylitti toimivaltansa ryhtymällä myymään etukäteen sähköliittymää kiinteistölle, jonka myynnistä valtuusto ei ollut tehnyt päätöstä! Tarkastuslautakunta toki kuuli kunnanjohtajaa, mutta ei antanut tälle edes huomautusta vaan ilmoitti kannakseen, että vika tapahtuneeseen on voimassa olevassa hallintosäännössä!

      On aivan ennekuulomatonta, että kunnan virkanhaltijat ja luottamushenkilöt kävelevät tuon tuostakin yli lakiin rinnastettavan, sitovan kunnallisen oikeusohjeen eli kunnan hallintosäännön. Erikoista on myös se, että kukaan kunnan luottamushenkilöistä ei viitsi kiinnittää asiaan edes kunnolla huomiota, vaikka on selvää, että tuollaisesta menosta kärsii mm. kunnan imago ja uskottavuus toimijana. Pitäisihän olla itsestään selvää, että voimassa olevia oikeussääntöjä noudatetaan aina siihen asti kun ne ovat voimassa. Jos sääntö todetaan joltain osin muuttamista kaipaavaksi, sitä voidaan, ja pitääkin, toki muuttaa. Mutta eteen tulevat asia pitää oikeusvaltiossa ratkaista aina voimassa olevien sääntöjen mukaan. Sen pitäisi olla itsestään selvä asia. Tämä touhuhan on kuin Venäjältä!

      Juuassa tunnutaan elävän em. suhteessa kuin pellossa. Eipä taitaisi kuntaliitos olla pahitteeksi ainakaan hallinto-osaamisen näkökulmasta!

      • Mykät poliitikot

        "Erikoista on myös se, että kukaan kunnan luottamushenkilöistä ei viitsi kiinnittää asiaan edes kunnolla huomiota, vaikka on selvää, että tuollaisesta menosta kärsii mm. kunnan imago ja uskottavuus toimijana."

        Hyvä huomio, mutta en hämmästele sitä lainkaan, että kuntapoliitikko ei saa suutaan auki.

    • oikeuteenpa hyvinkin

      Ei Juuan valtuutetuista tai muista luottamushenkilöistä ole tilannetta parantamaan. Oikeudellista osaamista puuttuu ja rohkeutta tarttua asioihin myös. Eivät rohkene laittaa itseään likoon. Omaa etuaan vain ajavat ja viis välittävät mistään kunnan imagosta tai muusta kunnan edusta!

    • Aikaa touhuta?

      "Pertti Wickström.
      Wickström on eläkkeellä oleva rehtoriopettaja. Ei vaikuta siltä, että Juuan kokoomus olisi tälläkään kertaa onnistunut puheenjohtajavalinnassaan. Eläkeläisen valinta puheenjohtajaksi ei liene parasta mahdollista mainosta tulla mukaan puolueen kunnallisyhdistyksen pariin. Myöskään kepulilinjan toteuttaminen ei ole paras mahdollinen suositus ja syy liittyä kokoomuksen "toimintaan".

      Minkäslainen tilanne oikein on?
      Eikös eläkkeellä olevalla puheenjohtajalla ole aikaa nyt tarttua tarmokkaasti tilanteeseen?

    • Tynkä Ykä

      Jos Juuan väkiluku laskee niin kokeilkaapa vaihteeksi sukupuoliyhteyttä mies - nainen.
      Usein tämä vanha konsti tepsii.

    • Hölö hölö

      No jo oli hölö repliikki...

      Painu kuuseen Tynkä Ykä, tyhmeliini.
      Vaikka ei ees kuusessa sinunlaisia tynkiä huolita.

    • muutto mielessä

      On siellä Juuassa jotain hyvääkin, tuli käytyä siellä pitkästä aikaa, tein ostoksia useammassa liikkeessä ja myyjät tosi mukavia, jutellaan kaikkien kanssa, sitä ei voi sanoa kaupungeista. Niin kaunistakin on Juuassa ja vielä paljon vanhaa asutus aluettakin jäljellä. Oli kiva käydä synnyin seudulla, myös Nunnanlahdessa, siellä asuivat isovanhempani ja kesät vietin heidän luona, parhaita muistojani.

    • Juukalainen86

      Tästä kunnanjohtajasta sen verran että nykyään on mainio kunnanjohtaja juuassa! Kukaan kunnanjohtaja ei oo tuolla tavalla ottanu huomioon lapsia ja nuorisoa kuin tämä nykyinen.
      Olen todella tyytyväinen juuan asukas,se joka ei halua omassa rauhallisessa ympäristössään asua niin ei voi ymmärtää maaseudun ihanuuksia,vaikka toki on niitä huonojakin puolia,kuten myös ihan missä tahansa muuallakin asuessa.

      Markus hirvonen on oikea ja ainut kunnanjohtaja Juualle!🙂

    • pirunviulu

      Ja karajokke kultturi on hyvin korkeella tasolla, ee malttas etes nukkumaan ruveta kun karajokkettaa niin pirun vietävästi.

    • talitinttikin_sen_tietää

      Entisenä juukalaisena totean, että vika on ilmapiirissä, jonka luovat ihmiset eli Juuan asukkaat. On väkimäärältään jopa pienempiä paikkakuntia, kuin Juuka, joissa viihtyminen näkyy, kuuluu ja tuoksuu, kun kylillä liikkuu!

    • 4799

      Juuan asukasmäärä on laskenut jälleen vuonna 2017 peräti 2,5 prosentilla/ 122 hengellä ja on painumassa alle 4800. Vuodesta 2009 väestömenetys on 800 henkeä. Kehitys on olennaisesti negatiivisempaa, kuin mitä tilastokeskus on ennustanut ja rajuinta kaikista Pohjois-Karjalan kunnista. Kelan maksamista tuista vuonna 2016 juukalaiset saivat 3. eniten kaikista kunnista. Verotulot ovat alle 3000 e asukasta kohden, ja valtionosuudet yli 4000 e asukasta kohden. Velkaa kunnalla on 1000 e asukasta kohden, takauksia saman verran. Kuntaliitoksiin Juuka on suhtautunut torjuvasti. Käyköhän juukalaisille niin, että maakunta- ja soteuudistuksen toteutuessa palvelut viedään muualle, ja entistä pienemmälle väestöpohjalle jää perinnöksi vanhojen virheiden ja laskujen maksaminen.

    • yksinkertaisestiniin

      Juuan väkiluku saadaan nousuun kun aletaan Juuassa myymään ja nuorille lahjoittamaan reijitettyjä kondomeja, niin niin siis paketti lasketaan vaikka ompelukoneen läpi niin johan väkiluku alkaa kasvamaan !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      93
      3213
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1787
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1647
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      90
      1480
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      405
      1457
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      409
      1354
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1270
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1127
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      344
      959
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      272
      946
    Aihe