Nuutin risti

Hei, missä mahtoi 1940-luvulla sijaita Nuutin / Heiskan risti, eli neljän tien risteys, josta lähti tiet ainakin Heiskalle ja Nuutille? Tiet ovat kuulemma vaihtaneet paikkaa, mutta onko jossain vanha risteyspohja nähtävissä?
52100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jouko Hannu osaisi varmaan viisata asiassa. Tässä hiukan katseltavaa. mm. komea silta ja merkillinen hevonen samassa kuvassa, hevosella näyttäisi olevan ainoastaan etujalat :

http://www.kyrolaiset.fi/KyrlisetKes2001.pdf

Äänestä

Katselin vuosisadan vaihteen kartasta Nuutin ristiä.
Siinähän se on vieläkin, mutta eripaikassa..ei mikään neljän tien risteys, vaan kolmen, josta mentiin Ikaalisiin,Tampereelle ja kangastielle.
Ennen siinä risteyksessä oli myös kauppa.

Nyt kun tästä uudesta risteyksestä mennään Vesajärvellepäin,tulee melkein heti se vanha risteys...jossa risteys on vieläkin,nyt mennään vain taloihin,ei pääse läpi muualle kuin Vesajärvellepäin.

Äänestä

Nuutin risti oli aiemmin lähellä nykyistä Hällä-Pirttiä. Siinä Turkimuksesta tuleva tie kohtasi toisen tien. Neljä tietä siinä oli. Yksi meni siis etelään ja vei pappilan ohi ja myöhemmin vanhan sillan kautta Heiskankin ohi. Raipalan kohdalla myös haarutui ja yksi tie vei sieltä nykyisen Sastamalan kautta Turkuun asti. Yksi vei pohjoiseen Ikaalisiin päin. Oikealle vei tie Järvenkylän ja siellä olevan keskikievarin ohi kangastielle eli Kyrönkankaantielle kohti Pohjanmaata. Neljäs tie vei Kyröskosken harjun päällä kosken partaalla oleville myllyille ja oli vanha keskiaikainen myllytie jo 1500-luvulta. Tosin niin pieni, ettei välttämättä ole kaikissa kartoissa. Nykyisin se tie on poikki päälle kaavoitettujen omakotitalojen vuoksi, mutta jatkuu Harjutienä myöhemmin Vesitornien kohdalta ja laskeutuu alas harjulta kohti paperitehdasta.

Äänestä

Olikohan tuossa edellämaintussa risteyksessä ollut ns. joulu-risti, eli Nuutinristi?
Saat vanhasta ja vielä nykyisestäkin Nuutinristiperinteestä tietoa googlettamalla.

Äänestä

Hämeenkyröläisessä murteessa risti tarkoittaa risteystä, sillä ei siis ole tekemistä mainitun joulu-ristin kanssa. Nuuti -nimi taas tulee läheisestä talosta, joka kulkee sekä nimillä Matti että Nuuti, entisiä isäntiä varmaan molemmat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sukututkimuksia kirjoitti:

Hei, missä mahtoi 1940-luvulla sijaita Nuutin / Heiskan risti, eli neljän tien risteys, josta lähti tiet ainakin Heiskalle ja Nuutille? Tiet ovat kuulemma vaihtaneet paikkaa, mutta onko jossain vanha risteyspohja nähtävissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu