Lasten huostaanottaminen hyödyntää jo nyt suurta viranomais-, lääkäri-, koneistoa, tulevaisuudessa myös lapsikauppaa hamuavia järjestöjä kuten Pelastakaa Lapset ry:tä enemmissä määrin. Tulevaisuudessa avoin adoptio tulee, lastensuojelun varjolla tehtävä sosiaalipolitiikka muuttuu vain agressiivisemmaksi. Lastensuojelun mielivalta tulee koskemaan yhä suurempaa määrää perheitä, ei riitä tämä perinteinen lapset laitoksiin tyyli vaan koneisto etsii yhä enemmän tukijoita puolelleen sodassaan perhe käsitettä vastaan.
Sosiaalirouvien maailmanvalloitus aiheena onkin hyvin ajankohtainen. Miksi ennen ei ollut näin agressiivista sosiaalipolitiikkaa? silloin ei ollut perheiden ahdinkoa, nuorten pahoinvointia, ei mitään paisuteltuja ongelmia, vasta 90-luvun alun laman jälkeen meno on mennyt tähän suuntaan, samoin 60-70-luvun insestivainot ovat taas nostaneet päätään.
Media lietsoo tätä kaikkea ja sanoo juuri niin kuin sosiaalitantat haluaa, kaikki kritiikki tästä pyritään kitkemään, kulisseissa annetaan täydellisyyden kuvaa, ei puhuta ollenkaan tästä kaikesta aiheutuneista ongelmista, ei myönnetä virheitä.
tantat suosivat kiireellisiä huostaanottoja:
Kiireellinen huostaanotto poistaa Sosiaalityöntekijältä kaikki esteet, kiireelliseen huostaanottoon riittää Sosiaalityöntekijän päätös ja se voidaan tehdä heti. Tantoilla ei ole mitään menetettävää: tanttojen ei koskaan tarvitse selitellä virheitään jos huostaanotto olisikin ollut turhaa mielivaltaa, eikä se johda edes mihinkään toimenpiteeseen, tantta näet pystyy tarvittaessa piiloutumaan vaitiolovelvollisuuden taakse ja virkasisar kyllä suojelee toista.
Samoin sossutanttojen suosikkipuuhaa on "asiakkaiden" kiristäminen suostumaan huostaanottoon ym. tanttojen tahtomiin asioihin uhkailemalla esim. tapaamisrajoituksilla, kiireellisellä huostaanotolla ym..
Kunnat saavat valtiolta rahaa huostaanotoista, eivät avohuollon tukitoimista, tässä on osasyy miksi huostaanottaminen on niin tanttojen suosiossa.
Lastensuojelun asiakkaista vain murto-osa on alkoholiongelmasia, huumeiden käyttäjiä, mielenterveysongelmaisia, suurin osa on ihan tavallisia perheitä mistä keksitään ongelmia. Näitä "perinteisiä", iankaikkisesti jankutettuja ongelmia vaan paisutellaan, nostetaan vähän väliä esiin median avulla että saataisiin kansan hyväksyntä, tilataan tutkimuksia ym. politiikkaa.
Nythän on buumina tämä lasten diaknosoiminen varhaisen puuttumisen varjolla, missä tavallisestakin lapsesta diaknosoidaan ties mikä ongelma, tämä jos jokin auttaa tanttoja tulevaisuudessa häämöttävän huostaanoton valmistelussa, onko odotettavissa suoranaisen huostaanottoaallon saapumista?
Sosiaalirouvien maailmanvalloitus aiheena onkin hyvin ajankohtainen. Miksi ennen ei ollut näin agressiivista sosiaalipolitiikkaa? silloin ei ollut perheiden ahdinkoa, nuorten pahoinvointia, ei mitään paisuteltuja ongelmia, vasta 90-luvun alun laman jälkeen meno on mennyt tähän suuntaan, samoin 60-70-luvun insestivainot ovat taas nostaneet päätään.
Media lietsoo tätä kaikkea ja sanoo juuri niin kuin sosiaalitantat haluaa, kaikki kritiikki tästä pyritään kitkemään, kulisseissa annetaan täydellisyyden kuvaa, ei puhuta ollenkaan tästä kaikesta aiheutuneista ongelmista, ei myönnetä virheitä.
tantat suosivat kiireellisiä huostaanottoja:
Kiireellinen huostaanotto poistaa Sosiaalityöntekijältä kaikki esteet, kiireelliseen huostaanottoon riittää Sosiaalityöntekijän päätös ja se voidaan tehdä heti. Tantoilla ei ole mitään menetettävää: tanttojen ei koskaan tarvitse selitellä virheitään jos huostaanotto olisikin ollut turhaa mielivaltaa, eikä se johda edes mihinkään toimenpiteeseen, tantta näet pystyy tarvittaessa piiloutumaan vaitiolovelvollisuuden taakse ja virkasisar kyllä suojelee toista.
Samoin sossutanttojen suosikkipuuhaa on "asiakkaiden" kiristäminen suostumaan huostaanottoon ym. tanttojen tahtomiin asioihin uhkailemalla esim. tapaamisrajoituksilla, kiireellisellä huostaanotolla ym..
Kunnat saavat valtiolta rahaa huostaanotoista, eivät avohuollon tukitoimista, tässä on osasyy miksi huostaanottaminen on niin tanttojen suosiossa.
Lastensuojelun asiakkaista vain murto-osa on alkoholiongelmasia, huumeiden käyttäjiä, mielenterveysongelmaisia, suurin osa on ihan tavallisia perheitä mistä keksitään ongelmia. Näitä "perinteisiä", iankaikkisesti jankutettuja ongelmia vaan paisutellaan, nostetaan vähän väliä esiin median avulla että saataisiin kansan hyväksyntä, tilataan tutkimuksia ym. politiikkaa.
Nythän on buumina tämä lasten diaknosoiminen varhaisen puuttumisen varjolla, missä tavallisestakin lapsesta diaknosoidaan ties mikä ongelma, tämä jos jokin auttaa tanttoja tulevaisuudessa häämöttävän huostaanoton valmistelussa, onko odotettavissa suoranaisen huostaanottoaallon saapumista?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Onko odotettavissa suoranaista huostaanottoaallon saapumista?
Huostaanottoaalto jatkuu niinkauan, kunnes nykyiset soossut jäävät eläkkeelle ja saadaan tilalle ei fanaattisia Feminatseja.
Yliopistoissa bais- ja profeminatsi verkostot ovat tehneet "tutkimuksia ja tilastoja" parisenkymmentä vuotta "tilaustyönä".
Mitä hurjempia lukuja naisiin kohdistuvasta väkivallasta, raiskauksista, lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä on "lobattu" julkisuuteen, sitä enemmän yliopistoille ja tutkijoille on myönnetty tutkimusrahaa ja avustuksia.
Tässä eräs esimerkkitapaus.
Lasten väkivaltakokemukset kotona ja sijaishuollossa: lapsiuhritutkimus 2008 uudelleen tulkittuna.
Elonen ja Pösö 2010 tarkastelivat kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten koemaa väkivaltaa, jonka aiheuttajina olivat heitä hoitavat aikuiset.
Artikkelissa verrattiin kodin ulkopuolelle sijoitettuje lasten väkivaltakokemuksia kotona asuvien lasten kokemuksiin.
Aanalyysi perustui vuonna 2008 tehdyn lapsiuhritutkimuksen kyselyaineistoon, jonka koko oli 12.480 tapausta. Aineisto edusti 6-9- luokalla olleita lapsia ja nuoria.
"Kirjoittajien mukaan" sijaishuollossa käytetään vähemmän väkivaltaisia toimintatapoja, kuin kotikasvatuksessa".
Saatua tulosta tulkitaan siten, että "lapsen ongelmakäyttäytyminen saa vanhempien hermot palamaan" ja saa vanhempien hermot palamaan ja saa vanhemmat käyttäytymään väkivaltaisesti, mutta ei aiheuta samaa sijaishuollon ammattilaisille".
Kirjoittajat panevat merkille, että heidän tuloksensa ovat ristiriidassa aiemmin saatujen kanssa..."
Katso lopussa Kirjallisuus.Elonen, Noora&Pösö.
Piispa Minna. Heiskanen markku. Kääriäinen Juha & Siren. Naiasiin kohditunut väkivalta. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja.
Todettakoon, että Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen "erkoistutkija" Minna Piispa, sekä Heiskanen Markku julkaisivat vuonna 2005 UTH tutkimuksen naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Pollisin tietoon tulleita tapauksia oli noin 2000, joista naisuhreja oli n. 1900 ja miesuhreja n 200.
Jostain syystä naisuhrien määrä alkoi kasvamaan hurjaa vauhtia.
Luku olikin hetken kuluttua 90.000.
Profeministien mukaan luku olikin 285.000.
Image lehdessä luku olikin jo 550.000.
Minna Piispan ja Heli Kainulaisen mukaan naisia raiskataan 15.000 joka vuosi ja 46.000 naista joutuu joka viosi kokemaan seksuaalista häirintää, vaikka poliisi tietoon¨raiskausilmoituksia tehtiin vain n. 500 kpl, joista n. 200 voitiin todistaa tapahtuneeksi ja rangaista epäityä.
Raiskaustutkimuksiin erikoistunut rikosylikonstapeli Marja Vuento otti kantaa raiskausväitökseen toteamalla.
Raiskauksia 10.000. Täysin hatusta vedetty luku ja tiedän hatunkin, mistä luku on vedetty.
Toimittajan kysyttyä tutkijalta, mistä luku on peräisin, tutkija ilmoitti, että 10.000 tuntui sopivalta luvulta. Luvussa oli mukana kaikki sottoyritykset Raiskauskriisikeskukseen Tukinaiset RAY:n tuella.
Summa summarum. Taustalta löytyy myös muita mielenkiintoisa tutkimuksia, jotka selittävät, miksi perheet voivat huonosti, lapsia huostaanotetaan, sijoitetaan ja pakkohuostaanotetaan.
Linki lapsiuhritukimuksen uudelleen tulkintaan.
http://yp.stakes.fi/FI/keskustelu/100407.htm
--
Kaikenkarvaisten sosiaalirouvien liikehdintä on anti-feminististä. Sitä naisia (siis kaikkia naisia, ei vain rouvia) vastustavat miehet eivät tajua. Eivätkä halua tajuta, sillä silloin he menettävät argumenttinsa.
Rouvien liikehdintä edustaa Suomessa paluuta jonnekin 1950-luvulle. Sosiaalirouvat ovat tuomassa rouvakulttuuria laajemmin Suomeen, ei vain ns. lastenkasvatukseen. Näin luulisin.
Miehet, voitte tehdä ihan vapaasti ja varmaan ihan rauhassakin omat väkivaltatutkimuksenne. Siitähän tuossa yllä syytetään naisia. Mutta siitäpä vasta kiinnostava tulisikin... Perusteetonta ja äkkipikaistuksissa tehtyä katuväkivaltaa, tuntemattomien, ulkopuolisten ja syyttömien hakkaamista, tappoja, murhia, jengikostoja, jengien suorittamia tilaustöitä....
Meillä naisilla on paljon vastustajia. Nämä feminismistä ruikuttavat miehet ja sitten on rouvien armeija, joka MYÖS taistelee feminismiä vastaan.
Kiva, että te ruikuttajamiehet ja sosiaalirouvat olette löytäneet toisenne! Viihdytte varmasti keskenänne.
Vaan kyse on näiden jämävaltaa rohmuavien, vallanhimoisten sosiaalirouvien ruotuun laitosta ja perheen puolustamisesta! Tiedän, että on myös paljon naisia jotka vastustavat tätä totalitaarista perheiden tuhoaja feminaziporukkaa, on myös paljon nais uhreja joita me myös puolustamme. En voi kertakaikkiaan hyväksyä nykyistä sosiaalipolitiikkaa, sen raadollisuutta, sen pyrkimystä perhe käsitteen tuhoamiseen. Tästä asiasta pitää voida keskustella, tämä on hyvin ajankohtainen asia sillä tämä rouva-armeija voimistuu koko ajan. Näiden rouvien käynnissä oleva hanke on perheen käsitteen nakertaminen, vahva käsitys perheestä kun on uhka rouvien valta-asemalle, tietysti. Nämä rouvat suosivat käsitettä "vanhemmat", sillä siihen sisältyy vastakkainasettelu suhteessa lapsiin, totta. Nämä rouvat fantasioivat riidasta vanhempien ja heidän lastensa välillä koska se on näiden rouvien etu. Milloinka rouvaliigat alkavat järjestää tosi-tv:tä, jossa lapsia yllytetään tappelemaan vanhempiaan vastaan? Rouvat osaavat varmasti käynnistää myös siitä RAY:n tukeman lastensuojeluhankkeen, niinpä.. Tämä "rouvien maihinnousu" on niin kieroa peliä kun olla ja voi ja sitten se on vielä niin ilkeää, nämä rouvat nauttivat iskeä kaikken raadollisemmalla tavalla eli perheeseen.. Saisivat nämä sosiaalirouvat pysyä vain ihan ruodussaan, sosiaalipolitiikan kautta hallitseminen on väärä tapa hallita!
t:keskustelun aloittaja
Mitenkä kansalaiset tietäisivät naisten väkivltaisuudesta, jos Naisjärjestöjen keskusliitto yrittää estää naisten väkivaltatutkimukset?
TIEDOTE 12.2.2004
Naisjärjestöjen Keskusliitto ihmettelee RAY:n avustusten jakoa
Naisjärjestöjen Keskusliitto on kiinnittänyt huomiota uuden, naisten aggressiota käsittelevän hankkeen laajamittaiseen tukemiseen. RAY on alustavasti myöntänyt Naisen aggressio läheisissä ihmissuhteissa –hankkeelle (2004 - 2008) 430.000 euroa. Hankkeen tarkoituksena on kartoittaa naisten fyysisen väkivallan lisäksi myös henkistä ja seksuaalista väkivaltaa.
Naisjärjestöjen Keskusliitto muistuttaa, että Suomi on Euroopan unionin väkivaltaisin maa. Suomalaisen lähisuhdeväkivallan suurin ongelma on miesten naisiin kohdistama fyysinen väkivalta. Fyysinen väkivalta on laissa määritelty rikokseksi. Tilastokeskuksen tekemä kansallinen kyselytutkimus vuodelta 1998 osoitti muun muassa, että joka viides nainen on kokenut fyysistä väkivaltaa nykyisessä parisuhteessaan. Vuositasolla tämä tarkoittaa 90 000 naista. Noin 90 prosentissa lähisuhteissa tapahtuvan fyysisen väkivallan tekijä on mies ja noin 10:ssä prosentissa nainen.
Keskusliiton mielestä on outoa, että RAY tukee laajasti sellaista väkivallan ehkäisytyötä, joka ei kohdistu em. suomalaisen väkivallan perusongelmaan, vaan ihmettelee RAY:n päätöstä kanavoida merkittäviä summia lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn suunnatuista varoista valtakunnalliselle lastensuojelujärjestölle, Ensi- ja turvakotien liitolle (ETU). Lasten suojelun rinnalla lasten äidit, jotka ovat useimmiten lasten isien väkivallan kohteina, ovat Naisjärjestöjen Keskusliiton käsityksen mukaan ensisijainen väkivallalta turvaamisen kohde. Naisten suojelu on parasta lasten suojelua.
Naisjärjestöjen Keskusliitto haluaa myös korostaa tärkeää eroa rikokseksi määritellyn fyysisen väkivallan ja muun väkivallan välillä. Aggressiivinen käytös ei oikeuta fyysistä väkivaltaa missään tilanteessa eikä niitä voi rinnastaa toistensa vastapuoliksi. Mikäli RAY pitää tärkeänä ohjata tulevaisuudessa varoja henkisen väkivallan ja aggressiivisen käytöksen systemaattiseen kartoittamiseen, lähtökohdaksi on otettava suomalaisen väkivallan perusongelma: miesten naisiin kohdistuvasta väkivalta eikä naisten miehiin kohdistama väkivalta. Lyöntien välillä myös mies käyttää henkistä väkivaltaa (uhkailua, pelottelua, kiristystä, manipulointia, haukkumista, taloudellista, sosiaalista ja psyykkistä kontrollointia jne.). Fyysinen väkivalta aiheuttaa lisäksi aina henkisiä seurauksia. Aggressiivinen käytös ilman fyysisen väkivallan ulottuvuutta ei ole Suomessa yksinomaan naisten ongelma eikä myöskään rikos.
Naisjärjestöjen Keskusliitto pitää ensiarvoisen tärkeänä, että avustuksista päätettäessä kohdistetaan huomio erityisesti naisille suunnattuihin palveluihin, joita tarjotaan myös perheettömille, lapsettomille ja vammais- ja maahanmuuttajanaisille. Uhrien turvallisuuden takaaminen tulee olla palvelujen peruslähtökohta
---
Voidaan pohtia voivatko sossut olla aggressiivisiä ja kohdistaa törkeää väkivaltaa perheisiin, tehdä huostaanottoja, pakkohuostaanottoja, väärentää asiakirjoja?
YLE uutiset 11.1.2010. Törkeä perheväkivalta.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/01/torkea_perhevakivalta_kohdistuu_miehiin_naisia_useammin_1352897.html?origin=rss
--
Nettiturvakoti. Vaiettu naiseus projekti.
Naisten väkivalta näkyy ensi- ja turvakotityössä.
http://www.turvakoti.net/fi/tekijat/nainen vakivallan tekijana/naisen aggressio lahisuhteissa/
---
Sorry, mutta tuokaan naisjärjestöjen Keskusliiton kannanotto ei liity mitenkään lastensuojeluun, josta tässä osastossa puhutaan.
Kehotan teitä miehiä edelleen, että teette sen oman väkivaltatutkimuksen, jossa tarkastellaan "oikeudenmukaisesti" miehiä. Valitettavasti joudutte tutkimaan ennen kaikkea MIESTEN VÄLISTÄ JA MIESTEN KESKINÄISTÄ VÄKIVALTAA. Sitä kun on ylivoimaisesti ENITEN. Väkivallan molemmat ja ainoat osapuolet ovat miehiä. Naiset eivät niihin kahakoihin liity ja ole osallisia. Naiset eivät ole mukana tappelemassa.
Väkivalta kaduilla ja muualla julkisessa tilassa on aina ollut nimenomaan miesten välistä väkivaltaa. Nainen hakkaa ja tulee hakatuksi katseilta suojassa, siellä missä ei ole kukaan todistamassa ja näkemässä.
Ja on kyllä ihan pakko vähän ihmetellä naisten suuria fyysisiä voimia... Yhtäkkiä ne ovat valtaisat kun puhutaan väkivallasta Suomessa. Mitenkähän esimerkiksi minä, jolla on mahtavasti massaa noin 50 kg saisin vedettyä ketään köniin. Olisin todella pelottava VOIMIENI käytössä. Juu-u.
ikävä kyllä, nämä ruikuttajat ovat löytäneet jo vuosien ajan toisensa, kentällä.En tiedä lyöttäytyykö ruma seinäruusu ja luonnehäiriöinen ruma mies yhteen. Jälki kamalaa. Nähty on (erään suuren kaupungin sossut eivät meinanneet mahtua kulkemaan käytävillä, koska ne oli niin kapeat ja sossuilla iso perse.)
Emansipaatio.
"Alun perin emansipaatio tarkoitti pojan julistamista täysivaltaiseksi kansalaiseksi.
Nykyisin emmansipaatiolla tarkoitetaan naisten vapautumista patriarkaatin vallasta".
Emansipaation suurimpia saavutukena mm. Suomessa on kasvamassa isättömien lasten sukupolvi.
Yksinhuoltajaäitejä on 100.000 ja heillä on 150.000 lasta. Maahamme on kasvamassa suuri joukko isättömiä lapsia.
Emansipaatio Wikipedia.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Emansipaatio
---
.
No, jos sossujen perseitten leveys on relevantti tekijä lastensuojelussa, niin eivät ongelmat kovin isoja voi olla?
Feministset teoriat. Wiki.
Ekofeminismi.
Liberaalifeminismi.
Radikaalifeminismi.
Ranskalainen feminismi.
Sukupuolinen tutkimus.
Kriittinen teoria.
Emansipaatiosta ja patriarkaattien vallasta vapautumisesta Wikissä haulla
>emansipaatio wiki
Naisten huolen vyöhykkeet:
Puhelu pelastaa.
Tukea ja apua.
Vertaistukiryhmät.
Tule mukaan.
Aiheesta lisää.
http://www.mielenterveysseura.fi/tiedotus_ja_julkaisut/tiedotteet/mielenterveysseuran_ja_trendin_tutkimustulos_raha_stressaa_nuoria_naisia.html
-----
Eräät ukon köriläät pilaavat jatkuvasti myös lasten asian ajamista noilla typerillä kannanotoillaan.
Ja kuinka moni ketju täällä on sotkettu ketjun aiheeseen kuulumattomilla naisia mollaavilla töherryksillä... Omat skitso-, kauna-, viha-, ynnä muut angstipalstat saisivat olla erikseen.
Noihin kaunakalloihin verrattuna on ihanaa seurata oman tuttavapiirini eronneita vanhempia, jotka toisiaan mollaamatta ovat aina kyenneet katsomaan lastensa parasta.
Mistä naisen kosto kumpuaa?
Psykoanalyytikko Elina Mäenpää-Reenkola on tutkinut naisten sisäistä maailmaa ja väkivaltaisuutta vuosia kestäneessä psykoanalyysissä.
Aiheeesta laajemmin MTV3 Helmi palstalla.
http://www.mtv3.fi/helmi2005/tulosta.shtml/392349
---
Kyllä huosta-aalto on meillä jo, se myrskyaallokko on raivonnut täydellä teholla viimeiset 15 vuotta.
Itse olen odotellut jo laantumiksen merkkejä, niin suoria todisteita on koko kansalle annettu lastensuojelun laittomuuksista. Viimeisenä hyvänä esimerkkinä viime syksyinen paljastus sosiaalityöntekijöiden keskuudessa tehdystä haastattelusta, miten YLI PUOLET sossuista kertoi, että AVOHUOLLON tukia EI KÄYTETÄ TYÖSSÄ ollenkaan.
Tehdäänkö suora johtopäätös ja kysytään, onko yli puolet huostaanotoista laittomin perustein tehtyjä?
"Lastensuojelujärjestöjä" on pilvin pimein.
Ainoa järjestö joka ajaa lasten etua ja oikeuksia taitaa olla vain
Lastensuojelun Keskusliitto.
Lastensuojelun keskusliiton Tieote 2010.
Huoltoriidoista miljoonien eurojen kustannukset vuosittain.
Eropalvelujen kehittämisohjelmassa etsitään lakimuutoksia.
Lasten tukeminen erotilanteissa Hallitusohjelmaan.
Laki uudistui tämän vuoden alusta, jossa lasten kuuleminen nousee etusijalle. Lisäksi huoltajuusriitojen selvittelyssä on mukana, joko pätevä sosiaalityöntekijä, tai psykologi.
http://www.lskl.fi/tiedottaa/tiedotusvalineille/tiedotteet/tiedotteet_2010/huoltoriidoista_miljoonien_eurojen_kustannukset_vuosittain.html
---
Luulisi poliitikkojen ja sossujen pelästyvän tuollaisten tutkimusten julkaisemista ja sitä kautta vähentävän myös laittomia huostaanottoja.
Nykyisin vain RAHA RAHA ja RAHA on poliitikoille ykkösenä, Kreikan ja Irlannin tukeminen tärkeämpää kuin se, mitä omassa maassa tapahtuu. Tai saa tapahtua mitä vain, vaikka lapsilla tehtäisiin törkeästi rahaa, KUNHAN vain pörssiyhtiöt viilaavat miljoonien voittoja.
Oltaisiinko samassa pisteessä, jos Suomi ei olisi lähtenyt EU:uun?
Toisaalta Ruotsin esimerkki näyttää, miten poliitikkojen ja viranomaisten ALA-ARVOINEN aatemaailma pääsee helposti kukoistukseensa nimenomaan lasten"suojelussa". Eli sinne hakeutuvat helposti pahimmat luuserit, toisten jalkoihinsa tallaajat niin vastuuhenkilöiksi kuin sijaishuollon puolellekin.
Tämä tietysti loukkaa niitä harvoja, jotka ovat lähteneet sijaishuoltoon todella vilpittömin mielin... Asia OK niin kauan kun heidän kohdalleen lisäksi osuu vielä LAILLISIN perustein huostaanotettuja lapsia, mutta ikävä kyllä he ovat tainneet jo kauan olla vähemmistönä kaikista huostaanotetuista.
Onko tämä joku huostaanottajat Oy?
En laita nimeä, ettei Google nappaa, eikä paljastu, että tämä on nostettu julkisuuteen.
Yhtiön muodosti ryhmä sosiaali-ja opetusalan ammattilaisia perustaa organisaatio, joka pystyy pienissä yksiköissä tuottamaan lastensuojelupalveluita.
Etsimme jatkuvasti määrätirtoisesti uusia yhteistyötahoja,
Selaa linkkejä.
Yksiköt.
Rekryytointi.
Menetelmät.
http://www.carecomponent.fi/web/page.aspx?pageid=105961
----
Vai Care Component Oy...
"Kaikessa toiminnassa noudatamme Suomen lakia..."
Voi mitä kaksinaamaista sontaa! Jo yksin LsL on niin väljä, että ilman rikossyytettä sitä saa tulkita IHAN MITEN TAHANSA, kun vain perustelee rikoksensa LAPSEN EDULLA.
Tuollaiset Oy:t ovat lasten vihollisia oikein pahimmasta päästä, eikä niiden "paljastumista" tarvitse pelätä millään tavalla.