Odotettu päätös vanhasasiassa. Ei olis tarvinnut nissisiä sun muita korkiapalkkaisia ja tuhansien esitutkinta pöytäkirjojen vuoria. Tämä valitettavasti hyvin moni arvasi etukäteen. Hyväveli järjestelmä toimi taas. Älkää äänestäkö ihmiset kepulaisia. Ovat ryvettyneitä ja korruptoituneita.
SOINILLE VALTA, HÄN AINOA OIKEAMIELINEN IHMINEN!!!.
SOINILLE VALTA, HÄN AINOA OIKEAMIELINEN IHMINEN!!!.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vanhasjahti on tullut yhteiskunnalle tosiaankin kalliiksi.
Mutta eihän demarit siitä välitä, kun olettivat toimellaan pääsevänsä hallituspuolueeksi, hallituksen hajottua ennenaikaisesti.
Nyt SAK/demujen kannatus on jo persujenkin alapuolella, joten olisivat keskittyneet ajamaan työläisten, pieneläkeläisten ja muiden vähäväkisten asiaa, niin nyt voisi olla kaannatuksessa jopa kolmantena.
Punaporvaridemarit joutuvat mennä, sillä maahamme ei kahta porvaripuoluetta sovi.
Jäköön kokoomus inhimillisempänä, ja työntuottajana hoitamaan sitä sektoria, kun keskusta, Persut ja muut puolueet hoitavat ne asiat, mitä demarit eivät ole hoitaneet kuin köyhäkusetuspuheissaan.
Ei pelkällä unelmahötöllä kukaan elä, se olis pitänyt jo SAK/demujenkin tietää.
mutta kun punaporvaridemarit eivät tienneet eduskunnassa edes pienimmän eläkkeen suuruuta, ja Arvioivat sitä puolet todellista suuremmaksi, niin miten tuollaiset voisivat tietää ihmisten hädästäkään mitään.
Vedättivät jopa oman dustajansa Valto Kosken tekemän "köyhänavun korotuksesityksen" pois joten näKemiin.
Soinilaisille voin sanoa, että älkääpä sortuko demarimaiseen ajojahtiin, ja muiden morkkaamiseen, tai kansa pudottaa "teidätkin" pois puoluekentältä.
Tai oikeastaan, eihän tuollaista aloitusta tee kukaan muu, kuin demaripaskuri, joka esiintyy vaihteeksi persuna.
Onko Soinilaiset tekemässä Suomesta diktatuuria, kun tuollaisia horisevat?
Urpilainen ja muu nykydemarijohto on suorastaan vastenmielistä porukkaa.
Lipponen olisi kannattanut myöskin jättää nahkurinorsillensa odottamaan muita.
luulee peruspäivärahan suuruuden olevan 17 euroa. Todellisudessa se on 26,40.
Urpilainen arvioi pienituloisuuden rajan olevan 4000.
Siinä ne punaisten tiedonjyvät ovat.
Vanhanen kiipeää vielä lautakasan päälle ja irvistelee koko jengille, saattepas nähä. Presidenttiehdokas vuonna 2018.