Miksi kirkko ei myönnä

ent. asiakas

että jumala ja ikuinen elämä ovat mielikuvituksen tuotetta?

Kirkko haluaa esiintyä hyvien arvojen puolustajana.
Rehellisyys olisi hyvä alku.

31

748

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kirkko valehtelee

      että Jeesus ei opettanut mitään uskontoa ja että Jeesus ei väittänyt olevansa Jumalan poika. Miksi Uskovaiset kieltävät, että paavit 300 luvulla alkoivat väittää Jeesusta Jumalan pojaksi. Jeesus eli avoliitossa Marian kanssa ja heillä oli avioton lapsi, poika. Myös muita suhteita oli Jeesuksella ja opetuslapsilla. Kristityt ovat valehdelleet koko opin. Raamattu on myös muutettu ja osa jutuista on jätetty pois koska evät sopineet sen ajan katoliseen raakalaismaiseen menoon.

      • mwmwmw

        populismia.

    • hgp.X

      "Miksi kirkko ei myönnä....."

      Hyvä kysymys. Kahvia ?

    • Perustelisitko aukottomasti, että Jumala ja ikuinen elämä ovat mielikuvituksen tuotetta. Tahdon konkreettiset todisteet ja perustelut molempiin.

      pappi Sonja

      • AntiChrisu

        Jeesus on todettu tälläkin palstalla fiktiiviseksi hahmoksi, joka todistettavasti ei ole ollut olemassa.
        Ei Jeesusta-> Ei Jehovaa

        Ikuinen elämä on toistaiseksi sci fiä, mutta ajan mittaan tiede ja teknologia tekee ihmisistä kuolemattomia
        ja siihen ei jumalia tarvita.

      • j
        AntiChrisu kirjoitti:

        Sinulla on tosi vahva usko tieteen aikaansaamaan kuolemattomuuteen.

        Tähän asti elämän synty on kuitenkin ollut ratkaisematon ongelma. Kenen / minkä elämästä siis tulisi kuolematon?

      • realismia
        AntiChrisu kirjoitti:

        Jeesus on todettu tälläkin palstalla fiktiiviseksi hahmoksi, joka todistettavasti ei ole ollut olemassa.
        Ei Jeesusta-> Ei Jehovaa

        Ikuinen elämä on toistaiseksi sci fiä, mutta ajan mittaan tiede ja teknologia tekee ihmisistä kuolemattomia
        ja siihen ei jumalia tarvita.

        tiedekään tekee ihmisistä kuolemattomia, sillä maailmankaikkeus ei nykytiedon mukaan mahdollista ikuista elämää.
        Vanhenemisprosessien poisto voi kyllä pidentää elämää huomattavasti, mutta ikuisuuteen on siitä matkaa. Samoin tapaturmaisten kuolemien 100% torjunta tuskin tulee onnistumaan.

        Jeesukselta ei todellakaan ole ikuista elämää odotettavissa, sillä hän on fiktiota yliluonnollisine kykyineen. Sitä on turha yrittää todistella uskovaisille, koska heidän tietonsa ja logiikkansa eivät riitä yliluonnollisesta kertovien tarujen tajuamiseen taruiksi.

      • Nasse.

        "Perustelisitko aukottomasti, että Jumala ja ikuinen elämä ovat mielikuvituksen tuotetta. Tahdon konkreettiset todisteet ja perustelut molempiin."

        joka ei ilmeisesti tiedä että olemattoman todistaminen olemattomaksi on mahdotonta. Siihenhän teidän aukkojen jumala perustuu.

      • logiikkaa

        mielikuvituksen tuotetta, pystytte esittämään faktat, jotka todistavat jumalan ja ikuisen elämän todeksi.

        Jos sellaisia faktoja ei ole, niin uskosi ei voi perustua muuhun kuin luulotteluihin.

        Sinulla joko on faktoja jumalasta tai ei ole. Edellisessä tapauksessa voit esittää ne faktat, jälkimmäisessä tapauksessa olet joutunut perustamaan uskosi kuvitteluun.

      • AntiChrisu
        realismia kirjoitti:

        tiedekään tekee ihmisistä kuolemattomia, sillä maailmankaikkeus ei nykytiedon mukaan mahdollista ikuista elämää.
        Vanhenemisprosessien poisto voi kyllä pidentää elämää huomattavasti, mutta ikuisuuteen on siitä matkaa. Samoin tapaturmaisten kuolemien 100% torjunta tuskin tulee onnistumaan.

        Jeesukselta ei todellakaan ole ikuista elämää odotettavissa, sillä hän on fiktiota yliluonnollisine kykyineen. Sitä on turha yrittää todistella uskovaisille, koska heidän tietonsa ja logiikkansa eivät riitä yliluonnollisesta kertovien tarujen tajuamiseen taruiksi.

        Tieteen ja teknologian avulla ihminen tulee psytymään luomaan uusia universumeja eli
        kun tämä universumi romahtaa tai jäähtyy, niin ihmiskunta on siirtynyt jo uuteen (puhutaan
        miljariden vuosien aikajanoista kuitenkin)

        En väitä myöskään että kuolemattomuus olisi jo nurkan takana. Eikä se ole varmaa
        että tietoisuus jatkuisi solukoneessa vaan ehkäpä jokin teknisempi ratkaisu (kyborgi)

        Totta kai kuolemattomuus luo eettisiä kysymyksiä kuten onko se edes mielekästä ja kenellä on oikeus olla kuolematon ja onko kuolemattomalla oikeus sitten muuttaa mielensä ja kuolla.

        Tieteeseen ei tarvi uskoa, historia osoittaa tieteen vääjäämättömän voittokulun jota ei pysty
        jumalatkaan pysäyttämään. Vaikka jokin jumalolento olisi olemassa esim. luojajumala, niin tieteen
        avulla tuokin entiteetti voidaan laittaa polvilleen ihmisen edessä.

      • usko on harhaa

        "Miksi kirkko ei myönnä, että jumala ja ikuinen elämä ovat mielikuvituksen tuotetta?"

        Tämä oli ap:n kysymys. Miksi et vastannut kysymykseen?

        Konkreettiset aukottomat todisteet ja perustelut siihen, että jumala ja ikuinen elämä ovat mielikuvituksen tuotteita: Jumalaa eikä ikuista elämää ole koskaan todeksi todistettu, joten ne ovat mielikuvituksen tuotteita.

        Joten miksi kirkko ei myönnä, että jumala ja ikuinen elämä ovat mielikuvituksen tuotteita?

      • juutas.

        "Perustelisitko aukottomasti, että Jumala ja ikuinen elämä ovat mielikuvituksen tuotetta. Tahdon konkreettiset todisteet ja perustelut molempiin."

        - Looginen ajattelu ei taida olla vahvimpia puoliasi, etkä liene syvemmin filosofiaankaan tutustunut, joten kerrataanpa todistustaakan käsite:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Todistuksen_taakka

        http://en.wikipedia.org/wiki/Philosophic_burden_of_proof

        "Todistuksen taakka eli todistustaakka tarkoittaa väitteen esittäjän velvollisuutta esittää perustelut väitteelleen. Erityisesti todistuksen taakka on olemassaoloväitteen esittäjällä.

        Kun sanotaan, että on järkevää pitää jotain olemassaolevana, tarkoitetaan yleensä sitä, että käsitykselle on riittäviä todisteita eli hyviä, johdonmukaisia perusteita"

        Olemattomaksihan ei mitään voi todistaa. Et voi mitenkään todistaa, että sänkyni alla ei olisi näkymättömiä pienoiskokoisia yksisarvisia, joita ei voi aistein havaita.

        Ja varmaan ajattelisit, että jos tuollaista väittäisin, pitäisi minun asia jotenkin todistaa, että ottaisit sen vakavasti.

        Sama koskee muitakin olemassaoloväitteitä, myös jumalien olemassaoloa. Jos väität, että jumala on olemassa, tulee _sinun_ esittää ne konkreettiset todisteet ja perustelut asiasta, eikä toisten tarvitse todistein yrittää kumota sinun todistamatonta väitettäsi.

      • 3+4=7
        juutas. kirjoitti:

        on raamatussa! ja toorassa! ja koraanissa!

        Ilmeisesti syyttäjä ei ole perehtynyt todistusaineestoon. Todistusaineisto on ollut jo satoja vuosia esillä. Vanhimmat tosisteet tuhansia vuosia.

      • puppua
        3+4=7 kirjoitti:

        on raamatussa! ja toorassa! ja koraanissa!

        Ilmeisesti syyttäjä ei ole perehtynyt todistusaineestoon. Todistusaineisto on ollut jo satoja vuosia esillä. Vanhimmat tosisteet tuhansia vuosia.

        Raamattu, toora ja koraani ovat todistetusti pelkästään ihmisten muinaisista tarustoista kokoamia ja mielikuvituksen ja ajanmukaisen kulttuurin muuntelemia tekstejä.

        Mitään kristinuskon juttuja ei ole koskaan todistettu oikeaksi.

      • 14+12
        puppua kirjoitti:

        Raamattu, toora ja koraani ovat todistetusti pelkästään ihmisten muinaisista tarustoista kokoamia ja mielikuvituksen ja ajanmukaisen kulttuurin muuntelemia tekstejä.

        Mitään kristinuskon juttuja ei ole koskaan todistettu oikeaksi.

        että parissakin pyhässä kirjassa (jotka on kirjoitettu kauan ennen kuin dinosaurusten luita on löydetty) on mainittu että "Jumala poisti maailmasta kaiken ihmiselle vaarallisen elämän"
        Mielenkiintoista, että jo silloin tiedettiin että on ollut olemassa jokin ihmiselle hengenvaarallinen elämänmuoto, jonka jumala on poistanut, mutta vasta myöhemmin ilmeni että ne olivat hirmuliskoja. Nythän ihminen on ravintoketjun huipulla. Silloin ei olisi ollut.

        Että satua ne on joo :D

      • ...kaikki kestää!
        14+12 kirjoitti:

        tuberkuloosibakteereja ja kuutiomeduusoja ei olekaan olemassa.
        Ne on poistettu.

      • j,hc
        ...kaikki kestää! kirjoitti:

        tuberkuloosibakteereja ja kuutiomeduusoja ei olekaan olemassa.
        Ne on poistettu.

        että ihminen olisi selvinnyt hirmuliskojen aikakaudella niiden seassa?
        varmasti olisi heikosti käynyt.

        ei ihminen ole sattuman kaupan vuoksi ravintoketjun huipulla. ihminen osaa itse välttää joutumasta tekemisiin kuutiomeduusojen kanssa, ja osaa myös suojautua bakteereilta vastaan.

      • pam pam
        j,hc kirjoitti:

        tappamaan hirmuliskot yhtä lailla sukupuuttoon kuin monet muutkin suuret eläimet.
        Aseistuksen taso olisi vaikuttanut, miten nopeasti se olisi tehty.
        Ei niitä suurimpia hirmuliskoja tuhkatiheässä ollut ja sitä paitsi niistä suuri osa oli kasvissyöjiä.

      • j.j.j.j.j.j..j
        AntiChrisu kirjoitti:

        Jeesus on todettu tälläkin palstalla fiktiiviseksi hahmoksi, joka todistettavasti ei ole ollut olemassa.
        Ei Jeesusta-> Ei Jehovaa

        Ikuinen elämä on toistaiseksi sci fiä, mutta ajan mittaan tiede ja teknologia tekee ihmisistä kuolemattomia
        ja siihen ei jumalia tarvita.

        No jos sitten joskus ihminen saadaan elämään ikuisesti ja kauppaan mennessään tämä ikuisesti elävä törmää tyhmään ateistilaumaan jotka vetävät puukot esiin ja pistävät about parituhatta pistoa tähän ikuisesti elävään ja sitten nämä ateistit päättävät hävittää ikuisesti elävän ruumiin jottei jäisi todisteita vetämällä vessanpytystä kappaleina alas niin miten sitten saadaan tämä ikuisesti elävä taas henkiin?
        Onko tiede ratkaisu siihen?

      • j.j.j.j..j.j.j.j.
        juutas. kirjoitti:

        "Perustelisitko aukottomasti, että Jumala ja ikuinen elämä ovat mielikuvituksen tuotetta. Tahdon konkreettiset todisteet ja perustelut molempiin."

        - Looginen ajattelu ei taida olla vahvimpia puoliasi, etkä liene syvemmin filosofiaankaan tutustunut, joten kerrataanpa todistustaakan käsite:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Todistuksen_taakka

        http://en.wikipedia.org/wiki/Philosophic_burden_of_proof

        "Todistuksen taakka eli todistustaakka tarkoittaa väitteen esittäjän velvollisuutta esittää perustelut väitteelleen. Erityisesti todistuksen taakka on olemassaoloväitteen esittäjällä.

        Kun sanotaan, että on järkevää pitää jotain olemassaolevana, tarkoitetaan yleensä sitä, että käsitykselle on riittäviä todisteita eli hyviä, johdonmukaisia perusteita"

        Olemattomaksihan ei mitään voi todistaa. Et voi mitenkään todistaa, että sänkyni alla ei olisi näkymättömiä pienoiskokoisia yksisarvisia, joita ei voi aistein havaita.

        Ja varmaan ajattelisit, että jos tuollaista väittäisin, pitäisi minun asia jotenkin todistaa, että ottaisit sen vakavasti.

        Sama koskee muitakin olemassaoloväitteitä, myös jumalien olemassaoloa. Jos väität, että jumala on olemassa, tulee _sinun_ esittää ne konkreettiset todisteet ja perustelut asiasta, eikä toisten tarvitse todistein yrittää kumota sinun todistamatonta väitettäsi.

        Millainen supernero itse ole loogiselta ajattelultasi kun pystyit päättelemään että pappi Sonjalla se ei ole vahvimpia puolia? Kerro miten pystyit sen loogisesti päättelemään?

        Tai no älä kerro sittenkään, en jaksa kuunnella höpötyksiä. Ateisti uhoa se vaan taisi olla.....

      • juutas.
        14+12 kirjoitti:

        että parissakin pyhässä kirjassa (jotka on kirjoitettu kauan ennen kuin dinosaurusten luita on löydetty) on mainittu että "Jumala poisti maailmasta kaiken ihmiselle vaarallisen elämän"
        Mielenkiintoista, että jo silloin tiedettiin että on ollut olemassa jokin ihmiselle hengenvaarallinen elämänmuoto, jonka jumala on poistanut, mutta vasta myöhemmin ilmeni että ne olivat hirmuliskoja. Nythän ihminen on ravintoketjun huipulla. Silloin ei olisi ollut.

        Että satua ne on joo :D

        "Jumala poisti maailmasta kaiken ihmiselle vaarallisen elämän"

        - Jaa poisti vai? Onhan se nyt kummallista, että silti edelleen on olemassa ihmiselle vaarallisia bakteereja, viruksia, petoeläimiä, myrkkykäärmeitä ja - hämähäkkejä jne jne. Ovatko nämä unohtuneet poistaa, vai ovatko ilmestyneet uudestaan noiden vaarallisten eläinten poiston jälkeen?

      • realitsi
        pam pam kirjoitti:

        tappamaan hirmuliskot yhtä lailla sukupuuttoon kuin monet muutkin suuret eläimet.
        Aseistuksen taso olisi vaikuttanut, miten nopeasti se olisi tehty.
        Ei niitä suurimpia hirmuliskoja tuhkatiheässä ollut ja sitä paitsi niistä suuri osa oli kasvissyöjiä.

        nii joo. säähän oisit jurakaudella tappanu monen kymmenen tonnin painosia elukoita ihan nuin vaan ennen ku ihmiskunta ois kuollu sukupuuttoon niitten talloessa ihmis asutuksia hajalle ja ihmisiä kuoliaaksi ja niiden tapellessa keskenään.

        Uskotko sä tuota itsekään?

      • .....
        juutas. kirjoitti:

        "Jumala poisti maailmasta kaiken ihmiselle vaarallisen elämän"

        - Jaa poisti vai? Onhan se nyt kummallista, että silti edelleen on olemassa ihmiselle vaarallisia bakteereja, viruksia, petoeläimiä, myrkkykäärmeitä ja - hämähäkkejä jne jne. Ovatko nämä unohtuneet poistaa, vai ovatko ilmestyneet uudestaan noiden vaarallisten eläinten poiston jälkeen?

        tuota kysyttiin jo ja siihen vastattiin. seuraa ketjua jos olet seurataksesi.

      • juutas.
        realitsi kirjoitti:

        nii joo. säähän oisit jurakaudella tappanu monen kymmenen tonnin painosia elukoita ihan nuin vaan ennen ku ihmiskunta ois kuollu sukupuuttoon niitten talloessa ihmis asutuksia hajalle ja ihmisiä kuoliaaksi ja niiden tapellessa keskenään.

        Uskotko sä tuota itsekään?

        Joopa. Jurakaudella kun ei ollut ihmisiä, eikä juuri nisäkkäitäkään. Eikä nisäkkäille ilmeisesti olisi ollut kovin paljoa tilaa kehittyäkään, elleivät hirmuliskot olisi hävinneet.

        Mutta mites tämä nyt sopii luomiskertomukseen? Oliko Eedenissä hirmuliskoja? Hävitettiinkö ne sieltä ennen ihmisen luomista. Vai vastako vedenpaisumuksessa hirmuliskot hävisivät, jolloin ne elivät rinnan ihmisen kanssa? Mihin jurakausi sijoittuu Raamatun kronologiassa.

        Ja entäs kun näiden kavereiden mukaan ihmiset ja dinosaurukset elelivät mukavasti rinnakkain. http://creationmuseum.org/whats-here/photo-preview/

      • Minä kyllä uskoisin, jos joku perustelisi konkreettisesti ja aukottomasti Jumalan ja ikuisen elämän olevan totta, mutta kun rusinat ei sitä tee. Sinä et sitä voi tehdä, mutta siltikin vaadit sitä muilta. Minä voin kylläkin todistaa sen, että on erittäin hyvät syyt epäillä koko raamatun olevan vain kalevalaan verrattavissa oleva tarusto.

    • Huoh :(

      Miksi täällä jokainen katsoo asiakseen vaatia kirkkoa vastaamaan ateistisiin kysymyksiin. Koska kirkolla on oma tehtävänsä, niin sallikaa sen toimia.
      Typeriä miksi miksii miksi-kysymyksiä.
      Miksette kysy ateisteilta, miksi he eivät usko jumalaan, miksi vastustavat kirkkoa, miksi sitä miksi tätä. Rehellisesti.
      Ette, koska olette niin innostuneita mollaamaan kirkkoa, joka kuitenkin on parin tuhannen vuoden ajan jo osoittanut olevansa tarpeellinen ihmisille.
      Jollei Jumalaa olisi, ei kirkkokaan olisi kestänyt kaikissa niissä mullistuksissa, joita maailma on läpikäynyt tänä aikana.

      Täällä jaaritellaan niin turhaa, ettei palstaa enää jaksa kukaan! Muutamat inttäjät kyselevät miksi miksi, ja joku kärsivällisyyden perikuva yrittää kristillisesti vastata ilkeyksiin.

      • äly hoi missä oot

        kirjoittaa typeryyksiä malliin

        "Jollei Jumalaa olisi, ei kirkkokaan olisi kestänyt kaikissa niissä mullistuksissa, joita maailma on läpikäynyt tänä aikana."

        Hindulaisuus on paljon vanhempi uskonto. Sekö todistaa tuhannet hindujen jumalat todellisiksi?

      • girl22gr

        näinhän se on. jankataan nii samaa asiaa,ettei jaksa itekkää täällä paljoo oleskella.

      • Huoh :(
        äly hoi missä oot kirjoitti:

        ...enemmän kuin kristinuskoa? Miksi? Ateisti? Onko joku uskonto sittenkin siis...
        Eikö se juuri ole todiste siitä, että uskonnolla on paikkansa?

      • jkfdj
        girl22gr kirjoitti:

        näinhän se on. jankataan nii samaa asiaa,ettei jaksa itekkää täällä paljoo oleskella.

        Niin, Jumalasta ei voi tietää, mutta hänestä voi vakuuttua. Ja näin on monille käynyt.

      • höööh
        äly hoi missä oot kirjoitti:

        kirjoittaa typeryyksiä malliin

        "Jollei Jumalaa olisi, ei kirkkokaan olisi kestänyt kaikissa niissä mullistuksissa, joita maailma on läpikäynyt tänä aikana."

        Hindulaisuus on paljon vanhempi uskonto. Sekö todistaa tuhannet hindujen jumalat todellisiksi?

        jos tämä on sinun mielestäsi typerä palsta ja täällä kirjoitetaan typeriä niin mitä sinä sitten täällä teet?
        taidat itse olla hieman typerä kun et tajua jättää meitä rauhaan. mikä pakko on täällä kytätä ja olla jos nämä jutut on päättömiä? palstoja suomi24:ssa kyllä riittää....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      606
      2426
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      413
      1925
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      23
      1760
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1458
    5. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1406
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      65
      1301
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      122
      1184
    8. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      22
      960
    9. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      16
      938
    10. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      66
      853
    Aihe