Minulla omat vanhat ystäväni ovat alkaneet kadehtimaan minua, mikä on todella loukkaavaa ja se koskettaa. Historiikkini on se, että olen se sama iloinen ja luotettava nainen, mitä olen aina ollut, asenteeltani hyvin positiivinen, jota ystäväni ovat myös arvostaneet aina. Kaikki ikävä alkoi, kun tapasin ihanan miehen, joka sattui olemaan mukava, kunnollinen ja hyvin menestynyt. Hänellä myös talous oli niin hyvässä kunnossa, että kaikki oli mahdollista. Jätin pitkäaikaisen työni ja aloin opiskelemaan, muutimme yhteen tosi hienoon kotiin, mieheni osti minulle auton, mutta takuu varmasti en muuttunut ihmisenä, päinvastoin, siskoni on sanonut, että sinä et ole ylpistynyt, vaikka paljon onkin annettu.
Jonkin ajan kuluttua huomasin, että muutama ystävistäni ei enään halunnut tavata minua, vaikka ennen aina olivat valmiina tapaamisiin. Otin joitakin kertoja yhteyttä ja pyysin lähtemään kahville - ikinä ei ollut aikaa ja itse he lopettivat omatoimisen hteydenpidon, jota sitten itsekin lopetin, kun huomasin, että vastakaikua ja intoa ei löytynyt.
Minun mielestäni on vain niin väärin. He eivät ilmeiseti voineet hyväksyä, kun yhtäkkiä ystävällä olikin paremmin asiat kuin heillä. Ja nyt olenkin tullut hyvin varovaiseksi uusien tuttujen suhteen.
Mutta päivääkään en vaihtaisi pois!
Jonkin ajan kuluttua huomasin, että muutama ystävistäni ei enään halunnut tavata minua, vaikka ennen aina olivat valmiina tapaamisiin. Otin joitakin kertoja yhteyttä ja pyysin lähtemään kahville - ikinä ei ollut aikaa ja itse he lopettivat omatoimisen hteydenpidon, jota sitten itsekin lopetin, kun huomasin, että vastakaikua ja intoa ei löytynyt.
Minun mielestäni on vain niin väärin. He eivät ilmeiseti voineet hyväksyä, kun yhtäkkiä ystävällä olikin paremmin asiat kuin heillä. Ja nyt olenkin tullut hyvin varovaiseksi uusien tuttujen suhteen.
Mutta päivääkään en vaihtaisi pois!
Vastaukset 2
Vanhimmat
tuo on hinta mikä sinun pitää maksaa onnestasi. Itsekin kateuden kohteena kärsivänä tiedän kyllä tunteen. Onneksi löysin sattumalta erittäin hyvän naispuolisen ystävän, joka on niin hyväitsetuntoinen ja positiivinen ihminen, ettei ole kateellinen ja pahansuopa ollenkaan. Tästä yhdestä pidän kiinni, mutta pääosin luottamukseni toisiin naisiin on mennyt kateuden ja ilkeyden vuoksi.
On jotenkin nurinkurista, että jos saa jotain hyvää, niin ikäänkuin olisi kiveen hakattu, että sitten pitää saada jotain huonoakin. Näinhän se menee, vaikka ei se niin saisi olla. Mun käsitykseni kuitenkin on, että tämä "laki" pätee eritoten suomessa ja suomalaisissa kanssaihmisissä. Valitettavasti. Nimittäin olen asunut myös toisessa maassa ja matkustanut aika paljon, en kuitenkaan ole koskaan törmännyt kateuteen tai yleensäkään piikittelyyn.
Jotenkin uskon, että se nimenomaan tietysti liittyy itsetuntoon, mutta ehkä se on myös jollakin tasolla taipumusta luonteenpiirteessä. Nimittäin onhan minullakin ollut hankalaa elämän vaihetta ja ongelmia vaikka muille jakaa:) mutta en minä ole ollut muiden hyvästä kateellinen tai ei minua ole koskaan kismittänyt toisten menestys, eikä tullut mielenkään, että pitäisi jotenkin alkaa "sabotoimaan" muita. Enkä itseasiassa ole aikaisemmin edes miettynyt asiaa kuin vasta nyt, kun itse olen joutunut kateuden kohteeksi. Jossain tilanteessa olen ajatellut, että "voihan paska" kun työpaikallani joku toinen on valittu tehtävään (vaikka omasta mielestäni itse olisin ollut pätevämpi), mutta se on mennyt aika nopeasti ohi. Enkä missään nimessä ole ollut veemäinen kyseiselle henkilölle. Se oli sen ihmisen mäihä. No meitä on moneen junaan, jotenkin vähän helpottaa kun saa lukea muiden kokemuksista ja kirjoittaa myös muille omista.