SAK-demarit eivät tee päätöstä ennen vaaleja
Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen (sd.) pysyy hyllytettynä huhtikuun lopulle. Liiton valtuusto päättää tuolloin organisaation uudistamisesta.
Ahonen hyllytettiin liiton johdosta marraskuun lopulla. Syynä oli liiton kenttäväen hermostuminen lausunnoista, joissa Ahonen puolusti eläkeyhtiöiden johtajien isoja palkkioita. Liitto sai asiasta niin paljon kielteistä palautetta, että parhaana ratkaisuna pidettiin Ahosen vetäytymistä tehtävästä toistaiseksi.
Hänen tehtäviään on tällä välin hoitanut liittosihteeri Petri Vanhala, jota on myös arveltu liiton uudeksi puheenjohtajaksi, jos Ahonen väistyy tehtävästä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Valitettavasti on myös demareille käymässä, että ovat hyllytyksen kohteena. Puolue ei ole pystynyt puolustamaan sitä kansanosaa, joka puolueen perusti ja kenen asioita pitäisi ajaa.
Tämä ei ole Urpilaisen syy, vaan sen oikeistolaisen, demarien aatteesta vieraantuneiden suuripalkkaisten ay-leipäpappien häikäilemätön omien etujen ajamisen ansiota.
Tavallinen sak:n jäsen ei pysty juurikaan erottamaan demareita kokooomuksesta
koska meni varmistelemaan itselleen olettamansa, tulevan viranhaltijan palkankorotusta.
Nythän hän voisi mennä Uruguaihin paperiliiton hommiin, niin saisimme paperitehtaat takaisin Suomeen.
Uruguaissa ei vietetä juhannusta, mutta voisihan siellä pysäyttää tehtaan aina silloin tällöin työntekijöiden vastustuksesta huolimatta.