The Northern Alliance! Hieno avaus!

Iso-Britannian pääministeri Cameronin avaus Pohjoisesta Alliansista on loistava! Siihen kuuluisi Pohjoismaat, Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti, Balttianmaat, Eesti, Latvia ja Liettua, sekä Iso-Britannia. Itse lisäisin mukaan myös Irlannin (kun saa taloutensa kuntoon), Saksan, Hollannin ja myöhemmin vielä Puolan.
Allianssin virallinen kieli olisi englanti ja myös saksan kieli saisi vahvan aseman ko. liittoutumassa, mutta myös omaa äidinkieltä voisi käyttää jos ei hallitse englantia. Alianssi saisi oman rahan joka voisi olla saksan markkaan sidottu punta, ja myös saksan markka olisi käytössä oleva valuutta. Ennen tätä kaikki allianssi maat jotka ovat eurossa eroaisivat eurosta ja myöhemmin koko EU:sta.
Suomessa viralliset kielet olisivat suomen kieli ja englannin kieli, ( ruotsi virallisena kielenä poistettaisiin, saisi vähemmistökielen aseman), mutta suomen kielellä olisi vahvempi asema kuin englannin kielellä ja sekä suomen kieleen että englannin kieleen panostettaisiin kunnolla jo alaluokilta lähtien. Myös muihin suuriin maailmankieliin panostettaisiin koko liittoutuman alueella.
Tämä alue olisi tarpeeksi suuri taloudellinen alue ja myös vakaa sekä taloudellisesti että poliittisesti, mutta jolla olisi myös poliittista ja taloudellista painoarvoa. Tässä liitoutumassa Suomi kuuluisi oikeaan viiteryhmään, eli anglosaksiseen viiteryhmään ja luterilais-evangeliseen ajattelumaailmaan, sekä Itämeren ympärysvaltioden ryhmään, unohtamatta Venäjä ulottuvuutta.
Olen itse PerusSuomalaisten kannattaja, mutta yllä oleva liittoutuman kannattaja. Tiedän ja uskallan tunnustaa, että pienet valuutat ei pärjää tulevaisuudessa yksin, mutta euroalue on liian erilaisten valtioiden ja kulttuurien takia mahdoton ajatus, ja se on liian laaja alue ja liian poliittinen hanke joka ei perustu järkevään taloudelliseen ajatteluun.
Pohjoinen Alianssi pitäisi olla myös löyhempi liitoutuma kuin nykyinen EU.
0168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


eqweqeweqweqewqewqwe kirjoitti:

Iso-Britannian pääministeri Cameronin avaus Pohjoisesta Alliansista on loistava! Siihen kuuluisi Pohjoismaat, Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti, Balttianmaat, Eesti, Latvia ja Liettua, sekä Iso-Britannia. Itse lisäisin mukaan myös Irlannin (kun saa taloutensa kuntoon), Saksan, Hollannin ja myöhemmin vielä Puolan.
Allianssin virallinen kieli olisi englanti ja myös saksan kieli saisi vahvan aseman ko. liittoutumassa, mutta myös omaa äidinkieltä voisi käyttää jos ei hallitse englantia. Alianssi saisi oman rahan joka voisi olla saksan markkaan sidottu punta, ja myös saksan markka olisi käytössä oleva valuutta. Ennen tätä kaikki allianssi maat jotka ovat eurossa eroaisivat eurosta ja myöhemmin koko EU:sta.
Suomessa viralliset kielet olisivat suomen kieli ja englannin kieli, ( ruotsi virallisena kielenä poistettaisiin, saisi vähemmistökielen aseman), mutta suomen kielellä olisi vahvempi asema kuin englannin kielellä ja sekä suomen kieleen että englannin kieleen panostettaisiin kunnolla jo alaluokilta lähtien. Myös muihin suuriin maailmankieliin panostettaisiin koko liittoutuman alueella.
Tämä alue olisi tarpeeksi suuri taloudellinen alue ja myös vakaa sekä taloudellisesti että poliittisesti, mutta jolla olisi myös poliittista ja taloudellista painoarvoa. Tässä liitoutumassa Suomi kuuluisi oikeaan viiteryhmään, eli anglosaksiseen viiteryhmään ja luterilais-evangeliseen ajattelumaailmaan, sekä Itämeren ympärysvaltioden ryhmään, unohtamatta Venäjä ulottuvuutta.
Olen itse PerusSuomalaisten kannattaja, mutta yllä oleva liittoutuman kannattaja. Tiedän ja uskallan tunnustaa, että pienet valuutat ei pärjää tulevaisuudessa yksin, mutta euroalue on liian erilaisten valtioiden ja kulttuurien takia mahdoton ajatus, ja se on liian laaja alue ja liian poliittinen hanke joka ei perustu järkevään taloudelliseen ajatteluun.
Pohjoinen Alianssi pitäisi olla myös löyhempi liitoutuma kuin nykyinen EU.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu