Vanhanen oikeuteen?

Koska täällä on keskustelua varsin hulvattomasti käyty, Vanhasen vapauttamisesta puolesta ja vastaan. On hyvä kerrata kuinka Suomen oikeuslaitos toimii, kun syytteeseen joutuu ministeri ja kyseessä on virkarikossyyte.

Vastoin täällä olevaa yleistä käsitystä, valtakunnan syyttäjä ei voi itsenäisesti päättää, ajaako hän syytettä vai ei. Valtakunnansyyttäjän rooli on yksiseliteteisti tämä, hän ajaa syytettä valtakunnanoikeudessa, kun eduskunta on päättänyt syytteen nostamisesta tasavallan presidenttiä tai valtioneuvoston jäsentä vastaan.

Vanhasen tapaus etenee siis näin. Perustuslakivaliokunta suorittaa tutkimuksen ja Vanhasen tapauksessa tämä prosessi on vasta alkamassa. Tutkinnan valmistuttua, perustuslakivaliokunta vie asian eduskuntaan, joka voi päättää syytteen nostamisesta tavanomaisella enemmistöpäätöksellä.

Mikäli valtakunnanoikeuteen joudutaan silloin oikeuden kokoonpano on oikeusjärjestelmämme mukainen, huutoäänestystä ei siis keskustelupalstoilla järjestetä. Valtakunnanoikeuteen kuuluvat korkeimman oikeuden presidentti puheenjohtajana sekä korkeimman hallinto-oikeuden presidentti ja kolme virkaiältään vanhinta hovioikeuden presidenttiä sekä viisi eduskunnan valitsemaa jäsentä, joiden toimikausi on neljä vuotta tai kunnes nämä täyttävät 67 vuotta. Syytettä ajaa valtakunnanoikeudessa ajaa valtakunnansyyttäjä.

Valtakunnanoikeudessa noudatetaan tavanomaisesta rikosoikeudenkäynnistä annettua lainsäädäntöä. Myös rangaistusasteikko on tavallinen ja määräytyy rikoslain mukaan. Valtakunnanoikeuden tuomio pannaan täytäntöön normaalia lainsäädäntöä noudattaen. Päätöksestä ei voi valittaa.

Vanhasen rikosoikeudellisen vastuun punninta on nyt kesken ja päätöksentekoportaita on monta, vielä ei siis ole tiedossa kuinka Vanhasen käy. Missään tapauksessa syyttömyyttä/syyllisyyttä ei ole todettu. Kuitenkin Suomen oikeusjärjestelmän kannalta oikeusprosessi oli kuitenkin nostettava, vaikkakin nyt käsiteltävänä oleva syyte hieman heppoisalta tuntuisikin.

Valtakunnansyyttäjän avautumisesta sen verran, ettei Nissinen aivan loppuun asti ajatellut asioita, kertoessaan kantansa jo tässä vaiheessa, hänen päätösvallassaan ei syytekynnys missään vaiheessa ole ollut.
41858
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Valiokunnassa oli päätetty, että asiasta ei kerrota julkisuudessa. Kuitenkin Sasi ja Söderman antoivat heti väärän kuvan Nissisen sanomisista eli valehtelivat. Siitä ei päästä yli eikä ympäri. Tätä taustaa vasten oli luonnollista, että Nissinen näpytti herroja ja kertoi totuuden.

Äänestä
  • Nissisellä ei tulisi olla minkäänlaista kantaa vielä tässä vaiheessa, kun tutkinta on kesken. Länsimaissa yleinen oikeuskäytäntö on se, ettei oikeusprosessiin osallistuvat keskustele keskeneräisistä asioista. Nissinen toimi vailla harkintaa ja hänen virhettään on vaikea ymmärtää. Sasi ja Soderman yrittivät liian innokasta oikeusoppinutta hillitä, mutta liian myöhäistähän se oli. Ylen uutisointi oli myös harhaanjohtavaa. Jonkinlaista journalistista harkintaa toivoisi myös uutistoimituksilta.

    Nissisellä ei siis päätösvaltaa ole, hänen olisi hyvä muistaa asemansa. Söderman ja Sasi ovat päättäjän asemassa muiden perustuslakivaliokunnanjäsenten keralla.

    Äänestä

  • Niinpä niin kirjoitti:

    Nissisellä ei tulisi olla minkäänlaista kantaa vielä tässä vaiheessa, kun tutkinta on kesken. Länsimaissa yleinen oikeuskäytäntö on se, ettei oikeusprosessiin osallistuvat keskustele keskeneräisistä asioista. Nissinen toimi vailla harkintaa ja hänen virhettään on vaikea ymmärtää. Sasi ja Soderman yrittivät liian innokasta oikeusoppinutta hillitä, mutta liian myöhäistähän se oli. Ylen uutisointi oli myös harhaanjohtavaa. Jonkinlaista journalistista harkintaa toivoisi myös uutistoimituksilta.

    Niinpä niin joutui kapimaiseen seliseliseliseliseliseliseliseli seliseliseliseliseli tilaan kun juttu ei etene demaritollikan toiveiden mukaan, vaan Valtakunnansyyttäjä onkin päätynyt suosittamaan syytteen nostamatta jättämistä.

    Sasi ja etenkin Söderman edustavat omaa poliittista linjaansa, jolla ei ole mitään tekemistä oikeusprosessin kanssa. Södermanin vitutua näkyi miehestä kauas kun toverituomio-istuin ei pääsekkään lynkkaamaan Vanhasta.

    Sinun kannattaisi olla selittelemättä yhtään mitään tuosta asiasta, osoitat vain oman typeryytesi.

    Perustuslakivaliokunta teki siis väärin kysyessään suoraan Nissisen kantaa? Nissinen ei ollut kertonut ensiksi suoraa kantaa, mutta Sasit olivat sitä häneltä tivanneet.

    Siitä i ei päästä mihinkään, että Sasi ja Söderman valehtelivat Nissisen sanomisesta koko kansalle.

    Äänestä

  • Erotkaa kirjoitti:

    Valehtelu ei ole hyväksyttävää, mutta syyttäjän kannanotto ennen tutkinnan aloittamistakaan, se on ennen kuulumatonta. Nissisen varsin erikoinen ulostulo tulikin vaimentaa. syyttäjällä ei tulisi olla kantaa tässä vaiheessa, hänen olisi tullut pysyä asemassaan.

    Perustuslakivaliokunta otti valtakunnansyyttäjän osaksi asioiden tutkinnanvalmistelua, kuten Suomen oikeusjärjestelmä vaatiikin, siinä toimittiin oikein. Virhe tapahtui, kun valtakunnansyyttäjä lähti ennakoimaan tutkinnan lopputulosta julkisuuteen.

    Syyttäjä ei voinut tehdä muuta kuin oikaista valehtelijoiden puheet. Jos Sasi ja Söderman olisivat toimineet oikein niin tuskin Nissinenkään olisi suutaan aukaissut.

    Mitä tuo kaksikko valehteli?

    Äänestä

  • mennyt ohi kirjoitti:

    Mitä tuo kaksikko valehteli?

    Mm. kielsivät Nissisen kertoneen kantaansa, vaikka Nissinen on sanonut selvällä suomella, että ei ylitä syytekynnystä.

    Äänestä

  • seliseliseliseli kirjoitti:

    Niinpä niin joutui kapimaiseen seliseliseliseliseliseliseliseli seliseliseliseliseli tilaan kun juttu ei etene demaritollikan toiveiden mukaan, vaan Valtakunnansyyttäjä onkin päätynyt suosittamaan syytteen nostamatta jättämistä.

    Sasi ja etenkin Söderman edustavat omaa poliittista linjaansa, jolla ei ole mitään tekemistä oikeusprosessin kanssa. Södermanin vitutua näkyi miehestä kauas kun toverituomio-istuin ei pääsekkään lynkkaamaan Vanhasta.

    Sinun kannattaisi olla selittelemättä yhtään mitään tuosta asiasta, osoitat vain oman typeryytesi.

    Asioihin olisi hyvä perehtyä edes hieman, ennen kun kantaa ottaa. Suomen oikeusjärjestelmä ei ole niin mutkikas, etteikö se normaalille ihmiselle selviäisi jos mielenkiintoa riittää.

    Valtakunnansyyttäjällä ei ole mitään virallista kantaa, hän nostaa syytteen mikäli eduskunta niin päättää, perustuslakivaliokunnan tekemän esityksen pohjalta. Sörderman ja Sasi ovat asioista päättämässä ja valtakunnansyyttäjä ei siinä asemassa ole. Virkamiesten tulisi olla hiljaa tässä vaiheessa, julkisuuteen ei ainakaan keskeneräisestä oikeusprosessista tulisi mielipiteitään sanoa.

    Äänestä

  • Niinpä niin kirjoitti:

    Valehtelu ei ole hyväksyttävää, mutta syyttäjän kannanotto ennen tutkinnan aloittamistakaan, se on ennen kuulumatonta. Nissisen varsin erikoinen ulostulo tulikin vaimentaa. syyttäjällä ei tulisi olla kantaa tässä vaiheessa, hänen olisi tullut pysyä asemassaan.

    Perustuslakivaliokunta otti valtakunnansyyttäjän osaksi asioiden tutkinnanvalmistelua, kuten Suomen oikeusjärjestelmä vaatiikin, siinä toimittiin oikein. Virhe tapahtui, kun valtakunnansyyttäjä lähti ennakoimaan tutkinnan lopputulosta julkisuuteen.

    Sinäkin teit sitten avauksen, varmaankin sinua kiinnostavasta asiasta. Puuttumatta tuon asian juriidiseen puoleen, jonka mielestäni kyllä Lakimiesmäisesti selvitit, kuten kaikki muutkin asiat joihin otat kantaa.? Minä yksinkertainen Kansakoulupohjalla oleva Suomen kansalainen, ihmettelen sitä, miten helvetissä Suomessa voi toimia valtakuntamme ykkösmiehenä henkilö, jota ollaan viemässä valtakunnanoikeuteen.

    Onha tämä ennenkuulumatonta, miten tuollainen henkilö voi yleensä toimia vuoskaudet Pääministerin virassaan. Tässä nyt nähdään tuo Kepun moraali, tai sitä ei nähdä, koska Kepulaiset ovat opetettu tupailloissaan siihen niinsanottuun Kepumoraaliin. Muistammehan kun Juhantalo aikoinaan tuomittiin Valtakunnanoikeudessa, niin Kepulaiset valitsivat hänet suurella äänienemmistöllä edelleen Eduskuntaan.

    Minusta tähän ei riitä, ystävämme Oivan vakuttelut "onhan hän sentään Kepulainen" Kyllä Kepussa vielä vallitsee se Kosolanvihtorin henki, että me olemme meiltä, ja muut ovat meidän rannista, valitettavasti.?

    Äänestä

  • Niinpä niin kirjoitti:

    Asioihin olisi hyvä perehtyä edes hieman, ennen kun kantaa ottaa. Suomen oikeusjärjestelmä ei ole niin mutkikas, etteikö se normaalille ihmiselle selviäisi jos mielenkiintoa riittää.

    Valtakunnansyyttäjällä ei ole mitään virallista kantaa, hän nostaa syytteen mikäli eduskunta niin päättää, perustuslakivaliokunnan tekemän esityksen pohjalta. Sörderman ja Sasi ovat asioista päättämässä ja valtakunnansyyttäjä ei siinä asemassa ole. Virkamiesten tulisi olla hiljaa tässä vaiheessa, julkisuuteen ei ainakaan keskeneräisestä oikeusprosessista tulisi mielipiteitään sanoa.

    Valtakunnansyyttäjällä on selkeä kanta, olipa virallinen tai ei, ettei syytekynnys ylity. Sen hän kertoi Perustuslakivaliokunnalle. Perustulakivaliokunta halusi salata asian, koska sen suositus eduskunnalle tulee olemaan puhtaan poliittinen, ei juridinen. Valtakunnansyyttäjän kanta olisi tullut esiin jokatapuksessa, joten sen ajoituksella ei ole mitään merkitystä itse asian kanssa. Vanhasen toimet on tutkittu, ja tutkinnan perusteella valtakunnansyyttäjä ei näe aihetta nostaa syytettä. Koska valtakunnanoikeuden koollekutsuminen perustuu eduskunnan päätökseen, hän voi antaa vain suosituksen perustuslakivaliokunnalle.

    Itse asiassa avoimessa yhteiskunnassa tuollaisen tiedon ei tuliskaana olla salaista, mutta ymmärrän kyllä, että sosialistina sinä et hyväksy avoimmuutta.

    Koko Vanhas-jupakka on demarien kannalta kääntymässä heitä vastaan, Jungner joutui jo lautakasa uutisoinnin virheiden vuoksi lähtemään Ylestä, ja nyt tuo RAY tutkinta näyttää johtavan Kepun ja sen ex-johtajan kannalta vapauttavaan lopputulemaan, mikä saa koko jutun näyttämään demarien (lue Heinäluoman) juonelta Vanhasta vastaan, ja vaalien alla se tekee hallaa demuille

    Äänestä

  • Uusi-Ukki, se oikea kirjoitti:

    Sinäkin teit sitten avauksen, varmaankin sinua kiinnostavasta asiasta. Puuttumatta tuon asian juriidiseen puoleen, jonka mielestäni kyllä Lakimiesmäisesti selvitit, kuten kaikki muutkin asiat joihin otat kantaa.? Minä yksinkertainen Kansakoulupohjalla oleva Suomen kansalainen, ihmettelen sitä, miten helvetissä Suomessa voi toimia valtakuntamme ykkösmiehenä henkilö, jota ollaan viemässä valtakunnanoikeuteen.

    Onha tämä ennenkuulumatonta, miten tuollainen henkilö voi yleensä toimia vuoskaudet Pääministerin virassaan. Tässä nyt nähdään tuo Kepun moraali, tai sitä ei nähdä, koska Kepulaiset ovat opetettu tupailloissaan siihen niinsanottuun Kepumoraaliin. Muistammehan kun Juhantalo aikoinaan tuomittiin Valtakunnanoikeudessa, niin Kepulaiset valitsivat hänet suurella äänienemmistöllä edelleen Eduskuntaan.

    Minusta tähän ei riitä, ystävämme Oivan vakuttelut "onhan hän sentään Kepulainen" Kyllä Kepussa vielä vallitsee se Kosolanvihtorin henki, että me olemme meiltä, ja muut ovat meidän rannista, valitettavasti.?

    Ukki, ymmärsitkö nyt ihan oikein? Kysynpä vaan.

    Valtakunnansyyttäjä on tutkinnan perusteella suosittamassa, ettei syytettä nosteta eikä Vanhasta viedä Valtakunnanoikeuteen. Eli siis kansakoulupohjaltakin pitäisi ymmärtää, ettei Vanhanen ole tehnyt sellaista rikettä josta voidaan syyttettä nostaa. Eri juttu on se, että edeskunnassa on edustajia, etenkin SDP:ssä, jotka haluaisivat kyllä Vanhasen oikeuteen. Se tekee koko kupakasta kokonaan poliittisen, siis poliittinen vastustaja halutaan asettaa epäilyttävään valoon kansan silmissä. Se olisi sopinut demarien vaalikuvioon oikein hyvin, kepu on kuitenkin se päävastustaja joka pitäisi vaaleissa päihittää.

    Vanhanen kuitenkin yllätti nuo demarit jättämällä virkansa ja siirtymällä siviilitöihin. Niinpä demarit jäivät kuin puulla päähän lyötynä ihmettelemään, että mitäs nyt. Heille jäi käsiin itse keittämänsä soppa, jolla koettivat saada kepun sekaisin, mutta nyt jupakka onkin kääntymässä heidän omaksi sotkukseen.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki, se oikea kirjoitti:

    Sinäkin teit sitten avauksen, varmaankin sinua kiinnostavasta asiasta. Puuttumatta tuon asian juriidiseen puoleen, jonka mielestäni kyllä Lakimiesmäisesti selvitit, kuten kaikki muutkin asiat joihin otat kantaa.? Minä yksinkertainen Kansakoulupohjalla oleva Suomen kansalainen, ihmettelen sitä, miten helvetissä Suomessa voi toimia valtakuntamme ykkösmiehenä henkilö, jota ollaan viemässä valtakunnanoikeuteen.

    Onha tämä ennenkuulumatonta, miten tuollainen henkilö voi yleensä toimia vuoskaudet Pääministerin virassaan. Tässä nyt nähdään tuo Kepun moraali, tai sitä ei nähdä, koska Kepulaiset ovat opetettu tupailloissaan siihen niinsanottuun Kepumoraaliin. Muistammehan kun Juhantalo aikoinaan tuomittiin Valtakunnanoikeudessa, niin Kepulaiset valitsivat hänet suurella äänienemmistöllä edelleen Eduskuntaan.

    Minusta tähän ei riitä, ystävämme Oivan vakuttelut "onhan hän sentään Kepulainen" Kyllä Kepussa vielä vallitsee se Kosolanvihtorin henki, että me olemme meiltä, ja muut ovat meidän rannista, valitettavasti.?

    Kauan sitä Suomen kansa kesti tätä Matti Vanhasen touhua, mutta loppuhan sillekkin tuli, mutta viimeistä pistettä ei vielä tälle asialle ole pantu. Näyttäähän Italiassa tuo Berlusconikin olevan melkoinen pääministeri ja vielä vanha mies. Italialaiset pistivät hänet hetkeksi hyllylle, mutta valitsivat sitten hänen uudelleen, tai liekkö mafia valinnut. Berlusconikin on hulluna naisten ja rahan perään ja Matti Vanhanen on myös heikko molempiin. Matti Vanhanen on myös kiinnostunut poliitiikasta, mutta vasta sitten, kun Suomen kansa unohtaa hänen rahanaisheikkoudet. Suomessa on kepumafia ja se toimii, vaikka kepulaiset vaihtoivat puolueensa johtoon Mari Kiviniemen ja Erkki Laanisen.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki, se oikea kirjoitti:

    Sinäkin teit sitten avauksen, varmaankin sinua kiinnostavasta asiasta. Puuttumatta tuon asian juriidiseen puoleen, jonka mielestäni kyllä Lakimiesmäisesti selvitit, kuten kaikki muutkin asiat joihin otat kantaa.? Minä yksinkertainen Kansakoulupohjalla oleva Suomen kansalainen, ihmettelen sitä, miten helvetissä Suomessa voi toimia valtakuntamme ykkösmiehenä henkilö, jota ollaan viemässä valtakunnanoikeuteen.

    Onha tämä ennenkuulumatonta, miten tuollainen henkilö voi yleensä toimia vuoskaudet Pääministerin virassaan. Tässä nyt nähdään tuo Kepun moraali, tai sitä ei nähdä, koska Kepulaiset ovat opetettu tupailloissaan siihen niinsanottuun Kepumoraaliin. Muistammehan kun Juhantalo aikoinaan tuomittiin Valtakunnanoikeudessa, niin Kepulaiset valitsivat hänet suurella äänienemmistöllä edelleen Eduskuntaan.

    Minusta tähän ei riitä, ystävämme Oivan vakuttelut "onhan hän sentään Kepulainen" Kyllä Kepussa vielä vallitsee se Kosolanvihtorin henki, että me olemme meiltä, ja muut ovat meidän rannista, valitettavasti.?

    Aivan niin, asia kiinnostaa minua monestakin syystä. Entisen pääministerin mahdollinen syyte valtakunnanoikeuteen, jo sen mahdollisuus antaa kuvan siitä, että Suomessa toimii oikeusvaltioperiaatteet. Minusta tämä prosessi kertoo kansakunnan tilasta ja se on hyvä.

    Vanhasen mahdollista syyllisyyttä, sitä en lähde spekuloimaan, hän kuitenkin toimi maantavan mukaisesti. Jos ajatellaan nyt jälkiviisaasti taannoista hallituksen istuntoa, silloin Vanhasen olisi luonnollisesti tullut jäävätä itsensä kun Nuorisosäätiön avustuksista päätettiin. Jääväys olisi tarkoittanut sitä, että Vanhanen tiesi Nuorisosäätiön toiminnan olevan säädekirjan vastaista. Polemiikkia varmaan olisi tästä(kin) noussut. Vanhasta asia ei sinänsä olisi koskenut, koska hänen ja lainvastainen puuhastelunsa Nuorisosäätiössä oli jo silloin rikosoikeudellisesti vanhentunut. Kiusalliseen valoon toki Keskustapuolueen toiminta olisi noussut.

    Vanhasen päätös olla jääväämättä itsensä oli varsin luonteva ja se tuskin herätti minkäänlaisia omantunnontuskia ja tuskin tuntui silloin lainvastaiseltakaan. Rikos on todella vähäisen tuntuinen ja on hyvin ymmärrettävää ettei se v ylitä syytekynnystä valtakunnanoikeuteen. Kuitenkin laajemmassa kontekstissa tarkastellen, kyllähän sitä on rikollisesti valtionavustuksia omaan taskuun tungettu.

    Vähän se "Kosolan henki" tuoksahtelee, siitä olen samaa mieltä.

    Mitenkäs se kuvio. jossa SDP:n ministeri on päättämässä ay-jäsenmaksujen verovapaudesta ja saa samaan aikaan ammattiliitolta vaalirahaa? Tuoksahtaako siinä O W Kuusisen henki ?

    Äänestä

  • tuoksuu ?? kirjoitti:

    Mitenkäs se kuvio. jossa SDP:n ministeri on päättämässä ay-jäsenmaksujen verovapaudesta ja saa samaan aikaan ammattiliitolta vaalirahaa? Tuoksahtaako siinä O W Kuusisen henki ?

    Ellet ymmärrä sitä, mikä ero on lainsäädäntötyöllä ja lain rikkomisella, niin on aika turha erotella eri aromeiden tuoksuominaisuuksia.

    Äänestä

  • Niinpä niin kirjoitti:

    Ellet ymmärrä sitä, mikä ero on lainsäädäntötyöllä ja lain rikkomisella, niin on aika turha erotella eri aromeiden tuoksuominaisuuksia.

    Niinhän se on. Juuri niin... Huomaatkos itse miten menit halpaan ?

    Sinähän alat olla tosiaan kuin ystäväsi Kapi, näet vain yhden puolen

    Äänestä

Toverituomioistuimen asiantuntija on puhunut!

Äänestä

Todellakin merkillistä suhmurointia valtakunnansyyttäjältä mennä nyt jo etukäteen kailottamaan, että tapauksessa sekä on että ei ole aineksia yhtään mihinkään tai sitten että on, mutta ettei sitten kumminkaan ehkä. Ja vielä kaiken kukkuraksi ja kuorman päälle sitten joku valiokunta yritti pimittää asian. Voi pyhä sylvi. Missä ihmeen panaanivaltiossa me elämme!

Pitäisiköhän joitakuita panna pois tehtävistään?

Äänestä

Maan tavan mukaan korppi ei korpin silmää noki ja Matti Vanhanen ei ole tehnyt minkäänlaista vilunkia Suomen pääministerinä. Ei ole tehnyt vilunkia, vaikka kynäpelillä pisti menemään veronmaksajiemme rahoja "omille huseeraajilleen" ja myös itseään varten muutaman kymmenetuhatta euroa. Omille huseeraajilleen siksi, että Suomen kansa ei saisi hajua tällaisesta maan tavasta. Seuraava tuleva pääministeri Jyrki Kataisella on tuhannen taalan paikka, koska hän on myös näitä kynäpeli-poliitiikkoja. Miten on tuoreessa muistissa, kun Jyrki Katainen kynäpelillä väärensi pöytäkirjanotteen Siilinjärvellä, kun tuo hänen poliittinen taival ei oiken ollut kiitoradalla. Kokoomuksen kannattaa pitää hyvässä rasvassa "huseeraajakoneisto", koska veronmaksajien rahoja on luvassa kokoomuksen poliitiikoille kepulaisten maan tavan mukaan.

Äänestä

Jos valtakunnansyyttäjä toteaa perustuslakivaliokunnalle, että hänen mielestään keskusrikospoliisin tutkinnassa ei ole löytynyt riittävästi perusteita sellaisesta rikollisesta toiminnasta, joka antais perusteen syytteen nostamiselle, niin se on hänen tulkintansa asiasta. Päätöksen siitä ehdotetaanko syyte nostettavaksi vai ei, tekee perustuslakivaliokunta ja tuosta ehdotuksesta eduskunta sitten äänestää.

Nythän on huomattava poliittiselta kannalta, että perustuslakivaliokunta ei ole hallituksen elin vaan eduskunnan nimittämä, joten mikään hallituspolitiikka ei vaikuta asian käsittelyyn niin kuin ei ole vaikuttanut poliisitutkinnankaan aikana.

Se, että perustuslakivaliokunta kuulee vielä useita asiantuntijoita on aivan oikein Vanhasen oikeusturvan kannalta. Oli päätös syytteen nostamisesta aikanaan mikä hyvänsä, niin ainakin se perustuu niin laajaan riippumattomien asiantuntijoiden kuulemiseen, mitä Suomesta löytyy. Ongelmanahan asiassa on kolmen seikan toteaminen:

1) Oliko Vanhanen jäävi osallistuessaan RAY:n avustuspäätökseen? Ilmeisesti oli, koska tuskin krp olisi muuten mitään tutkintaa aloittanut.

2) Liittyikö Vanhasen toimintaan rikos? Tämä asia paljastuu varmasti poliisin tutkinta-aineistosta ja tulee esiin, kunhan perustuslakivaliokunta pääsee niin pitkälle, että julkistaa aineiston.

3) Jos kyseessä oli rikos, onko se niin vakava, että Vanhasta on syytettävä valtakunnanoikeudessa ja vaadittava hänelle rangaistusta rikoksesta? Tähän kohtaan ei ole ilmeisesti poliisitutkinnassa saatu riittävästi selvitystä, koska valtakunnansyyttäjä katsoo, ettei aineisto anna perusteita syytteen nostamiseen.

Joka tapauksessa on hyvä, että tässäkin asiassa mennään loppuun asti, niin spekulaatioille ja juoruilulle jää kapeampi tila vaalikeskustelujen aikana.

Äänestä
  • Kyse olisi asiasta jota ei eduskunta käsittelsi?

    Nissisen syyttämättäjättämispäätös olisi lopullinen.

    Siis Oikerudelliselta kannalta Nissisen päätös on pysyvä.

    nyt on vain kysymys siitä painaako poliittinen tahtotila asian eri suuntaan,

    Jos Nissinen olsi syyttäjänä, olisi PÄÄTÖS :>>>>syytekynnys ei ylity>>>> Huom.>>>>>>>>>>> Vanhsen asiaa ei käsiteltäisi oikeudessa!!!!

    Äänestä

  • Mites nyt????? kirjoitti:

    Kyse olisi asiasta jota ei eduskunta käsittelsi?

    Nissisen syyttämättäjättämispäätös olisi lopullinen.

    Siis Oikerudelliselta kannalta Nissisen päätös on pysyvä.

    nyt on vain kysymys siitä painaako poliittinen tahtotila asian eri suuntaan,

    Jos Nissinen olsi syyttäjänä, olisi PÄÄTÖS :>>>>syytekynnys ei ylity>>>> Huom.>>>>>>>>>>> Vanhsen asiaa ei käsiteltäisi oikeudessa!!!!

    Perustuslain mukaan ministeriä ei voi syyttää muualla kuin valtakunnanoikeudessa ja niin, että syytteen nostaminen käsitellään perustuslakivaliokunnassa, jonka esityksestä eduskunta vasta lopullisesti päättää syytteen nostamisesta.

    Kun kyse on ministeristä ja erityisesti pääministeristä, niin on vain kohtuullista, ettei asian ratkaisua jätetä pelkästään syyttäjäviranomaiselle, vaan poliisitutkinnan tulos käsitellään mahdollisimman tarkkaan ja mahdollisimman montaa muuta asiantuntijaa kuullen.

    Tämä prosessi on nyt menossa ja siinä otetaan tietenkin huomioon myös valtakunnansyyttäjän näkemys, jota ei haluttu julkisuuteen ennen aikojaan, jottei se olisi vaikuttanut vielä kuulemattomien asiantuntijoiden kantaan.

    Ennustan edelleen, että Vanhanen todetaan jääviksi ja virkavirheen tehneeksi, mutta syyte jää nostamatta, koska virkavirhe ei ole niin tahallinen eikä tuottamuksellinen, että syytteelle oliei riittävästi perusteluja.

    Äänestä

..(mielipidepankin)-hengenheimolainenhan se siinä huastaa.Ettei vaan olisi itse hän.
Vanhasen jutun osalta kaikki tutkimukset on suoritettu. Siltä osin ei ole mitään keskeneräistä. Perustuslakivaliokunnassa kuultaviksi tulevat asiantuntijat perehtyvät tähän loppuun saatettuun tutkimukseen ja antavat lausuntonsa asiasta sen jälkeen.
Valtakunnansyyttäjäkin on tutustunut virkansa puolesta aineistoon perusteellisesti ja on ollut kuultavana asiasta ja siitä häneltä erikseen kysyttynä sanonut, että syytekynnys ei hänen mielestään ylity.
Kyllähän siinä poliittisilta pelureilta meni syömähampaat suusta. Joten ei mikään ihme jos Sasi ja Sööderman yrittivätkin ensin salata ja sitten vielä vääristellä valtakunnansyyttäjän lausuntoa.

Äänestä
  • näkemyksellä ei ole suurta merkitystä tässä vaiheessa, koska eduskunta päättää syytteestä. Moni varmaan muistaa, kuinka aikoinaan oikeuskansleri Aalto ei nähnyt Kauko Juhantalon toimissa mitään lainvastaista, mutta niinpä vaan kepuli Kake Juhantalo tuomittiin valtakunnanoikeudessa vankeuteen lahjuksen vaatimisesta. Niinpä niin on ihan oikeilla jäljillä avauksessaan.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    näkemyksellä ei ole suurta merkitystä tässä vaiheessa, koska eduskunta päättää syytteestä. Moni varmaan muistaa, kuinka aikoinaan oikeuskansleri Aalto ei nähnyt Kauko Juhantalon toimissa mitään lainvastaista, mutta niinpä vaan kepuli Kake Juhantalo tuomittiin valtakunnanoikeudessa vankeuteen lahjuksen vaatimisesta. Niinpä niin on ihan oikeilla jäljillä avauksessaan.

    Ei auta punamulkkujen huuto ja mielipidetollojen ähinä...

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    näkemyksellä ei ole suurta merkitystä tässä vaiheessa, koska eduskunta päättää syytteestä. Moni varmaan muistaa, kuinka aikoinaan oikeuskansleri Aalto ei nähnyt Kauko Juhantalon toimissa mitään lainvastaista, mutta niinpä vaan kepuli Kake Juhantalo tuomittiin valtakunnanoikeudessa vankeuteen lahjuksen vaatimisesta. Niinpä niin on ihan oikeilla jäljillä avauksessaan.

    Nyt on tuomarilla punalasit päässä.

    Vanhasen jutussa on kaiken aikaa ollut selkeä poliittinen sivujuonne, vaiko ihan pääjuoni, jossa mm. Yle on osoittanut journalistisen moraalin tasonsa, ja Jungner kantanut siitä paljastuneesta vinoumasta vastuun joutumalla pihalle Ylestä.

    Valtakunnanoikeuden kokoonkutsuminen on aina myös poliittinen teko, ja mikäpä kepun poliittisille vastustajille olisikaan sopinut paremmin kuin se, että puolueen puheenjohtaja on (ainakin mediajulkisuudessa) vaarassa joutua Valtakunnanoikeuteen pääministerinä tekemästään virheestä. Vanhanen veti jo osittain maton kepun vastutajien alta jättämällä päivänpolitiikan ja siirtymällä siviilityöhön. Kuvaavaa on, kuinka Heinäluoma tuota Vanhasen siirtoa kritisoi, hänen mielestään yksityisen edunvalvojan palvelukseen ei voisi siirtyä suoraan poliittiselta pestiltä. SDP ei koskaan ole nänyt ongelmaa jos joku sen edustaja on vaihtanut SAK:n tai muun ay-edunvalvojan leipiin tai toisinpäin, puhumattakaan vaikkapa Lipposen siirtymisestä kaasuyhtiön lobbariksi, tai esim Sundqvistin sukkuloinnista SDP:n ja STS:n välillä aikanaan.

    Nyt Valtakunnansyyttäjän mielipiteen tultua julki, tuleva päätös peilautuu aina sitä vasten. Eli miten poliittinen elin voisi olla syyttäjän syyttämättäjättämissuosituksen kanssa erimieltä - siihen täytyy olla poliittinen syy. Tai sitten sellaista tietoa jota tutkinnassa ei ole tullut esiin.

    SDP:llä siis meni yksi vaaliase, Kepun puheenjohtajan epäilyksenalaisuus, mönkään kun Kiviniemi tulikin puolueen ja hallituksen johtoon. Jopa Halonen otti asiakseen moittia kepua, niin syvälle demarien sieluun tuo siirto koski.

    Sinun kommenttisi täydentää tuota demarien kovaa tuskaa

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    näkemyksellä ei ole suurta merkitystä tässä vaiheessa, koska eduskunta päättää syytteestä. Moni varmaan muistaa, kuinka aikoinaan oikeuskansleri Aalto ei nähnyt Kauko Juhantalon toimissa mitään lainvastaista, mutta niinpä vaan kepuli Kake Juhantalo tuomittiin valtakunnanoikeudessa vankeuteen lahjuksen vaatimisesta. Niinpä niin on ihan oikeilla jäljillä avauksessaan.

    ..JÄLJILLÄNSÄ toverituomari kulkee.Sitä kun itse kysyy ja itse vastaa, niin kaikki on "selvää".
    Ja saastuneen nahkansa voi kuvitella pelastavansa kääntämällä aiheen AITANSEIPÄISIIN

    Äänestä

Tulipa tuluppa jalkaan, päähän kait kohta...saikkua...saikkua...saikkua...saikkua...eläkkeelle...saikkua...eläkkeelle...saikkua...eläkkeelle

Äänestä

...kuten kai aina. Noinhan todella on kuin sanot. Juristi mielipidepankki näkyy tietoperäisen näkemyksesi vahvistavan niin, ettei minun "maallikkona" tarvitse muuta kuin kiittää tärkeän näkökohdan esille tuomisesta.

Äänestä

Virkamiehillä menee kuukausitolkulla aikaa Vanhasen jääviyden tai jäävittömyyden määrittämiseen. Vanhasen itse piti tehdä se muutamassa hetkessä!

Jo pelkästään tämä kertoo asian todellisen laidan: kyseessä on punikkien epätoivoinen yritys näyttää ja käyttää valtaansa. Syynä on punikkien yliedustus virkamieskunnassa ja journalistien keskuudessa. Häpeän syvästi suomalaisen journalismin ja oikeuslaitoksen puolueettomuuden puutetta!

Äänestä
  • instansseissa , niin politiikassa kuin oikeuslaitoksessakin .Vaaliraharikollisuudella ja -korruptiolla valtaan nostettu kepulistiketkujen kerho on tuhonnut sekä Suomen , että sen kansalaisten talouden.

    Kepuluistiketkut sosialisoivat vuodesta toiseen veronmaksajien rahat omiinsa ja aatetovereidensa taskuihin .
    Mikään ei näille lusmuille riitä : jos ei verorahat riitä , tyhjennetään vielä pajatsorahatkin.

    Ja oikeuslaitos on solutettuhärskeillä ja typerillä kepuloisilla Nissisillä , jotka yrittävät armahtaa aatetoverinsa jo oikeudenkäytön alkuvaiheessa !

    Äänestä

  • Kepurosvot kirjoitti:

    instansseissa , niin politiikassa kuin oikeuslaitoksessakin .Vaaliraharikollisuudella ja -korruptiolla valtaan nostettu kepulistiketkujen kerho on tuhonnut sekä Suomen , että sen kansalaisten talouden.

    Kepuluistiketkut sosialisoivat vuodesta toiseen veronmaksajien rahat omiinsa ja aatetovereidensa taskuihin .
    Mikään ei näille lusmuille riitä : jos ei verorahat riitä , tyhjennetään vielä pajatsorahatkin.

    Ja oikeuslaitos on solutettuhärskeillä ja typerillä kepuloisilla Nissisillä , jotka yrittävät armahtaa aatetoverinsa jo oikeudenkäytön alkuvaiheessa !

    Näitä pajatso säätiöitä on kymmenkunta ja veikkaukset jutut päälle.
    Vain kahta tutkitaan. Miksi?
    Tietääkö S. Mönkre vastauksen?

    Äänestä

  • Noin se juuri menee. Hävytön vanhasjahti ei sympatioitani saa. Missä on oikeus ja kohtuus tässä maassa? Vanhanen on tehnyt hyvää työta pääministerinä, mutta nyt yritetään muutaman kymmenen sekunnin mokasta, jota ei itse asiassa vielä varmasti mokaksi määritelty saada kahdeksan vuoden hyvä työ huonoksi tehtyä. Tällaiseen ei muut pysty kuin hyeenatoimittajat. Ehkä ensimmäisenä sellaisena ilmoittautuu Ervasti, jolle totuus on kuin punainen matto, jolle koskaan ei astuta. Totta kai myös YLEn Richtit ja muut puna-aatteen koulimat toimittajat ovat tietysti sitä mieltä, että Vanhanen sai mitä ansaitsi.

    Milloinkahan nuo hyeenat ymmärtävät, että he aiheuttavat myös inhimillistä kärsimystä valheita levitellessään. Mielestäni Vanhasen saama infarkti jalassa ei ole mikään hauska asia. Onni, että se oli jalassa eikä ylempänä kehossa.

    Eikö teitä puna-aatteen pilaamia muka älyköitä koskaan hävetä juttujenne typeryys? Voisitte edes olla oleviinaan järkeviä, hävettää teidän puolesta uhoamisenne!

    Äänestä

  • Joku vaan joka kirjoitti:

    Noin se juuri menee. Hävytön vanhasjahti ei sympatioitani saa. Missä on oikeus ja kohtuus tässä maassa? Vanhanen on tehnyt hyvää työta pääministerinä, mutta nyt yritetään muutaman kymmenen sekunnin mokasta, jota ei itse asiassa vielä varmasti mokaksi määritelty saada kahdeksan vuoden hyvä työ huonoksi tehtyä. Tällaiseen ei muut pysty kuin hyeenatoimittajat. Ehkä ensimmäisenä sellaisena ilmoittautuu Ervasti, jolle totuus on kuin punainen matto, jolle koskaan ei astuta. Totta kai myös YLEn Richtit ja muut puna-aatteen koulimat toimittajat ovat tietysti sitä mieltä, että Vanhanen sai mitä ansaitsi.

    En malta olla vastaamatta sinulle korruptoituneelle Kepulireppanalle. Tuo vastauksesi kuvaa sitä tuskaa ja tunnonvaivaa, jota sinä ihmispolo sydämessäsi kannat. Punikittelulla ja muita syyttelemällä yrität pestä tämän Herra Vanhasen puhtaaksi hänen väärinkäytöksistään,

    Muistan niin elävästi, kun Vanhasesta tuli sattumapääministeri jolloin ryhmänjohtaja Timo Kalli lausui, tämä on parasta mitä Kepu voi Anneli Jäätteenmäen tilalle asettaa. Muistan myöskin miten Vanhanen vastahakoisesti vastaanotti tuon Ministeripestinsä. Hän jo tuolloin tajusi, että hän ei täytä Pääministeriltä vaadittua ryhtia ja rehellisyyttä.

    Joten nuo sinun Punikittelujuttusi ovat vailla minkäänlaista todellisuuspohjaa. Sinä olet tyyppiesimerkki Tupailtojen turmelemasta Kepulireppanasta, asiasta et mitään käsitä, etkä ymmärrä, mutta kun siellä Tupailloissa on sinut opetettu, että nuo Punikit ovat kaiken pahan alku ja juuri. Ainoastaan sen sinä olet noissa Kepun istujaisissa omaksunut politiikkasi tueksi, ja nyt sitä samaa mantraa hoet täälläkin Kepupalstalla, papukaijan tavoin.

    Jos sinulla ei ole muuta kirjoitettavaa niin lopeta hyvä mies, sillä kirjoituksessi myrkyttää sinut perusteellisesti, ja voit joutua jopa "hoitoon" kannanottojesi typeryyksien takia, kyllä näin on näreet.?????????????

    Olepa hiljaa Vanha-Ukko. Etkö jo ymmärrä punnikkuuden olevan mielenterveyden horjuma?

    Äänestä

  • Psykologian ope kirjoitti:

    Onpas vähillä eväillä päästy opettamaan Suomen lapsille psykologiaa? Olisin kauhuissani, jos omalla lapsellani olis tuollainen psykologian opettaja.

    Äänestä

  • Psykologian ope kirjoitti:

    Olepa hiljaa Vanha-Ukko. Etkö jo ymmärrä punnikkuuden olevan mielenterveyden horjuma?

    Miten näiden kepulaisten koulusivistyksen kanssa oikein on? Nukkuukohan ne tunneilla, vai miten tällaisia pääsee läpi koulutusjärjestelmästämme? Onhan se kautta aikojen ollut niin, että eihän nämä kepulaiset oikein pääse näillä tietotaidoillaan loistamaan tankerokepukielestä puhumattakaan.

    Äänestä

  • Joku vaan joka kirjoitti:

    Noin se juuri menee. Hävytön vanhasjahti ei sympatioitani saa. Missä on oikeus ja kohtuus tässä maassa? Vanhanen on tehnyt hyvää työta pääministerinä, mutta nyt yritetään muutaman kymmenen sekunnin mokasta, jota ei itse asiassa vielä varmasti mokaksi määritelty saada kahdeksan vuoden hyvä työ huonoksi tehtyä. Tällaiseen ei muut pysty kuin hyeenatoimittajat. Ehkä ensimmäisenä sellaisena ilmoittautuu Ervasti, jolle totuus on kuin punainen matto, jolle koskaan ei astuta. Totta kai myös YLEn Richtit ja muut puna-aatteen koulimat toimittajat ovat tietysti sitä mieltä, että Vanhanen sai mitä ansaitsi.

    Milloinkahan nuo hyeenat ymmärtävät, että he aiheuttavat myös inhimillistä kärsimystä valheita levitellessään. Mielestäni Vanhasen saama infarkti jalassa ei ole mikään hauska asia. Onni, että se oli jalassa eikä ylempänä kehossa.

    Eikö teitä puna-aatteen pilaamia muka älyköitä koskaan hävetä juttujenne typeryys? Voisitte edes olla oleviinaan järkeviä, hävettää teidän puolesta uhoamisenne!

    Kun poliitikot ja etenkin ministerit päättävät yhteisten rahojen jaosta, niin pitäisi olla tarkkana, kun rahaa on menossa sellaisille tahoille, joissa on itse mukana.

    Suvi Lindén erosi, kun osallistui rahan jakoon omalle golf-seuralleen. Vanhanen ei eronnut, kun jakoi "huomaamattaan" rahaa säätiölle, jota oli itse aikanaan johtanut ja joka oli jakanut erittäin runsaasti rahaa monille keskustapoliitikoille ja myös Vanhaselle itselleen.

    Jääviyskysymyksissä pitää olla tarkkana. Ei niitä saa lakaista maton alle, vaikka se joskus olisikin ollut "maan tapa".

    Äänestä

Pitäisihän tulevaisuutta silmällä pitäen saada jonkunlainen tolkku, miten näitä veronmaksajien rahoja jaetaan. Jos nyt Vanhanen päästetään, kuin koira veräjästä, niin maan tapa saa jatkua maassamme ja valtaan päässeet voivat pistää puolihuolimattomasti pistää rahoja menemään oma etu siellä taustalla. Sitten vaan selitellään meille veronmaksajille, että kas kun en HOKSANNUT tuota. Näin Matti Vanhanen on sanonut, kun hän pisti RAY:n rahoja menemään Nuorisäsäätiön kautta hänen itsensä presidentinvaalikampanjaa varten.

Äänestä
  • Kas, kun RAY itse on sanout, että se rahoja ei ole mennyt Vanhasen tukeen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Niinpä niin kirjoitti:

Koska täällä on keskustelua varsin hulvattomasti käyty, Vanhasen vapauttamisesta puolesta ja vastaan. On hyvä kerrata kuinka Suomen oikeuslaitos toimii, kun syytteeseen joutuu ministeri ja kyseessä on virkarikossyyte.

Vastoin täällä olevaa yleistä käsitystä, valtakunnan syyttäjä ei voi itsenäisesti päättää, ajaako hän syytettä vai ei. Valtakunnansyyttäjän rooli on yksiseliteteisti tämä, hän ajaa syytettä valtakunnanoikeudessa, kun eduskunta on päättänyt syytteen nostamisesta tasavallan presidenttiä tai valtioneuvoston jäsentä vastaan.

Vanhasen tapaus etenee siis näin. Perustuslakivaliokunta suorittaa tutkimuksen ja Vanhasen tapauksessa tämä prosessi on vasta alkamassa. Tutkinnan valmistuttua, perustuslakivaliokunta vie asian eduskuntaan, joka voi päättää syytteen nostamisesta tavanomaisella enemmistöpäätöksellä.

Mikäli valtakunnanoikeuteen joudutaan silloin oikeuden kokoonpano on oikeusjärjestelmämme mukainen, huutoäänestystä ei siis keskustelupalstoilla järjestetä. Valtakunnanoikeuteen kuuluvat korkeimman oikeuden presidentti puheenjohtajana sekä korkeimman hallinto-oikeuden presidentti ja kolme virkaiältään vanhinta hovioikeuden presidenttiä sekä viisi eduskunnan valitsemaa jäsentä, joiden toimikausi on neljä vuotta tai kunnes nämä täyttävät 67 vuotta. Syytettä ajaa valtakunnanoikeudessa ajaa valtakunnansyyttäjä.

Valtakunnanoikeudessa noudatetaan tavanomaisesta rikosoikeudenkäynnistä annettua lainsäädäntöä. Myös rangaistusasteikko on tavallinen ja määräytyy rikoslain mukaan. Valtakunnanoikeuden tuomio pannaan täytäntöön normaalia lainsäädäntöä noudattaen. Päätöksestä ei voi valittaa.

Vanhasen rikosoikeudellisen vastuun punninta on nyt kesken ja päätöksentekoportaita on monta, vielä ei siis ole tiedossa kuinka Vanhasen käy. Missään tapauksessa syyttömyyttä/syyllisyyttä ei ole todettu. Kuitenkin Suomen oikeusjärjestelmän kannalta oikeusprosessi oli kuitenkin nostettava, vaikkakin nyt käsiteltävänä oleva syyte hieman heppoisalta tuntuisikin.

Valtakunnansyyttäjän avautumisesta sen verran, ettei Nissinen aivan loppuun asti ajatellut asioita, kertoessaan kantansa jo tässä vaiheessa, hänen päätösvallassaan ei syytekynnys missään vaiheessa ole ollut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu