Aina kannattaa ohittaa

Sillä aikaa saattaa säästyä tunnin/puolen tunnin ajossa jopa 30 sekuntia. Tämän säästyneen ajan voi sitten käyttää perille päästyään vaikka lämmitysjohdon kiinnittämiseen autoon.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011012013041302_uu.shtml
16707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

ja puolessa minuutissa voi korkata Olvin A-olutpullon ja huitaista se huiviin.

Äänestä

ohittajat eivät ole kokeneet koskaan oikeasti, todella vakavasti "läheltä piti tilannetta"
eikä ole kavereita pyörätuolissa, tai vanhainkodissa vuodeosastolla.

minulle tuli ensimmäinen paha tilanne 400 000 km ajon jälkeen,
selvisin siitä aivan sen takia kun oli satasen alueella 80.
yksi edelläajava ja kaksi perässä tulijaa eivät selvinneet kolarilta,

koska oli nopeutta 100 ? ja taidot eivät riittäneet heti täysjarrutukseen ja senjälkeen väistöön.
heidän ajonsa päättyi, joko puuhun tai ojansyvänteeseen.

NIIN, sivutieltä tuli auto ja pysähtyi keskelle risteystä, meidän suunnasta hieman notkelmaan,
vain katto näkyi ja lisäksi oli kaarretta.

Äänestä
  • Juuri tällaisten tilanteiden varalta kannattaa pitää sekunnin, korkeintaan kahden välejä ja ajaa 10 km/h yli saalitun kelissä kuin kelissä.

    Äänestä

Kannattaa myös ajella 10km/h alle rajoituksen ja täten painostaa takaatulevat ohitukseen. Muistakaa, että ei ole ohitettavankaan osa vaaraton.

Äänestä

Tosiaan jos ajaa pitkää matkaa, joka omalla kohdalla on noin 150km eteenpäin, niin vähäinenkin nopeuden pudottaminen useamman kerran laskee tuolla matkalla keskinopeutta huomattavasti. Esim. jos on mahdollista 150km matka ajaa 100km/h (matka-aika 1h 30min) Jos ei tee ohituksia keskinopeus laskee helposti tuonne 90km/h Koska ohittamatta jättäminen jo sinällään hidastaa vauhtia ja lisäksi sivuteiltä tulee aina lisää autoja jotka hidastavat nopeuttasi lisää. Joten matka-ajaksi tulee minimissään 1h 40min Itse olen anakin tyytyväisempi, rennompi, virkeämpi ja rauhallisempi, kun ajan omaa ajoa, enkä jää kuluttamaan ylimääräistä energiaa tarkkailemalla mitä hitaammat nutaavat ja sähläävät.
Tuolla maanteillä on nykyisin yhä enempi noita "alinopeus" säästöliekillä ajavia kuskeja, kun polttoaine on NIIIIN kallista! Turha siinä on mitään valittaa.

Äänestä

En vain ymmärrä ollenkaan, miksi aina puhutaan ajan säästämisestä ohitusten yhteydessä. Ei minulla juuri koskaan ole kovin kiire matka-ajossa, mutta ohitan silti aina jokaisen saavuttamani ajoneuvon. En koskaan ryhdy muodostamaan jonoa vain sen takia, että "eihän meillä tässä mihinkään kiire ole".
Kuvitteleeko joku todellakin, että on turvallisempaa ajaa koko ajan jonossa, jolloin on riippuvainen myös muiden liikkeistä ja reagoinneista. Vähänkin pitemmässä jonossa ei haitariliikkeeltä voi välttyä, mutta tätäkään eivät monet ollenkaan ymmärrä.
Kun voi itse valita turvallisen ohituspaikan, niin ohitus ei ole mikään ongelma, joillekin se vain on ihmeellinen peikko, mitä pitää viimeisen asti varoa.

On paljon leppoisampaa, miellyttävämpää ja turvallisempaa ajaa vapaata tietä kuin tuijottaa edessä ajavan perävaloja ja olla koko ajan valmiina yllättäviin nopeuden muutoksiin.
Jos kerran edellä ajavan saavutat, niin miksi et ohittaisi?

Äänestä
  • Viikonloppuna peräkärry perässä ajellen siinä 80-90km/h motarilla joku Citroen-kuski liimaantui väkisin useaan kertaan perään roikkumaan. Vasta kun hidastin 70:een niin meni ohi. Jos otin ylinopeudella kaulaa, niin mokoma otti aina kiinni kun olin hidastanut takasin normaaliin matkanopeuteen sinne 85:n tietämille. Joidenkin vaan on ihan pakko ajaa toisen perässä.

    Äänestä

Joskus käy niin ettei ole hyötyä, mutta muutaman tuhatta autoa ohittaneena arvioin, että yleensä kannattaa, jos se edellä menijä ajaa 5 km/h hiljempaa. Siihen tuppaa kerkeemään eteen vähän ajan päästä vielä hitaampia ja ohitus muuttuu aina vaan hankalammaksi mitä enemmän nysväreitä on junassa edellä ja aikaa palaa. Ja sitten on ne seilorit, jotka ajaa suoralla ohituspaikalla, mutta muutoin jännittää enemmän tai vähemmän.

Äänestä
  • Mikä on yleensä ohituksen tarkoitus ?
    Totuus taitaa olla, että ohitukseen ei ole muuta syytä kuin itsensä viihdyttäminen ja mukakiire. Joillakin nykyaikaisilla autoilla on tuskallista ajaa matka-ajoa esimerkiksi 80kmt, eikä vaarantunnetta synny. Tehoa on ja sitä pitää päästä myös käyttämään.
    Kokemattomalla kuljettajalla usein on tarve pitää auto koko ajan kiihtyvässä tilassa, ja sellaista ei jonossa synny.
    On myös ryhmiä joilla eteneminen on elämäntapa ja tottumus, tälle ryhmälle tavis-kuljettajien virrassa mateleminen on myrkkyä ja ohitukset sympolisoivat menestystä sekä voimaa jonka edustajia he ovat.

    Äänestä

  • ´-` kirjoitti:

    Mikä on yleensä ohituksen tarkoitus ?

    Viiltävää analyysia! Miksi autolla liikuttaessa maantiellä ohitukseen tarvittaisiin jokin syy ylipäätänsä? Jos tarkkailee vaikkapa jalankulkijoita katukäytävillä, niin sielläkin toiset liikkuvat nopeammin kuin toiset ja ohittavat jatkuvasti toisiaan.

    Mikä peikko ohitus on joillekin autoilijoille? Ohitus on luonnollinen asia, ihmiset ja ajoneuvot ovat erilaisia. Kuka olisi se, joka määrää Suomen maanteillä kulloinkin norminopeuden, jota ei saa ylittää, eikä alittaa?

    Äänestä

  • ´-` kirjoitti:

    Mikä on yleensä ohituksen tarkoitus ?
    Totuus taitaa olla, että ohitukseen ei ole muuta syytä kuin itsensä viihdyttäminen ja mukakiire. Joillakin nykyaikaisilla autoilla on tuskallista ajaa matka-ajoa esimerkiksi 80kmt, eikä vaarantunnetta synny. Tehoa on ja sitä pitää päästä myös käyttämään.
    Kokemattomalla kuljettajalla usein on tarve pitää auto koko ajan kiihtyvässä tilassa, ja sellaista ei jonossa synny.
    On myös ryhmiä joilla eteneminen on elämäntapa ja tottumus, tälle ryhmälle tavis-kuljettajien virrassa mateleminen on myrkkyä ja ohitukset sympolisoivat menestystä sekä voimaa jonka edustajia he ovat.

    "Mikä on yleensä ohituksen tarkoitus ?"
    Päästä hitaamman ohi.

    "tälle ryhmälle tavis-kuljettajien virrassa mateleminen on myrkkyä ja ohitukset sympolisoivat menestystä sekä voimaa jonka edustajia he ovat. "
    Usein jono edustaa huonoja kuskeja, jotka ajavat vaarallisen lähellä toisiaan eivätkä piittaa muutenkaan liikennesäännöistä.

    Äänestä

  • Seppo Susi kirjoitti:

    Maantiellä on talvella 80 rajoitus ,kesällä 100 ja pitäisi ajaa kelin mukaisesti.Ainakaan nyt ei voi sanoa että talvi yllätti autoilijan.

    Äänestä

  • kaania08 kirjoitti:

    Maantiellä on talvella 80 rajoitus ,kesällä 100 ja pitäisi ajaa kelin mukaisesti.Ainakaan nyt ei voi sanoa että talvi yllätti autoilijan.

    ei siinä mikään säätö auta kun ihmisillä on niin erilaiset käsitykset siitä, mitä on kelin mukaan ajaminen milloinkin. Autoissa ja kuljettajissa on eroa kuin yöllä ja päivällä. Siksipä aivan sääntöjen ja kelin mukaankin ajaessaan voi ohitella tuon tuostakin. Mitä ohittamisessa on vikaa? Onko muka jonoajo turvallisempaa?

    Äänestä

Aina ohittamalla säästää noin kymmenen minuuttia 100km kohden eli puoli tuntia kolmen sadan kilometrin matkalla. Tämän ajan voi siis käyttää vaikkapa saunoen kotona. Ylinopeutta ei tarvitse ajaa lainkaan tuon saavuttamiseen.

Äänestä
  • Huoltiksella tuhlaat sitten kuitenkin 30 minuuttia elämästäsi.

    Äänestä

  • sdfghjkjhgfvcvbn kirjoitti:

    Huoltiksella tuhlaat sitten kuitenkin 30 minuuttia elämästäsi.

    Jos ei ohittele, niin eikö tarvitse käydä huoltiksella ollenkaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rejiejgijg kirjoitti:

Sillä aikaa saattaa säästyä tunnin/puolen tunnin ajossa jopa 30 sekuntia. Tämän säästyneen ajan voi sitten käyttää perille päästyään vaikka lämmitysjohdon kiinnittämiseen autoon.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011012013041302_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu