ad hominem

hermostuin saatana!

1. Rakenna kaupungin parhaalle tontille kallein mahdollinen rakennus.
2. Odota tarpeeksi kauan.
3. Odota vielä vähän. Ota vaikka pullaa sillävälin.
4. Jää kiinni pyramidihuijauksesta ja ajaudu hitaasti talousvaikeuksiin kansan herätessä todellisuuteen.
5. Vaadi valtiolta rahaa kohdan 1. kohdan rakennusten ylläpitoon vetoamalla "kulttuurihistoriaan" ja käytä niitä silti oman liiketoiminnan harjoittamiseen.
6. ???
7. Profit.

"Ok. no nuo luvut selvensivät asiaa minullekin. Mutta saattoi olla myös niin, ettei yhteisöveron tuotto riitä sitten kattamaan kaikkea sitä mihin se on alkuaan ajateltu, eli myös esim. kulttuurihistoriallisten rakennusten ylläpitoon. Välitän kysymyksen edelleen asiantuntijalle.

sanna-pappi "

Jos valtio maksaa kulttuurihistoriasta, niin silloin kulttuurihistorian pitäisi kuulua valtiolle eikä millekään uskonnolliselle yhdistykselle. Kyllä on taas otsaa vaatia veronmaksajien rahaa! Miksi yliopistoja ollaan erottamassa valtiosta ja kirkosta ei päästä eroon millää? Tiedettä pitäisi tukea, koska siitä on hyötyä ja kirkosta pitäisi päästä eroon, koska siitä on haittaa. Mieti sanna-pappi sitä kun seuraavan kerran puret pullaa ateistien, muslimien, hindujen tai vaikka juutalaisten kustantamassa rakennuksessa.

8

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mutta jos pullassa on rusinoita?

    • j.j.j..j.j.j.j..j.

      Kaupungin parhaalle tontille? Kirkko? Niin ei ole koskaan tehty.
      Moni voi luulla että esim. Uspenskin katetraali on tuollaisella parhaalla paikalla mutta rakentamisen aikana se oli yhdessä pahimmasta paikassa. Katajanokka oli täynnään lautahökkeleitä ja väkivaltaa. Ns. pahamaineinen kaupunginosa.
      Moni kirkko on vanha ja kaupunkikuvat ovat olleet ihan erillaisia silloin kuin nykyjään. Kirkot ovat kultturihistoriallisesti sekä rakennustaiteellisesti arvokkaita. Voisi sanoa että pikemminkin kaupungit ovat kasvaneet kirkkojen lähimaastoon.

      Ottakaa ihmiset asioista selvää ennenkuin lauotte älyttömyyksiä.

      • Helsinki on suomi?ja siksi voikin käyttää sitä ainoana esimerkkinä asiassa. Maaseudulla, missä kirkkoja on rakennettu aikoinaan, niin onkohan ne tehty hevonvitunperseehin ja kaupungit sitten rakentaunut niiden ympärille, vaiko toisinpäin? Menes katsomaan esim. Etelä-Pohjanmaan kirkkoja ja niiden sijantia...sekä kokoa. Varmasti on ylimitoitettuja kuutioiltaan nämä rakennukset, eikä varmasti ole ollut pelkkänä tarkoituksena tehdä suojaa ihmisille, että voivat sateelta ja pakkaselta suojassa palvella Jumalaansa, vaan siinä on näyttämisen halua.


      • j.j.j.j.j.j.
        mave kirjoitti:

        Helsinki on suomi?ja siksi voikin käyttää sitä ainoana esimerkkinä asiassa. Maaseudulla, missä kirkkoja on rakennettu aikoinaan, niin onkohan ne tehty hevonvitunperseehin ja kaupungit sitten rakentaunut niiden ympärille, vaiko toisinpäin? Menes katsomaan esim. Etelä-Pohjanmaan kirkkoja ja niiden sijantia...sekä kokoa. Varmasti on ylimitoitettuja kuutioiltaan nämä rakennukset, eikä varmasti ole ollut pelkkänä tarkoituksena tehdä suojaa ihmisille, että voivat sateelta ja pakkaselta suojassa palvella Jumalaansa, vaan siinä on näyttämisen halua.

        Anteeksi nyt kovasti kun laiton tuon yhden esimerkin. Ei kai sitten niin olisi saanut tehdä. ???

        Helsinki on tiukasti rakennettu verrattuna vaikkapa Etelä-Pohjanmaan kaupunkeihin. Olen täysin varma että siellä eri kirkkojen rakentamisen aikaan kukaan ei vastustanut tulevaa rakennusta. Kirkko teki jonkinlaisen keskuksen ympärilleen. Puhuttiin kirkonkylistä. Syntyi kaupunkikulttuuria. Kirkkoja ei suunnitelleet papit vaan arkkitehdit. En olisi yhtään tyytyväinen jos kirkot olisi tehty nykytyylillä vaatimattoman näköisiksi ja mataliksi.
        Tänä päivänä noita kirkkoja on paljon jäljellä ja asiaan perehtymätön voi kuvitella että ne rakennettu tähän nykyaikaisten rakennusten viereen.


      • mutta se lahko oli paremmin valtaapitävän suojeluksessa kuin tuo toinen.

        Niinhän te hihut koitatte nytkin saada kilpailevan lahkon rakennukset pois silmistä, mikäli mahdollista.


    • Hyvä Peura!

      "Kirkon oma kanta on, että valtiovallan tulee puuttua hautaustoimen kohdalla ilmenevään, kansalaisia eriarvoistavaan käytäntöön."

      Hautausmaiden ja kirkolle maksettujen avustusten siirtäminen kunnille on varmasti paras ratkaisu. Samalla pitäisi poistaa uskonto kouluista ja muutenkin puuttua kansalaisia eriarvoistavaan käytäntöön.

    • ateistix

      "Jos valtio maksaa kulttuurihistoriasta, niin silloin kulttuurihistorian pitäisi kuulua valtiolle eikä millekään uskonnolliselle yhdistykselle."

      Niin totta niin totta.

      • j.j.j.j.j.j.

        Valtio maksaa kulttuurihistoriasta myös yksityisille vanhojen talojen ylläpitoon eikä tuen saajan talon omistussuhteet muutu. Jos omistat tarpeeksi vanhan rakennuksen niin voit hakea sen entisöimiseen tukea joka tulee valtion kassasta. Rakennus kuitenkin pysyy sinulla sata prosenttisesti.

        Ottakaa asioista selvää ennekuin nakkelette kaikkea mitä sylki suuhun tuo.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      606
      2426
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      413
      1925
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      23
      1760
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1458
    5. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1406
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      65
      1301
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      122
      1184
    8. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      22
      960
    9. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      16
      938
    10. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      66
      853
    Aihe