Mistä ihmeestä kumpuaa päättely, etteivät vanhemmat ja lapset voi vaatia ruotsia vapaaehtoiseksi, jolleivät saman tien vaadi matematiikkaa vapaaehtoiseksi - ja muita aineita myös?
Siis mitä tahansa yleiseen opetussuunnitelmaan on kerran laitettu, sitä ei sieltä saa pois? Mikäli meille olisi sattunut pakkovenäjä tai pakkosaame, niin siellä olisivat kouluaineina maailman tappiin, jos kerran on matematiikkakin? Eihän tässä ole järkeä!
Vieraat kielet ovat oma aineryhmänsä, jonka alla luetaan eri kieliä kaikissa maailman kouluissa. Pakkokieliä on vähän ja niille on yleensä yhteisesti hyväksytyt syyt: lingua franca -tyyppiset kielet saattavat olla pakollisia (englanti, arabia) tai maan pääkieli kielivähemmistöille. Missään ei pakollista kieltä pidetä yllä vastoin koko kansan enemmistön toivetta samaan tapaan kuin Suomessa.
Kieliä voi verrata myös musiikki-instrumentteihin. Vaikka kaikki musiikinopiskelu tukee samaa musikaalisuuden piirrettä, emme pakota hanuristiksi aikovaa soittamaan ensin viulua tai päinvastoin. Itselle tärkeiden instrumenttien hallitseminen on siksi vaativaa työtä, että niihin on saatava keskittyä. Samoin useimpien on saatava keskittyä niihin kieliin, jotka tuntuvat itselle mielekkäiltä.
Toinen usein kuultu väite on se, että ruotsia luetaan meillä niin tavattoman "vähän". Jos kieltä luetaan peruskoulusta yliopistoon, se ei ole vähän. Jos kieltä opiskellaan peruskoulussakin enemmän kuin yläasteen valinnaista kieltä, ei sekään ole vähän. Ruotsia opiskellaan meillä paljon.
Jos lapsella on mahdollisuus panostaa toiseen kieleen / tiettyyn instrumenttiin joitakin tunteja viikossa, se on paljon. Se on poissa kaikesta muusta. Se vaatii jatkuvaa sinnikästä opiskelua ja käyttöä/soittoa. Ei sellaista voi tehdä vain, jotta jokin muille tärkeäksi nimetty kansallinen/musiikillinen identiteetti saisi vahvistusta tai pienen vähemmistön palvelu saada aina kuulla äidinkieltään/hanurinsoittoa turvattaisiin.
Pakollisen ruotsin argumenteiksi tällaiset vähättelyt eivät kelpaa. Ne vain pakottavat meidät ruotsiin/harmonikkaan periaatteessa positiivisesti suhtautuvat kirjoittamaan terävästi ja arvostellen näistä sinänsä hienoista asioista.
Ajattelevien ja koulutettujen vanhempien ja heidän lastensa tarpeiden nollaaminen tällaisilla argumenteilla on loukkaus.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Matematikka, historia, biologia, kemia jne. ovat kaikki universaalisia kouluaineita, joita luetaan KAIKISSA maailman maissa. Ruotsin kieltä luetaan pakollisesti VAIN Suomessa.
Joten pakkomatematiikka-argumenttti on täysin epäkelpo ja suorastaan naurettava. Kuitenkin svekot sitä käyttävät, mikä osoittaa suurta kansalaisten ymmärryksen halveksumista.
Tai sitten kyseessä on vain se, etteivät pakollisen ruotsin kannattajat ole selvittäneet ääneen, mikä aine ruotsi heidän mielestään on. Se ei nimittäin näytä olevan lainkaan kieli, vaan se on jotain aivan muuta, jokin sellainen oppiaine, joka pitää heidän mielestään Suomen Suomena. Itse asiassa suomen poistaminen kouluista olisi oikeastaan monelle pienempi ongelma heidän kokemansa suomalaisuuden kannalta.
On vain sitkeästi saatava heidät kohtaamaan omien perustelujensa taustat, koska fiksutkin pakollisen ruotsin kannattajat puhuvat pakkomatematiikasta. Kyse on heistä itsestäänselvyydestä. Ruotsi on ruotsi, kulttuurin perusta Suomessa, ei kieli ensinkään.
Heidän ei tarvitse luopua omasta suomalaisuuden määritelmästään omalla kohdallaan, mutta meidän muiden kohdalla kyllä. Heidän on suostuttava näkemään myös vapaaehtoisen ruotsin kannattajat fiksuina ihmisinä.
Ongelma on tosiaan se, että kieliopintojen kiintiössä opetetaan kulttuuris-historiallis-yhteiskunnalisesti motivoitua poliittista ainetta, kaksikielisyysoppia.
Koska "kaksikielisyysoppi" olisi todellisuuden vastaisena liian räikeä opetettavaksi Suomen kaltaisessa,
demokratiaksi itseään mainostavassa de facto yksikielisessä maassa, poliitikot ovat keksineet pakkoruotsin..
Ja tästä poliitikkojen härskistä kusetuksesta koko vastarinta kumpuaa..
näitä argumentteja ladellaan toistuvasti, että onhan meillä PAKKOMATEMATIIKKAAKIN. Kuinka monta kertaa toimittaja on saanut kuulla nämä samat päättömät argumentit yleismaailmallisista aineista ja syönyt ne silmänkään värähtämättä. Toimittajan tehtävä on argumentoida asioita vastaan eikä niellä kaikkea potaskaa jota joku asiansa puolesta kiihko ihminen syöttää.
"Matematikka, historia, biologia, kemia jne. ovat kaikki universaalisia kouluaineita, joita luetaan KAIKISSA maailman maissa."
Samoin meillä on pakkoruotsi joka ei ole kielenopiskelua vaan tietyn ideologian tuomista suomalaiseen koulujärjestelmään.
Pakkoruotsilla yritetään muokata lapset arvostamaan naapurimaata ja sen kieltä enemmän kuin omaa kotimaataan ja sen kieltä.
Suomessa toimii monta tällaista lobbausjärjestöä joiden tehtävänä on juuri edellä mainitut tavoitteet.
Suomenkielinen suomalainen ei SAA olla täysiarvoinen suomalainen ilman, että osaisi tiettyä kieltä joka tässä tapauksessa on ruotsi.
Pakkomatematiikka on kyllä typerin sana minkä olen koskaan kuullut. Kuka sen keksi? Joku ahvenanmaalainen vai?
Tähän olisi kyllä Ankdamin pitänyt vastata.
pakolla on saatu mitäänhyvää aikaan?.
Miksi voi olla niin vaikeaa myöntää maailman muuttuvan ja Suomen tarvitsevan niin ruotisa kuin venäjääkin, riippuen paikkakunnasta Vapaus valita kieli mitä opiskella.
Miksi venäjänkielen opiskelua ehdotetaan englannin kustannuksella, kun tärkein Itä Suomessa on englanti-venäjä-ruotsi....Elikäs juttu menis että jos haluaa opiskella venäjää joutuu luopumaan englannista muttei ruotsista, mikä siinä ruotsissa on niin ihmeellistä että kaikkien on pakko sitä lukea.
ps Tukholmassa pärjää suomellakin ja muualla englannilla.
Jospa se ei uskaltanut.
Heil Freudenthal!
Englanti on kieliaineista poikkeus sikäli, että se voidaan laskea universaalisiin kouluaineisiin. Maailman yleiskielenä englanti kuuluu yleissivistykseeen. Kaikkien muiden kielien kohdalla on kysymys suhteellisuudesta. Eli missä päin maailmaa valtio sijaitsee.
Pakkoruotsi poistuu Suomesta jo lähitulevaisuudessa. Yhä harvempi opiskelija uskoo tarvitsevansa ruotsinkieltä työelämässään. Katso Iltalehdestä.