Minulla on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö ja pohdin, että löytyykö palstalta muita persoonallisuushäiriöisiä? Olisi mielenkiintoista kuulla, miten muilla sujuu arki persoonallisuushäiriön varjossa.
Tämä tulee ehkä vähän väärälle palstalle, mutta kun ei täällä näemmä löydy muita otsikoita persoonallisuushäiriöisille, kuin tuo narsismi-osio, mikä on taas asia erikseen.
Tämä tulee ehkä vähän väärälle palstalle, mutta kun ei täällä näemmä löydy muita otsikoita persoonallisuushäiriöisille, kuin tuo narsismi-osio, mikä on taas asia erikseen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
mä oon kirjottanu aika monta kertaa tänne k.o häiriöstä. Olen siis itsekin epävakaa persoona. Laitappa hakuun tuo, niin ainakin itse löysin sieltä valtavasti tietoa.
Täällä vaativa persoona.
Diagnoosini on "muu persoonallisuushäiriö". Mitään lääkkeitä ei ole koskaan ehdotettu mutta minua ei aina oteta vakavasti jos menen valittamaan esimerkiksi selkäkivuista.
Minulla on sekamuotoinen pers. häiriö, jossa yhtenä piirteenä (kahden muun lisäksi) on tuo epävakaa ja suurimpana vaikuttavana seikkana on häpeän, syyllisyyden yms. tunteiden kohtuuttoman voimakas kokeminen. Olen sen verran sinut häiriöni kanssa, että sanoa itse kokevani asiasta X nyt ihan järjettömän suurta syyllisyyttä (tavallisesti ihan turhan takia) juuri persoonallisuushäiriöni vuoksi, saatan olla aivan varma, että jostain asiasta minulle ollaan vihaisia tai se on minun syytäni, vaikka en ole asiaan millään tavalla syyllinen.
Itselläni on kokeiltu kaikista masennuslääkeryhmistä lääkkeitä ja psykoosilääkkeitä. Kaikki vaan pahensivat ongelmia. Tällä hetkellä en käytä mitää lääkkeitä. Paitsi uni- ja rauhoittavia tarvittaessa.
Psykoterapiaa olen saanut yhteensä varmaan 3 vuotta, mutta en kokenut juurikaan apua. Tosin en ollut kovin sitoutunut hoitoon. Sairaalajaksoja takana on pari.
Nyt yritän oikeasti löytää apua itselleni. Olen suht tasapainoinen ollut jo melkein vuoden, mutta pienetkin kriisit kaatavat koko maailman ja käytökseni poikkeaa huomattavasti normaalista.
Mistä saitte diagnoosin? Hakeuduitteko hoitoon muun mielenterveysongelman pohjalta? Diagnoosia ei kovin heppoisin perusteluin tehdä, niin kiinnostaisi tietää. Itse olin 7 vuotta mielenterveyspuolen asiakkaana ennen kuin sain diagnoosin.
juuri tuosta syystä, että ei ole omaa palstaa muille persoonallisuushäiriöille kuin narsismille, olen jättänyt asiasta kirjoittamatta. muutama keskustelu löytyy kaksisuuntaisen mielialahäiriön palstalta, ja vaikka kyseessä on mielialahäiriö, on se rajatilahäiriötä lähempänä kuin narsismi. ainakin omalla kohdalla, kaikki tietty yksilöitä.
lääkärini sanoi ja jostain luin, että epävakaa persoonallisuushäiriö on yleisempää nuorilla ja menee ohi/lievenee iän myötä. mietin vaan, kuuluuko murrosikä lääkärin diagnosoitamiin "häiriöihin". kun itse sain diagnoosin, olin päälle parikymppinen, mutta olen aina kokenut itseni ikäisiäni nuoremmaksi, samalla jälkeenjääneeksi kuin myös vapaammaksi ottaa vastaan se mitä elämä tuo - ei siis upoteta toista jalkaa hautaan.
en tiedä, vaikuttaako persoonallisuushäiriö toimintaani kaikkein pahiten, kun muitakin on diagnosoitu. läheisimmissä ihmissuhteissa kuitenkin huomaan olevani helposti takertuva ja riippuvainen, vaikka samalla on pakko säilyttää oma itsenäisyys - johtuu luottamuksen puutteesta, halusta/pakkomielteestä pärjätä yksin ja osaltaan syömishäiriöstä, joka vie liikaa tilaa täysipäiväiseltä parisuhteelta. aiemmin olemukseni muuttui lähes jokaisen ihmisen seurassa, vaikka sisin säilyikin samana. mielipiteeni vaihtuivat sitä mukaa, mitä mieltä toinen asiasta oli, ja kun joku piti mua kusipäänä, sellaista kohtelua myös osakseen sai, kun taas jollain oli musta kuva kilttinä ihmisenä, en olisi voinut ilkeä sellaiselle ihmiselle olla. jos joku ajatteli, että olen kuuntelija ja ymmärtäväinen, kuuntelin vaikkei jutut olisi voineet vähempää kiinnostaa ja neuvoin ja annoin tukea, vaikka pinnan alla tahdoinkin sanoa suoraan, että tyyppi on täysi ääliö ja toivoin sitä sattuvan. mutta kun se ihminen piti mua hyvänä, sellainen mä myös olin. tuolloin pelkäsin narsismia, mutta kun pääsin eroon noista ihmisistä, joilla oli virheellinen kuva musta, muutuin tasapainoisemmaksi.
pettymykset pienistäkin jutuista kuuluvat käsittääkseni epävakaaseen, näin omalla kohdallani ainakin. olen viimeaikoina huomannut pelkääväni aina pahinta, se tulee esille kun joku sanoo "nähdään ehkä silloin", olen varma, ettei nähdä. en jaksaisi millään odottaa, muuttaa aikatauluani, koska jos kaikki ei mene juuri sen mukaan miten haluan, olen ihan hukassa. pakkomielle tehdä ja kontrolloida, vaikka samalla olen väsynyt, tahtoisin vain käpertyä ja että joku huolehtisi musta, kävisi hakemassa mulle lasin vettä, joskus jopa vessassa mun puolesta. mutta itsehän mä parhaiten osaan.
olen saanut arjen sujumaan pitämällä kiinni rutiineistani ja vaikka suurin osa niistä aiheuttaa päänvaivaa, pysyn niin kasassa. on päiviä kun mikään ei suju, päiviä kun olisi tarmoa enemmän kuin aikaa ja voimiakaan. kun muistaa, että toista ihmistä ei todellakaan pidä ohjailla, jokainen on yksilö eikä itsekään ole kenenkään jatke eikä niin riippuvainen kuin omissa kuvitelmissaan ajattelee/pelkää, pärjää suht hyvin.
ja diagnoosista ei pidä tehdä leimaa otsaansa. ei se tee susta sen huonompaa ihmistä kuin kenestäkään. olet sellainen kuin olet ja hyvä niin, jos koet tarvitsevasi muutosta johonkin, se muutos lähtee susta itsestäsi.
Kuulostaa pelottavan tutulta. Mulla on siis myös diagnosoitu masennus, paniikkihäiriö ja syömishäiriö. Tällä hetkellä tosin kaikki ovat hyvin kurissa. Mutta ei tarvita kuin pieni kriisi, niin kaikki noi palaa takas, ja se on menoa sit.
Tällä hetkellä koen persoonallisuushäiriön eniten arkea haittaavana tekijänä. Se on jättänyt pahat haavat parisuhteeseen, joita revitäänkin sitten auki uudestaan ja uudestaan. Oon jumittunu vääristyneisiin käyttäytymismalleihin ja vaikka kadun joka kerta ja tajuan tekeväni väärin, niin silti samat jutut toistuu ja toistuu. En tunnu oppivan mitään. Ajaudun jatkuvasti väärien ihmisten seuraan ja tekemään järjettömiä juttuja.
Ja epäilin itse aiemmin itselläni mielialahäiriötä juuri sen takia, että mielialat vaihtelee iha laidasta laitaan. Oon usein niin masentunu ja ahdistunu, etten halua muuta kuin kuolla ja vihaan ulkonäköäni yli kaiken. Ja toisinaan olen lähes maaninen, teen järjettömiä juttuja ja lentelen pilvissä ja koen olevani maailman seksikkäin ja mystisin ihminen. Tää jatkuva laidasta laitaan heittely on pahinta. Ja se on joka asiassa. Mielipiteet, aatteet ja käytös muuttuu iha kenen kanssa juttelen ja minulla on jatkuva tarve saada kaikki pitämään itsestäni, keinolla millä hyvänsä.
Ja sit liioittelen ja vähättelen kaikkei niin paljon, etten lopulta itsekään tiedä mikä on totta. Ahdistaa. Kukaan ei tunne mua ja minä varmaa vähiten.
Onko kellään ollut psykoottisuutta persoonallisuushäiriöön liittyen?
epävakaa persoonallisuus, rajatilatyyppi, toistuva vaikea masennus, syklotymia...
siinä alkuun noita diagnooseja. sekava tyyppi kaiken kikkiaan.
lähestulkoon kaikki nuo edellä lukemani kirjoitukset kuuluvat osana minuun. pelottavaa, mutta totta.
Mä olen myös epävakaa persoona ja myös riippuvaista (tai jotain tonne päin) persoonaa löytyy. Tämän diagnoosin teki psykiatri, jota en ollut ennen nähnyt 45 min. vastaaotolla. Lisäksi keskivaikea masennusjakso. Miten se pystyi lokeroimaan minut noin äkkiä johonkin tautiin. Mä olen vihainen enkä voi ymmärtää, miksi ihmisen persoona pitää luokitella josksikin häiriöksi ja antaa sille vielä joku tautiluokitusnumero. Sen taakseko mä voin mennä, jos teen jotain, mikä muka ei ole normaalia. Ja mitä se normaali on. Tätä olen paljon miettinyt ja ollut vihainen. Myönnän, että olen räiskyvä värikäs persoona ja mielialani hyppivät laidasta laitaan. Mutta onko se sairaus tai häiriö. Minusta ei, koska se olen minä, minun oma persoona. Ei mullakaan ole aina helppoa itseni ja tän maailman kanssa, mutta toistan vielä saman - onko se häiriö tai sairaus.
En kirjoittanut tätä pahalla, jos jollakin on todella vakavampaa mielenterveysongelmaa tai näiden persoonallisuuksien kanssa. Mutta mä suutuin, kun minua - omaa persoonaani sanottiin häiriöksi.
Tuo on ihan tavanomainen puolustusreaktio persoonallisuushäiriöisellä.
Mä oon kans vihainen sille psykiatrille, joka diagnoosin teki, koska ei tultu muutenkaan mitenkään toimeen. Ja testit tehnyt psykologikin sanoi, ettei ole järkeä diagnosoida persoonallisuushäiriötä, koska olin silloin vielä niin nuori, että käytös meni teinikapinoinnin piikkiin suurilta osin.
Nykyään koen, että mun persoonallisuus on iha ok sellasenaan. Siin on paljon pahaa, mut toisaalta paljon hyvääki. Ehk oon häiriintynyt, enkä mahdu tän yhteiskunnan normeihin, mut toisaalta mussa on monia hyviäkin puolia. Opin oikeastaan mitä vaan helposti, lukiot ja korkeakoulut mennyt läpi lukematta. Älykkyys-, luovuus- sun muissa testeissä aina mennyt yli keskiverron ja saan helposti ihmisen kuin ihmisen pitämään itsestäni. Olen varmasti nähnyt ja kokenut huomattavasti enemmän kuin keskiverto ihminen (toki paljon negatiivista), kiitos epävakaan persoonani. Koen myös näkeväni maailman eri tavoin kuin muut, mutta koen myös, että saan siitä irti paljon ja pienistäkin asioista.
Ehkä hieman sekavaa, mutta yritin nyt jotain positiivisiakin asioita mainita. Ei se persoonallisuushäiriö välttämättä tarkoita, että persoonallisuus on huono tai paha :p
On persoonallisuushäiriö nimittäin psykoottinen sellainen. Sain hiljattain diagnoosin psykiatrilta enkä voi väittää vastaankaan. Ei ole harhoja , mutta muuten mahdun siihen määrittelyyn, luulisin. Odottelen kun saan B-todistuksen niin diagnoosinumerohan selviää siitä.
Epäilen itse itselläni tuota epävakaata ja ehkä vähän riippuvaa. Masentuneena ajoittain hoidettu. Ainoa ongelma on että voiko tuo persoonallisuushäiriö tulla vanhemmalla iällä? Olen aina ollut herkkä ja syvästi tunteva, mutta tunteet olivat lapsena ja nuorena aikuisena (teinikapinointia lukuunottamatta) kait ihan normaalit, eikä riippuvasta persoonallisuudesta ollut tietoakaan. Yli kolkytvuotiaana seurusteltuani toisen todennäköisesti riippuvaa ja epäsosiaalista persoonallisuushäiriötä "sairastavan" kanssa muuttunut itsekin samantyyppiseksi, Eli loukkaava ja välinpitämätön käytös saa minut suhteettoman paljon pois raiteiltani, raivo,masennus ja pelko yksin selviytymisestä vaihtelee viikkokausia, enkä saa asioitani hoidettua. Lisäksi olen ottanut tämän miehen aina takaisin, vaikka hänen seura aiheuttaa selkeästi pahaa minulle. Hän raivostuu jos yritän varovaisestikin puhua jostain parisuhteessamme olevasta asiasta joka häiritsee minua, joka taas tekee minulle pahan masentuneen olon, kun en uskalla mistään tärkeästä puhua. Minulla ei oikeastaan ole edes ikinä hauskaa hänen kanssaan ja tuntuu että hänkään ei ole minussa kiinnostunut kuin pelkästään seksistä joskus. En ymmärrä miksi en pysty eroamaan hänestä.
Huu pelottavaa!
Kun laittaa nettiin hakusanaksi persoonallisuushäiriöt ja alkaa lukemaan niitä oireita mitä niissä on,niin huomaa löytävänsä itsestään useiden luonnehäiriöiden piireitä.