Perussuomalaiset jyräävät Suomi24:n Vaaligallupissa
Huhtikuussa 2011 pidetään Suomen, järjestyksessä 36. eduskuntavaalit. Suomi24 haluaa olla mukana vaaleissa ja toimia puolueiden, eduskuntavaaliehdokkaiden ja verkkopalvelun käyttäjien kohtauspaikkana ja keskustelualustana.
Suomi24 toteutti vuodenvaihteessa Vaaligallupin, jonka tarkoituksena oli selvittää Suomi24:n käyttäjien käsityksiä vaaleista, vaaleissa äänestämisestä sekä suhtautumista vaalimainontaan. Gallupin avulla haluttiin myös selvittää, minkälainen puoluetoiminta sopii käyttäjien mielestä parhaiten Suomi24-sivustolle.
Suomi24 Vaaligallupiin osallistuneista käyttäjistä 82 prosenttia sanoo aikovansa äänestää huhtikuussa järjestettävissä eduskuntavaaleissa. Naiset olivat äänestämisen suhteen epävarmempia kuin miehet. 11 prosenttia kaikista vastanneista ei osannut sanoa, lähtevätkö he tänä vuonna vaaliuurnille.
Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa suurin osa (16%) gallupiin vastanneista antoi äänensä Kansalliselle Kokoomukselle. Toiseksi eniten ääniä annettiin Suomen Sosialidemokraattiselle Puolueelle (14%) ja kolmanneksi eniten Suomen Keskustalle (12%). Perussuomalainen Puolue sai 11 prosenttia gallupiin vastanneiden äänistä viime vaaleissa.
Suomi24 Vaaligallupista selvisi, että jos vaalit järjestettäisiin nyt, yli kolmasosa (36%) vastaajista äänestäisi perussuomalaisia. Kaikista gallupiin vastanneista miehistä 45 prosenttia ja naisista 27 prosenttia äänestäisi perussuomalaisia. Seuraaviksi sijoittuisivat Kokoomus ja SDP kukin 9 prosentilla. 10 prosenttia vastanneista ei osannut sanoa, minkä puolueen ehdokasta äänestäisi. Neljä prosenttia ei äänestäisi vaaleissa ollenkaan.
Gallupiin vastanneiden mielestä vaalimainonta ja -kampanjointi sopii parhaiten sanoma- ja ilmaisjakelulehtiin, internetiin sekä ulos teiden varsille. Eniten vaalimainonta häiritsee elokuvateattereissa, kauppojen sisätiloissa ja liikennevälineissä. Yli 60 prosenttia vastanneista toivoo näkevänsä vaalimainonnassa enemmän ehdokkaiden omia mielipiteitä, rehellisiä ja asiallisia kannanottoja sekä tietoa puolueen ajamista asioista.
Lähes puolet vaaligallupin vastaajista oli sitä mieltä, että puolueiden ja yksittäisten ehdokkaiden vaalikampanjointi sopii Suomi24-palveluun. 71 prosenttia toivoo ehdokkaiden vastaavan palvelussa äänestäjien kysymyksiin. Käyttäjät toivovat ehdokkaiden myös luovan Suomi24-palveluun profiileja sekä jalkautuvan keskustelupalstoille kertomaan taustoistaan ja tavoitteistaan.
Suomi24 Vaaligallup toteutettiin internet-kyselynä 27.12.2010-17.1.2011 välisenä aikana Suomi24-sivustolla. Gallupiin osallistui 1987 henkilöä, joista 998 oli miehiä ja 989 naisia.
Ystävällisin terveisin,
Mari, Piia ja Risto
Suomi24
Suomi24 Vaaligallupin tulokset
141
10469
Vastaukset
- kallupit
on äänestäjiä ohjaa teko,epävarmat äänestäjät haluaa olla voittajan puolella
- ?????
minulta edes kysytty tuossa kyselyssä ketä äänestäisin, mielenkiintoista ?
Mun ääni ei muuten ole tuossa... eikä menekään noille äänestystuloksen mukaan kolmelle "suurimmalle" puolueelle.
viivi4 kirjoitti:
Mun ääni ei muuten ole tuossa... eikä menekään noille äänestystuloksen mukaan kolmelle "suurimmalle" puolueelle.
Suomi24 ja muut vastaavat epäterveen omistuspohjan omistavat "riippumattomat" foorumit
haluavat selkeästi muokata lukijoidensa mielipiteitä.
Näinhän se mielipiteiden tasaus suurten puolueiden kesken käy kätevästi gallupilla.
Konsensus siis jyllää taas. Konsensus (ellei kaikki tiedä) oli venäjän tapa
varmistaa se, ettei Suomeen noussut oikeistolaisia valtaan. Tehokasta suuntaamista
kun ei sillon oikeasti ollut vaihtoehtoja valeissa muutakuin pitkän karsinnan käyneitä
"maltillisia" poliitikkoja.
Samoin nykyään "maltillisuutta" hoidetaan gallupeilla ja suuria puolueita suosivia vaaleilla
suomen politiikkaa eurooppakuntoon. Vaalien jälkeen suurten puolueiden poliitikot sitten taas lobbaavat tukijoidensa ja puolueidensa asiaa välittämättä vaalien alla tekemistään lupauksista.
Pienien puolueiden ja epätoivottujen poliitikoiden tukijajoukot paljastetaan kaveriverkoston avulla ja nämä ns. kaappikommarit tai ns. jäätteenmäet ryvetetään huolella mediassa.
Olen seurannut jonkun verran ilmiötä "persus" ja huomannut, kuinka perussuomalaisia tukevat mielipiteet ovat vähin äänin poistuneet täältä suomi42 foorumista ilmeisesti ylläpidon toimesta.
Tämän ilmiön huomasin kun luin pari kuukautta sitten foorumin palstaa, jossa asiaa käsiteltiin iltamyöhään. Aamulla minun piti lukea yksi mielenkiintoinen ja hyvin siististi kirjoitettu kommentti ja siihen tulleet vastaukset... Kappas kappas... Ylläpito oli poistanut sen!
Kuka siis ostikaan suomi24:n?
Kuka on vastuussa kirjoitusten poistamisesta ja voiko poistamiset jäljittää jälkikäteen?- Minua, ette kyllä...
TUSK4 kirjoitti:

Kuka on vastuussa kirjoitusten poistamisesta ja voiko poistamiset jäljittää jälkikäteen?ettei suomi24 pääse muokkaamaan mielipiteitä, eikä muutkaan foorumit. Perskuta! Nyt tarkkana!
- että minkälaisia
ihmisiä tälläkin saitilla roikkuu ja tulin siihen tulokseen että vähän yksinkertaisia protestimielialalla äänestäviä tolloja jotka eivät osaa hahmottaa lainkaan sitä mitä persujen vaalivoitosta seuraisi. Aivan sama kuin jos Vennamot olisivat aikanaan voittaneet vaaleissa niin että olisivat voineet tehdä itsensä näköistä politiikkaa. Onneksi eivät voineet toteuttaa mielihalujaan ja onneksi niin tulee käymään myös persuille, noille tyhjille tynnyreille. Kokoomus on ainoa puolue jolla on edes jonkinlaista näkemystä maailman menosta ja vastuuta hoitaa tätä luusereiden maata niin hyvin kuin se on mahdollista.
- politiikassa
""Kokoomus on ainoa puolue jolla on edes jonkinlaista näkemystä maailman menosta ja vastuuta hoitaa tätä luusereiden maata niin hyvin kuin se on mahdollista.""
Kokoomuksen riippana vaan on Katainen!
Mies on antanut niin huonosti talouden tapahtumia ennustavia lausuntoja ja näkemyksiä Venäjän suurvalta-asemasta jne, että oikein hirvittää.
Kataista nyt ei vaan saa päästää tämän maan pääministeriksi, ei sitten millään. - Toimihenkilö
Varmaan kokoomus on hyvä puolue sille n.10-15% Suomenkansasta. Tavalliselle suomalaiselle, joka omalla työllään elättää perheensä, on kokoomus pahin mahdollinen.
Onhan nytkin nähty mitä tapahtuu kun kokoomus johtaa hallitusta, tuloerot eivät ole koskaan Suomessa kasvaneet niin paljon kuin tällä hallituskaudella. - hyvä sumen kansa
Jostainhan se kansan viha ja protesti johtuu politiikasta, ja tietääksini kokoomus jyräätämän hetkisessä allituksessa ja kaiken järjen mukaan on aiheuttanut vihan ja protestin.
jos perus-suomalaiset saa jätti vyöryn, lienee istuvien poliitikkojen katsottava peiliin ja niinhän se yleensä on, VANHOJEN VIRHEIDEN TOISTAMINEN ERILAISEN LOPPUTULOKSEN TOIVOSSA ON MIELEN VIKAISUUTTA!
eli pitää kokeilla jotain uutta ja toimivampaa, eli perus-suomalaiset, sehän olisi mielen vikaisuutta äänestää porvari uudestaan hallitukseen, työväestön vihalle on kyllä ymmrrystä ja aihetta, eu,hun valittiin köyhiä maita juuri työväestön saaminen halvalla eu, maihin ja vapaa liikkuvuus, tästä suomen työ väki nyt kärsii, lisäksi eurot valuu huolimattomille eu pankeille, loput porvarin ahneeseen kitaan!
hyvä persut, kaikki äänet persuille on ainakin pois porvareilta eli raha eliitiltä! - jussif
Toimihenkilö kirjoitti:
Varmaan kokoomus on hyvä puolue sille n.10-15% Suomenkansasta. Tavalliselle suomalaiselle, joka omalla työllään elättää perheensä, on kokoomus pahin mahdollinen.
Onhan nytkin nähty mitä tapahtuu kun kokoomus johtaa hallitusta, tuloerot eivät ole koskaan Suomessa kasvaneet niin paljon kuin tällä hallituskaudella.Olet harvinaisen oikeassa. Kokoomuksessa ei muuta vikaa kuin että Katainen laittaa tämän maan kansalaiset kyykkyyn Liliuksen jne... ökyjen ehdoilla.
- jussif2
hyvä sumen kansa kirjoitti:
Jostainhan se kansan viha ja protesti johtuu politiikasta, ja tietääksini kokoomus jyräätämän hetkisessä allituksessa ja kaiken järjen mukaan on aiheuttanut vihan ja protestin.
jos perus-suomalaiset saa jätti vyöryn, lienee istuvien poliitikkojen katsottava peiliin ja niinhän se yleensä on, VANHOJEN VIRHEIDEN TOISTAMINEN ERILAISEN LOPPUTULOKSEN TOIVOSSA ON MIELEN VIKAISUUTTA!
eli pitää kokeilla jotain uutta ja toimivampaa, eli perus-suomalaiset, sehän olisi mielen vikaisuutta äänestää porvari uudestaan hallitukseen, työväestön vihalle on kyllä ymmrrystä ja aihetta, eu,hun valittiin köyhiä maita juuri työväestön saaminen halvalla eu, maihin ja vapaa liikkuvuus, tästä suomen työ väki nyt kärsii, lisäksi eurot valuu huolimattomille eu pankeille, loput porvarin ahneeseen kitaan!
hyvä persut, kaikki äänet persuille on ainakin pois porvareilta eli raha eliitiltä!Luki- ja kirjoirushäiriöinen. Tuotko kotiisi joulukusen vai joulukuusen? Osaatko kirjoittaa äänestyslippuun oikean numeron?
- jussuf moraaliton
jussif2 kirjoitti:
Luki- ja kirjoirushäiriöinen. Tuotko kotiisi joulukusen vai joulukuusen? Osaatko kirjoittaa äänestyslippuun oikean numeron?
Tuoko on kokoomuslaisen puolustus, pilkata lukihäiriöisenä syntynyttä ihmstä!!???
Tuo on juuri esimerkki kokoomuslaisten moraalista ja etiikasta, mollata nyt sairaita ihmisiä, niiltähän sitä terveyden hoitokulujakin leikataan, gangstereita ja kansan vihollisia noi kokoomuslaiset! - Taloutta seurannut
Kokoomuksen puheenjohtaja voi sanoa jenkien talous kriisistä EI KOSKE MEITÄ. Hyvät toimittajat kysyykää käteiseltä mitä hän tarkoitti.
- voittoon
jatkehan tää on ja sitä ennen kekkosen, ei muuta kun äänestät persua, jos ikä riittää.
- ei
jussif2 kirjoitti:
Luki- ja kirjoirushäiriöinen. Tuotko kotiisi joulukusen vai joulukuusen? Osaatko kirjoittaa äänestyslippuun oikean numeron?
pöljä etsä ymmärrä
- fis8
sun laisten urpojen takia täällä on vallassa.nää kokoomukset ja ketkut ja sdp.nää paskat hommas meidät
tähän helvetin eu paskaan.luvattiin vaikka mitä,joka on sitten toteutunu tosi nihkeesti.rahaa kyllä riittää
lahjottaa ulkomaille,esim eu 320 milj.kehitysapu 960milj.ja satoja miljoonia kaikkiin muihin pikku avustuksiin.
lisäks velkaa otetaan koko ajan ihan vitusti.piiloveroja on noussu helvetisti.esim sähkö,bensa.ja nyt jopa
makeisista aletaan ottaa ylimääräistä.ja näitä on paljon lisää.persujen kannattajat on fiksua porukkaa,
ne haluu kokeilla jotain muuta kun näitä saatanan ketkuja jotka ajattelee vaan itseään.ei veronmaksajat
oo ansainnu näin paskoja politiikoja.persuilla on nyt ehkä mahdollisuus muuttaa jotain,ehkä,se jää nähtäväks. - vaari-41
Jos satutte muistamaan niin Vennamolaiset lupasivat poistaa työttömyyden kolmessa kuukausessa. Saivat voittonsa ja työvoimaministeriksi Urpo Leppäsen. Ja lupaus toteutui ??? Persut eivät lupaa mitään.
Hallituksessa on monta puoluetta. Ei siellä yksin kokoomus puolue määrää eivätkä aikanaan persutkaan. Yhden puolueen maita sanotaan joskus diktatuurivaltioiksi. Minä äänestän eläkeläispuoluetta jos sellainen sattuu olemaan. - ääeni "vennamon poja
vaari-41 kirjoitti:
Jos satutte muistamaan niin Vennamolaiset lupasivat poistaa työttömyyden kolmessa kuukausessa. Saivat voittonsa ja työvoimaministeriksi Urpo Leppäsen. Ja lupaus toteutui ??? Persut eivät lupaa mitään.
Hallituksessa on monta puoluetta. Ei siellä yksin kokoomus puolue määrää eivätkä aikanaan persutkaan. Yhden puolueen maita sanotaan joskus diktatuurivaltioiksi. Minä äänestän eläkeläispuoluetta jos sellainen sattuu olemaan.Vennamon aikaan minulla oli rakennuksella niin paljon töitä että joutu työnantajien kyselyihin sanomaan ei kun jouduin tekemään pitkää päivää....työtilanne olo loistava, SUOMALAISILLA!
Perusturva oli parempi vaikka maamme oli köyhempi, kouluterveydenhoitaja joka koulussa ja terveystarkastukset säännöllisesti, hammaslääkäri lähes joka koulussa, ei jonoja lääkäriin, ei sairaalaan jonotuslistoja, vanhukset hoidettiin, nykynen rikas suomi on murskannut kansan hyvin voinnin, ette lienee sitä ikäluokkaa että tietäsitte minkä hyvinvoinnin keskusta-kokoomus on murskannut, töitä ei ole jne... - Kokoomus on syöpä
Kokoomus on tämän maan syöpä.
Reilun 20 vuoden aikana Suomi on mennyt 40 vuotta taaksepäin hyvinvoinnissa - siitä on kiittäminen yksinomaan Kokoomusta. - *Hanu
jussif kirjoitti:
Olet harvinaisen oikeassa. Kokoomuksessa ei muuta vikaa kuin että Katainen laittaa tämän maan kansalaiset kyykkyyn Liliuksen jne... ökyjen ehdoilla.
SDP:n miehiä.
- jokukuutamolla
Toimihenkilö kirjoitti:
Varmaan kokoomus on hyvä puolue sille n.10-15% Suomenkansasta. Tavalliselle suomalaiselle, joka omalla työllään elättää perheensä, on kokoomus pahin mahdollinen.
Onhan nytkin nähty mitä tapahtuu kun kokoomus johtaa hallitusta, tuloerot eivät ole koskaan Suomessa kasvaneet niin paljon kuin tällä hallituskaudella.Kokoomuksen hallituskausilla on Suomi rämpinyt ainakin jo kaksi kertaa lamassa!!! Ja aina sen jälkeen sdp:n tms on pitänyt heidän sotkujaan siivota. Kokoomus ei aja tavan suomalaisten asioita ja Suomella ei ole enää varaa Kokoomuksen sähläilyille! Perussuomalaiset puolestaan ajavat ja ajattelevat tavan suomalaisten asioita! Parasta olisi ettei yksikään puolue olisi ylitse muiden vaan tasavertaisesti jakautuisivat äänet, myös pienemmät puolueet huomioiden.
- ****
hyvä sumen kansa kirjoitti:
Jostainhan se kansan viha ja protesti johtuu politiikasta, ja tietääksini kokoomus jyräätämän hetkisessä allituksessa ja kaiken järjen mukaan on aiheuttanut vihan ja protestin.
jos perus-suomalaiset saa jätti vyöryn, lienee istuvien poliitikkojen katsottava peiliin ja niinhän se yleensä on, VANHOJEN VIRHEIDEN TOISTAMINEN ERILAISEN LOPPUTULOKSEN TOIVOSSA ON MIELEN VIKAISUUTTA!
eli pitää kokeilla jotain uutta ja toimivampaa, eli perus-suomalaiset, sehän olisi mielen vikaisuutta äänestää porvari uudestaan hallitukseen, työväestön vihalle on kyllä ymmrrystä ja aihetta, eu,hun valittiin köyhiä maita juuri työväestön saaminen halvalla eu, maihin ja vapaa liikkuvuus, tästä suomen työ väki nyt kärsii, lisäksi eurot valuu huolimattomille eu pankeille, loput porvarin ahneeseen kitaan!
hyvä persut, kaikki äänet persuille on ainakin pois porvareilta eli raha eliitiltä!Minäkin sanon.. HERÄTKÄÄ SUOMEN KANSA.. Älkää äänestäkö tuommoista Kataisen poikasta, eihän se ole pätkääkään kiinnostunut Suomen kansasta.. kun vain ittellä menee hyvin. Onhan se jo nähty. Kyllä ihmiset ovat tyhmiä. Samoja pellejä äänestävät. Vois edes kokeilla uusia ihmisiä.
Mietin tässä vaan, koska Suomen rahat loppuu lopullisesti. Muumimamma lentää yksityiskoneella kattomaan rauhanturvaajia. Stuppi kehuu kuinka hyvä se on. Voi hyvä jumala, kuinka paljon se maksaa meille... kansalle... ja ihan yhtä tyhjän kanssa... no saahan Tarja nähdä maailmaa.
Kyllä niin pistää vihaksi nuo tyhjänpäiväiset lentelyt muillakin, joka paikkaan.. muka tarvii mennä. Ei mitään "hyötyä" suomelle.. kuhan elvistelevät siellä.. tuppisuuna.
HERÄTKÄÄ SUOMEN KANSA!!!
Harmi kun tätäkin lukee vain pieni porukka. - Vähävarainen
jokukuutamolla kirjoitti:
Kokoomuksen hallituskausilla on Suomi rämpinyt ainakin jo kaksi kertaa lamassa!!! Ja aina sen jälkeen sdp:n tms on pitänyt heidän sotkujaan siivota. Kokoomus ei aja tavan suomalaisten asioita ja Suomella ei ole enää varaa Kokoomuksen sähläilyille! Perussuomalaiset puolestaan ajavat ja ajattelevat tavan suomalaisten asioita! Parasta olisi ettei yksikään puolue olisi ylitse muiden vaan tasavertaisesti jakautuisivat äänet, myös pienemmät puolueet huomioiden.
Suomessa on niin paljon tällä hetkellä, jotka elää köyhyysrajan alapuolella. Sen on aikaansaanu Kokoomus.
Keskustan avustuksella. Ei Oppositiopuolueet ole saaneet ääntään kuuluville. - Ämmä
fis8 kirjoitti:
sun laisten urpojen takia täällä on vallassa.nää kokoomukset ja ketkut ja sdp.nää paskat hommas meidät
tähän helvetin eu paskaan.luvattiin vaikka mitä,joka on sitten toteutunu tosi nihkeesti.rahaa kyllä riittää
lahjottaa ulkomaille,esim eu 320 milj.kehitysapu 960milj.ja satoja miljoonia kaikkiin muihin pikku avustuksiin.
lisäks velkaa otetaan koko ajan ihan vitusti.piiloveroja on noussu helvetisti.esim sähkö,bensa.ja nyt jopa
makeisista aletaan ottaa ylimääräistä.ja näitä on paljon lisää.persujen kannattajat on fiksua porukkaa,
ne haluu kokeilla jotain muuta kun näitä saatanan ketkuja jotka ajattelee vaan itseään.ei veronmaksajat
oo ansainnu näin paskoja politiikoja.persuilla on nyt ehkä mahdollisuus muuttaa jotain,ehkä,se jää nähtäväks.Huomaa taas, että SUOMALAISET VALITTAJAT ovat täällä koolla oikein joukolla!!! Me emme osaa muuta kuin valittaa, vaikka juuri ei niin kauan sitten kaikilla mittareilla mitattuna ilmoitettin että SUOMI on paras maa asua. En usko, että ne joilla todella menee tässä maassa huonosti, jaksavat istua suomikaksnelosessa valittamassa. Lukekaa sanomalehtiä niin näette millaista herkkua muualla on. Keski-ikäisenä akkana olen muutaman työpaikan nähnyt ja työväki ei osaa muuta tehdä kuin RUTKUTTAA ja VALITTAA pikku asioista. Pahinta maailmassahan on olla tyytyväinen. (niin en taas ainakaan puoleen vuoteen tuhlaa aikaani lukemalla tätä p#*=aa, jämpti näin)
- Rehellisyyttä politi
politiikassa kirjoitti:
""Kokoomus on ainoa puolue jolla on edes jonkinlaista näkemystä maailman menosta ja vastuuta hoitaa tätä luusereiden maata niin hyvin kuin se on mahdollista.""
Kokoomuksen riippana vaan on Katainen!
Mies on antanut niin huonosti talouden tapahtumia ennustavia lausuntoja ja näkemyksiä Venäjän suurvalta-asemasta jne, että oikein hirvittää.
Kataista nyt ei vaan saa päästää tämän maan pääministeriksi, ei sitten millään.Haluaisitko Jouko Ahosen pääministeriksi.
Rahan ahneus on saanut kaikki ammattiliikkeetkin kyseenalaisiksi. Ollaan vaan tekevinään jotakin, jaetaan ympäripyöreitä lausuntoja medioissa ja pidetään tarkka huoli siitä, että om tasku pullottaa. Itse erosin Akavasta jo kauan sitten. Miksi maksaisin kalliita jäsenmaksuja, kun on varma työpaikka ja hoidan tekemiseni rehellisesti. Ammattiyhdistyksen apua tarvitsevat yleensä ne, jotka eivät hoida tehtäviään. Suurimman potin korjaa kuitenkin aina päällikkö.
Sama on politikkojen kanssa. Tehdään jätevesilaki ja puretan se, maksetaan tuosta tukiaisia ja tehdään olematon veroale. Pohdiskellaan tarpeettoman suurella joukolla tyhjänpäiväisiä asioita ja todellisuudessa tehdään isojen rahojen ratkaisut julkisuudelta salassa. Ja saadaa suuret voitot, Ei tyhmä kansa huomaa. - ira57
Työttömyys ennallaan, vaikka palkkavero-alea on laskettu. Mihin nyt perustetaan tietämys? Se 2 mrd olisi voitu käyttää työttömien työhön pääsyyn. Rikkaat ovat tienanneet paljon hallituksen tehdessä heitä suosivia päätöksiä. Jos minä tienaan 10 tonnia vuodessa säästöni on 100 euroa. 100000 tienaava säästää 1000 euroa, huomaatko eroa? TOIVO katosi, ei puhu enää palkkavero alesta. Kansa nousee kapinaan.
- Kansan Edustajanne
hyvä sumen kansa kirjoitti:
Jostainhan se kansan viha ja protesti johtuu politiikasta, ja tietääksini kokoomus jyräätämän hetkisessä allituksessa ja kaiken järjen mukaan on aiheuttanut vihan ja protestin.
jos perus-suomalaiset saa jätti vyöryn, lienee istuvien poliitikkojen katsottava peiliin ja niinhän se yleensä on, VANHOJEN VIRHEIDEN TOISTAMINEN ERILAISEN LOPPUTULOKSEN TOIVOSSA ON MIELEN VIKAISUUTTA!
eli pitää kokeilla jotain uutta ja toimivampaa, eli perus-suomalaiset, sehän olisi mielen vikaisuutta äänestää porvari uudestaan hallitukseen, työväestön vihalle on kyllä ymmrrystä ja aihetta, eu,hun valittiin köyhiä maita juuri työväestön saaminen halvalla eu, maihin ja vapaa liikkuvuus, tästä suomen työ väki nyt kärsii, lisäksi eurot valuu huolimattomille eu pankeille, loput porvarin ahneeseen kitaan!
hyvä persut, kaikki äänet persuille on ainakin pois porvareilta eli raha eliitiltä!Persujen politiikka on saman vanhan kaavan toistoa, ei muutosta Demokratian parantamiseen, ei muutosta kansanvaltaan, ei muutosta korruptioon.
MUUTOS 2011 on todellakin jotain UUTTA ja erillaista, siinä puolueessa ajetaan asiaa jolla valtaa saadaan kansalaisille, se on tärkeää koska valta ei voi olla muutaman ihmisen kourassa tai niin ei ainakaan hyvää seuraa.
Siitä seuraa vain oman edun tavoittelua, silloin kun suoraa demokratiaa kasvatetaan sitovalla kansanäänestyksellä SINUN äänesi vaikuttaa suoraan, tällä pelillä ei demokratiaa tulla muuten näkemään.
Nykyinen malli on oikeastaan lähes yhtä paha kuin ditatuuri, edun tavoittelijoita on vain enemmän, sikäli siis pahempaa kui diktatuuri. Mutta kuten sanottua, hienointa olisi nähdä suomi kansan tasavaltan oikeasti demokraattisena maana joka menestyy.
Viime päivien korruptio ja pääministerien vaalirahasotkut ovat selvin merkki OMAN EDUN tavoittelusta jos joku. - tuohtunut
politiikassa kirjoitti:
""Kokoomus on ainoa puolue jolla on edes jonkinlaista näkemystä maailman menosta ja vastuuta hoitaa tätä luusereiden maata niin hyvin kuin se on mahdollista.""
Kokoomuksen riippana vaan on Katainen!
Mies on antanut niin huonosti talouden tapahtumia ennustavia lausuntoja ja näkemyksiä Venäjän suurvalta-asemasta jne, että oikein hirvittää.
Kataista nyt ei vaan saa päästää tämän maan pääministeriksi, ei sitten millään.kuinka kävi kun katainen lupaili lähestulkoon kuut ja maat viime vaaleissa,ja kun tupaan oli valittu.äijjä kehtas teevees sanoa:EN MINÄ OO MITÄÄN SANONU!tämän minä muistan aina.
- Voin pahoin
politiikassa kirjoitti:
""Kokoomus on ainoa puolue jolla on edes jonkinlaista näkemystä maailman menosta ja vastuuta hoitaa tätä luusereiden maata niin hyvin kuin se on mahdollista.""
Kokoomuksen riippana vaan on Katainen!
Mies on antanut niin huonosti talouden tapahtumia ennustavia lausuntoja ja näkemyksiä Venäjän suurvalta-asemasta jne, että oikein hirvittää.
Kataista nyt ei vaan saa päästää tämän maan pääministeriksi, ei sitten millään.Oma maa, jonka nimi on Hyvinvointivaltio. Menköön sinne vaan vaikka pressaksi. Soronoo vaan! Mutta! Yli puoluerajojen Risto Kuismalla olis asiaa, Kuisma esiin!!!!!
- 69sid
hyvä sumen kansa kirjoitti:
Jostainhan se kansan viha ja protesti johtuu politiikasta, ja tietääksini kokoomus jyräätämän hetkisessä allituksessa ja kaiken järjen mukaan on aiheuttanut vihan ja protestin.
jos perus-suomalaiset saa jätti vyöryn, lienee istuvien poliitikkojen katsottava peiliin ja niinhän se yleensä on, VANHOJEN VIRHEIDEN TOISTAMINEN ERILAISEN LOPPUTULOKSEN TOIVOSSA ON MIELEN VIKAISUUTTA!
eli pitää kokeilla jotain uutta ja toimivampaa, eli perus-suomalaiset, sehän olisi mielen vikaisuutta äänestää porvari uudestaan hallitukseen, työväestön vihalle on kyllä ymmrrystä ja aihetta, eu,hun valittiin köyhiä maita juuri työväestön saaminen halvalla eu, maihin ja vapaa liikkuvuus, tästä suomen työ väki nyt kärsii, lisäksi eurot valuu huolimattomille eu pankeille, loput porvarin ahneeseen kitaan!
hyvä persut, kaikki äänet persuille on ainakin pois porvareilta eli raha eliitiltä!ihanaa joukkoon tulee järkeviä miehiä.
- entinen siilijärvelä
**** kirjoitti:
Minäkin sanon.. HERÄTKÄÄ SUOMEN KANSA.. Älkää äänestäkö tuommoista Kataisen poikasta, eihän se ole pätkääkään kiinnostunut Suomen kansasta.. kun vain ittellä menee hyvin. Onhan se jo nähty. Kyllä ihmiset ovat tyhmiä. Samoja pellejä äänestävät. Vois edes kokeilla uusia ihmisiä.
Mietin tässä vaan, koska Suomen rahat loppuu lopullisesti. Muumimamma lentää yksityiskoneella kattomaan rauhanturvaajia. Stuppi kehuu kuinka hyvä se on. Voi hyvä jumala, kuinka paljon se maksaa meille... kansalle... ja ihan yhtä tyhjän kanssa... no saahan Tarja nähdä maailmaa.
Kyllä niin pistää vihaksi nuo tyhjänpäiväiset lentelyt muillakin, joka paikkaan.. muka tarvii mennä. Ei mitään "hyötyä" suomelle.. kuhan elvistelevät siellä.. tuppisuuna.
HERÄTKÄÄ SUOMEN KANSA!!!
Harmi kun tätäkin lukee vain pieni porukka.olen samaa mieltä kukkopoika joutaa lähteä
- silmään
> kolmasosa (36%) vastaajista äänestäisi perussuomalaisia.
> Toiseksi sijoittuisi Kokoomus ja SDP 9 prosentilla.
> 10 prosenttia vastanneista ei osannut sanoa,
> Neljä prosenttia ei äänestäisi vaaleissa ollenkaan.
Päässälaskien noista tulee 68% kasaan. Ja 32% jää siis Keskustalle, RKP:lle, Vasemmistoliitolle ja Kristillisille.
Noiden kolmen pienimmän puolueen ääniksi voi arvioida 5% 7% 6% = 18%, ja Kepulle jäisi silloin 14% verran ja se olisi toiseksi suurin puolue.
Mitä lukemia nämä nyt oikein ovat, kun ei näissä tunnu olevan oikeen mitään tolkkua kaikkineen?
.- ???
Mitäs peliä se on kun Turussa ja Vantaalla meinaa kaupunki periä maksun siitä, jos ehdokkaat pistää kunnan telineisiin oman taulunsa? Sehän on ollut perinteisesti kaikille tasapuolinen vaalimainospaikka jolla aikoinaan siistittiin lumihanget ja tienpielet irrallisilta "äijänpäiltä". Pikkupuolueille ainoa tapa tulla suurten rinnalla nähdyksi.
- kiero kokoomus
??? kirjoitti:

seon kokoomuksen ainoa ase persuja vastaan, kokoomuslainen kunnan hallitus päättänyt laittaa vaalimainonnan maksulliseksi, niinkun porvareilla muissakin asioissa on tapana, tämähän takaa kokoomukselle silloin rahalla etulyönnin vaalimainonnassa, mutta onneksi duunarit on ymmärtänyt että kokoomus toimii jo todellisen vihollisen ölailla, ei suomen parhaaksi, vaan sen raha elitin!
- kati k
kiero kokoomus kirjoitti:

Laittaisi äänestyksellekin oman maksun jos pystyisi!
Suomi24 Vaaligallupiin vastanneet käyttäjät äänestivät seuraavasti vuoden 2007 eduskuntavaaleissa.
Kansallinen Kokoomus KOK 16%
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue SDP 14%
Suomen Keskusta KESK 12%
Vihreä Liitto VIHR 11%
Perussuomalainen Puolue PS 11%
Vasemmistoliitto VAS 7%
Suomen Kristillinen Liitto SKL 3%
Ruotsalainen kansanpuolue RKP 1%
Joku muu puolue tai ryhmittymä 2%
En äänestänyt 13%
Ei ollut äänioikeutta 5%
En osaa sanoa 2%
Jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt, Vaaligallupiin vastanneet äänestäisivät seuraavasti.
Perussuomalainen Puolue PS 36%
Kansallinen Kokoomus KOK 9%
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue SDP 9%
Suomen Keskusta KESK 7%
Vasemmistoliitto VAS 7%
Vihreä Liitto VIHR 7%
Ruotsalainen kansanpuolue RKP 2%
Kristillisdemokraatit KD (Aiemmin SKL) 2%
Joku muu puolue tai ryhmittymä 4%
En osaa sanoa 10%
En halua sanoa 2%
En äänestäisi 4%- Valta pois kok..
kati k kirjoitti:
Laittaisi äänestyksellekin oman maksun jos pystyisi!
silloin kansanvalta ei toteutuisi...se hyvinvointi valtiokin kohta mennyt..tai joko on? KAIKKI HINNAT NOUSEE..JA MAKSETAAN TOISTEN MAIDEN VELKOJA...HALLITUS TÄYSIN HAKOTEILLÄ NYT...ÄÄNET MUUALLE NYT ETTÄ SAADAAN AIKAAN MUUTOS..KÖYHÄ KÖYHTYY NYT...JA RIKKAAT RIKASTUU..PORVARIHERRAN VALTAA KOKOOMUS HARJOITTAA...IHMISET VOI HUONOSTI.
- Tuota...
suomi24 kirjoitti:
Suomi24 Vaaligallupiin vastanneet käyttäjät äänestivät seuraavasti vuoden 2007 eduskuntavaaleissa.
Kansallinen Kokoomus KOK 16%
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue SDP 14%
Suomen Keskusta KESK 12%
Vihreä Liitto VIHR 11%
Perussuomalainen Puolue PS 11%
Vasemmistoliitto VAS 7%
Suomen Kristillinen Liitto SKL 3%
Ruotsalainen kansanpuolue RKP 1%
Joku muu puolue tai ryhmittymä 2%
En äänestänyt 13%
Ei ollut äänioikeutta 5%
En osaa sanoa 2%
Jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt, Vaaligallupiin vastanneet äänestäisivät seuraavasti.
Perussuomalainen Puolue PS 36%
Kansallinen Kokoomus KOK 9%
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue SDP 9%
Suomen Keskusta KESK 7%
Vasemmistoliitto VAS 7%
Vihreä Liitto VIHR 7%
Ruotsalainen kansanpuolue RKP 2%
Kristillisdemokraatit KD (Aiemmin SKL) 2%
Joku muu puolue tai ryhmittymä 4%
En osaa sanoa 10%
En halua sanoa 2%
En äänestäisi 4%Että... jos haluat kysyä jotain nykyisiltä kansanedustajilta, niin eikun netin kautta vaan.. osoite on [email protected]. Uudet ehdokkaat julkaisevat myös yleensä oman sähköpostiosoitteensa. Edellisten vaalien alla kirjoitin monellekkin edustajalle ja ehdokkaalle, tuli ihan mielenkiintoisia vastauksi. Niin, muistakaa olla sitten asiallisia kysymyksissänne!!!
- Feknfkwjnefwkkefefw
Valta pois kok.. kirjoitti:
silloin kansanvalta ei toteutuisi...se hyvinvointi valtiokin kohta mennyt..tai joko on? KAIKKI HINNAT NOUSEE..JA MAKSETAAN TOISTEN MAIDEN VELKOJA...HALLITUS TÄYSIN HAKOTEILLÄ NYT...ÄÄNET MUUALLE NYT ETTÄ SAADAAN AIKAAN MUUTOS..KÖYHÄ KÖYHTYY NYT...JA RIKKAAT RIKASTUU..PORVARIHERRAN VALTAA KOKOOMUS HARJOITTAA...IHMISET VOI HUONOSTI.
Edustuksellisessa demokratiassa ei kansanvalta toteudu kuitenkaan.
Oikeasti, uskotteko te vielä tähän pluto/oligokratiaan joka on nimetty edustukselliseksi demokratiaksi?
Monestiko puolueenne on tullut kysymään TEILTÄ mielipidettä - koska se on se mitä demokratiassa pitäisi tehdä. Jos ette voi vaikuttaa puolueenkaan mielipiteeseen omalta osaltanne reaalisesti tasavertaisena vaikuttajana ollaan silloin jo kaksi pitkää harppausta pois demokratiasta. - ja sana on suuri
suomi24 kirjoitti:
Suomi24 Vaaligallupiin vastanneet käyttäjät äänestivät seuraavasti vuoden 2007 eduskuntavaaleissa.
Kansallinen Kokoomus KOK 16%
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue SDP 14%
Suomen Keskusta KESK 12%
Vihreä Liitto VIHR 11%
Perussuomalainen Puolue PS 11%
Vasemmistoliitto VAS 7%
Suomen Kristillinen Liitto SKL 3%
Ruotsalainen kansanpuolue RKP 1%
Joku muu puolue tai ryhmittymä 2%
En äänestänyt 13%
Ei ollut äänioikeutta 5%
En osaa sanoa 2%
Jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt, Vaaligallupiin vastanneet äänestäisivät seuraavasti.
Perussuomalainen Puolue PS 36%
Kansallinen Kokoomus KOK 9%
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue SDP 9%
Suomen Keskusta KESK 7%
Vasemmistoliitto VAS 7%
Vihreä Liitto VIHR 7%
Ruotsalainen kansanpuolue RKP 2%
Kristillisdemokraatit KD (Aiemmin SKL) 2%
Joku muu puolue tai ryhmittymä 4%
En osaa sanoa 10%
En halua sanoa 2%
En äänestäisi 4%> Perussuomalainen Puolue PS 36%
Taisi se ministeri Suvi Lindenin marraskuussa noituma ennuste pitää aika hyvin paikkansa.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/106302-ministeri-peruu-puheitaan-perussuomalaisista
"Viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) kiistää, että hän vakavasti uskoisi perussuomalaisten kannatuksen voivan nousta jopa 35 prosenttiin."
Puolueen painostuksesta Suvi joutui julkisuudessa vetämään hiukan takaisin, mutta ilmeisesti se alkuperäisen loitsun peruminen taisi unohtua.
On se viestintäministeri Suvi vaan aikamoinen taikuri ja velho.
. - hur-mår-du
suomi24 kirjoitti:
Suomi24 Vaaligallupiin vastanneet käyttäjät äänestivät seuraavasti vuoden 2007 eduskuntavaaleissa.
Kansallinen Kokoomus KOK 16%
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue SDP 14%
Suomen Keskusta KESK 12%
Vihreä Liitto VIHR 11%
Perussuomalainen Puolue PS 11%
Vasemmistoliitto VAS 7%
Suomen Kristillinen Liitto SKL 3%
Ruotsalainen kansanpuolue RKP 1%
Joku muu puolue tai ryhmittymä 2%
En äänestänyt 13%
Ei ollut äänioikeutta 5%
En osaa sanoa 2%
Jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt, Vaaligallupiin vastanneet äänestäisivät seuraavasti.
Perussuomalainen Puolue PS 36%
Kansallinen Kokoomus KOK 9%
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue SDP 9%
Suomen Keskusta KESK 7%
Vasemmistoliitto VAS 7%
Vihreä Liitto VIHR 7%
Ruotsalainen kansanpuolue RKP 2%
Kristillisdemokraatit KD (Aiemmin SKL) 2%
Joku muu puolue tai ryhmittymä 4%
En osaa sanoa 10%
En halua sanoa 2%
En äänestäisi 4%Vanhoista puolueista RKP on ainoa joka on pystynyt nostamaan kannatustaan:
v. 2007 RKP: 1.0%
v. 2011 RKP: 2.0%
Täydet 100% lisää kannatusta! Ja syytä muistaa että tämä on suomenkielinen uutisryhmä. Näköjään pakkoruotsillakin kuitenkin on edelleen kannattajakuntaa olemassa.
--
- omilla poluilla
Onpahan tavan poliittista viihdettä tämäkin...
- Mitään ette voi
Suurin onneni on sanoa kolmelle suurelle,-TEISTÄ EI TYKÄTÄ
Kopissa mielihaluni realisoituu.
- PERSU!!!!
SUOMESSA KÖYHYYS ENÄTYS (LÄHES MILJOONA KÖYHÄÄ 700-000 KÖYHYYS RAJAN ALAPUOLELLA, NYT KOKOOMUS-PORVARI HALLITUS, SUOMESSA EI KOSKAAN OLE OLLUT NÄIN SUURIA TULO EROJA KUN NYT.
RAHA VALUU EU PANKEILLE MILJARDI MÄÄRIN, SUOMESTA LEIKATAAN PERUSTURVAA, KOKOOMUS LASKEE PALKKOJA, KOKOOMUS SYYLLISTÄÄ TYÖVÄEN SUOMEN LAMASTA JOS TÄSSÄ HINNTOJEN, VEROJEN JA SÄHKÖN KOROTUS HELVETISSÄ PYYTÄÄ LISÄÄ PALKKAA, KANSA SYYLLISTETÄÄN LAMASTA, KESKUSTA KOKOOMUS NOSTI KÖYHIEN PERINTÖVERON 50% IIIN, RIKKAILTA SE POISTETTIIN KOKONAAN!
KOKOOMUS PUHUI TALKOO HENGESTÄ, MUTTA SANOI VEROTUKSESSA ITSENSÄÖ IRTI NIISTÄ TALKOISTA, RIKKAIDEN LISÄ VEROTUS KUULEMMA OLISI NIIN MERKITYKSETÖN ETTÄ SE OLISI VAIN MARGINAALINEN, SIKSI RIKASTA EI SAA VEROTTAA ENEMPÄÄ.---
LISTA OLISI PITKÄ, KOKOOMUS TOIMII JO RIKOLLISELLA TAVALLA PERUS VÄESTÖÖ ELI PERUS-SUOMALAISIA VASTAAN!
HYVÄ PERSUT, PUHDAS DEMOKRATIA SUOMEEN JA KANSA PÄÄTTÄÄ, EI PORVARIT! - QQ
Kepu suurin puolue !
- SUOMI!
perus-suomalaisten super voiton jälkeen kepu-kokoomus-vihreät saa miniäänillään tapella mikä niistä mikropuolueista on suurempi!
Nyt näyttää siltä että kansa alkaa päättämään, porvarit eivät ymmärtäneet ajoissa että kuppaamisellakin on rajansa, kun nöyrää suomen kansaa potkii tarpeeksi päähän, alkaa kansa yhtenäistymään, nyt kokomuksella myöhäistä koska kansalla ihan oma puolue HYVÄ PERUS-SUOMI!
- Polle26
Ääneni menee SKP:lle, ainoa todellinen vaihtoehto tässä ökyilyn sietämisen luvatussa maassa.
- KAPITALISTI SUOMI
Suomessa kokoomus-porvarit haluaa pienyrittäjätkin nurin, että suuryritykset ja suurimmat liikeketjut saisi yksin vallan suomessa, katsokaa keskustoja, kaikki pikkuputiikit menny nurin, ainoastaan pizzerioita (ulkomaalaiset yritystuilla) kepabeja ja kalja juottoloita, kun menet ranskaan, kaupungit täynnä pieniä drugstoreja, kahviloita, pieniä muoti myymälöitä, suklaapuoteja, idyllisiä pikku putiikkeja,ranskassa ymmärretty että pienimpien yritysten minimi verottaminen mahdollistaa ihmisten työllistymisen ja omavaraisen elannon, lisäksi se ihminen on valtiolle tuottava, suomessa ne pien yrittäjät tehdään valtavilla verotuksilla työttömiksi ja ns, miinus eli menoerä kansalaisiksi AINOASTAAN ETTÄ SUUR YRITYKSET RIKASTUISIVAT ENTISESTÄÄN, SITTEN KEHDATAAN VIELÄ LEIKATA IHMISTEN PERUS TURVAA, LAMA ON PORVARIN SUUNNITELMALLISESTI TEHTY TUILA!!
PERUS SUOMALAISET AJAVAT PIEN YRITTÄJIÄ SIIÄ MISSÄ DUUNARIAKIN! - kannattajansa
Luen itseni porvariksi, mutta kokoomuksen nykyjohto on varsinainen mätäpesäke. Yksityistämistä yksityistämisen vuoksi, veroja lisää jokapaikkaan ja koko puolueen johto vihreiden talutusnuorassa. Vihreät ovat saaneet tahtonsa läpi: kaupunkiemme kadut ovat mustanaan kaiken maailman raiskaajia, rikollisija ja merirosvoja. Myöntyminen ydinvoimaan ei tainnut tehdä vihreille kipeää, kun tuli mustaa munaa tarjolle.
Pelin henkihän on ollut nykyhallituksella lykykäisyydessään:
Ellet ole teollisuusimpperiumin perijä, ensin kaikki tulot ja omaisuus ulosmitataan veroina valtiolle ja sitten annettaan pienellä lusikalla erilaisina "tarveharkintaisina" avustuksina takaisin, kun yhden palkalla ei enää elä, mitä siitä verojen jälkeen jää. Vain todellille miljonääreille on jätetty omat reikänsä kiertää kaikki omaisuusverot.
Mm. näistä syistä tulen antamaan ääneni persuille ! - Well done!
> kolmasosa (36%) vastaajista äänestäisi perussuomalaisia.
> Toiseksi sijoittuisi Kokoomus ja SDP 9 prosentilla.
> 10 prosenttia vastanneista ei osannut sanoa,
> Neljä prosenttia ei äänestäisi vaaleissa ollenkaan.
Päässälaskien noista tulee 68% kasaan. Ja 32% jää siis Keskustalle, RKP:lle, Vasemmistoliitolle ja Kristillisille.
Noiden kolmen pienimmän puolueen ääniksi voi arvioida 5% 7% 6% = 18%, ja Kepulle jäisi silloin 14% verran ja se olisi toiseksi suurin puolue.
Mitä lukemia nämä nyt oikein ovat, kun ei näissä tunnu olevan oikeen mitään tolkkua kaikkineen?
.- MORAALITONTA ROSVOAM
MATALAPALKAINEN PERUS DUUNARI MAKSAA IKÄNSÄJOTAI YLIHINTASTA KOPPIA HUONOSSA ASUMALÄHIÖSSÄ JA TÄHTÄÄ ETTÄ LAPSELLE JÄISI EDES JOTAIN, MUTTA PERKELE, NYT SIITÄ KERTAALLEEN MAKSETUSTA PIKKU KOPISTA JOUTUU LAPSI MAKSAMAAN PERINTÖVEROA 50% JOTEN, PANKKI VIE SENKIN ALI HINTAAN KUN VANHEMMAT KUOLEE, SEN SIJAAN RIKKAIDEN KAKARAT SAA KAIKKI SUKUPOLVEN VAIHDOS NIMIKEELLÄ ILMAN VEROJA, VOI PERKELEEN PERKELE, ÄÄNESTÄKÄÄ HELVETTIIN NE RIKOLLIS KOKOOMUSLAISET!
HYVÄ PERSUT, IHMISEN PUOLUE, KANSAN PUOLUE! - Herman Göring
MORAALITONTA ROSVOAM kirjoitti:
MATALAPALKAINEN PERUS DUUNARI MAKSAA IKÄNSÄJOTAI YLIHINTASTA KOPPIA HUONOSSA ASUMALÄHIÖSSÄ JA TÄHTÄÄ ETTÄ LAPSELLE JÄISI EDES JOTAIN, MUTTA PERKELE, NYT SIITÄ KERTAALLEEN MAKSETUSTA PIKKU KOPISTA JOUTUU LAPSI MAKSAMAAN PERINTÖVEROA 50% JOTEN, PANKKI VIE SENKIN ALI HINTAAN KUN VANHEMMAT KUOLEE, SEN SIJAAN RIKKAIDEN KAKARAT SAA KAIKKI SUKUPOLVEN VAIHDOS NIMIKEELLÄ ILMAN VEROJA, VOI PERKELEEN PERKELE, ÄÄNESTÄKÄÄ HELVETTIIN NE RIKOLLIS KOKOOMUSLAISET!
HYVÄ PERSUT, IHMISEN PUOLUE, KANSAN PUOLUE!Kansalla ei ole rohkeutta hakea muutosta .Vasemmistoliitto palkkatyöläisen ja pienyrittäjän, vanhusten ja nuorten asioita ajava puolue.Se ei ole Skp eikä sidoksissa entisen Neuvostoliiton harjoittamaan politiikkaan.On tavallisen Suomalaisen asialla.Mikä muu puolue on esim Helsingissä julkisesti vastustanut tonttivuokrien korotusta,jopa demarit on noston kannalla.Tällä nostolla maksutettaisiin jo kerran maksetut asunnot uudestaan.Eipä ole persut huudelleet mitään.Vasemmistoliitto on puuttunut verotukiin joita on noin 200 ,rahassa 17,6 miljardia euroa.Ne poistamalla saataisiin asioita hoidettua eteenpäin.Eipä ole muut puolueet huudelleet asian perään.Monessa muussakin asiassa vasemmistoliitto on kansan asialla.Kansa elää vaan menneisyydessä kommunismin pelossa.Eipä ole ihme jos muutosta ei tapahdu,kun vallassa on jatkuvasti Kokoomus,Keskusta tai Kokoomus,Demarit. Saa nähdä tuoko Demarit vaalimainoksen, jossa ruokaa notkuvassa pöydässä istuva Demarisika ilkkuu työläisille näinhän viimme vaalessa tapahtui.Olivat niin työläisen puolella. Toivottavasti Persut äänestävät terveitä ja osaavia jäseniään, ettei tulisi toista sekopää tappeliaa.Menis Soinilla koko kausi kipeiden kansanedustajien eläkeanomusten kirjottelussa.Sairaita kun ei valtioaloilla voi uudelleen kouluttaa, he kun pääsevät ammatillisentyökyvyttömyyden takia suoraan eläkkeelle.Kansa sais taas olla maksajana.Jokainen äänestää ketä haluaa, kannattais kumminkin miettiä onko ehdokkaalla kykyä hoitaa kansanedustajan tehtäviä.
- lukekaa kaikki
Herman Göring kirjoitti:
Kansalla ei ole rohkeutta hakea muutosta .Vasemmistoliitto palkkatyöläisen ja pienyrittäjän, vanhusten ja nuorten asioita ajava puolue.Se ei ole Skp eikä sidoksissa entisen Neuvostoliiton harjoittamaan politiikkaan.On tavallisen Suomalaisen asialla.Mikä muu puolue on esim Helsingissä julkisesti vastustanut tonttivuokrien korotusta,jopa demarit on noston kannalla.Tällä nostolla maksutettaisiin jo kerran maksetut asunnot uudestaan.Eipä ole persut huudelleet mitään.Vasemmistoliitto on puuttunut verotukiin joita on noin 200 ,rahassa 17,6 miljardia euroa.Ne poistamalla saataisiin asioita hoidettua eteenpäin.Eipä ole muut puolueet huudelleet asian perään.Monessa muussakin asiassa vasemmistoliitto on kansan asialla.Kansa elää vaan menneisyydessä kommunismin pelossa.Eipä ole ihme jos muutosta ei tapahdu,kun vallassa on jatkuvasti Kokoomus,Keskusta tai Kokoomus,Demarit. Saa nähdä tuoko Demarit vaalimainoksen, jossa ruokaa notkuvassa pöydässä istuva Demarisika ilkkuu työläisille näinhän viimme vaalessa tapahtui.Olivat niin työläisen puolella. Toivottavasti Persut äänestävät terveitä ja osaavia jäseniään, ettei tulisi toista sekopää tappeliaa.Menis Soinilla koko kausi kipeiden kansanedustajien eläkeanomusten kirjottelussa.Sairaita kun ei valtioaloilla voi uudelleen kouluttaa, he kun pääsevät ammatillisentyökyvyttömyyden takia suoraan eläkkeelle.Kansa sais taas olla maksajana.Jokainen äänestää ketä haluaa, kannattais kumminkin miettiä onko ehdokkaalla kykyä hoitaa kansanedustajan tehtäviä.
Persuthan tekeekin niin että palkkaavat eduskunta ja hallitus paikoille oikeasti huippu osajia joilla oikeasti oppiarvoja ja älyä päässä, nythän valta puolueiden pellet pääsevät eduskuntaan ja hallitukseen vain poliittisilla saavutuksillaan, ei todellisella alasa osaamisella, se olisikin aivan uutta suomen hallituksessa että johto puolue valitsee ministerit oikean osaamisen ja oppiarvojen kautta eikä poliittisella paska jauhannalla, esim, kokoomuksen olisi pitänyt valita valtionvarain ministeriksi ollila eikä käteistä, käteisellähän on vain keskikertainen oppiarvo, ei mikään loistava, eli ei juurikaan tietoa talous elämästä, todellisisa osaajia tuolle alalle löytysi satoja ellei tuhansia paremia osaajia suomesta, eli, valitaan osaajat todellisella osaamisella, ei suomen laki sano että poliittinen paskan jauhanta pitää olla ykkös mkeriitti, persut voi palkata huippu arvosanaisia osaajia hoitamaan tätä kokoomuksen raunio suomea!
- mjnhjbj
Kysymys teille: Millä perusteella te järjestätte vaaligallupeja, kun teilllä ei ole päätoimittajaa ja olen käsittääkseni ymmärtänyt, ettei tämä foorumi edes halua profiloitua mediaksi median säännöillä? Saako yksityinen yritys udella poliittiisista kannoista? Ja tämä on ihan asiallinen kysymys, eikä ollenkaan pahansuopa.:)
- controllman
johtava tappipuolue. minä johdan keskustan suurinta perusosastoa-niuvan osastoa. olemme jäsenmäärällä mitattuna suurin keskustan perusosasto. hoitohenkilökunnassa ei ole yhtään keskustalaista koska ovat heteroita
- Kansan ääni
Näissä vaaleissa Suomi voi tehdä historiaa. Äänestetään Perussuomalaiset suurimmaksi puolueeksi.
Tulemme näkemään lähivuosina EU:n kriisin, joka on niin iso, että se saattaa hajoittaa koko EU:n. Suomi voi olla sen prosessin käynnistäjä, joka johtaa EU:n hajoamiseen. Tee tämä mahdolliseksi äänestämällä nyt Perussuomalaisia. Kysymys on Suomen itsenäisyydestä. EU:n kriisiin hoidoksi tullaan ehdottamaan liittovaltiota. Ei tietenkään sillä nimellä, vaan puhutaan budjettien vahvistamisen siirtämistä EU:lle, verotuksen harmonisoimisesta jne. Siis sama valheellinen, tunkkainen linja jatkuu, jolla koko EU-integraatiota on viety eteenpäin.
Vanhat puolueet pelkäävät. He eivät luota itseensä, vaan uskovat vain salamyhkäisten herrakerhojen johdatukseen. Tämä linja johtaa vain velkaantumiseen, jota maksavat vielä lapsen lapsemmekin. He syyllistävät kaikesta tavalliset kansalaiset. Ihmiset jotka tekevät työtä, vajaakuntoiset, sairaat ja eläkeläiset. Me kaikki olemme liian laiskoja ja vain kuluerä heille. He haluavat, että teemme työtä hautaan asti ilman lomia ja ilmaiseksi. Eli olemme heidän orjiaan.
Nyt voit vaikuttaa. Eihän tässä ole mitään menetettävää. Nyt vallalla oleva linja vie joka tapauksessa perikatoon ja kansan näännyttämiseen. He ovat panneet ihmiset kilpailemaan keskenään. Suomalaiset voivat todella huonosti. Mielialalääkkeitä ja muita psyykelääkkeitä käyttäviä on kohta puolet kansasta ja nuorten mielenterveysongelmat ovat räjähtämässä käsiin. Eli rohkeasti uurnille ja valta uusiin käsiin. Edessä on joka tapauksessa vaikeat ajat ja jopa mullistuksia. Näiden nykyisten kähmijöiden ja loossihuijareiden johdolla meille voi käydä todella huonosti. - Hermanni 3476543
Ei päästänyt edes minuakaan vastaamaan vaikka ensin monesti kutsui.Sanoisin että tuollainen gallup on PERSEESTÄ kun ei selvemmin voi sanoa. Jättäkää ihmeessä väliin tuollaiset isenne munaamiset väliin.
- Ei ollut
kysymys mistään päästämisestä, erikseen jokaiselta kysymisestä tai sallimisesta. Osallistuminen oli täysin vapaata kaikille halukkaille. Normaali havaintokyky riitti. Yksi ehto oli. Täytyi avata tämä sivusto. Sen jälkeen heti ensimmäisellä rivillä oli selvitys, jopa kehoitus, galluppiin osallistumisesta.
- jm
"Suomi24 Vaaligallupista selvisi, että jos vaalit järjestettäisiin nyt, yli kolmasosa (36%) vastaajista äänestäisi perussuomalaisia. Puolueen kannattajista 45 prosenttia on miehiä ja 27 prosenttia naisia."
Mitähän humanoideja ne loput 28% on?
Ja olishan nuo tulokset voinut pienempien puolueiden osaltakin kokonaan paljastaa- väliäkö hällä
Ei tämä maan politiikka voi enää mennä enempi perseelleen mitä se on tälläkin hetkellä, vaikka perussuomalaiset voittaiskin vaalit? Paitsi tietysti porvarien mielestä joilla on pelko perseessä että voivat joutua vielä veroja maksamaan omaisuudestaan! Kannattaa varmaan ruveta rahoja siirtelemään ulkomaille aikanaan!
- kdsjfhurg
Lisään tohon sun kirjoittamaan, että plus, että olisivat voineet kertoa metodin, millä tutkimus on toteutettu tai että itseasiassa tossa se _pitää_ tehdä, jos tehdään julkinen yleistys. Varmaan keskinäiset ja jos mitkä lie ns. "kaverikerhot" voivat keskenään juttelunettisaiteilla järjestää jos vaikka mitä lie "tutkimuksia" tai "markkinamittauksia", mutta jos puhutaan kansalaisten vaalikäyttäymisen ennustamisesta tulevissa vaaleissa tutkimuksella, niin niin se kyllä minun mielestäni edellyttäisi julkaisijalta vähintäänkin tutkimusmetodin julkaisun ja ainakin omasta mielestäni julkaisulle myös päätoimittajan - tutkimuseettisesti. Plussaa tietysti edes toikin, että tänään sain elämäni ensimmäistä kertaa kuulla, että Suomi24:n ylläpitoon kuuluu joku "Piia" ja joku "Risto" ja mikä lie se kolmas(?) tossa oli - mutta kohteliasta olisi ollut kertoa sukunimetkin. Ei tässä nyt niin tuttavallisia tuntemattomien lukijoiden kesken olla, että kaikille tämän foorumin viestintää lukeville risto olisi mukamas naapurin risto ja naapurin piia naapurin piia. Ylläpito voi tietysti halutessaan ystävällisesti avittaa minua, jos minulla vain on tiedonhakuni kanssa tai saitin käytössa ongelmia ja jos siis en vain siksi ole mistään koskaan saanut tietooni yhtäkään ylläpidon edustajaa nimeltä tätä saittia ja tällä olevaa informaatiota lukemalla.
- persu taas
minun mielestä tuo 36% persuille on alakanttiin, olen suht sosiaalinen ihminen ja tuntemani lähipiiri ja työtoverit kertovat olevansa perus-suomalaisia, eli kaikki, tosin, eihän kukaan enää julkisesti halua olla kokoomuslainen, se vie maineen!
Vaaligallupiin vastanneista miehistä 45 prosenttia ja naisista 27 prosenttia äänestäisi perussuomalaisia, jos vaalit järjestettäisiin nyt.
- jygygu
suomi24 kirjoitti:
Vaaligallupiin vastanneista miehistä 45 prosenttia ja naisista 27 prosenttia äänestäisi perussuomalaisia, jos vaalit järjestettäisiin nyt.
Heh...
- äänestän
Se on aivan päivän selvää,että minä ja lukematon määrä tuttujani ja kavereita äänestää persuja.Muutos on tehtävä nyt tai se jää tekemättä kokonaan.Hyvät ihmiset menkää nyt ihan kaikki äänestää,niin ehkä saamme vielä leivän päälle voita.
- KEPU on PARAS !
Haloo Mari, Piia ja Risto !
MIssä Kepun kannatus prosentit pahvit ? - Hieman ihmettelen
Tuloksen mukaan persujen kannattajista 45 % on miehiä ja 27 ja 27 % naisia. Se tarkoittaaa, että persujen kannattajista 28 % ovat androgyynejä tai eivät osaa sanoa sukupuoltaan.
Mielenkiintoista!- lfkgjriujg
En tiedä, kun eivät kerro tutkimuksestaan, vaikka ovat palveluun kirjoittavia "tutkineet", mutta yleensä toi tarkoittaa sitä, että niillä on sukupuolenkin osalta "ei halua sanoa". vaihtoehto, jos tutkimus on tehty. Eli Aku Ankka voisi olla kokoomuslainen ja Roope Ankka kommunisti ja niin edelleen. Mielenkiintoista, että he julkaisevat tuon vaaligallupina. Mä jos olisin yksityisen yrityksen edustaja/omistaja ja jos haluaisin tutkia, että ketkä mun palvelua käyttää, julkaisisin tollasen korkeintaan "asiakaskyselynä". "Asiakkaat" ainakin keskustelupalstoilta luetun perusteella kylläkin näyttävät vahvasti olevan suomi suomalaisille- henkisiä ja valitettavasti ei voi puhua muusta kuin "asiakkaista", koska Suomen lakien mukaan "äänestäjistä" puhuvat julkaisut - minun käsitykseni mukaan, mutta minua voi toki avartaa.
- kynitty kansalainen
Kovin on pieni tuo osallistujamäärä yhteensä 1987 henkilöä, joista 998 oli miehiä ja 989 naisia! Ainakin oma osallistumiseni ei siihen onnistunut vaikka luen päivittäin suomi24. postini. Heti äänestysviestin tultua yritin äänestää, mutta tuli vastaus ettei se enää käy. Ottaen huomioon sivujen käyttäjämäärät äänestäjien luku on hämmästyttävän pieni. Tuntiko oli äänestysaikaa vai vallan kaksi?
Kun tuloksia esitetään olisi korrektia esittää kaikkien puolueiden saamat äänimäärät.
Gallupista ja sen tuloksista huolimatta olisi mukava tietää mitä perussuomalaiset ovat tähän mennessä aikaan saaneet? Nykyisten hallituspuolueiden meriitit ovat tulleet sen verran tutuiksi ja kalliksi, että suosittelen äänestämään muita kuin nykyisessä hallituksessa olevia puolueita.- perusääni
Onkos niillä Perussuomalaisilla ollut paljon sananvaltaa eduskunnassa, että olisivat jotain voineet tehdä asioiden eteen? Käsittääkseni Kepu ja Porvarit ovat enempi puuhastelleet kaksistaan nykyisessä hallituksessa?
Katsotaan vaalien jälkeen saioita uudelleen! - delafonte
perusääni kirjoitti:
Onkos niillä Perussuomalaisilla ollut paljon sananvaltaa eduskunnassa, että olisivat jotain voineet tehdä asioiden eteen? Käsittääkseni Kepu ja Porvarit ovat enempi puuhastelleet kaksistaan nykyisessä hallituksessa?
Katsotaan vaalien jälkeen saioita uudelleen!koittakkaa herätä todellisuuteen hallitus vedättänyt ihmisiä ,aina. nyt tehdään muutos perussumalaisten nimiin.koitetaan paikata mihin pystytään ,ei ole sekään helpppo homma , mutta tuetaan puoluetta siihen mihiin ihmiskanta pystyy.kiitos!
- pa paha pakina
delafonte kirjoitti:
koittakkaa herätä todellisuuteen hallitus vedättänyt ihmisiä ,aina. nyt tehdään muutos perussumalaisten nimiin.koitetaan paikata mihin pystytään ,ei ole sekään helpppo homma , mutta tuetaan puoluetta siihen mihiin ihmiskanta pystyy.kiitos!
Olisko mittään jos ensin opeteltais kirjoittamaan sanat suunnilleen oikein, menee överiksi koko persuilu, korruptioporukat kuolee tosin nauruun, kelaillessaan näiltä sivuilta elämän suuria linjauksia, no, onhan sekin voitto tavallaan;))
Suomi24 Vaaligallup tehtiin internet-kyselynä 27.12.2010-17.1.2011 välisenä aikana.
- PERSU TAAS
pa paha pakina kirjoitti:
Olisko mittään jos ensin opeteltais kirjoittamaan sanat suunnilleen oikein, menee överiksi koko persuilu, korruptioporukat kuolee tosin nauruun, kelaillessaan näiltä sivuilta elämän suuria linjauksia, no, onhan sekin voitto tavallaan;))
MITÄPÄ TÄSSÄ VOUHKATAAN, KUTEN TUALLA AIEMMIN ERÄS PERSU KIRJOITTI, ÄÄNESTYSKOPISSA ÄÄNET RELISOITUU....
- Työssäkäyvä
suomi24 kirjoitti:
Suomi24 Vaaligallup tehtiin internet-kyselynä 27.12.2010-17.1.2011 välisenä aikana.
Työssäkäyvät perheelliset ovat tuolloin kaikkein kiireisimpiä. Netissä jaksavat roikkua tuolloin lähinnä teinit ja eläkeläiset.
- Anonyymi
PERSU TAAS kirjoitti:
MITÄPÄ TÄSSÄ VOUHKATAAN, KUTEN TUALLA AIEMMIN ERÄS PERSU KIRJOITTI, ÄÄNESTYSKOPISSA ÄÄNET RELISOITUU....
fxbm. fxbfbsmbdsmgmdsgögldsadeslögd sipåk
- well done
Haloo Mari, Piia ja Risto !
MIssä Kepun kannatus prosentit pahvit ?- IPU parempi
Kepu pettää aina. Missä on IPUn äänestyssprosentit?
http://www.ipu.fi
http://www.erotaaneusta.fi
- hgygyyg
Miksi teidän palstoilla saa häiriköt tulla solvaamaan "amfetamiinin käyttäjäksi" tai ylipäätään henkilön tekemisiä sanallakaan faktapohjalta kuvaamattomilla edellä mainituilla leimaavilla termeillä palstoillenne kirjoittavaa? Mulla on maine ja en edes anonyymina kirjoita paskaa, koska olen sivistynyt. En minä halua mun nerokkaan ja pohditun viestin jäävän Suomi24- historiaan elämään ronkittuna siten, että siihen perässä on jonkun mielisairaan perätön solvaus, kuten aina tai että että sekopäät poistattavat kaiken relevantin tai että fooruminne seonneet esittävät tekstejäni ominaan. Joku raja sentään ahdistelulla tavallista kansalaista kohtaan.
- voittaa
vaalit ja siitä on turha kenenkään muun tulla jauhamaan paskaa ja kuvitella jotain keskustanlampaita,vasemistopiipareita,kermapersekokoomusta.Piste
- toimitaan näin
Aina välillä kansalaiset esittää huolestuneisuuttaan jostain kansalle tärkeästä asiasta, esimerkkinä vaikkapa tuo vanhusten huono kohtelu, silloin tällöin siis pääsee läpi näitä kansan esittämiä huolenaiheita suurempiin lehtiin.
http://www.ts.fi/online/mielipiteet/lukijoilta/190767.html
"Vanhukset näkevät
nälkää Turun sairaaloissa"
Vaan mitäpä tekevät poliitikot? Enempi tykkäävät uusista musiikkitaloista, taidemuseoista ynnä muusta vastaavasta. Isommat on niistä lehtijututkin, kuinka ovat kovin hienoja. Kansa on enempi huolissaan aina kasvavista leipäjonoista, kehnoista palveluista jne. - vaalit mielessä
toimitaan näin kirjoitti:
Aina välillä kansalaiset esittää huolestuneisuuttaan jostain kansalle tärkeästä asiasta, esimerkkinä vaikkapa tuo vanhusten huono kohtelu, silloin tällöin siis pääsee läpi näitä kansan esittämiä huolenaiheita suurempiin lehtiin.
http://www.ts.fi/online/mielipiteet/lukijoilta/190767.html
"Vanhukset näkevät
nälkää Turun sairaaloissa"
Vaan mitäpä tekevät poliitikot? Enempi tykkäävät uusista musiikkitaloista, taidemuseoista ynnä muusta vastaavasta. Isommat on niistä lehtijututkin, kuinka ovat kovin hienoja. Kansa on enempi huolissaan aina kasvavista leipäjonoista, kehnoista palveluista jne.vähän tietoa, mitä hyvää lupaa perussuomalaiset minulle, olen ikääntynyt työtön ja kuulun kirkkoon.
- sinulle veroja
vaalit mielessä kirjoitti:
vähän tietoa, mitä hyvää lupaa perussuomalaiset minulle, olen ikääntynyt työtön ja kuulun kirkkoon.
Persut lupaa sinulle lissää veroja ja hinnan-nousujahan nuo. Vähävaraiset maksumiehiehiksi. Ei mitään etuisuuksia köyhille. Selviä tulon siirtoja rikkammille. Veron korotukset köyhille ja veron alennukset rikkaille tasaveron myötä. Loputkin sisiaalietuudet pois. Sitä persut lupaavat. Äänestä. Toki harkitse ensin. Ketä väosaisia puolustaisi.
- IHME JA KUMMA
sinulle veroja kirjoitti:

vain äänesi..ei muuta POLLEILEE JYRKI SEURAAVANKIN KAUDEN..ITSELLÄÄN HYVÄT TULOT MIKÄ ON OLLESSA...Tuskin sinua äänestäjää muistaa...SAULI ON TOISTAMIELTÄ..RAHAA MENEE ULKOMAILLE KAIKKIA TUETAAN KREIKKAA YM...RIKKAAT RIKASTUU JA KÖYHÄT KÖYHTYY PORVARIVALLAN AIKAAN..KOHTA EI SIVISTYSVALTIOSTA ole jäljellä ku rippeet..nuollaan näppejämme..HALLITUS HAKOTEILLÄ..vaihdetaan heidät nyt kun meillä VALTA eli ÄÄNIOIKEUS! Uudet ihmiset päättämään sinne..porvari ajattelee vaan itseään..JÄRJEN ÄÄNI VOITTAKOON NYT:)
- SELKEE LINJA...
vaalit mielessä kirjoitti:
vähän tietoa, mitä hyvää lupaa perussuomalaiset minulle, olen ikääntynyt työtön ja kuulun kirkkoon.
PERUS AJATUS PERSUILLA ON SAADA SUOMESSA TYÖT SUOMALAISILLE, ALIURAKOINTISUOMALAISILLE YRITTÄJILLE, NOTEN VERORAHATKIN JÄVÄT SUOMEEN, SEKÄ TYÖMIESTENPALKAT JÄÄVÄT KULUTUKSEEN SUOMEEN, NYTHÄN RAKENNUS YM MIESTEN PALKATKIN MENEVÄT KULUTUKSEEN VIROON, PUOLAAN, LATVIAAN, LIETTUAAN JA VENJÄLLE, NÄIN OLLEN VEROT JA PALKAT JÄISIVÄT SUOMEEN, HARMAA TALOUS TEHTÄISIIN VAIKEAMMAKSI, ELI SUOMALAISET PIEN YRITYKSET SAISIVAT MYÖS MAHDOLLISUUDEN KILPAILLA REILUSTI URAKOISTA, NYTHÄN KAIKKI ON VAIN PORVARIN ETUA, PUOLI ILMAINEN TYÖVOIMA, HALVAT ALIURSAKOITSIJAT (ULKOMAALAISET) EPÄREHELLISET!
MILJARDI VIRTA EU PANKEILLE PYSÄYTETTÄISIIN JNE YM.
STARTTIRAHOJA OHJATAAN ENEMMÄN MYÖS SUOMALAISILLEKIN PIEN YRITTÄJILLE, EIKÄ VAIN ULKOMAALAISILLE KEBAB JA PIZERIA YRITTÄJILLE(SAAVAT LÄHES AUTOMAATTISESTI STARTTIRAHAN JA MYYVÄT PIZZAA 6E KPL JA SUOMALAISET YRITTÄJÄT JÄÄ NUOLEMAWAN NÄPPEJÄ, ELI KILPAILU VÄÄRISTYY, LISTA ON PITKÄ MIHI MUUTOKSIIN PERSUT TÄHTÄÄ, ASIANAHAN ON PAREMPI SUOMI SUOMALAISELLE TYÖMIEHELLE!!! - Hugo H
sinulle veroja kirjoitti:
Persut lupaa sinulle lissää veroja ja hinnan-nousujahan nuo. Vähävaraiset maksumiehiehiksi. Ei mitään etuisuuksia köyhille. Selviä tulon siirtoja rikkammille. Veron korotukset köyhille ja veron alennukset rikkaille tasaveron myötä. Loputkin sisiaalietuudet pois. Sitä persut lupaavat. Äänestä. Toki harkitse ensin. Ketä väosaisia puolustaisi.
Anteeksi mutta mikähän puolue näitä "sisiaalietuuksia" lisäisi veroja korottamatta?
- nyt KYLLÄ PERSUILLE
Hugo H kirjoitti:
Anteeksi mutta mikähän puolue näitä "sisiaalietuuksia" lisäisi veroja korottamatta?
Persut rakentaisi sosialiturvan entiselleen, rahat,purettaisi monsteri hallinto, vähennettäisi kunnista johtajia ym poliittisilla etuuksilla saatuja turhia virkoja, sumen monsteri hallinnolla pyörittäisi keskisuurta eurooppalaista valtiota, turhille viramiehille menee valtavat määrät rahaa, suorittavaa väkeä kunnista sanotaan irti kun leikataan, samaan aikaan lisätään turhia virkoja hallintoon, pitäisi lisätä suorittavaa työtä ja vähentää byrokraatti virkoja, ed mainituilla kovempi palkkakin kun suorittavalla väellä, toinen keino on laittaa eu,n miljardit oman kansan käyttöön, ei lahjoja eu rikollis pankeille palkkioksi kusetetuista rahoista!yhden hengen yrityksille minimi vero, koska he kuitenkin elättävät itsensä ja ovat kuitenkin minimi veroineenkin tuottavia kansalaisiaNYT KOKOOMUS PORVARIT KAATAA KAIKKI PIEN YRITTÄJÄT NURIN VALTAVILLA ALVEILLA JA MUILLA VEROILLA JA TEKEVÄT PIEN YRITTÄJISTÄ MIINUS KANSALAISIA ELI VALTION ELÄTTEJÄ!
- uurnilla tavataan.
Persut saa kaikki meidän perheen 5 ääntä ja sillä selvä. Nyt on mitta täynnä! Kerrankin on tilaisuus äänestämällä saada nurin tämä kolmen "suurimman" puolueen kähmintä. Valta kuuluu perussuomalaisille.
- Valta kansalle
"Suomi24 Vaaligallupista selvisi, että jos vaalit järjestettäisiin nyt, yli kolmasosa (36%) vastaajista äänestäisi perussuomalaisia"
Olen varannut samppanjapullon lottovoiton varalta, mutta taidankin poksauttaa sen jo nyt tämän gallupin tuloksen takia. Hieno homma, lopultakin vaihtuu valta tässä krokotiilien maassa. Tuo itään päin polvillaan oleva pressa kun vielä saadaan vaihdettua, niin vot! - Totuus demareista
Halonen vastustaa Natoa, mutta veljeilee sen kanssa Afganistanissa.
Hän haluaa istua EU:n pöydissä ja poseerata glamouria täynnä olevissa
päättäjien potretaissa, mutta näyttelee duunaria lippalakki päässä
Helsingin Hakaniemessä. - #4
Veikkaisin kyselyn virhemariginaaliksi n 30%, suuntaan tai toiseen. DD
- MITÄÄN ETTE VOI PORV
galluptulos faktaa mutta sun virhe marginaalisi on fiktioo.
kaikissa gallupeissa persut eli perus väestön puolue nousee jatkuvasti, mitään ette porvarit voi enää, raja menee jossain myös suomalaisillakin(perus väestöllä joka mata pyörittää= porvari kuorii vain kerman, toinen puoli kermasta lähetetään eu roskapankeille ja muihin eu maksuihin ja kassoihin.
nyt suomalaisten rahat jää suomeen suomen perus väestölle KUN PERSUT VOITTAA!
- suoho...
tietysti äänestävät persuja vaikka tietävät että VITUIKS menee, jos näin käy niin suomi menee suohon jne..
- msdonkude
OLEN OLLUT USEISSA YRITYKSISSÄ JA AINA YRITYKSET VÄHENTÄÄ PORUKKAA.
YT: NEUVOTTELUISSA YLEENSÄ ON SOSDEM LUOTTAMUAMIES JA TYÖNJOHTAJA
LISÄKSI PÄIVÄMESTARI TAI LINJAPÄÄLLIKKO,JA NÄMÄ KAIKKI ON SOSDEMIJA.
NYT NIILLÄ ON JOKU SEULASYSTEEMI JOLLA NE SEULOO KELLE LOPPUTILI
SOPII PARHAIDEN. NYT NÄYTTÄÄ ETTÄ SEULA ON SOPIVA ,NIIN ETTÄ
SOSDEMIT PELASTUU ENEMMISTÖNÄ ,PITÄÄKÖ MINUN ÄÄNESTÄÄ SDP,TÄ,
KOSKA TÄLÄINEN SEULA SYSTEEMI ON KUULEMA PARAS KOKO VALTA
KUNNAN ALUEELLA; KÄYTETTY USEITA VUOSIA.
AIKOOKO PERUSSUOMALAISET MUUTTAA LOPPUTILI JÄRJESTYS SEULAN
ETTEI SE JATKUVASTI KOHTELE YKSIÄ LOPPUTILILLÄ. - tietoa duunareille
msdonkude kirjoitti:
OLEN OLLUT USEISSA YRITYKSISSÄ JA AINA YRITYKSET VÄHENTÄÄ PORUKKAA.
YT: NEUVOTTELUISSA YLEENSÄ ON SOSDEM LUOTTAMUAMIES JA TYÖNJOHTAJA
LISÄKSI PÄIVÄMESTARI TAI LINJAPÄÄLLIKKO,JA NÄMÄ KAIKKI ON SOSDEMIJA.
NYT NIILLÄ ON JOKU SEULASYSTEEMI JOLLA NE SEULOO KELLE LOPPUTILI
SOPII PARHAIDEN. NYT NÄYTTÄÄ ETTÄ SEULA ON SOPIVA ,NIIN ETTÄ
SOSDEMIT PELASTUU ENEMMISTÖNÄ ,PITÄÄKÖ MINUN ÄÄNESTÄÄ SDP,TÄ,
KOSKA TÄLÄINEN SEULA SYSTEEMI ON KUULEMA PARAS KOKO VALTA
KUNNAN ALUEELLA; KÄYTETTY USEITA VUOSIA.
AIKOOKO PERUSSUOMALAISET MUUTTAA LOPPUTILI JÄRJESTYS SEULAN
ETTEI SE JATKUVASTI KOHTELE YKSIÄ LOPPUTILILLÄ.ÄLÄ NYT HULLUJASIPUHU, EI KAI NE LOMAUTUS PÄÄTÖKSET LINJAMESTARELTA TULE EIKÄ LUOTTAMUSMIEHILTÄ, EIKÖHÄN SEN FIRMSAN RAHA ELIITTI ELI OMISTAJA (PORVARI) HALUA TAKOA TULOSTA JA LAITTAA UKKOO ULOS LIUKUHIHNALTA, TYÖNJOHTAJA JA LUOTTAMUSMIES ON VAIN SANAN SAATTAJA JA KÄSKYLÄINEN KUTEN SINÄKIN, KYLLÄ SEN FIRMAN TAPIT PÄÄTTÄÄ KUKA ULOS LÄHTEE JA MIHIN MAAHAN TEHDAS VIEDÄÄN, PIKKUSEN RAJAA EPÄILYLLESI!
KOKOOMUS ON RAHA ELIITIN PUOLUE, SAMOIN KESKUSTA!
PERUS VÄESTÖN PUOLUEET ON PS, ELI PERUS SUOMALAISET, SDP, VASEMMISTO
KUTEN SOINI SANOI, PS ON TYÖVÄEN PUOLUE ILMAN SOSIALISMIA!
nyt näyttää siltä että ps saa vahvan kannatuksen ja sdp uppoaa, joten kanattaa äänestää persuja ja taatas suurimman super puolueen paikka, ainoa puolue juka iskee kampoihin oikeasti porvareille. - madonkude
tietoa duunareille kirjoitti:
ÄLÄ NYT HULLUJASIPUHU, EI KAI NE LOMAUTUS PÄÄTÖKSET LINJAMESTARELTA TULE EIKÄ LUOTTAMUSMIEHILTÄ, EIKÖHÄN SEN FIRMSAN RAHA ELIITTI ELI OMISTAJA (PORVARI) HALUA TAKOA TULOSTA JA LAITTAA UKKOO ULOS LIUKUHIHNALTA, TYÖNJOHTAJA JA LUOTTAMUSMIES ON VAIN SANAN SAATTAJA JA KÄSKYLÄINEN KUTEN SINÄKIN, KYLLÄ SEN FIRMAN TAPIT PÄÄTTÄÄ KUKA ULOS LÄHTEE JA MIHIN MAAHAN TEHDAS VIEDÄÄN, PIKKUSEN RAJAA EPÄILYLLESI!
KOKOOMUS ON RAHA ELIITIN PUOLUE, SAMOIN KESKUSTA!
PERUS VÄESTÖN PUOLUEET ON PS, ELI PERUS SUOMALAISET, SDP, VASEMMISTO
KUTEN SOINI SANOI, PS ON TYÖVÄEN PUOLUE ILMAN SOSIALISMIA!
nyt näyttää siltä että ps saa vahvan kannatuksen ja sdp uppoaa, joten kanattaa äänestää persuja ja taatas suurimman super puolueen paikka, ainoa puolue juka iskee kampoihin oikeasti porvareille.Sehän tässä onkin kun arpomalla ei suoriteta näitä hommia.
Kun tämä tehdään seulomalla, puolustuskyvytön lopputilin saaja
ei pysty puolustautumaan. puolue oli mulle tärkeä jota äänestää. - tuohtunut
tietoa duunareille kirjoitti:
ÄLÄ NYT HULLUJASIPUHU, EI KAI NE LOMAUTUS PÄÄTÖKSET LINJAMESTARELTA TULE EIKÄ LUOTTAMUSMIEHILTÄ, EIKÖHÄN SEN FIRMSAN RAHA ELIITTI ELI OMISTAJA (PORVARI) HALUA TAKOA TULOSTA JA LAITTAA UKKOO ULOS LIUKUHIHNALTA, TYÖNJOHTAJA JA LUOTTAMUSMIES ON VAIN SANAN SAATTAJA JA KÄSKYLÄINEN KUTEN SINÄKIN, KYLLÄ SEN FIRMAN TAPIT PÄÄTTÄÄ KUKA ULOS LÄHTEE JA MIHIN MAAHAN TEHDAS VIEDÄÄN, PIKKUSEN RAJAA EPÄILYLLESI!
KOKOOMUS ON RAHA ELIITIN PUOLUE, SAMOIN KESKUSTA!
PERUS VÄESTÖN PUOLUEET ON PS, ELI PERUS SUOMALAISET, SDP, VASEMMISTO
KUTEN SOINI SANOI, PS ON TYÖVÄEN PUOLUE ILMAN SOSIALISMIA!
nyt näyttää siltä että ps saa vahvan kannatuksen ja sdp uppoaa, joten kanattaa äänestää persuja ja taatas suurimman super puolueen paikka, ainoa puolue juka iskee kampoihin oikeasti porvareille.uskallan laittaa vastaan. Pellon kiinteistöverot on torjuttava.niinkuin nuo kepulaiset nyt muutenkin maksaus veroja..nämähän on niinkuin kepulaisia x 2..Pienet tilat on vapautettava jokavuotisesta tukihakemusbyrokratiasta. Näille tiloille valmisteltava mahdollisuus kevennettyyn veroilmoitusmenettelyyn.Hallintobyrokratiaa on vähennettävä. Maatilojen valvonta on oltava oikeassa suhteessa väärinkäytöksiin. Pienistä takaisinperinnöistä on luovuttava.ja kun työläinen,opiskelia saa vähän liikaa otetaanne heti pois,mutta näille kaikki pitäs antaa..ei persuja eduskuntaan kiitos.
- Allu A
Millä tavalla varmistettiin, että otos vastasi Suomen kansaa siten kuin gallupeissa muutenkin. Tuloksista päätellen ei mitenkään.
- Saag Paneer
Tulos kertoo lähinnä siitä, että Suomi24:n käyttäjät ja foorumilla aktiivisimmin toimivat ovat pitkälti turhautuneita ja syystä tai toisesta sosiaalisesti syrjäytyneitä henkilöitä. Tämä ei tosin ole mikään yllätys, kun palstojen toimintaa seuraa. Toki mukana on myös harvalukuinen ryhmä ihmisiä, joilla hoksottimet on vielä tallella ja kokevat foorumin mahdollisuudeksi vaikuttaa ja kyseenalaistaa näiden "kansan syvien rivien" populismi ja mustavalkoinen ajattelu.
Tulos kertoo siis lähinnä Suomi24:n käyttäjistä, ei poliittisesta suunnasta.- muutkin gallupit per
no, saag paneerin epäilyille, nyt näyttää siltä että suomi24, ylen ja kaikkien muidenkin gallupit näyttävät persujan jatkuvaa kanatuksen nousua, joissain lääneissä päästy jo yli 24%, joten eiköhän se koko kansa kaikkine gallupeineen ole sitten syrjäytyneitä ja hurahtaneita, tosin, valtaväestöstähän jo onkin miljoona köyhää ja 700.000 köyhyys rajan alapuolella, joten väitteessäsi vinha perä, kokoomus saanut valta osan syrjäytymään, mutta kokoomukselle ikävää että ne sadat tuhanet on äänestäjiä joka realisoituu äänestys kopeissa!
- Aku Ankka
Ihan paskaa koko vaalit. Raivostuttavaa toimintaa, mehän AIKUISET IHMISET tarvitsemme lisää valvontaa koteihimme, vesimaksut, jätevesimaksur ja autoverot nousee sen perusteella! Köyhät pistetään leipäjonoihin ja viranomais vittuillaan päälle. Rikolliset saa mellastaa ihan rauhassa, kun kaikki pöllitään mikä irti lähtee. Hyvä sitten syyttää syntipukkeja. Ja taas vallankumous alkaa alusta. Joku repii hyvät voitot.
- pottuuntunut
suomi 24 menee kokoajan huonompaan suuntaa se on todennut moni muukin kuin minä
- viljakkala
nykyhallitukset ei muuta kuin nosta kaikkia maksuja, öljyt, polttoaineet, sähköt, autoverot, päivähoitomaksut normaali pikkupalkkaiselladuunarillakin 2 lapsesta yli 400 euroa ja kaikki miljoonan ansaitsevat herratkin maksaa suunnilleen saman maksun. vaikka molemmat vanhemmat töissä ja asutaan vanhassa talossa. niin rahat eivät enää riitä maksuihin. ...JÄTETÄÄN NYT VIHDOINKIN SE KOKOOKUS. SDP, VIHREÄT JA KESKUSTA POIS HALLITUKSESTA JA ÄÄNESTETÄÄN PERSUT TILALLE..........! sillä siinä vaiheessa kun duunarilla menee niin hyvin et äänestää kokoomusta nii rupee oleen puurot ja vellit aika pahasti sekaisin (eli pissiä päässä)
- Osmo Joutenolija
Juupa niin.
Netti onkin 1:1 todellisuuden kanssa.
Yleislakko ja vallankumoushan järjestettiin taannon feisbuukin voimalla.
Minäkin olen 18v. uhkea plondi. - Ihan tosi on
.. että Suoli24 on ääliöpersujen älämölöpaikka: rasismia, sovisnismia, homofobiaa, naisvihaa, ulkomaalaisvihaa, eri lailla ajattelevien uhkailua, panettelua, herjaamista ja solvaamista... paskanjauhantaa ja väärien tietojen levittämistä jatkuvalla syötöllä (varsinkin mamuista) hitlertyliin..
... kaikenlaista sivistymätöntä säkätystä.
Asiallisia perusteluja ei näy missään.
Siksi tästä paikasta ei ole poliittisen keskustelun moottoriksi.
Ja vaalit on vaalit ja virtuaalitodelisuus löpinät silkkaa löpinää... sitä paitsi Timo Soini on jo antautunut vallalle mm. ydinvoima-asioissa, joten hallitusjäsenyyden jälkeen se tekee pekkavennamot.- Viljakkala
No jos olet todella tyytyväinen nykymenoon. niin siitä vaan sitten äänestämään vanhoja puolueita.
Vallassaolevat puolueet keksii pienituloisille maksuja ja korotuksia sitä vauhtia ettei rahat enää riitä jukolauta(irwinin sanoin) kaikki nousee sellaista vauhtia ettei mitään rajaa.......... jos ette ole sattuneet huomaamaan....... rahat riittää hädin tuskin normaaliin elämiseen, ylimääräiseen kuluttamiseen ei jää juuri mitään. vaikka käy vakityössä.
Ruvetaan ottaan rikkailta enemmän ja annetaan köyhille ja lopetetaan se konkurssikypsiin maihin rahan syytäminen ennen kuin olemme itse konkurssissa ja ruvetaan huolehtimaan oman maamme vähäosaisista ja epäkohdista...
Annetaan persuille ja muille uusille pienille puolueille mahdollisuus........
Mutta vaikka uudet puolueet pääsisivätkin valtaan ni eivät ne yhdessä vaalikaudessa pysty korjaamaan nykyisten vallassaolevien puolueiden tekemää tuhoa ja ÄLYTÖNTÄ VELKATAAKKAA. oksettaa koko keskustan ja kokoomuksen touhut....... - kuitenkin ymmärrettä
Näyttää vain siltä että joka ainoa galluppi suomessa todistaa persujen jatkuvaa kannatusten nousua, eli sitä älämölö porukkaa on näköjään suomi pullollaan, ja tietty rutina perusväestöllähän on tässä tilanteessa ymmärrettävää, se on parempi kun vuosi 18 malli jolloi ammuttiin maan miehiä!
RAJA MENEE VEROMAKSAJILLAKIN MENEEKÖ MEIDÄN VERORAHAT EU PANKEILLE VAO OMAN KANSAN PERUS TARPEISIIN! - :)
Etenkin sinun kirjoituksesi vahvistaa tuota käsitystä.
- hyi111
MIksi joku äänestää SDP:tä???
Ennemmin vaikka vasemmistoliittoa tai IKL:ä.- wgwrgw3r22
Persuja äänestän! Niin tekee myös osa kavereista ja perhe. Tämä on viimeinen yritys. Jos persut voittaa eikä asioihin tule mitään muutosta niin en enää äänestä. Demokratiasta puheenollen onko se demokrtiaa että ihmiset jotka ovat jossain korkeassa asemassa entuudestaan saavat vaalitukea yrityksiltä ym. ja pääsevät hyvin todennäköisesti eduskuntaan kun taas muut vähemmän varakkaat ja tunnetut eivät lyö läpi koskaan?
- Ratkaisukeskeinen
Hei
Vaaligallupit ovat vain sen hetkistä tilaa ja tunnelmia, ehkä hieman suuntaa antavasti kuvaavia.
Ihmiset antavat gallupeissa protesti kannatusta noin, koska vaihtoehto puuttuu ja sehän puuttuu todella laajasti, koska perussuomalaiset itsekkään eivät ole mitään esimerkiksi talouspoliittista ohjelmaa julkistaneet. Yhtään ratkaisua Suomen ongelmiin ei ole perussuomalaisilta löytynyt, joten tyhjän paperinko ihmiset äänestävät hallitusneuvotteluihin? Tällä hetkellä galluppien mukaan kyllä.
Protestiksi tyhjä paperi hallitusneuvotteluihin?
Sellaiset äänestäjät ovat varmasti liikkuvaista sorttia, koska oikeita ratkaisuja Suomen ongelmiin haluavat ja joita vanhat puolueet eivät ole pystyneet 20 vuoteen antamaan, vaikka ovat äänestäjiltä valtakirjan halunneet. Sama meno on jatkunut 20 vuotta eli aina -90 luvun alun laman virheellisestä hoidosta saakka, jolloin 100.000 yritystä meni konkurssiin jouduttuaan ottamaan valuuttalainaa, jonka korko nousi yhdessä yössä 30 %. Sen seurauksena tuli satojatuhansia työttömiä Suomeen, rakenteellinen kallis työttömyys, jota vanhat puolueet eivät ole osanneet korjata 20 vuoden aikana, vaikka joka vaaleissa sitä ovat luvanneet.
ONGELMAT OVAT KORJATTAVISSA EDELLEEN JA NOIN YHDEN VUODEN KULUESSA NOPEIMMILLAAN.
ALLA OLEVILLE PUHEENVUORO BLOGI SIVUILLE ON KIRJOITETTU MONIA SUORIA RATKAISUJA ESILLE.
Äänestäjien arvioitavaksi ja kritiikille alttiiksi.
http://puheenvuoro.uusisuomi.fi/blogiarkisto?etunimi=&sukunimi=&kunta=Helsinki&puolue=Vapauspuolue&aihe=All
Taustatietojani, koulutusta ja kokemusta, sekä luottamustehtäviä.
http://fi.linkedin.com/pub/timo-koivistoinen/18/4A1/76B
Oikeistoliberaalin Vapauspuolueen internetsivuja.
http://www.vaalit2011.fi/?cat=16
http://www.vapauspuolue.fi
-- Ratkaisukeskeinen
Oikeistoliberaali Vapauspuolue sijaitsee puoluekartalla Kokoomuksen ja Keskustapuolueen edessä ja istuisimme siten eduskunnassa Kokoomuksen ja Keskustapuolueen kansanedustajien edessä.
Joukkoja johdetaan edestä ja johtamista vanhat puolueet todella tarvitsevat 20 vuoden surkeiden näyttöjen jälkeen. Sama meno ei saa jatkua enää yhtään vaalikautta. Ratkaisut täystyöllisyyteen yhdessä vuodessa ovat olemassa ja toteutettavissa, sekä niitä on jo kokeiltu käytännössä. Suomen valtion velkaantuminen saadaan pysäytettyä ja nykyinen velka maksettua takaisin. Terveydenhuollon ongelmat saadaan kaikki korjattua vastaamaan nykyistä tietämystä, mitä ihmiskunnasta löytyy eri sairauksien ennaltaehkäisyyn ja tehokkaimpaan hoitoon, jopa täysin ilman haitta- ja sivuvaikutuksia. Köyhyys ja asunnottomuus saadaan vihdoin pois kokonaan Suomesta. Suomi ja suomalaiset voivat muuttua sijoittajiksi, sijoittakansaksi, omistajiksi, osinkojen saajiksi eli olla omistajina esimerkiksi siellä minne meidän työpaikkoja on karannut ja karkaa edelleen, halvan työvoiman maissa julkisesti noteeratuissa pörssiyhtiöissä. Miettikää nyt samalla miten paljon ulkomaalaiset omistavat suomalaisia pörssiyhtiöitä ja muitakin yrityksiä. Parhaita osinkojen maksajia, jotka nytkin tänä keväänä 2011 jakavat noin 10 miljardia euroa osinkoina osakkeidensa omistajille. Nokian omistavat suurimmaksi osaksi USA:n eläkeläisten säätiöt. Harmaa talous saadaan pois ja arviolta ainakin 5 miljardia euroa verotuloja lisää Suomen valtiolle.
Samalla suomalsiten rehellisten yrittäjien ja työllistäjien kilpailukyky paranee, koska tarjouskilpailut ovat rehellisellä pohjalla, nythän niin ei ole ollut harmaan talouden takia. Epäterve verokilpailu saadaan pois maailmantaloudesta, koska yksi ratkaisuni on, jota koko maailma huutaa avuksi, kansainvälinen finanssi arkkitehtuuri, joka on puuttunut vapaan maailmankaupan taustalta, vaikka ilman sellaista ei vapaata maailmankauppaa kannattaisi käydä ollenkaan. Ilman sitä on kuitenkin menty vuosikymmeniä ja valtavan suuri määrä eri kansallisvaltioita on ylivelkaantunut ja myös Suomi on jo todella syvällä siinä suossa.
Esimerkkinä kerron, miten Google maksaa USA:n ulkopuolisesta liikevaihdosta veroja vain 2,4 %. Järjestely onnistuu epäterveen verokilpailun takia ja verosuunnittelua hyödyntäen, koska eri kansallisvaltioilla on erilaiset lait, jotka verosuunnittelun mahdollistavat. Googlella on verosuunnittelua varten yhtiöt Irlannissa, Hollannissa ja Bermudalla. Suomeltakin jää kymmenien miljoonien verotulot saamatta ja iso joukko muitakin teknologia yrityksiä tekee aivan vastaavalla tavalla. Google on säästänyt miljardeja itselleen verosuunnittelulla ja kaikki valtiot, joihin verotuloja olisi pitänyt tulla, ovat ne menettäneet ja joutuneet lisävelan otolla sitä korjaamaan, jonka sitten rehelliset pienet veronmaksajat maksavat pitkällä aikavälillä takaisin. Tälläistä on jo jatkunut kymmeniä vuosia eri yhtiöissä ja eri toimialoilla. Epäterveen verokilpailun saa pois myös suvereenisista kansallisvaltioista, jotka siis itse asiansa päättävät, kansainvälisen finanssi arkkitehtuuri avulla, jonka kaikki kansallisvaltiot hyväksyvät ja siihen ei "porsaanreikiä" veroparatiiseille enää jää.
Vertailun vuoksi kirjoitan vielä, että siinä missä Google maksaa miljardi tuloistaan 2,4 % veroja, niin esimerkiksi suomalainen köyhyysrajan alapuoluelle alle tuhannen eron kuukausi tuloilla oleva ihminen maksaa kolme kertaa enemmän eli 7 % veroja todella vähistä ja pienistä tuloistaan. Joutuu joka kuukausi taistelemaan, että saa hankittua riittävästi ruokaa ja muun aivan välttämättömän elämiseensä, kuten lääkkeet, asunto, sähkö, vaatteet, hygieniatarvikkeet, matkapuhelin, internetyhteys, TV -lupa, kotivakuutus.
- - Ratkaisukeskeinen
Ratkaisukeskeinen kirjoitti:

-Sekä paljon muuta, joista kirjoitan ja kerron julkisuuden kautta lisää reilusti ennen 17.4.2011 vaaleja.
Suomen asiat saadaan kuntoon, eikä uudet pankkikriisit pääse enää heiluttamaan Suomen vientivoittoista taloutta, koska osaamme tehdä ja toteuttaa sellaisia ratkaisuja, jotka tuovat tuloja tasaisesti Suomen valtiolle, vaikka maailmantalous oli pahassakin taantumassa tai syvässä lamassa ja sen seurauksena vientiteollisuuden tulos pienenisi, kuten joka lamassa on tapahtunut ja Suomi siitä aina kalliisti maksanut.
Terveisin
Timo Koivistoinen
sijoitusasiantuntija
kansanedustajaehdokas (2003, 2007, 2011)
Helsingin vaalipiiri
Vapauspuolue
-
ps. olen pyrkinyt pääministeriksi vuonna 2010, kun entinen pääministeri Matti Vanhanen jäi pois kesken kauden ja Keskustapuolue joutui valitsemaan uuden puheenjohtajan. Pyrin tuolloin puheenjohtaja ehdokkaaksi haastamaan kaikki muuta puheenjohtaja ehdokkaat. Kävin pitkän neuvottelun Keskustan vaalien suunnittelu päällikkö Pekka Reposen kanssa aiheesta. Virallinen vastaus oli, että Keskustan puoluekokousväki ei tunne minua lainkaan eli kenttä ei tunne. Myös yleinen tilanne oli Keskustalle todella arka, koska puolueen imago oli kärsinyt pahoin vaalirahasotkuista ja Matti Vanhaseen kohdistuneesta negatiivisestä kirjoittelusta. Keskusta valitsi omasta mielestään turvallisen Mari Kiviniemen puolueen imago syistä. Hänellä ei ole vahvaa visiota miten suomi selviää nyt ja tulevaisuudessa, eikä ole myöskään omia toimivia ratkaisuja Suomen ongelmiin eli sama meno jatkuu hänen johdollaan ja pahimmillaan se vie Suomen kohti Kreikan, Irlannin, Portugalin, Espanjan, Italian ja Belgian, sekä kaikkien muiden velkaisten maiden tielle ja kohti todella syviä ongelmia ... USA mukaan lukien, josta voi vielä tulla vaikka Kiinan suurin osavaltio, niin velkaisia, velkaa velan päälle, he ovat ja Kiina suurin velkoja ... kopio kaiken korkean kehitetyn teknologian johon investoitu paljon pääomia ja on jo kaapannut suuren osan työpaikkoja ...
- - Timo Koivistoinen
Ratkaisukeskeinen kirjoitti:
Sekä paljon muuta, joista kirjoitan ja kerron julkisuuden kautta lisää reilusti ennen 17.4.2011 vaaleja.

-PÄÄMINISTERIKSI MITEN PYRIN VUOSI SITTEN
---------------------------- Original Message ----------------------------
Subject: VS: Puoli miljoonaa ihmistä näkee - Mukaan Keskustan
puheenjohtajakilpailuun
From: "[email protected]"
Date: Wed, February 17, 2010 9:54 am
To: [email protected]
--------------------------------------------------------------------------
Hei,
En osaa antaa mitään erityistä neuvoa Korhosen tavoittamiseksi. Hänen
sihteerinsä kautta puoluetoimistolta kannattaa yrittää.
Mika Rossi
Valtiosihteeri
Valtiovarainministeriö
PL 28
00023 Valtioneuvosto
09 160 33048
fax 09 160 34856
[email protected]
---------------------------- Original Message ----------------------------
Subject: Mukaan Keskustan puheenjohtajakilpailuun
From: [email protected]
Date: Thu, February 11, 2010 6:00 pm
To: [email protected]
--------------------------------------------------------------------------
Hei
Olen kiinnostunut pääsemään mukaan kilpailemaan Keskustan puheenjohtajan
paikasta. Olen kysellyt asiasta Mika Rossilta ja muutamilta Keskustan
paikallisyhdistyksiltä. Osa vastauksista sähköpostiviestini lopussa.
Olen kiinnostunut, vaikka en tulisikaan valituksi puheenjohtajaksi, mutta
pääsisin kertomaan ajatukseni.
Minulla on useita ratkaisuja ja vahva visio siitä miten Suomi selviää nyt
ja tulevaisuudessa. Aivan uusia ratkaisuja Suomen valtion talouteen,
velkaantumisen hoitoon, vaikeaan työttömyys tilanteeseen,
nuorisotyöttömyyteen, suurten ikäluokkien eläkkeelle jäämiseen, sekä
kaikkiin siihen liittyviin haasteisiin.
Miten asiassa voisi edetä?
Kunnioittavasti
Timo Koivistoinen
Soittajantie 6 H 89
00420 Helsinki
[email protected]
Olen Helsingin Osakesäästäjät Ry:n hallituksen jäsen, toimikausi 2 vuotta
http://www.osakeliitto.fi/helsingin_osakesaastajat
---------------------------------------------------------------------------
---------------------------- Original Message ----------------------------
Subject: Keskustan puheenjohtaja.
From: "Olavi Jaakkola"
Date: Thu, February 11, 2010 8:40 am
To: [email protected]
--------------------------------------------------------------------------
Kiitos kiinnostuksesta Keskustan puheenjohtajakisaan!
Me tarvitsemme puolueessa juuri niitä henkilöitä jotka
osaavat luotsata maamme nykyisen taantuman ohitse
tulevaisuuteen.
Puheenjohtajavaaliin ilmoittaudutaan puoluehallitukselle.
Se asettaa ehdokkaat vaaliin. Puoluesihteeri hoitaa
käytännössä nämä asiat.
Hyvää menestystä myös liiketoimintakilpailussa toivottaen
Olavi Jaakkola,
Keskustan Kaakkois-Hyvinkään py.
---------------------------------------------------------------------------
---------------------------- Original Message ----------------------------
Subject: VS: Mukaan puheenjohtajakisaan
From: "Pekka Loukola"
Date: Sun, January 17, 2010 7:39 pm
To: [email protected]
--------------------------------------------------------------------------
Hei vaan!
Kiitos viestistäsi. Keskustan puheenjohtajan valitsee Keskustan
paikallisyhdistysten vuosikokouksen valitsemat edustajat Lahden
puoluekokouksessa 11-13.6.2010. Paikalla on n. 2000-3000 virallista
kokousedustajaa, joten valittavan henkilön tulee olla kenttäväen hyvin
tuntema puolueen jäsen. Hyvää Uuden Vuoden jatkoa!
Terveisin
Pekka Loukola
Järjestöpäällikkö
Suomen Keskusta r.p.
Apollonkatu 11 A
00100 HELSINKI
Puh. 0102897016 ja 050 388 0016
e-mail: [email protected]
---------------------------- Original Message ----------------------------
Subject: VS: Mukaan puheenjohtajakisaan
From: "[email protected]"
Date: Sat, January 16, 2010 4:09 pm
To: [email protected]
--------------------------------------------------------------------------
Hei,
Mulle ei ole kotona puolueen sääntöjä, mutta muistini mukaan jonkun
puolueen paikallisyhdistyksen virallisen puoluekokousedustajan pitäisi
esittää sinua puoluekokouksessa. Toki ennen sitä pj-rundille pääsyyn on
omat sääntönsä. Nämä asiat puoluetoimiston kautta tarkistettavissa.
Mika Rossi
--------------------------------------------------------------------------- - Timo Koivistoinen
Timo Koivistoinen kirjoitti:
PÄÄMINISTERIKSI MITEN PYRIN VUOSI SITTEN

------------------------------------------------------------------------------------------------------- Original Message ----------------------------
Subject: VS: KIITOKSET ja TYÖPAIKKAHAKEMUS
From: "[email protected]"
Date: Sun, May 10, 2009 10:20 am
To: [email protected]
--------------------------------------------------------------------------
Terve,
Kiitos viesteistä. Meillä luontevin tapa päästä politiikka sivuaviin
tehtäviin on kansanedustajan avustajuus. Siitä on sitten ihmisiä
singahdellut erityyppisiin tehtäviin.
Jos kiinnostaa, kannattaa olla yhteydessä keskustan eduskuntaryhmän
pääsihteeri Jari Partaseen.
Mika Rossi
Pääministerin talouspoliittinen neuvonantaja
Valtioneuvoston kanslia
PL 23, 00023 Valtioneuvosto (Snellmaninkatu 1 A)
p. 09 160 22011
gsm. 0400 588 696
fax. 09 160 22164
-----Alkuperäinen viesti-----
Lähettäjä: [email protected]
[mailto:[email protected]]
Lähetetty: 9. toukokuuta 2009 22:14
Vastaanottaja: Rossi Mika VNK
Aihe: KIITOKSET ja TYÖPAIKKAHAKEMUS
Hei Mika Rossi
Kiitos paljon mahdollisuudesta, tilaisuudesta keskustella pääministeri
Matti Vanhasen kanssa. Hänellä on erittäin hyvät tiedot. Erittäin hyvin
hän on myös tilanteen tasalla. Oli ilo kuunnella ja keskustella.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------
---------------------------- Original Message ----------------------------
Subject: HYMYN JUTTU
From: "Tuomela Juha-Tapio"
Date: Thu, February 11, 2010 12:03 pm
To: [email protected]
--------------------------------------------------------------------------
Juttusi Hymyssä. Nyt olemme sitten hiljaa, jotta saamme tälle ruutiarvon.
Ei siis mitään muihin medioihin, niin saamme jopa kanteen tästä. Ja syötön
muille medioille.
Jos selkeitä asiavirheitä, korjannet, muussa tapauksessa kiitos - ja
kuvaaja ottaa yhteyttä. Palataan uusin kujein.
JT Tuomela
toimituspäällikkö HYMY
-------------------------------------
-
- näin on
aivan perseestä
- Vastaaja 1298.
Itse kerroin Suomi24:n olevan HUONO tapa äänestää ollenkaan ,edes Gallupeissa, koska sen tekniikka on huonoa.
- Palvelussa on liikaa monella nimimerkillä kirjoittaviä häiriköitä, jotka voivat vaikuttaa lopputulokseen.
Miksihän yhtään KRITIIKKIÄ palvelunne toiminnasta ei tässä kerrottu, vaikka "Tiedoitteet" palsta on niitä täynnä.
Poistakaa aloituksenne, jos olen väärässä. - 365575766576546
... ja vaalit on vaalit.
- Oikeutta kansalle
Äänetän sitä.
- työssäkäyvä
Perusta oma puolue. Kateellisuudellahan Suomi nouseekin.
- tietoa on ...
Tässä ennustukseni kevään 2011 vaalituloksesta prosenteissa:
Suurin puolue Kokoomus : 20,7 %
SDP 20.6 %
Keskusta 18.0
Perussuomalaiset 13.5
Vasemmistoliitto 10.0
Vihreät 7.0
Ruotsalainen Kansanpuolue 4.5
Kristilliset 2.9
muut ... loput
Äänestysprosentti 67
Tuleva hallitus muodostetaan 'kolmen suuren' varaan, se on ns. hätätila/leikkaus -hallitus, johon Perussuomalaisia ei saada mukaan.
Tulevan hallituksen ohjelmaan kuuluu mm. ylimpien eläkkeiden leikkaus, eläkeiän nosto, muu kaikenlaisten etuuksien leikkaaminen, sekä köyhyyden julistaminen kansakuntaan kohdistuvaksi rikollisluonteiseksi toiminnaksi. Myös paskakaivojen betonirenkaiden lukumäärästä tullaan keskustelemaan ... - kun vielä ehtii
Tämähän alkaa vaikuttamaan hyvältä. On keskituloisillekin (ainakin pieni) lottovoitto, kun saadaan persut hallituspuolueeksi. Kun pienellä terveellä itsekkyydellä aletaan ajamaan enemmän suomalaisten etuja ja lopetetaan järjetön rahan syytäminen muille, niin on vielä toiveita, että tulevat sukupolvet pystyisivät maksamaan velat pois.
Mutta jo näissä vaaleissa persuille pitää saada vähintään 20 % kannatus, mielellään ylikin. Kaikki kynnelle kykenevät siis äänestyskoppiin.- ydinvoima jäihin
>Kun pienellä terveellä itsekkyydellä aletaan ajamaan enemmän suomalaisten etuja
Perussuomalaiset vastustavat mm. ydinvoimaa. Ilmeisesti nykyiset voimalatyömaat pitää keskeyttää, ja sähköä aletaan tehdä jollakin Timo Soinin hörhövehkeillä. Kuten turvetta polttamalla ja kivihiilellä tai tuulipotkureilla tms.
Soini on myös Katolisen Seurakunnan jäsen, ja innokas kirkossa kävijä. Katolilaisille laitetaan samanlainen veronkanto-oikeus kuin Ev.lut. kirkollakin on.
>Mutta jo näissä vaaleissa persuille pitää saada vähintään 20 % kannatus,
Ei tuollaisella määrällä vielä mitään valtaa pustytä maassa ottamaan. Kannatusprosentin on oltava 23..24% haarukassa ennen kuin hallituksen ovet alkavat avautua Persuille.
. - Ruotsille länsi venä
ydinvoima jäihin kirjoitti:

.http://www.sanomadigi.fi/2010/04/07/etusivu.htm
Käykää katsomassa toi ja sit voitte äänestää ihan ketä tykkäätte. Suomalaiset ovat ansaitsemassa juuri sellaiset päättäjät kuin mitä älyävät äänestää. Kansallisomaisuus on jo myyty pian ulkomaille. - AT1
Ruotsille länsi venä kirjoitti:
http://www.sanomadigi.fi/2010/04/07/etusivu.htm
Käykää katsomassa toi ja sit voitte äänestää ihan ketä tykkäätte. Suomalaiset ovat ansaitsemassa juuri sellaiset päättäjät kuin mitä älyävät äänestää. Kansallisomaisuus on jo myyty pian ulkomaille.Muutos 2011 -puolueen kärki on suora demokratia eli sitovat kansanäänestykset. Tämä on Suomen tulevaisuuden kannalta se kaikkein tärkein asia, jota pitää vaatia. Vain täten voidaan valtapuolueet ja virkamiehet saada vastuuseen teoistaan ja kansalaisten valvonnan alle. Suoran demokratian kautta aukenee tie vastuulliseen ja kansan etua kunnioittavaan politiikan tekoon, olipa vallan kahvassa mitkä puolueet tahansa. Siksi nykyisin valtaapitävät ja heidän medialakeijansa pelkäävät Muutosta kuin ruttoa.
Muutos 2011:n tämänhetkinen vaikein ongelma on median vaikenemisen laki, jolla estetään Muutosta pääsemään julkisuuteen. Vaalit kuitenkin lähestyvät, ja Muutoksen pimittäminen on yhä vaikeampaa. Kun Muutoskin on saanut ehdokaslistat valmiiksi jokaiseen vaalipiiriin, niin julkisuuttakin tulee ainakin jonkin verran ja vaalilistoilta ainakin löytyvät nimet ja numerot. Kun ehdokaslistat valmistuvat ja todelliset äänestykset alkavat, tilanne on hieman toinen kuin nyt. Se osio "muut" gallupeissa tulee taatusti kasvamaan... - Ei nimimerkkiä
AT1 kirjoitti:
Muutos 2011 -puolueen kärki on suora demokratia eli sitovat kansanäänestykset. Tämä on Suomen tulevaisuuden kannalta se kaikkein tärkein asia, jota pitää vaatia. Vain täten voidaan valtapuolueet ja virkamiehet saada vastuuseen teoistaan ja kansalaisten valvonnan alle. Suoran demokratian kautta aukenee tie vastuulliseen ja kansan etua kunnioittavaan politiikan tekoon, olipa vallan kahvassa mitkä puolueet tahansa. Siksi nykyisin valtaapitävät ja heidän medialakeijansa pelkäävät Muutosta kuin ruttoa.
Muutos 2011:n tämänhetkinen vaikein ongelma on median vaikenemisen laki, jolla estetään Muutosta pääsemään julkisuuteen. Vaalit kuitenkin lähestyvät, ja Muutoksen pimittäminen on yhä vaikeampaa. Kun Muutoskin on saanut ehdokaslistat valmiiksi jokaiseen vaalipiiriin, niin julkisuuttakin tulee ainakin jonkin verran ja vaalilistoilta ainakin löytyvät nimet ja numerot. Kun ehdokaslistat valmistuvat ja todelliset äänestykset alkavat, tilanne on hieman toinen kuin nyt. Se osio "muut" gallupeissa tulee taatusti kasvamaan...Persujen vaalivoiton jälkeen aloitetaan nykyisen pahoinvointivaltion alasajo ...
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Persujen vaalivoiton jälkeen aloitetaan nykyisen pahoinvointivaltion alasajo ja aloitetaan rakennustyö perisuomalaisen hyvinvointivaltion luomiseksi.
Suomisyöjät pihalle. Persuille tulossa huhtikuussa 2011 Jättipotti! Äänestä Persuja niin pääset Vihreistä ja Demareista eroon. Vihreät estivät oman ehdokkaansa (Vesa Hack) nousemisen eduskuntavaaliehdokkaaksi, koska hän oli ilmoittanut blogissaan että lastenraiskaajista pitäisi tehdä rekisteri!
Vihreät ovat sitä mieltä, että tälläista rekisteriä ei saa tehdä!
Suomalaisilla ei edelleenkään ole mitään käsitystä siitä, mitä tulee tapahtumaan näiden seuraavien vaalien jälkeen, vuoden 2015 vaaleissa.
Kuinka monen kuvittelette ymmärtävän, mitä tarkoittavat sellaiset muutokset kuin 3% maanlaajuinen äänikynnys, tai se, ettei 2015 vaaleissa enää voida muodostaa vaaliliittoja?
Ensi vuoden vaalit tulevat olemaan suomalaisten viimeinen mahdollisuus päästä vaikuttamaan omiin asioihinsa. Jolleivät he nyt tajua missä mennään, voitaneen sanoa, että kaikki on menetetty.
Äänestäkää hyvät ihmiset joukolla "vielä" toistaiseksi turvallisen maanne ja kansanne puolesta seuraavissa kevään vaaleissa yhteiskuntamme tuhoajia vastaan, eli Perussuomalaisia.
Nyt jo 8 vuotta Suomenmaata alamäkeen tuupanneet ovat sen saaneet. Velkakello.fi käy! Mistä rahaa hallituksen monikuttuuriutopismin ja muiden hulluuksien toteuttamiseen?
Prisma/ S-ryhmä tarjoaa opiskelijoille työharjoittelua 20 pv x 8 h = 160 h, opiskelijalle maksetaan tästä kuukauden orjuudesta yht. 80e ruokarahaa ! Suomeen ajetaan Kiinan palkkatasoa, kiitos Globalisaatiolle & kokoomus johtoisen hallituksen Milton-Friedman Uus-liberalismille !
Yksi tapa puolittaa ”arkadianmäen valehtelijainklubin etujärjestöjen” epäselvyydet olisi se, että vain sata kansanedustajaa valittaisiin eikä meidän demokratia siitä kärsisi yhtään, eduskunnan painoarvo vain lisääntyisi, kun laatu korvaisi määrän.
Palkankin voisi tuplata, niin Siilinjärveltä kuutosen matikalla valtionvarainministeriksi-tapauksetkin loppuisivat, kun oikeita kykyjä ja osaajia ilmaantuisi ehdokkaaksi – nythän kukaan täysjärkinen pelimies ei tuolle areenalle eksy.
Demokraattisessa yhteiskunnassa pitäisi poliitikon hyökätä kenen hyvänsä kimppuun puolustaakseen äänestäjänsä etua, tästähän niille mulkeroille maksetaan.
Suomi on byrokraattien taivas, jossa virkamiehet jylläävät demokratian kustannuksella.
Milloin sokeat kansalaiset heräävät vaihtamaan poliittiset vallanpitäjät?
Äänestämällä kokoomusta, kepua ,vihreitä tai rKp:tä, kannatat
- Aselakia ja aseiden poiskeräystä, millä sitten metsästetään hirviä ja karhuja
- Nykyisenkaltaista Autoverotusta, autokatsastus kiskontaa – 34% voittoa
- Eläke-iän nostoa 75vuoteen tai eläkkeiden 20-30% leikkauksia
- Hyvä-veli verkoston ex-poliittikkojen suojatyöpaikkojen vaalimista ja ylläpitoa
- Jakoa luokkayhteiskuntaan 1% Elitti – 9% Kapitalistit – 90% työläiset & orjat
- Kansalaisten jatkuvaa halveksuntaa ja eriarvoistamista
- Kansanedustajien eläkkeelle pääsyä jopa 38-v./ vs. Muille työ-urien jatko 75v.
- “Kehittyvien maakuntien siltarumpupolitiikkaa & maatalousmafiaperhettä”
- Kiintiöhurreja, Pakkoruotsia - ”kääpiökieltä” jota ei valtaväestö koskaan tarvi
- Loisimista, siivelläeloa ja ”vaihtoehtoisia elämäntapoja” toisten piikkiin
- Maahanmuuton & pakolaisuuden ongelmien siirtämistä ”huomiseen”
- ”Paskalakia” , makeisveroa, lakia näpistyksestä ja muita T Braxin & Co. vihreitä virheitä
- Pienyrittäjien nihilointia säännöillä, määräyksillä, luvilla, verotuksella
- Raiskaajien, rötösherrojen ja rikollisten paapomista. Pää-airueena T. Brax
- ”Rekalla-oluet-Eestiin-ja-vetokärryillä-takaisin-viiden-erissä” - veropolitiikkaa
- Soputtamisrahaa mamuille, kun omat kansalaiset kituuttaa leipäjonossa
- Suomen itsenäisyyden ja suomalaisuuden tuhoamista v. 2015 mennessä
- Syomävelan ottoa ja lastenlastemme orjuuttamista, 50 MRD lisää 2011-2015
- TV-lupaa ja sen tarkastajia
- Valtion omaisuuden myymistä pilkkahintaan ulkomaille (Kemira, pohjavedet)
- ”Veroja vaan lisää, ei ratkaista mitään ongelmia, ei leikata” – politiikkaa
- Velanotolla pyöritettävää rikollista turvapaikka-surffaus-show-karusellia
- viherveroja, elohopealamppuja, nuuskakieltoa ja maailman tiukimpia 2012 rakennusasetuksia
- 1 000 000 000 kehitysapuun/ vs. Omassakin maassa riittää epäkohtia - Ei nimimerkkiä
Ei nimimerkkiä kirjoitti:
Persujen vaalivoiton jälkeen aloitetaan nykyisen pahoinvointivaltion alasajo ...

- 1 000 000 000 kehitysapuun/ vs. Omassakin maassa riittää epäkohtiaPersujen vaalivoiton jälkeen aloitetaan nykyisen pahoinvointivaltion alasajo ... 2
-
Persut on oikea vaihtoehto. Itsenäisen ja vapaan Suomen kannalta paras on Sveitsin kaltainen suora demokratia. Muutos 2011 tärkein teema on EU-vastainen suora demokratia. Sveitsin rikkauden ja hyvinvoinnin lähde on juuri suora demokratia, eikä mikään sijainti tai rahat pankissa.
Suoralla demokratialla kansan on helppo torpata paskoja lakeja ja byrokratiaa.
Oikeusministeri Braxin (vihr) mielestä paras keino estää aseistautuneiden rikollisten toiminta on kieltää aseet lainkuuliaisilta kansalaisilta.
Muista vastustaa EU:ta, NATO:a, NWO:ta ja Globalisaatiota – kaikilla keinoilla.
NATO-vouhottajille: Roistovaltio USA tarvitsee ainoastaan sokeita hölmöjä maksajia “satavuotiselle sodalleen” ja amerikan mahtava aseteollisuuskompleksi uusia lahjottavia ja vedätettäviä poliitikkoja & heidän maidensa veronmaksajia kustantamaan yhä tehokkaammat ja kalliimmat NATO-yhteensopivat tappovälineet. Hornet vastakaupoista toteutunut ainoastaan 10%
Terrorismi ja Al-Qaida on CIA:n luoma illuusio millä ihmisiltä otetaan kansalaisoikeudet ja vapaudet pois ja pidetään sotateollisuuden rattaat pyörimässä .
USA-maailmanpoliisilla on 700 sotilastukikohtaa 140 eri maassa, sotimisbudjetti 684 mrd USD, eli samanverran kuin 16 seuraavaksi suurimmalla valtiolla yhteenlaskettuna. Kuitenkin 40 M ihmistä elää ruokakuponkien varassa.
Suomi on nykyisin ”soilasliitto” EU:n jäsen, jonka peruskirjan mukaan hyökkäys EU:n jäsenmaata vastaan on hyökkäys sen kaikkia jäsenmaita vastaan. Muistutuksena vielä, Suomi on parhaillaankin mukana jo kahdessa eri sodassa, mitäköhän oikein saamme vastineeksi?
NATO-jäsenyys pakottaisi Suomen joka tapauksessa kaksin- tai kolminkertaistamaan puolustusbudjetin, mutta rahat menisivät NATO-maiden yhteisiin toimintoihin ja kansainväliseen kriisinhallintaan Suomen puolustuskyvyn parantamisen sijasta.
Googlaa operaatio northwoods tai gladio, sama klikki pyörittää edelleen Natoa, CIA:ta, FEDiä & koko USA:ta – ja Suomenko pitäisi muka liittyä heihin?
Jostakin syystä talouselämän lehdet ovat lähes vaienneet paljon huono-onnisemmasta GrowHow-kaupasta, jossa jopa 30 miljardin omaisuus myytiin 207 miljoonalla. Googlaa: Pseudonyymi blogspot com/2008/09/growhow-liian-suuri-erehdys
Ainoa rehellinen kepun kansanedustaja Markku Uusipaavalniemi , jätti uppoavan kepu-veneen ja liittyi Persuihin, tässä totuus rahasta 3/3, talousdemokraattien haastattelu M-15:sta http://www.youtube.com/watch?v=fQCTShz4O4o
Karjala, Salla, Petsamo ja Suomenlahden saaret-takaisin - keskustelu, on valtiojohdon toimesta vaiennettu, miksi?
Postaa tämä viesti 10:lle ystävällesi, mikäli olet sitä mieltä että Suomen nykyjohto on maanpettureita, tai lähetä linkki kaikille kavereillesi ja pyydä lähettämään edelleen.
Potentiaalisille nukkuville voi tehdä tarjouksen lähteä äänestämään samalla kyydillä jos se on vaan siitä saamattomuudesta kiinni.
Ei nimimerkkiä
#748 Ilmoita asiaton viesti 10.02.2011, 16:39
Ei nimimerkkiä
Vieras Viestejä: n/a
Pukataanpa viela linkkia edelliseen oikein hyvaan ...
--------------------------------------------------------------------------------
... juttuun !
http://portti.iltalehti.fi/keskustel...73#post5690073
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=187084&page=75 - Ei nimimerkkiä
Ei nimimerkkiä kirjoitti:
Persujen vaalivoiton jälkeen aloitetaan nykyisen pahoinvointivaltion alasajo ... 2

http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=187084&page=75Ei nimimerkkiä
Vieras Viestejä: n/a
Suomen Konna-Kabinetti on luettavissa !
--------------------------------------------------------------------------------
Ei nimimerkkiä
http://www.sanomadigi.fi/2010/04/07/etusivu.htm
Konnakabinetti: Ministerit, jotka unohtivat kertoa Nova Group-vaalirahoituksesta (joka sisältyi Kehittyvien maakuntien Suomi ry:ltä saatuun rahoitukseen, josta siitäkin lähes kaikki kertoivat vasta vuotta myöhemmin ns. täydentäessään alkuperäistä ilmoitustaan) ts. rikkoivat vaalilakia antaessaan vaalirahoitusilmoituksensa: (Vuoden 2007 eduskuntavaalien
http://www.sanomadigi.fi/2010/04/07/etusivu.htm
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=187084&page=76 - TUOHTUNUT
TOIVOTTAVASTI PERUSSUOMALAISET EI PÄÄSE ISOINMILLE TONTEILLE.PERSUT JOPA PAHEMPIA KUIN KEPULAISET.TYHMÄT ÄÄNENNE VIELÄ PALKITAAN PIIIITKÄLLÄ RUPEAMALLA,SANOKAA VIISAAN SANONEEN!
- PerskutRallaa
Persuista ei tule hallituspuoluetta, ellei Soini kykene nopeasti kääntämään takkiaan...vielä olisi jokunen hetki...
On ainakin muutaman kerran toivottu, että keskusteluosioon avattaisiin piraattipuolueelle oma keskusteluosio.
- la-ki lu-ke.........
Kas...kas... Persuja ei näy Konna-Kapinetissa....Taitavat olla rehellistä porukkaa.
On ihmiset hulluja jos menevät äänestämään näitä Konna-Kapinettilaisia, nehän putsaa koko Suomen...Samoin kuin Sheikki Ali Hassan... Kuuleman mukaan käänsi kansan kassan. - Al-Halal Aho
Kokoomus on suomen toivo!
Osaavat talouspoliitiikan, eli tekevät voittoa omalle äänestäjäkunnalleen.
Persut on lottovoitto kokoomukselle.
PS:n kannattaja äänestää puoluetta, ei henkilöä.
Kokoomus saa persujen heikentämän vasemmiston lisäksi "vastaansa" kasan kokemattomia yhden asian kansanedustajia joita pystyy kusettamaan mennentullen jos pokka vaan pitää. - KKari
"Perussuomalaiset jyräävät Suomi24:n Vaaligallupissa" Joopa joo, ja jyräävät myös keskustelupalstoilla.
Äänestyspäivän aamuna he kylläkin kääntävät kylkeään ja antavat muitten hoitaa äänestyksen puolestaan. Persu kun on jo vastannut galluppiin, ei kai yhden ihmisen sentään tarvitse kaikkea tehdä? - pedrojuhani
Persujen kannatuksen huikea nousukierre Suomen suurimaksi puolueeksi on nykyisten "ryvettyneiden" valtapuolueiden syytä tai ansiota, kumminpäin vaan! Muutos Suomen politiikkaan on enemmän kuin tervetullut!
- äänestäjä 2011
parasta vaalityötä perussuomalaisten nousubuubiin tekee jutta urpiainen
- HJ 91
Kyllä Perussuomlaiset on paras puolue mikä pitää Suomalaisten ja köyhien puolta jos Kokoomus voittaisi ja olisi ainut puolue niin rikkaat rikastuis ja köyhät köyhtyisi niin pahasti että köyhät olisi kodittomia ja rikkaat söisivät taloissaan parasta ruokaa joka olisi köyhien rahoista jos on edes rahaa silloin. Katsokaa mitä äänestätätte rikkaita vai köyhien etuuksia.
- Pelastetaan tämä maa
Nyt on tullut aika laittaa tämä Kataisen nulikka aisoihin! Tämä äijä paha on ihan sekaisin, puhuu ja höpisee koko ajan EU:n huijari valtioitten velka takuista ja heidän pelastus operaatioista, kuinka Suomen on niitä tuettava ja pelastettava työntämällä heille lisää rahaa ja takuita! Sitä vastoin ei ole mitää kiinnostusta oman maan ongelmista, eikä asioista että kuinka täällä omat pärjää? Ei näin voi jatkua, muuten tässä käy todella huonosti. NYT ÄÄNESTÄJÄT.....HARKITKAA JA TOIMIKAA!
- Kuset ja pas...!
On ihmeellistä että SDPn sihteerinä on suomenruotsalainen ja varmasti RKPn kannattaja?
- gfd667
Perussuomalaisten ehdokas Heikki Tala jakaa ostamiaan asiakirjakopioita poliisin esitutkintapöytäkirjasta kotisivujensa vieraskirjassa. Esitutkintapöytäkirja sisältää myös kuulusteltujen henkilöiden henkilötunnukset, osoitteet ja ammatit. Ehdokas Heikki Talaa ei tunnu häiritsevän edes se, että esitutkintamateriaalin perusteella syyttäjä ei löytänyt perusteita syytteen nostamiseen. Poliisin keräämiä luottamuksellisisia henkilötietoja levitellään siis ehdokas Heikki Talan toiminnan seurauksena ympäri Internetiä. Heikki Talan toiminnasta on tehty rikosilmoitus.
http://www.simplesite.com/Tala/13312262
Heikki Talan menettely kertoo paljon hänestä henkilönä, joten mieti omalla kohdallasi, antaisitko hänen kaltaiselleen ehdokkaalle luottamuksesi eduskuntavaaleissa?
Ehdokas Talalla ei näytä muutenkaan olevan kaikki kotona:
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=417209 - Anonyymi
Ruskee molo
t.
suomi24
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
MAISA TORPPA AVIOERO!!
Mitäs minä sanoin, ennustin että suhde kestää max 5 vuotta.2215829Puukkoko heilunut liikaa
On se ihme ettei missään netissä tai esim lehdessä ole juttua. Kuitenkin ihminen löytynyt Haapaveden teollisuusalueelta303204- 1621774
- 691406
- 1041324
- 631213
Havahduitkohan jälkikäteen siihen
että me molemmat haluttiin toisistamme kumppanit? Kumpikaan ei vain pystynyt olemaan järjen äänenä, sattuneesta syystä,121027Kristillisfanaatikkojen hyökkäys
Minä arvelen haistavani syyn. Heitä yksinkertaisesti pelottaa. Onhan täällä jo osoitettu mieltä jälleensyntymistä ym vas363911Nyt tutkijat vaativat hyssyttelemään lasten surkeasta pisa-tuloksesta koulussa!
Ensin tutkimuksessa todetaan että maahanmuuttajien oppimistulokset kouluissamme ovat surkeita ja aiheuttaa tulevaisuudes116889- 77852