Vanhat puolueet, uusi puolue kertoo sadun insinööreistä, ekonomisteista ja poliitikoista.
Insinöörit eivät voi olla ekonomisteja, koska osaavat laskea. Insinöörit eivät myöskään voi olla poliitikkoja, koska ajattelevat loogisesti. Insinööreille ei siis jää muuta virkaa kuin pitää kansalaisten elintasoa yllä ekonomistien ja poliitikkojen vastustelusta välittämättä.
Insinööri tietää, että jos vanha ei mene kaupaksi, pitää keksiä uutta. Poliitikko tietää, että ääniä saa parhaiten karsimalla rahaa uuden synnyttämisestä ja syytämällä sitä vanhan ylläpitämiseen. Ekonomisti ei ymmärrä uudesta eikä vanhasta, joten hän tekee lineaarisen ennusteen, ikään kuin kaikki jatkuisi entisellään.
Kerrotaan asia satuna, jospa joku poliitikko ymmärtäisi. Ekonomistit tuskin sittenkään.
Olipa kerran maa, jossa tuhat yritystä valmisti saunankiuluja. Niitä yritykset myivät sadalla eurolla siinä maassa asuvalle miljoonalle saunojalle.
Sitten maailma muuttui ja kiinalaiset saivat päähänsä ryhtyä kiulubisnekseen. Kun siellä kiuluja tehtiin ahkerammin ja pienemmillä palkoilla, kiinalaiset kiulut maksoivat viisikymmentä euroa.
Kiulunvalmistajien yhdistys päästi kamalan porun ja maan poliitikot päättivät tukea kotimaisia kiulunvalmistajia, jotta kotimaiset työpaikat säilyisivät.
Insinöörit näkivät asian toisin. Jos miljoona saunojaa saa kiulunsa viisikymmentä euroa halvemmalla, kiulukaupan asiakkaille jää säästöön viisikymmentä miljoonaa euroa, jolla he voivat ostaa muita kotimaisia tuotteita.
Insinöörit yrittivät selittää poliitikoille, että jos miljoona kansalaista saa kiulun halvemmalla, niin ei kannata tukea verovaroin tuhatta kiulunvalmistajaa. Mutta turhaahan se oli, maassa ryhdyttiin tukemaan kiulunvalmistajia verovaroin.
Niinpä kiulut maksoivat kuluttajille kaupassa viisikymmentä euroa, koska verovaroista maksettiin kiulunvalmistajille viisikymmentä euroa jokaisesta valmistuneesta kiulusta.
Ekonomistit olivat tyytyväisiä, ongelmaa ei enää ollut, kiulut maksoivat viisikymmentä euroa. Kiuluteollisuuden kansainvälinen kilpailukyky oli palautettu ja kansalaisten ostovoimaa oli kasvatettu.
Insinöörien mielestä kansalaisten ostovoima ei parantunut. Tosin kiulut maksoivat viisikymmentä euroa, mutta verotusta jouduttiin kiristämään, koska kiulunvalmistajille piti kerätä rahaa.
Ekonomistien mielestä kiulunostajien ostovoima oli keskimäärin kasvanut, koska maassa oli viisi miljoonaa asukasta ja vain miljoona kiulunostajaa.
Poliitikkojen mielestä asia oli vieläkin paremmin, sillä he määräsivät saunojille kiuluveron, jolla kiulunvalmistajille maksettu tuki katettiin.
Kun insinöörit totesivat, ettei tuulimyllyjä vastaan kannata taistella, he lähtivät pois kiuluja valmistavista yrityksistä, ja perustivat kännyköitä valmistavan yrityksen.
Kovalla työllä ja uhrauksilla he kehittivät kännykän, joka meni kaupaksi ensin kotimaassa ja myöhemmin ulkomaillekin.
Poliitikot tilasivat ekonomisteilta laskelman, joka todisti että uusi teollisuus vaaransi olemassa olevan kiuluteollisuuden työpaikat, tarjoamalla parempia palkkoja. Siksi uusille yrityksille määrättiin perustamisvero, jotta sellaisten syntymistä voitiin hidastaa.
Sen pituinen se.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------
Timo Koivistoinen kannattaa tällaista sadun kerronta kulttuuria Suomeen
http://puheenvuoro.uusisuomi.fi/blogiarkisto?etunimi=&sukunimi=&kunta=Helsinki&puolue=Vapauspuolue&aihe=All
http://fi.linkedin.com/pub/timo-koivistoinen/18/4A1/76B
-------------------------------------------------------------------------------------------------------
Insinöörit eivät voi olla ekonomisteja, koska osaavat laskea. Insinöörit eivät myöskään voi olla poliitikkoja, koska ajattelevat loogisesti. Insinööreille ei siis jää muuta virkaa kuin pitää kansalaisten elintasoa yllä ekonomistien ja poliitikkojen vastustelusta välittämättä.
Insinööri tietää, että jos vanha ei mene kaupaksi, pitää keksiä uutta. Poliitikko tietää, että ääniä saa parhaiten karsimalla rahaa uuden synnyttämisestä ja syytämällä sitä vanhan ylläpitämiseen. Ekonomisti ei ymmärrä uudesta eikä vanhasta, joten hän tekee lineaarisen ennusteen, ikään kuin kaikki jatkuisi entisellään.
Kerrotaan asia satuna, jospa joku poliitikko ymmärtäisi. Ekonomistit tuskin sittenkään.
Olipa kerran maa, jossa tuhat yritystä valmisti saunankiuluja. Niitä yritykset myivät sadalla eurolla siinä maassa asuvalle miljoonalle saunojalle.
Sitten maailma muuttui ja kiinalaiset saivat päähänsä ryhtyä kiulubisnekseen. Kun siellä kiuluja tehtiin ahkerammin ja pienemmillä palkoilla, kiinalaiset kiulut maksoivat viisikymmentä euroa.
Kiulunvalmistajien yhdistys päästi kamalan porun ja maan poliitikot päättivät tukea kotimaisia kiulunvalmistajia, jotta kotimaiset työpaikat säilyisivät.
Insinöörit näkivät asian toisin. Jos miljoona saunojaa saa kiulunsa viisikymmentä euroa halvemmalla, kiulukaupan asiakkaille jää säästöön viisikymmentä miljoonaa euroa, jolla he voivat ostaa muita kotimaisia tuotteita.
Insinöörit yrittivät selittää poliitikoille, että jos miljoona kansalaista saa kiulun halvemmalla, niin ei kannata tukea verovaroin tuhatta kiulunvalmistajaa. Mutta turhaahan se oli, maassa ryhdyttiin tukemaan kiulunvalmistajia verovaroin.
Niinpä kiulut maksoivat kuluttajille kaupassa viisikymmentä euroa, koska verovaroista maksettiin kiulunvalmistajille viisikymmentä euroa jokaisesta valmistuneesta kiulusta.
Ekonomistit olivat tyytyväisiä, ongelmaa ei enää ollut, kiulut maksoivat viisikymmentä euroa. Kiuluteollisuuden kansainvälinen kilpailukyky oli palautettu ja kansalaisten ostovoimaa oli kasvatettu.
Insinöörien mielestä kansalaisten ostovoima ei parantunut. Tosin kiulut maksoivat viisikymmentä euroa, mutta verotusta jouduttiin kiristämään, koska kiulunvalmistajille piti kerätä rahaa.
Ekonomistien mielestä kiulunostajien ostovoima oli keskimäärin kasvanut, koska maassa oli viisi miljoonaa asukasta ja vain miljoona kiulunostajaa.
Poliitikkojen mielestä asia oli vieläkin paremmin, sillä he määräsivät saunojille kiuluveron, jolla kiulunvalmistajille maksettu tuki katettiin.
Kun insinöörit totesivat, ettei tuulimyllyjä vastaan kannata taistella, he lähtivät pois kiuluja valmistavista yrityksistä, ja perustivat kännyköitä valmistavan yrityksen.
Kovalla työllä ja uhrauksilla he kehittivät kännykän, joka meni kaupaksi ensin kotimaassa ja myöhemmin ulkomaillekin.
Poliitikot tilasivat ekonomisteilta laskelman, joka todisti että uusi teollisuus vaaransi olemassa olevan kiuluteollisuuden työpaikat, tarjoamalla parempia palkkoja. Siksi uusille yrityksille määrättiin perustamisvero, jotta sellaisten syntymistä voitiin hidastaa.
Sen pituinen se.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------
Timo Koivistoinen kannattaa tällaista sadun kerronta kulttuuria Suomeen
http://puheenvuoro.uusisuomi.fi/blogiarkisto?etunimi=&sukunimi=&kunta=Helsinki&puolue=Vapauspuolue&aihe=All
http://fi.linkedin.com/pub/timo-koivistoinen/18/4A1/76B
-------------------------------------------------------------------------------------------------------
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nykyinen pääministeri kertoo verotuksen tarkoituksena olevan, että sillä kerätään rahat etuisuuksien säilyttämiseen. Uudeksi pääministeriksi pyrkivä Timo Koivistoinen ymmärtäisi vielä jotenkuten, jos noin ajattelisivat hiljaa itsekseen, mutta että kertovat moisia ääneen lehdistölle, se huolestuttaa.
Joko ovat äärettömän tyhmiä tai sitten arvelevat äänestäjien olevan umpityhmiä. Kumpi vaihtoehto on totta, selviää kevään eduskuntavaaleissa.
Insinööri osaisi tasapainottaa valtion menot helpolla. Otetaan ensi vuoden budjetin pohjaksi vuoden 1995 valtion budjetti, jonka loppusumma oli noin 35 miljardia.
Sitten pannaan eduskunta äänestämään uudestaan kaikista niistä menolisäyksistä, jotka budjettiin on sen jälkeen lisätty. Arvelisin, että vaikka vaalit ovat tulossa, niin ihan kahtakymmentä miljardia eivät kansanedustajat kehtaisi lisätä.
Sen verran ovat kuitenkin viidessätoista vuodessa lisänneet. Ja ovat nyt sitten sitä mieltä, ettei mitään voi karsia. Elo ei Suomessa 1995 kuitenkaan ollut jatkuvaa epätoivoista elämisen kanssa taistelua. Moni asia toimi silloin paremmin kuin tänään.
Mutta eihän hallitus niin tee, että arvioisi mikä on tähdellistä ja mitä tarpeetonta sinne menopuolelle luiskahti, kun oli paremmat ajat. Ei tee, koska pääministerin mielestä veroja kerätään siksi, että saavutetut etuisuudet voidaan säilyttää. Millä sitä sellainen hallitus osaa menoja nipistää?
Myös oppositiossa riekkuvan sdp:n kannattaisi muistaa, että se oli pääministeripuolue puolet tuosta 15 vuodesta, jolloin valtion menot ryöpsähtivät käsistä. Lievän katumuksen osoittaminen olisi rehellisempää kuin nykyhallituksen syyttäminen kaikesta.
Tasaisin väliajoin meille kerrotaan, kuinka milloin mikäkin toimiala kansainvälistyy. Nuo uutiset eivät ole modernin kestävän kehityksen suuntaviivojen mukaisia. Eivät ole, koska niitä ei koskaan kerrota uudestaan.
Ei voida, koska valtavista julkisista panoksista huolimatta, jotka alalle kylvettiin heti uutisen jälkeen, mitään ei sitten tapahtunutkaan.
Metsäläiskansan mielestä kansainvälistyminen on ylvästä. On, vaikka se tuottaisi kansainvälistyjälle tappiota. Tappion tekeminen kansanvälisillä kentillä on hienompaa ja jalompaa kuin firman pyörittäminen perseellään kotimaassa.
Todellisessa elämässä kansainvälistyminen ei voi, eikä sen missään nimessä pitäisi ollakaan firman tavoite. Se on vain seuraus siitä, että yhtiö on pystynyt kehittämään kilpailukykyisen tuotteen ja rakentanut kannattavan tavan myydä sitä ulkomaille.
Seuraa kansainvälinen kankkunen, kun ovat ensimmäiset rojaltinsa juoneet.
Yrittäjän kannalta on saman tekevää käykö tavara kaupaksi kotimaassa vai ulkomailla, jos myyntikatetta jää saman verran. Yleensä ei jää, ulkomailta tuppaa jäämään nirsommin.
Kansainvälistymällä harva yritys on saanut kannattavuutensa paranemaan. Pitemmässä juoksussa ehkä muutama, mutta useammat eivät koskaan. Se johtuu ehkä siitä, että ulkomaita pidetään yhtenä markkinana. Harva suomalainen yritys on pystynyt hankkimaan tuotteilleen missään muussa maassa merkittävää markkinaosuutta.
Kannattavuuden kannalta kymmenen prosentin markkinaosuus Saksassa on parempi asia kuin saman liikevaihdon kerääminen Euroopan Unionista. Kun Suomi edustaa muutamaa prosenttia Unionin markkinoista, niin nöyränä kannattaa olla ja hyökätä sinne maa kerrallaan, jos hyökkäyshaluja ja kykyä on.
Ettei käy niin kuin sille hiirelle, joka lähti iltamyöhällä kaverihiirensä kanssa kapakasta. Vaatimattomampi (ja ehkä selvempi) totesi, että annetaan pataan ensimmäiselle vastaantulevalle, johon rehvakkaampi totesi: Isot linjat rules, raiskataan kissa.
Eikä perusinsinöörin aivoilla edes oikein osaa ymmärtää, mitä kansainvälistyminen on. Ei kai se muuta ole kuin sitä, että joku ulkomaalainen maksaa suomalaisesta tuotteesta.
Tuleeko suomalaisesta kirjailijasta kansainvälinen, jos joku ulkosuomalainen ostaa taaloilla hänen suomeksi kirjoittamansa kirjan Amazonin kirjaputiikista?
Tai onko ohjelmia väsäävillä nörteillä kovin kansainvälinen olo, jos saavat kännykkäpelinsä kaupaksi Applen Iphoneen? Ehkä ei sen kummempi universaalinen olo kuin kansainvälinen kankkunen, kun ovat ensimmäiset rojaltinsa juoneet.
Jos firma haluaa kansainvälistyä, siihen tarvitaan yleensä ulkopuolista rahaa. Sitä ei kannata hankkia kotimaisilta businessenkeleiltä eikä hallitusammattilaisilta, ellei halua loputtomiin kuulla tarinoita siitä, miten asiat tehtiin silloin kuin isä lampun osti.
Rahoitus kannattaa hankkia kansainvälisiltä rahoittajilta. Sellaisista voi olla hyötyä. Hyvälle idealle saa rahoituksen kansainvälisistäkin lähteistä.
Huonolle ei rahoitusta kannata hankkia edes kotimaisilta julkisilta rahoittajilta, vaikka sieltä sellainen tuntuu irtoavan huonollakin tarinalla.
Ratkaisut ylös ja esille kaikkien nähtäville