Näin alkuun täytyy sanoa, että jos tämä teksti tuntuu jostakin tutulta, niin kopioin tässä itseäni. Kirjoitin saman tekstin toiseen topikkiin, mutta päätinkin sitten tehdä oman, suoraan hänelle osoitetun...
Se oikea J _ _ i tunnistaa tästä varmaan itsensä, jos sattuu näitä lukemaan. Toivottavasti et tykkää huonoa, että kirjoitan tänne. En laita viestiä, koska näin pitkää tarinaa ei oikein tekstiviestillä voi kertoa ja soittaakaan en kehtaa. Jos itse laittaisit mulle vaikka viestin kännykkään, ihan vaan vaikka että: "Moi", niin uskaltaisin ehkä soittaakin saman tien. Se olisi minulle sama asia kuin puolitiehen vastaan tuleminen...
Olisi paras, jos tavattaisiin joskus, jos ja kun sulla on aikaa, voitaisiin puhua ihan kaksin asiat halki, "repiä haavat auki" niin sanotusti. Tämä tekstini lienee hyvä alustus sille keskustelulle. Tuntuu, etten pääse elämässäni eteenpäin, ennenkuin saan nämä keskeneräiset asiat päätökseen. Hankaluuksia en sinulle halua, uskothan sen, sillä tämä viestini on sellainen, että voisi vaikka lehdessä julkaista, vain ystävän viesti toiselle, ei mitään draamoja.
Kaipaan sitä aikaa vuodelta 2009, kun saatoin puhua sinulle ihan mistä vaan. Harvempi ihminen tuntuu niin läheiseltä minulle kuin sinä silloin vaikkei ennestään tunnettukaan, aivan kuin sukua olisit. Yleensä olit hiljaa seurassani, mutta vastasit jos kysyin jotain - harvemmin itse kysyit minulta mitään henkilökohtaista. Kuuntelin sinua mielelläni aina, tykkäsin kovin. Arvostin työtäsi ja otin sanomasi vakavasti. Olisin halunnut kertoa mitä minulle merkitset, mutta siihen ei koskaan oikein tullut tilaisuutta. On tavattu muutaman kerran sen jälkeen, mutta olet tuntunut niin etäiseltä, etten ole uskaltanut lähestyäkään.
Annoin sinulle jotain, joka toivottavasti vielä on tallessa ja sitä katsoessasi ehkä muistat minua. "Elä karkaa" sanoin sinulle ennen kuin annoin sen (olit jo lähdössä luotani siinä tilanteessa). "Tää ei oo mikään kosinta..." sanoin muistaakseni seuraavina sanoinani ja selitin haluavani kiittää sinua sillä. Ehkä muistat vielä tämän tilanteen, vaikka olitkin hieman yllättynyt tuolloin ;)
Meitä yhdistää jonkinlainen "näkymätön lanka", tunne, jonka haluaisin takaisin. Luotin ja turvasin sinuun. Sain sinulta rohkeutta. Emme enää tapaa samassa yhteydessä kuin silloin ennen, mutta ikävä jäi. Haluaisin lähellesi ihan vain miten sinulle sopii ja jos et halua tietää minusta mitään, toivon sinun kertovan sen. Haluaisin olla sinulle läheinen ystävä, sillä tunsin sinut sellaiseksi melkein alusta alkaen. Osa minusta jäi sinulle, jotain puuttuu, siksi en pääse eteenpäin. Olen ollut vihainenkin siitä, että yhteys on "poikki" ja turhautunut vaikeasta tilanteesta. Nykyisin hieman ujostelen sinua, vaikket ehkä uskoisi. Ei sielunkumppanista halua päästää vapaaehtoisesti irti - en haluaisi luovuttaa.
http://www.youtube.com/watch?v=CJWrVRo-gag&feature=fvst
Se oikea J _ _ i tunnistaa tästä varmaan itsensä, jos sattuu näitä lukemaan. Toivottavasti et tykkää huonoa, että kirjoitan tänne. En laita viestiä, koska näin pitkää tarinaa ei oikein tekstiviestillä voi kertoa ja soittaakaan en kehtaa. Jos itse laittaisit mulle vaikka viestin kännykkään, ihan vaan vaikka että: "Moi", niin uskaltaisin ehkä soittaakin saman tien. Se olisi minulle sama asia kuin puolitiehen vastaan tuleminen...
Olisi paras, jos tavattaisiin joskus, jos ja kun sulla on aikaa, voitaisiin puhua ihan kaksin asiat halki, "repiä haavat auki" niin sanotusti. Tämä tekstini lienee hyvä alustus sille keskustelulle. Tuntuu, etten pääse elämässäni eteenpäin, ennenkuin saan nämä keskeneräiset asiat päätökseen. Hankaluuksia en sinulle halua, uskothan sen, sillä tämä viestini on sellainen, että voisi vaikka lehdessä julkaista, vain ystävän viesti toiselle, ei mitään draamoja.
Kaipaan sitä aikaa vuodelta 2009, kun saatoin puhua sinulle ihan mistä vaan. Harvempi ihminen tuntuu niin läheiseltä minulle kuin sinä silloin vaikkei ennestään tunnettukaan, aivan kuin sukua olisit. Yleensä olit hiljaa seurassani, mutta vastasit jos kysyin jotain - harvemmin itse kysyit minulta mitään henkilökohtaista. Kuuntelin sinua mielelläni aina, tykkäsin kovin. Arvostin työtäsi ja otin sanomasi vakavasti. Olisin halunnut kertoa mitä minulle merkitset, mutta siihen ei koskaan oikein tullut tilaisuutta. On tavattu muutaman kerran sen jälkeen, mutta olet tuntunut niin etäiseltä, etten ole uskaltanut lähestyäkään.
Annoin sinulle jotain, joka toivottavasti vielä on tallessa ja sitä katsoessasi ehkä muistat minua. "Elä karkaa" sanoin sinulle ennen kuin annoin sen (olit jo lähdössä luotani siinä tilanteessa). "Tää ei oo mikään kosinta..." sanoin muistaakseni seuraavina sanoinani ja selitin haluavani kiittää sinua sillä. Ehkä muistat vielä tämän tilanteen, vaikka olitkin hieman yllättynyt tuolloin ;)
Meitä yhdistää jonkinlainen "näkymätön lanka", tunne, jonka haluaisin takaisin. Luotin ja turvasin sinuun. Sain sinulta rohkeutta. Emme enää tapaa samassa yhteydessä kuin silloin ennen, mutta ikävä jäi. Haluaisin lähellesi ihan vain miten sinulle sopii ja jos et halua tietää minusta mitään, toivon sinun kertovan sen. Haluaisin olla sinulle läheinen ystävä, sillä tunsin sinut sellaiseksi melkein alusta alkaen. Osa minusta jäi sinulle, jotain puuttuu, siksi en pääse eteenpäin. Olen ollut vihainenkin siitä, että yhteys on "poikki" ja turhautunut vaikeasta tilanteesta. Nykyisin hieman ujostelen sinua, vaikket ehkä uskoisi. Ei sielunkumppanista halua päästää vapaaehtoisesti irti - en haluaisi luovuttaa.
http://www.youtube.com/watch?v=CJWrVRo-gag&feature=fvst
Vastaukset 22
Vanhimmat
Unohtui sanoa, että miehelle menee...
Oletko Maria?
En, tosin mun nimi joskus kirjoitetaankin väärin... ;)
Minulleko?
Ei valitettavasti ole sinullekaan... Sen oikean pitäis kyllä tuosta kertomuksestani tunnistaa itsensä.
Eikös sinun haavasi muka ole levällään?
Kipeä onkin vielä... Sori, mutta tulee tosta kysymyksestä vähän kaksimielistä juttua mieleen :D
Mistäs päin olet sinä Jani? Entäpä ap? Lieneekö kyseessä eräs Jani, joka on minunkin sydämeni särkenyt...
Aika sydäntenmurskaajia nämä Janit... :) Olen tässä elämässä kahteen törmännyt ja sama tulos näköjään kummastakin. Pohjoisesta tämä minun...
Pohjoisestapa on minunkin sydämeni särkijä... Onkos tumma vai vaalea?
No siltä väliltä ehkä.
No minun sydämeni särkijä on kyllä tumma, eli kai sitten eri Jani. :) Kuitenkin varsinainen sydäntenmurskaaja hänkin...
No hyvä, ettei tule meille "kissatappelua" sentään :D
No enpä sellaiseen olisi lähtenytkään... :) Halusinpa vain tietää, että onkos jonkun toisenkin sydän tullut hänen taholtaan viime aikoina särjetyksi.
Höh... Kukahan tätä ketjua mahtaa miinustella? Minun mielestäni tässä ei mitään syitä miinuksiin ole... No kuitenkin, hyvää jatkoa kaikille Janejen "uhreille" ja Jani-nimisille sydäntenvalloittajille myös -erityisesti sille tummalle pohjoisen pojalle, joka pisti minut palasiksi ihan kerta kaikkiaan, ja sekopäiseksi surusta... Koittakaapa pojat olla vähän armeliaampia meille naisille, ei ole kivaa tämä tämmöinen.
Justiin tuota samaa miinustelua ihmettelin. Allekirjoitan nuo terveisesi täysin :)
Meidänhän pitäis perustaa "Janien uhrit ry" :D
Joo, siltä vaikuttaa! :D
HÖLÖPÄTI PÖLÖPÄTI PÖ, HÄÄT OILI HÖLÖMÖLÄN HÖ!
Heh, heh... No upitus tuokin. :D
Nostan etusivulle, josko tavoittaisin hänet, vaikka taitaapa tänään olla ihan muualla kuin koneen äärellä.
Sitkeetä yritystä...hiiop.