putsasin ja poistin?

vista sammuilee

Ccleanerilla putsasin konetta ja en viitsinyt muka tilaa säästääkseni varmuuskopioida mitään ja luultavasti jotain merkillistä sitten tapahtuikin..tosin voi olla kyse muustakin.
Brobleemana se, että kone sammuttaa itsensä jonkin aikaa käynnistyksen jälkeen. Jostain näin virhekoodin 31 ja hälytyslätkät oli verkkoajureiden kuvakkeiden päällä, Microsoft 6to4 Adapter. Tulin jostain sellaiseen käsitykseen, että olen voinut poistaa jotain järjestelmätiedostoon liittyvää,luin siis jostain palstalta että sulkeutuminen voisi johtua siitäkin. Olen päivittänyt netistä ainakin kaikki "sovittimet" yksi kerrallaan ja Windows update on tehty moneen kertaan. Viimeisimmät ohjaimet on kuulema käytössä. Samoin olen päivittänyt Hp n ohjelmistopäivitykset kykyni mukaan ja verkon diagnostiikka jutskat on tehty. Nettiin meneekin ihan jees. Mutta sitten kun sammuttaa itsensä kesken kaiken tulee kirkkaan sininen ruutu,jossa sanotaan ettei laite toimi oikein ja pyydettyjä ohjaimia ei voi ladata.laitteessa on määritysongelma, joka estää sen oikean toiminnan.Laite Ms6t04 Adapter ilmoittaa virheestä tv ConfigMgrErr31.Laite ei ole käytettävissä,ennenkuin ongelma on ratkaistu.Lisäksi sanotaan, että oikea ohjain on asennettu ja sitten Win updatea ja ohjaimen päivitystä..Sanotaan, että yritä poistaa laitteen asennus ja asentaa se uudelleen.
Käsittääkseni sanottiin kun ohjaimia päivitin ko adapterille(jossa ne kelt kolmiot), että parhaat olisi jo asennettuna.Ja mikä laite ei ole käytettävissä ennekuin ongelma on ratkaistu.Ja minkä laitteen asennus pitää poistaa ja asentaa uudelleen? En ymmärrä.Voiko olla, että verkkokortin ajurit on periaatteellisesti väärät ja ohjaimet pystyy päivittämään kuitenkin. Ajuritko tässä pitäisi poistaa ja uudelleen asentaa?Mutta miten sitten pääsen nettiin hakemaan tavaraa kaiken laittamiseksi? Nyt on mennyt muuten ok,mutta kone sammuilee vaikkei mitään isoja prosesseja olekaan meneillään.Voiko muistiakin olla yhtäkkiä muka liian vähän, että kone sulkeutuu? Palautuspistettäkin jo kokeilin, mutta järjestelmään ei tehty muutoksia.
Olen neuvoton.Olen ruopinut kaikenmaailman tarkistukset koneessa läpi enkä tajua mikä tässä mättää.Auttakaa.

10

723

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Olen päivittänyt netistä ainakin kaikki "sovittimet" yksi kerrallaan"
      Väärin meni.
      HP on iso laitevalmistaja ja se käyttää myös itse muokkaamiaan laitteita ja niissä ei vakio laiteajurit aina toimi.
      Asenna Vista uusiksi palautusosiolta ja ainoa paikka mistä haet mitään ajureita itse konetta varten, on vain ja ainoastaan HP:n omilta tukisivuilta. Sitäpaitsi laiteajureita ei tarvitse eikä kannata päivitellä lainkaan mikäli niillä päivityksillä ei korjata jotain laiteajurin virheitä tai paranneta suorituskykyä.
      Laiteajureita ei tarvitse päivitellä tietoturvan takia, vain Windows update, selaimet ja muut sellaiset ohjelmat joilla avataan netistä ladattuja tiedostoja esim flash, java ja acrobat reader.

      • stalinin vasen sukka

        Lenin-sedän Viikatemies jättää sanomatta että hae ne ajurit sieltä HP:n sivuilta koneellesi ja poista laiteasennukset vasta sitten ja asenna uudelleen kovalevyltä.

    • alkup.kysyjä

      Eilinen konekäyttöni päättyi siihen, että suljin koneen suht tyytyväisenä ja menin nukkumaan. Kone ei siis katkonut ainakaan tuntiin,kun päällä oli virusskannaus,joka veivasi tiedostoja läpi.
      Kun nyt äsken avasin koneen se avautui ilman nurinoita ja ajattelin vielä eheyttää c:tä, että kaikki kamat olisivat oikeassa paikassa ja kappas,kun kävin kupposen kahvia hakemassa,kone olikin napsauttanut itsensä kiinni ja ruudussa oli jotain...vaihtoehtoina vikasietotila ja normaalikäynnistys jne.,mutta hiiri ja näppis oli halvaantuneet joten jouduin virtanapista buuttaamaan. Kone sai tsensä käyntiin,työpöydät ja kaikki. Ajattelin,jotta tänne palstalle kirjoittelen ja sainkin netin auki ok,jokin punanen a..joka pitääkin aina päivittää (päivitin) tuli.Ennennäkemätön lätkä näytönsovitin lakkasi vastaamasta mutta palautui ilmeni ja sitä ennen näyttö kävi hetken pimeänä. Sitten pätkäisi ruudun pimeeksi ja kirkkaan sininen ruutu teksteillä lävähti eteen. Lapussa on ollut kaikenlaisia ehdotuksia muistista aina ajureihin ja vaikka mitä,aivankuin ongelmaa ei osattaisi rajata.Toisessa lätkässä aiemmin tuli se että jotain ei ole määritelty oikein.Hiiri ja näppis tietty toimimattomia. Heti sinisen ruudun ilmaannuttua koko näyttö meni tummaksi ja kone pitää lähes yhtäjaksoista piippausta joka häipyy vain ottamalla johdot seinästä. Yllättävää kyllä,jos odottaa puoli tuntia konetta voi taas yrittää aukaista kepulikonsteilla(vikasietotila jne),mutta jos menet 10 min päästä johtoja laittamaan kone huutaa edelleen samaa eikä vikasietotiloja ja muuta tule tarjolle. Onkohan joku varsinainen laitekkin rikki? Olen päivittänyt laiteajurit hp:n sivuilta koska kone herjasi nimenomaan niitä adaptereita(ja niissä oli ne kolmiot)ja kolmiot jäi vaikka päivitin ja kehuivat että parhaat on jo.
      Ymmärsinkö oikein, että jonnekin pitää tallentaa HP:n sivuilta haetut ajurit eli siis ne samat joita jo päivittelin? Ja sitten pistan ne ehkä väärät ajurit ja sitten asennan ne jostain kansiosta ne ns. paremmat ajurit ja sitten ajan koneen tehdasasetuksille?
      Osaan ajaa koneen tehdasasetuksille kyllä jos se pysyy tarpeeksi mkauan päällä, mutta tuo muu on vähän epäselvää.Onkohan niissä ajureissa vikaa alunperin,kun tuntuu, että niin moni juttu tässä pragaa. Menisikö täysin poskelleen, jos ajaisin koneen tehdasasetuksille aluksi ja sitten päivittäisin hp:n sivuilta ajurit.Kai alkuperäiset täytyy olla oikeat jokatapauksessa ja sitten ne vaan pöivittäis??? Kone on muuten Hp a6345sc,josta huomasin hpn sivuilla, että oli joku critival juttu. Meidän kone on ostettu n. 2/2008 tai 2007. Koitan tehdä seuraaavaksi sen mitä neuvoitte,jos kone pysyy riittävän kauan auki...

      • stalinin vasen sukka

        Tuon piippauksen perusteella vaikuttaa rautavialta, joku jäähy ei toimi tai on irti (näytönohjain, prossu)?.
        Kannattaisi ehkä asentaa koko käyttöjärjestelmä uusiksi jos pystyt sulkemaan rautavian pois.

      • "Meidän kone on ostettu n. 2/2008 tai 2007. "
        No höh!
        Miten olet voinut käyttää konetta vuosina 2008, 2009, ja 2010 ?????

        Tottakai kone tehdasasetuksille ja katso toimiiko kone kuin ennen vuotta 2011.
        Ei rikkinäistä konetta saa mitenkään ehjäksi asentelemalla ties mitä ajureita ties mistä kone täyteen, kyllä sen pitää toimia tehdaskokoonpanolla samoin vuonna 2011 kuin se on toiminut vuonna 2008.

    • alkup.

      Näin on. Koetan pelastaa valokuvat jne. ulkoiselle kiintolevylle(mikä olisi pitänyt tehdä hiukan useamminkin)mikäli pysyy päällä edes siirron ajan ja laitan koneen tehdas asetuksille. Ei sille tosiaan muuten mitään keinoa keksi.En ainakaan minä. Kiitos kaikille ohjeista ja kannustuksesta. Toivotaan parasta.

      • alkuperäinen1

        Kone on nyt laitettu tehdasasetuksille ja päivitin hp:n ja windows updaten kautta kaikki,virustorjunnat netistä jne.MUTTA. Kaikki oli kunnossa ja toimi kuin unelma,kunnes taas kone sammui tai paremminkin sanoen tuli sininen lätkä ruutuun ehdotellen kaikenlaista vikaa maan ja taivaan väliltä. Hiiri ja näppis jämähti samalla ja jouduin ottamaan virrat irti. En jaksanut enää yön päälle yrittää enempää,kun viikonlopun olen jo hommaa reivannut. Niin,kone sanoo, että sammutettiin ettei tule vahinkoa jne...
        Päätelmä on, että rautavika taitaa olla tai sitten ehkä se tuuletus ei toimi. Itseasiassa taitaakin olla niin, että koneen ääni on ennen tilttiä ehkä hivenen kovempi kuin yleensä eli voi olla lämpenemisongelma,mutta mistä voi johtua jollei sittenkään pölystä. Mitkä kaikki voi olla rikki jos kone kuumenee liikaa?Luen putsausohjeita netistä ja alan kohta siivoamaan. Paineilmaa on kehitettävä jostain.Ajoin läpi joitain tarkistusjuttuja ennenkuin meni taas jumiin ja emolevy ja moni muukin juttu oli tarkastuksessa aivan ok. Ihan kaikkea en ehtinyt tarkastuttaa ennenkuin sammui. Koetan muistaa mstä pääsin moista tarkastusta tekemään ja jatkan sitä siivouksen jälkeen toiveena tietysti että laite on kunnossa jälleen ja pölyä vain oli liikaa.
        Osaako joku sanoa mitkä fyysiset osat ainakin pitäisi tarkistaa?Oli nimittäin niin merkillisen näköisiä ja nimisiä namiskoiden kuvia siellä tarkistusohjelmassa etten tiedä mitä ne edes on olivat rikki eli ei. Kun löytäisi jonkin valinnan "tarkista kaikki"(tosin kone voi taas tiltata kesken kaiken)Sähkötkin räppäs työhuoneessa jossain vaiheessa kun kone tilttas . Virrat laitan tietty irti sillä aikaa kun olen töissä ettei ainakaan syty palamaan yksinään...

      • toimii taas
        alkuperäinen1 kirjoitti:

        Hei!
        Koneen "fyysinen siivous" meni hyvin ja pölyä kyllä oli.Asensin käyttiksen uudelleen ja päivitin kaiken minkä löysin. Päivityksissä oli hankalaa,kun niitä oli liki sata ja kaikkea ei saanut yhdellä kertaa ja osa ei onnistunut windows updaten kautta...mutta nyt pelaa kuin uusi eikä katko. Tämä on todella euforinen tila käytellä konetta katkeran monen yötä päivää kestäneen prosessin jälkeen. Kiitos teille. Olen onnellinen.

      • liinukka varsa
        toimii taas kirjoitti:

        kuvat ja muut tärkeät tiedostot ubuntu live-DVD:llä.
        Se löysi kaikki kiintolevyt ja otin ne tikulle sieltä (kuvat).
        On hieno ohjelma, kun on ilmainen ja tosiaan saat kaiken windows tiedon näkyville.

        http://www.ubuntu-fi.org/lataa.html

      • liinukka varsa kirjoitti:

        kuvat ja muut tärkeät tiedostot ubuntu live-DVD:llä.
        Se löysi kaikki kiintolevyt ja otin ne tikulle sieltä (kuvat).
        On hieno ohjelma, kun on ilmainen ja tosiaan saat kaiken windows tiedon näkyville.

        http://www.ubuntu-fi.org/lataa.html

        .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2910
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      115
      2155
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1574
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      71
      1033
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      911
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      890
    8. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      884
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      795
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      736
    Aihe