KANSANEDUSTAJAMME

hyväksyvät kaiken vääryyden ja rikollisuuden jota parempiosaiset tekevät. Hyviä esimerkkejä löytyy jatkuvasti. liliukset,härmälät, ahoset ja heidän kaltaisensa suuria tuloja tekemättömästä työstä ,eläketuloja ja opioita nostavat. Tämähän saataisiin kuriin jos edustajamame näin joukolla haluasivat. Kun tavallinen kansa joka on otsa heissa töitä tehnyt saa 700-1500/kk palkkaa tai eläkettä ja sillä pitää tulla toimeen ja verratkaa näitä öykkäreitä esim. ahosen kaltaisia koulua käymämättömiä jäsenkirjan omaavia niin ei tarvi olla järjen jättiläinen kun huomaa että jotain on pielessä. Nämä nakertaa meidän isänmaata ja ovat pahin isänmaan vihollinen.
2115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ahneus..ja vaan ahneus.koko kansaa ei sais noin sairaat yksilöt johtaa.äänestäjät...miettikää nyt hitossa,ketä äänestätte.

Äänestä

Niin, liittojen jäsenethän heidät valitsevat.

En itse tajua, mitä järkeä on maksaa jollekin yli sata tonnia vuodessa siitä, hän saa aikaiseksi kerran vuodessa 0,X% korotuksen. Lisäksi vielä sen verran heikkoja neuvottelijoita pääsääntöisesti, että aina päädytään lakkoon, jolloin nuo lopulta saadut korotukset alkavat kertyä vasta parin kolmen vuoden kuluttua. Lakkoavustukset kun ovat täysin omaa rahaa, jäseniltä kerättyä.

Nyt kun pitäisi tehdä töitä seuraavaa kierrosta varten, olisi mukava tietää ko. heppujen päivärytmi. Ei varmasti työtahti tapa..

Pitäisi omaankin liittoon saada vetäjäksi joku sellainen, jonka palkankorotukset noudattavat jäsenilleen neuvoteltua keskilinjaa! Olisihan kerrankin motivaatio kohdallaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tav. duunari kirjoitti:

hyväksyvät kaiken vääryyden ja rikollisuuden jota parempiosaiset tekevät. Hyviä esimerkkejä löytyy jatkuvasti. liliukset,härmälät, ahoset ja heidän kaltaisensa suuria tuloja tekemättömästä työstä ,eläketuloja ja opioita nostavat. Tämähän saataisiin kuriin jos edustajamame näin joukolla haluasivat. Kun tavallinen kansa joka on otsa heissa töitä tehnyt saa 700-1500/kk palkkaa tai eläkettä ja sillä pitää tulla toimeen ja verratkaa näitä öykkäreitä esim. ahosen kaltaisia koulua käymämättömiä jäsenkirjan omaavia niin ei tarvi olla järjen jättiläinen kun huomaa että jotain on pielessä. Nämä nakertaa meidän isänmaata ja ovat pahin isänmaan vihollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu