Mitkä ovat täällä kirjoittavien lähtökohdat kieltenopetusta koskevan kannan taustalla?
Omat valintani argumenteiksi vapaan kielivalinnan puolesta ovat
- yksilöt tarvitsevat erilaisia kieliä ja maa tarvitsee laajempaa kielivarantoa - winwin,
- kieltenopiskelu vaatii sitoutumista, jossa oma valinta auttaa oleellisesti,
- osalle kieltenopiskelu on niin vaikeaa, että heille tulee taata kohtuullisen vahva äidinkieli, koulukieli ja englanti (ei kieli vaan lingua franca) ennen muiden kielten pakollista aloittamista (vapaaehtoisesti voi tietysti aloittaa englannin sijaan toisenkielen),
- erilaiset suomalaiset identiteetit kielivalintoineen voivat luontevasti elää rinnan.
Itselleni hyötykieliargumentti ei nouse yli yksilöllisyysargumentin - minulle siis tavoiteltavaa on (tietysti mahdollisuuksien rajoissa) yksilön kannalta mielekkäät kieliopinnot sekä maahanmuuttajien kielelliset oikeudet.
Osa painottaa kielivalinnoissa hyötyä, osa esimerksi oman perheen siteitä tiettyyn kulttuurialueeseen (ruotsi, viro, venäjä, arabia, erilaiset kotikielet), osa valmiita kontakteja (vaikkapa Pohjoismaihin, Saksaan tai muualle). Kielten opiskeluun liittyy niin paljon koulun ulkopuolista ja koulun jälkeistä työtä, että syytä painottaa kielivalinnoissa kieliä, joihin lapsi/nuori ja hänen perheensä voivat sitoutua tavalla, joka tekee mahdolliseksi tuon ylimääräisen työn (lehdet, matkat, kirjat, elokuvat,...). Samalla on pohdittava, miten erilaiset kielivalinnat vaikuttavat oppilaan mahdollisuuteen muuttaa koulua ja paikkakuntaa.
Erityisen tärkeää minusta on myös painottaa ei-kielellisesti-lahjakkaiden problematiikkaa ja oikeutta korkea-asteen opintoihin aloilla, joissa kielet eivät ole se keskeinen asia. Toinen vieras kieli peruskoulussa ei ole ongelmaton, ala-asteella ei missään nimessä ja jopa lukiossa se on osalle kovin raskas. Lasten ja nuorten erilaisuus kieltenoppijana tulisi nostaa esiin. Tutkimuksissa soisi lukevansa vähemmän sellaista "kaikki oppivat kaiken" -materiaalia - toki hyviä uusia pedagogisia innovaatioita kielten opetukseen odotamme kaikki.
Pidän tärkeänä myös sitä, että keskustellaan avoimesti siitä, miten monenlaisia identiteettejä suomalaisilla jo on ja miten yhden yhteisen (kieli)identiteetin tavoittelu ei vastaa moninaista suomalaisuutta. Vapaaehtoisen ruotsin kannattaminen ei missään nimessä merkitse suomalaisen kulttuurin yksipuolistamista vaan sen todellisen moninaisuuden tunnustamista.
Etsimme sopivaa kielikoulutusta erilaisten perheiden lapsille ja pikkuhiljaa myös yhteisille lastenlapsillemme. Tätä keskustelua ei tosiaankaan ole syytä ottaa kieliriitana.
Mutta ovatko nämä valintani ymmärrettäviä muille? Ymmärränkö itse muiden lähtökohtia?
Omat valintani argumenteiksi vapaan kielivalinnan puolesta ovat
- yksilöt tarvitsevat erilaisia kieliä ja maa tarvitsee laajempaa kielivarantoa - winwin,
- kieltenopiskelu vaatii sitoutumista, jossa oma valinta auttaa oleellisesti,
- osalle kieltenopiskelu on niin vaikeaa, että heille tulee taata kohtuullisen vahva äidinkieli, koulukieli ja englanti (ei kieli vaan lingua franca) ennen muiden kielten pakollista aloittamista (vapaaehtoisesti voi tietysti aloittaa englannin sijaan toisenkielen),
- erilaiset suomalaiset identiteetit kielivalintoineen voivat luontevasti elää rinnan.
Itselleni hyötykieliargumentti ei nouse yli yksilöllisyysargumentin - minulle siis tavoiteltavaa on (tietysti mahdollisuuksien rajoissa) yksilön kannalta mielekkäät kieliopinnot sekä maahanmuuttajien kielelliset oikeudet.
Osa painottaa kielivalinnoissa hyötyä, osa esimerksi oman perheen siteitä tiettyyn kulttuurialueeseen (ruotsi, viro, venäjä, arabia, erilaiset kotikielet), osa valmiita kontakteja (vaikkapa Pohjoismaihin, Saksaan tai muualle). Kielten opiskeluun liittyy niin paljon koulun ulkopuolista ja koulun jälkeistä työtä, että syytä painottaa kielivalinnoissa kieliä, joihin lapsi/nuori ja hänen perheensä voivat sitoutua tavalla, joka tekee mahdolliseksi tuon ylimääräisen työn (lehdet, matkat, kirjat, elokuvat,...). Samalla on pohdittava, miten erilaiset kielivalinnat vaikuttavat oppilaan mahdollisuuteen muuttaa koulua ja paikkakuntaa.
Erityisen tärkeää minusta on myös painottaa ei-kielellisesti-lahjakkaiden problematiikkaa ja oikeutta korkea-asteen opintoihin aloilla, joissa kielet eivät ole se keskeinen asia. Toinen vieras kieli peruskoulussa ei ole ongelmaton, ala-asteella ei missään nimessä ja jopa lukiossa se on osalle kovin raskas. Lasten ja nuorten erilaisuus kieltenoppijana tulisi nostaa esiin. Tutkimuksissa soisi lukevansa vähemmän sellaista "kaikki oppivat kaiken" -materiaalia - toki hyviä uusia pedagogisia innovaatioita kielten opetukseen odotamme kaikki.
Pidän tärkeänä myös sitä, että keskustellaan avoimesti siitä, miten monenlaisia identiteettejä suomalaisilla jo on ja miten yhden yhteisen (kieli)identiteetin tavoittelu ei vastaa moninaista suomalaisuutta. Vapaaehtoisen ruotsin kannattaminen ei missään nimessä merkitse suomalaisen kulttuurin yksipuolistamista vaan sen todellisen moninaisuuden tunnustamista.
Etsimme sopivaa kielikoulutusta erilaisten perheiden lapsille ja pikkuhiljaa myös yhteisille lastenlapsillemme. Tätä keskustelua ei tosiaankaan ole syytä ottaa kieliriitana.
Mutta ovatko nämä valintani ymmärrettäviä muille? Ymmärränkö itse muiden lähtökohtia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mutta niin kauan kuin kielten opiskelu on, kielipolitiikkaa emme pääse järkevään tulokseen. En ymmärrä tuota ruotsinkielen pakkoa eli paapomista ollenkaan, siinä tehdään hallaa juuri niinkuin kirjoitit kielellisesti lahjattomamalle henkilölle. Meiltä menee hukkaan moni, erittäin lahjakas opiskelija juuri tuon takia. Esim.Nokialla ei varmaan alkuvaiheessa insinööreiltä paljon kyselty kielten eikä pakkoruotsin osaamisesta. Ei Ruotsin kieli saa olla itseisarvo tai jonkun kansanryhmän suunnaton etu, muihin kansalaisiin nähden. Se luo epätasa-arvoa tässä demokratiaksi mainostetussa yhteiskunnassa. Ei missään muussa maassa oel mitään pakkokieliä, poikkeuksen tekee miehitetyt maat.
Pakkoruotsi ei kuulu lainkaan kieliopintoihin, vaan sen toteutus pitäis
integroida historian, musiikin ja vastaavien opetukseen.
Musiikintunnilla voisi laulaa ruotsinkielisiä lauluja ja ihan suomen kielen tunnilla
voisi opetella sanomaan Åke Blomqvist.
Historiantunneilla voisi puhua kuninkaista niiden ruotsalaisilla nimillä,
eivät he meidän perheenjäseniämme ole.
Ei pidä tuhlata kieletenopetuksen resursseja vuosien ajan opintojen kaikilla tasoilla,
kun kaksikielisyysoppi integroitaisiin muihin aineisiin.
Netti- ja muiltakin svekoilta on asialliset perustelut loppuneet jo ajat sitten. Ei heistä ole enää asialliseen keskusteluun. Jäljelle on jäänyt kielivapauden kannattajien pilkka ja motivatioiden kyseenalaistaminen.
Toki kielivapauden kannattajien kesken voi ja on hyväkin keskustella!