Miksi Suomalainen yhteiskunta ei kehity,
vaan on saavutettujen etujen vankina.
Suomessa toimii järjestö,jota parlamentaristisessä järjestelmässä edustaa SS/DP ja ei-parlamentaristisessä
järjestelmässä väkivaltaliike SS/AK.
Tämä järjestö käyttää valtaa, jota sille
ei ole lain mukaan annettu, eikä edes
vaaleissa äänestämällä myönnetty.
Tämän systeemin vallan käyttö perustuu
väkivallalla ja väkivallan käytöllä uhkaamiseen.
KK Korhonen kertoi sen, minkä kaikki ovat jo
huomanneet.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=index
"Niin kokoomuksen kuin keskustankin johtajat tietävät hyvin, että sellainen hallitus, jossa demarit eivät ole mukana joutuu yhtenään vaikeuksiin työmarkkina-asioissa."
Voiko tätä enää paremmin muotoilla edes raiskaavan metallimafian edustaja. Maksa nyt tai maksa huomenna, kun talosi on poltettu. Tai maksa ylihuomenna kun tyttäresi on vielä raiskattu poltetun talosi raunioilla.
Tai älä maksa, ja lakkaat hengittämästä viikon sisällä. Sillä näin on suuri SSDP/SSAK säätänyt, koska sillä on siihen väkivaltainen mahdollisuus.
Toveri Korhonen teki oikein paljastaessaan, kuinka läpimätä tämä punasysteemin SSDP/SSAK on.
Toveri Korhonen, parantumista taudista alkaa oman sairauden ymmärtämisestä. Onnea yrityksellenne tervehtyä punakoneiston luomasta illuusion harhasta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Valaisit hyvin perusongelmaa, jonka kimpussa joudun potilaitteni kanssa päivittäin askaroimaan. -Kiitos-
Mieleen tulee yx konkurssirikollinen keripaska, joka syyttää omista mokistaan ay-liikettä
Kaikissa kehittyneissä maissa toimivat työmarkkinajärjestöt, niin työntekijöiden kuin työnantajien, ovat osa tarpeellista yhteiskunnallista koneistoa eikä suinkaan kehityksen jarru vaan kiihdytin. Millaisia olivatkaan teollisuusmaat ja muiden kuin suurkapitalistien olot niissä ennen ammattiyhdistyksiä? Sellaisiin kammottaviin oloihinko Sinä haluaisit meillä palattavan?
Ammatillinen järjestäytyminen meillä on varsin hyvää, mutta sittenkin vähäisempää ja myös vapaaehtoisempaa kuin monissa muissa maissa. Neuvostoliitossa ammattiyhdistyksiin piti kai kuulua kaikkien, vaikka eivät ne jäsentensä etua mitenkään ajaneet, vaan olivat osa kommunistista pakkovaltakoneistoa. Toisella reunalla, Yhdysvalloissa, on myös monilla aloilla todella pakko kuulua ammattiyhdistyksiin, jos aikoo saada työtä ja sosiaalietuisuuksia, joita siellä ei meidän tapaamme ole järjestetty valtion ja kuntien toimesta, paljolti ammattiyhdistysliikkeen vaikutusta sekin.
Eivätkä kaikki ammattijärjestöt meillä ole sosialistisia. Mm. puolustushallinnon piirissä toimivat upseeriliitto ja päällystöliitto ovat taatusti puolueettomia, mutta edellyttävät kaikkien ammatissa toimivien kuuluvan niihin ja niin he tekevätkin, ihan oman etunsa vuoksi ja solidaarisuudesta ammattiveljiään kohtaan.
Kyllä ammattiliitot, myös SAK kuten muutkin, ovat tarpeellisia sekä jäsentensä että koko yhteiskunnan kannalta. Näin on varmaan laita myös maataloustuottajajärjestöjen suhteen.
Silti sanoessani tuon lainaamasi
"Niin kokoomuksen kuin keskustankin johtajat tietävät hyvin, että sellainen hallitus, jossa demarit eivät ole mukana joutuu yhtenään vaikeuksiin työmarkkina-asioissa."
en tarkoittanut, että juuri tuollainen tilanne olisi ihanteeni. Sitä se ei ole, sillä minunkin mielestäni ammattijärjestöt pyrkivät saamaan ja käyttämään myös poliittista valtaa, mikä ei heille kuuluisi. Mutta kun on voimaa ja keinoja käytössä, noin tapahtuva on faktaa, mikä on otettava huomioon. Niin se tehdäänkin niin meillä kuin muuallakin kehittyneessä ja demokraattisessa maailmassa. Tämän tietävät faktaksi myös porvaripuolueiden johtajat. Sitä minä tarkoitin. Se on yksi syy siihen, miksi SDP on tuomittu valtaan. Muitakin syitä on, kuten demarien pysyvästi korkeana pysyvä ja varmaankin seuraavissa vaaleissa taas kasvava kannatus, mikä ilmiö osoittaa vääjäämättömästi, että suuri osa kansastamme katsoo asioitamme hoidettavan parhaiten juuri SDP:n periaatteilla ja toimintatavoilla.
Onko meillä siis väärä kansa? Älä välitä, niin näkyy olevan useimmissa muissakin kehittyneen maailman maissa, mm. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa vielä paljon pahemmin kuin meillä.