SMP on näköjään Soinin johdolla sitoutunut kokoomuksen linjaan, jolla asevarustelurahoja korotetaan inflaation lisäksi kaksi prosenttia vuodessa. Tämä linjaus tehtiin ennen julkisen talouden velan räjähdystä. Nyt olisi kiva kuulla, mistä aiotaan tulevien leikkausten lisäksi leikata (eläkkeistä, palveluista vai mistä?) tai mitä veroja on tarkoitus tulevien veronkorotusten lisäksi korottaa entisestään?
Minulla olisi ehdotus: lisätään maanpuolustuskuntoisuutta niin, että jokainen reserviläinen vähentää ylipainonsa ja korottaa kuntoonsa tasolle, että pärjäisi tositilanteessa. Erityisesti niin pitäisi tehdä sellaisen, joka ei ole koskaan tehnyt ruumiillista työtä tai harrastanut kunnolla liikuntaa. Sovitaan, että yhtään simpukkaa ei saa syödä ennen kuin tavoite on saavutettu. Ei myöskään kaljanjuontia ja tupakanpolttoa. Nämä säästöt voisi lahjoittaa maanpuolustushengessä valtiolle. Erityisesti tämä vaatimus koskee SMP:n ehdokkaita, koska puolue on tehnyt tuollaisen linjauksen. Jos näin saataisiin lisää miehiä vapaaehtoisesti asekuntoon, ei tarvitsisi varoja käyttää niin paljon.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse perussuomalaiset eivät viitsi osalistua maanpuolustukseen. Se on heistä rasittvaa ja tylsää.
Kysykään vaikka Halla-aholta.