Kissat ja koirat kuin perhe puolitutullani :-)

Tänään tapasin erään puolituttuni luona 5-kuisen pyreneittenkoirauroksen, joka piti emonaan kissanarttua, joka oli myös imettänyt sitä koiraa sen ollessa pentu (toki edelleen se on pentu). Se koira ja kissa olivat rauhaisasti sulassa sovussa toisiaan vasten lepäillen ja toistensa lähellä kulkien kuin äiti ja poika, vaikka kokoero oli jo melkoinen :-) Se kissanarttu oli saanut itse jo pari pentuetta ja siellä ympärillä olikin paljon muitakin kissoja.

Siellä hänellä oli myös 5-vuotias harmaanorjanhirvikoirauros, joka oli myös kissojen kasvattama. Se harmaanorjanhirvikoira puolestaan vaikutti huolehtivan siellä olevista kissanpennuista (ja siitä pyreneittenkoirasta) kuin isä (tai äiti) lapsistaan :-)

Siellä oli lauman hyvät tavat tarttuneet jokaiseen jäseneen
1110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joskus aikoinaan mummoni luokse syntyi kissalle kaksi pentua. Kissalla oli tapana käyttää mummon lapinkoiranarttua "lapsenvahtina" Kissa kantoi pennut koiran viereen ja lähti itse ulos. Koira pysyi kiltisti kissanpentujen kanssa ja jopa imetti niitä siihen asti kunnes kissaemo tuli takaisin sisälle. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


niin se vain menee kirjoitti:

Tänään tapasin erään puolituttuni luona 5-kuisen pyreneittenkoirauroksen, joka piti emonaan kissanarttua, joka oli myös imettänyt sitä koiraa sen ollessa pentu (toki edelleen se on pentu). Se koira ja kissa olivat rauhaisasti sulassa sovussa toisiaan vasten lepäillen ja toistensa lähellä kulkien kuin äiti ja poika, vaikka kokoero oli jo melkoinen :-) Se kissanarttu oli saanut itse jo pari pentuetta ja siellä ympärillä olikin paljon muitakin kissoja.

Siellä hänellä oli myös 5-vuotias harmaanorjanhirvikoirauros, joka oli myös kissojen kasvattama. Se harmaanorjanhirvikoira puolestaan vaikutti huolehtivan siellä olevista kissanpennuista (ja siitä pyreneittenkoirasta) kuin isä (tai äiti) lapsistaan :-)

Siellä oli lauman hyvät tavat tarttuneet jokaiseen jäseneen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu