Jos alan päätoimiseksi kalastajaksi, niin mitä ja mistä voin saada apurahoja? Kuinka niitä haetaan ja mistä saa lisätietoa?
Apurahat
Tuleva kalastaja
3365
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mihin kalastaja tarvitsee apurahoja?
Investointitukia yms. voinet saada samoin kuin muutkin yrittäjät. Lisäksi tukia jossain muodossa voisi saada kunnilta ja/tai työvoimaviranomaisilta, jos asut haja-asutusalueella.
Sivubisneksenä tulee mieleem kalastuslupavalvonta samalla kun omia verkkojaan kokee.
Kalastusvälineet maksaa aika paljon, vaikka sellainen, joka ei kalasta, ei näistä asioista mitään tiedäkään. Esim. nuotta lisätarvikkeineen maksaa 10000€:stä ylöspäin, nuotan koosta riippuen. Lisäksi tarvitaan kuljetuskalusto, niin maalle kuin järvellekin, kesäksi ja talveksi erilaiset välineet, muut pyyntivälineet, sillä kuka kalastaja vain nuottaa vetäisi. Lisäksi on hankittava kalojen käsittelyä varten hygieniset tilat, kylmäsäilytys-, pakkaus-, mahdolisesti valmistus-, purkitus yms. tarvikkeet. Voin kertoa, ettei ole ihan ilmaista!
""Jos alan päätoimiseksi kalastajaksi, niin mitä ja mistä voin saada apurahoja? Kuinka niitä haetaan ja mistä saa lisätietoa?""
En viitsi alkaa edes googlettaa puolestasi. Hae jotain maa- ja metsätalousministeriön, elinkeinoministeriön, kala- ja riistatalouden tutkimuslaitosten, kalayrittäjät ry:n jne sivuja. Ei luulis olevan liian vaikeeta.