Missähän vaiheessa JJ-Lehdon juttu menee? Alkaako syyteharkinta-aika mennä umpeen, kun kuukaudesta toiseen muka "tutkitaan" ja "tutkitaan" romukasaa.
Moottorivenemiehenä kirjoitin jo onnettomuuden jälkeen, että kuollut oli vasemmalla ja henkiinjäänyt oli oikealla ohjaamassa. Mitään muuta vaihtoehtoa ei ollut. JJ:n juristi treenasi päämiehensä "muistamattomaksi" ja juttu pysähtyi, kuin seinään.
Saman tutkintoalueen poliisit selvittivät mm. oletetun ruorijuoppouden kesällä ½ tunnissa, vaikka ei ollut venettä, eikä ollut käsillä tekijääkään. Syyttäjäkin vei juttua kiireellä käräjille tiedolla "kuultu olleen humalassa", mutta siellä salissa sentään istu joku täysijärkinen käräjiä. Asia lensi salista ulos.
Sama syyttäjä syytti miestä ruorijuoppoudesta veneessä, jolla oli köydet kiinni laituriin ja kännissä vaihtoi laturia. Mies otettiin pois veneestä ja puhallutettiin 2,2 promillea. Köysistä ja veneen varusteiden sijoittelusta voi jokainen kerrankin vesillä ollut päätellä, ettei sillä oltu ajettu viikkoihin. Syyte raukesi silloinkin. Ukon ollessa putkassa, avoimesta veneestä varastettiin kaikki sopiva. Poliisihan ei ole vastuussa tekemisistään!
Kummallista, ettei herra syyttäjä saa JJ keissiä milllään liikkeelle?

Vastaukset 8
Vanhimmat
Viikonloppuna lööpeissä näkyi, että poliisi olisi päätymässä siihen, että Järvilehto ajoi. Kumman pitkään on vaan vienyt. Tulee mieleen, onko tapaus venynyt näin pitkään, kun osallisena on julkimo. Ja onko syynä se, että haettiin mahdollisuutta olla syyttämättä, vai sittenkin se, että kyseessä on julkimo, jonka annetaan roikkua löysässä hirressä mahdollismman pitkään. Niin tai näin, onpa ottanut aikaa. Oikeusturva ja kansalaisten oikeustunto tässä on kovilla.
Ikävä että tähän juttuun liittyy kuolemantapaus, pitäisi oikeastaan olla revittelemättä, mutta jo tapahtuma-aikaan pähkäilin kuskikysymystä siten että kun poijaat tulivat Tammisaaren baarista kumpikin jurrissa niin olisiko JJ sanonut kaverille että voisitkos ajaa tolla mun veneellä mun mökille kun mä oon vähän kokematon näissä rattihommissa enkä varmaan osaa. Luuletteko keskustelun käyneen niin?
"Luuletteko keskustelun käyneen niin? "
En luule, se ei ollut veneen kuski joka siihen betonipilariin liimautui.
Entäpä jos itse olisit JJ:n tilanteessa. Sinulla ei ole pätevyyttä arvioida hänen kykyään muistaa tapahtumia ja muistamattomuus on lääketieteellisesti täysin mahdollista. Haluaisitko mahdollisesti mahdolisimman varman tuloksen? Vai olisiko sittenkin sinun kannaltasi parempi päätyä johonkin "ehkä"-tapaukseen, josta ei voitaisi syyttää ketään. Todennäköiseltä, tai edes ilmeiseltä näyttävä tapaus ei ole oikeudenkäytön kannalta riittävä peruste tuomioon. Juttuja on mennyt kumoon paljon kauempaakin haettujen, jotenkin etäisesti mahdollisuuksien rajoissa olevien vaihtoehtojen takia. Tässä tapauksessa kuskin ja matkustajan paikat olivat ainoastaan todennäköisiä, vaihtoehtoja oli.
Ruorijuoppous on syyttäjän kannalta perin juurin toinen tapaus kuin kuolemantuottamus, sen kanssa ei kannata hätiköidä.
Meinaatko ettei JJ muista, kumpi siihen kanavaan ohjasi? Ei muista, kumpi lähti ajamaan rantabaarista? Niillä promilleilla toki sen muistaa hyväkuntoinen nuorehko urheilija. Törmäyshetki ja siitä eteenpäin on sitten eri asia.
Meinaan. Voit kysellä lääkäritutuiltasi, miten se on mahdollista. Jos siis sinulla sattuu olemaan yhtään akateemisen loppututkinnon omaavaa tuttua yleensäkään.
joo ei Kimmo Sasikaan muista tappaneensa autolla ketään. Sai 70 sakkoa .... ha haaaa. ai että on helppoa! Syyttäjä unohti viedä asian hoviin????
vituttaako kommari?