tunkija

Nyt, kun paljon lunta ja parkkipaikat ahtaita. Juusoänkeejät ihmeellisiä.
Olin kauppakeskusken parkkipaikalta poistumassa muutaman auton kanssa yhtä aikaa. Kadulla tuli uusia. Nämä tulijat ei voineet, tajunenet, odottaa, että poistuisimme ja tulisi tilaa. Ei, piti änkeää, sinne ahtauteen, kun tullaan etuoikeutetulta tieltä. Menkää tumpelot peilin eteen keskustelemaan asiasta itsenne kanssa.
21454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Parkkipaikoilla muutenkin pitäisi antaa tilaa poistuville ajoneuvoille. Väistää esimerkiksi ruudusta peruuttavaa ajoneuvoa, jotta ruutu vapautuu sitten muille käyttäjille. Ei pidä olla itsekäs ja pitää kiinni omista eduistaan, vaan ajatella asiaa hieman pidemmälle.
Myös näin lumisena aikana väistää kapeilla kaduilla ja seurata liikennettä pidemmälle matkalle. Se lisää liikenteen sujuvuutta.

Äänestä

Just noita asioita saa ihmetellä päivästä toiseen. Usein kauppakeskuksen parkista lähtiessä joku hönö tulee autollaan taakse odottamaan vapautuvaa paikkaa niin lähelle ettei siitä mahdu kunnolla peruuttamaan pois, minä ajankin tällöin takaisin ruutuun ja odotan että hönö häipyy kokonaan pois.

Sitten on niitä kyttääjiä, jotka odottavat ensimmäisessä parkkirivissä vaikka koko päivän, että vapautuisi ruutu ihan ovien läheltä, tukkivat siinä odottaessaan kulkutien muilta. Muutaman askeleen päässä olisi tyhjää tilaa vaikka kuinka, mutta ei jakseta kävellä yhtään.

Äänestä
  • Ensin isken sivulasin rikki ja sitten tartun sua r*****u pillistä kiinni,ja sitten annan sulle vauhtia potkulla persuksille niin että kaadut asfalttiin. Sillä välin kun keräilet siellä asfaltilla, ajan ritsasti pois siitä paikalta. Kyllä tilaa tulee, kun järjestellään!

    Äänestä

Samat tunkee busaan ja ratikkaan enenkuin poistujat ehtii ulos. Sama hisseissä.

Äänestä
  • Bussiin kyllä mennään edestä ja poistutaan muista ovista, joten tämän ei luulisi olevan suuri ongelma?

    Itsellä ei ole tullut vastaan tilannetta, jossa parkkipaikan sisäänkulkuväylällä ei olisi kaksi autoa mahtunut sivuttamaan toisiaan. Voi kai noita olla. Hieman joustamalla noista tilanteista kyllä selvitään.

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Bussiin kyllä mennään edestä ja poistutaan muista ovista, joten tämän ei luulisi olevan suuri ongelma?

    Itsellä ei ole tullut vastaan tilannetta, jossa parkkipaikan sisäänkulkuväylällä ei olisi kaksi autoa mahtunut sivuttamaan toisiaan. Voi kai noita olla. Hieman joustamalla noista tilanteista kyllä selvitään.

    Ratikoisaa poistutaan ja mennään sisään joka ovesta. Talvella usein busissakin, kun vain etuovi toimii.
    Kyllä on ahdasta näillä lumilla päkaupunkiseudulla, asut vähälumisesa hikässä. Etenkin juri sisään/ulos kohdassa. Kadulla on hyvää tilaa odottaa, että entiset tulee pois. Olet kanssa päätön änkääjä..

    Äänestä

  • viemään ratikka-ajel kirjoitti:

    Ratikoisaa poistutaan ja mennään sisään joka ovesta. Talvella usein busissakin, kun vain etuovi toimii.
    Kyllä on ahdasta näillä lumilla päkaupunkiseudulla, asut vähälumisesa hikässä. Etenkin juri sisään/ulos kohdassa. Kadulla on hyvää tilaa odottaa, että entiset tulee pois. Olet kanssa päätön änkääjä..

    Enpä olekaan stadin busseilla tänä kesänä matkustellut. Onpa mennyt parissa vuodessa huonoon kuntoon, jos nykyään pelkästään etuovet avautuvat talvisin.

    Ratikoista en mielestäni maininnut mitään.

    Mitä meidän takahikiämme vähälumisuuteen tulee, eiköhän sitä lunta ihan tarpeeksi ole tänä talvena kertynyt tänne 30 kilometrin päähänkin.

    Miksi muuten väität vastaan, kun olit bussien surkeutta lukuunottamatta kaikesta kanssani samaa mieltä? Ihme hiippari. Koetko jotenkin tärkeäksi ainakin esittää olevasi kanssani eri mieltä?

    "parkkipaikan sisäänkulkuväylällä ei olisi kaksi autoa mahtunut sivuttamaan toisiaan. Voi kai noita olla. "
    Ilmeisseti aiheesta pidät auton talvella seisomassa?
    Näillä lumilla on tosi ahdasta parkkipaikoilla.
    Kesälläkin järkevä ihminen antaa hallin/parkkipaikan purkautua, eikä änkee sumaan.
    Monessa liikennenvälineessä mennään keski/talkaovesta sisään. Kaikissa missä on lukulaitteet niillä ovilla.
    Nyt, kun tiet on kapeita rännejä. Samaa tunkua niissä. Vaikka toinen kaista kaventunut lumen takia metriin. Rynnätään viereistä ohittamaan.
    Sama vastaan tulijoilla. Tullaan keskellä, vaikka metri tilaa itsellä, ja vauhdilla. Penkkaan ei voi väistää..

    Äänestä

  • muutenkaan? kirjoitti:

    > Ilmeisseti aiheesta pidät auton talvella seisomassa?

    No en. Samat luokkaa 100 kilsaa päivässä tulee talvella kuin kesälläkin. Sattumaako vai ei, mutta käytännössä kaikissa käyttämissäni parkkipaikoissa on joko sisään- ja ulosmenot eri väyliä pitkin, tai väylät tarpeeksi leveitä kohtaamiseen. Tämä siis pätee niin Helsinkiin, kuin tähän kehyskuntaankin, jossa asustelen.

    Korjaan. Hakaniemen Sokoksen parkkihallissa mahtuu vain yksi kerrallaan kaksisuuntaiselle väylälle, mutta se ei kyllä lumitilanteesta johdu...

    Mitä tulee tuohon ajamiseen yleensä, eniten häiritsee se, että ihmiset eivät edes yritä pysyä omalla kaistallaan. Tarpeeksi kun lunta tulee ja vituiksi ajellaan, alkaa olla jo mahdotonta kaistalla pysyäkään.

    Toki ensimmäiset muutamat joutuvat vähän arvaamalla niitä ajolinjoja hakemaan, mutta kaksikaistaisella tiellä kun ajaa reunassa, ei voi kovin pahasti eksyä. Nelikaistaisella tiellä tilanne voi olla jo toinen... Mutta tärkeää olisi muistaa, että jos omalle kaistalle ei mahdu, on väistämisvelvollinen sitä viereistä kaistaa käyttäviä kohtaan. Eli ihan normaalisäännöillä mennään, eikä ohittamista tietenkään kielletty ole.

    "Eli ihan normaalisäännöillä mennään, eikä ohittamista tietenkään kielletty ole. "
    Tässä laitakaupungin pikkuteillä toinen kaista vain alle metrin. Meinaat, että mentävä metrin penkkaan, jos vastaantulija ajaa omaa keskivivaa?
    Sama on usein risteyksissä, missä tuleee käntyvä kaista. Se n usein metrin leveä. Sinä lähet puhaltaa ohi ja kiilamaan sen toisen siihen metrin kaistaan. Älä liiku täälläpäin. Asenteesi hirveä.

    Äänestä

  • ihan varma? kirjoitti:

    Ohittaminen ja kohtaaminen lienevät eri asioita?

    Mutta kyllä, jos tarkkoja ollaan, niin mikäli kohtaavat autot eivät mahdu yhtä aikaa tieosuudelle, sen tulisi odottaa, jonka kaistalla este on - ellei liikennemerkein toisin säädetä.

    Mikäli kummallakaan kaistalla ei pystytä ajamaan, laki ei ota kantaa siihen kumpi väistää.

    Ontuuko käsityskykysi?
    Kun kapea tie ja aurattu toinen kaista reilu metri. Keskiviiva näkyy. Näköeste, mäki. Minun on lähetettävä lähetti mäen päälle viittoilemaan tuleeko joku keskiviivaa myöten. Siis odotettava, kun kaistani aurattu liian kapeaksi. Tilaa on, jos ei tulla keskiviivaa. Moni vaan tulee..
    Sama, kun menään samaan suuntaan ja alkaa käntyvä kaista, aurattu, kanssa metriksi. Sinä ryntää ohittaman, kun lakia noudatat!

    Äänestä

  • penaalin terävin.. kirjoitti:

    Jos kolahtaa, olet syyllinen. Toki voi olla toinekin kuski syyllinen.

    Useimmiten kyllä jos tilaa on kohdata, niin kohtaaminen tapahtuu. Laista piittaamatta, eli ajetaan vastaantulijoiden kaistaa. Jos tilaa taas ei ole, sen tulisi peruutella hakemaan sitä levennystä, jolla kaistaa ei ole.

    En ymmärrä, miten pärjää mökkiteillä. Niillä harvoin on tilaa kahden auton kohdata. Harvoin kuitenkaan kolisee...

    Mökkitie ole mikään ongelma.
    Meinaat että kapeassa kohdassa rupean odottamaan kevättä. Jos sinä olet tulossa vastaan keskiviiva nuollen ja olet lakisi mukaan oikeassa?
    Onneksi sinun laisia ei ole täälläpäin. Sen tapasia kyllä. Tulevat sitä keskiviiva, vaikka tilaa oliisi väistää. Vastaan tulijalla ei.
    Vaikeuksia sinulla käsittä kapeiksi aurattuja katuja.

    Äänestä

  • ymmärrys kirjoitti:

    Eli ajat sitten nykyään kolarin? Jos kerran sinulla ei ole tilaa väistää ja vastaantulijat eivät väistä. Vai odotatteko kevättä?

    Minä en vieläkään ymmärrä, miten saatte tuosta ongelman talvella, jos se ei ole sitä kesällä. Ihan vastaavia paikkoja kun löytyy kesälläkin, lukuunottamatta sitä ikävää tosiseikkaa, että kesällä harvoin kaistat ovat niin kapeita, ettei niille sinänsä mahtuisi.

    Äänestä

itsellesi elämä, äläkä jäkätä täällä.

Äänestä
  • Oikein olet? Kerro?

    Äänestä

Siis mielestäsi näiden autojen pitäisi jäädä etuoikeutetulle tielle seisomaan ja liikennettä tukkimaan, jotta arvon herrat pääsisivät mahdollisimman nopeasti pois parkkipaikalta? Muutenkin parkkipaikoilla ajokulttuuri ihan perseestä, sieltä tullaan väistämisvelvollisuudesta välittämättä lumikasan takaa pölähdetään eteen sivuille katsomatta. Ja parkkipaikalla seisotaan kokoojaväylällä liikennettä tukien jos vaikka paikka vapautuisi. Ei helvetti mitä touhua. Pysykää liikkeessä saatana niin löydätte sen vapaan paikankin jostain, ja sieltä pääsee muut poiskin.

Äänestä
  • "pitäisi jäädä etuoikeutetulle tielle seisomaan ja liikennettä tukkimaan"
    Juuri näin pitää tehdä. Se liikenne nyt on vain sinne lumen ennestään ahtauttamalle parkipaikalle.
    Sinä loet niitä lahopäitä, jotka työntyy hissiin ennen entisten poistumista, eivät jää tukkimaan aulaa??
    Sinun laholla päälläsi vaikea käsittää, että antaa entisten tulla pois ja tehdä tilaa. Helpompi uusien liikkua. Mikä siinä on vaikeeta?
    Useammalta parkkisektorilta autot tullu ahtaalle poistumiskohdalle. Sinä änkeät sinne, vaikka ei mahdu. Tätä idiotismia juuri tarkoitan.
    Olen nähnyt sinut lahopää tunkemassa!

    Äänestä

  • olet läpityhmä! kirjoitti:

    "pitäisi jäädä etuoikeutetulle tielle seisomaan ja liikennettä tukkimaan"
    Juuri näin pitää tehdä. Se liikenne nyt on vain sinne lumen ennestään ahtauttamalle parkipaikalle.
    Sinä loet niitä lahopäitä, jotka työntyy hissiin ennen entisten poistumista, eivät jää tukkimaan aulaa??
    Sinun laholla päälläsi vaikea käsittää, että antaa entisten tulla pois ja tehdä tilaa. Helpompi uusien liikkua. Mikä siinä on vaikeeta?
    Useammalta parkkisektorilta autot tullu ahtaalle poistumiskohdalle. Sinä änkeät sinne, vaikka ei mahdu. Tätä idiotismia juuri tarkoitan.
    Olen nähnyt sinut lahopää tunkemassa!

    ei sinne *missään tapauksessa* jäädä odottamaan vaan pysytään liikkeessä niin kauan että se paikka löytyy. Sinä olet tyypillinen hankaaja ja nysvääjä. Olen nähnyt sinunlaisiasi, onneksi olette vähemmistö. Enemmistö älyää pelisäännöt. Jos näen sinut pysähtyneenä odottamassa vapautuvaa paikkaa, ajan piruuttani karjapuskurilla kunnolla autosi perään niin että siirryt muutaman metrin ( ja maksan sitten kulut vakuutuksestani.). Minulla on onneksi varaa opettaa tuollaisia tomppeleita, te ette opi muuta kuin kantapään kautta.

    Äänestä

  • opettajasi kirjoitti:

    Puhut eri asiasta.Minä keron parkkipaikalle menosta yleiseltä tieltä. Sinä vänkäät hallisa olosta. Siitä en ole mitään sanonut. Siinäkin odotetaan,oliko oikealla ja muut pääse ohi. Niitäon, jotka jää seisomaan pakkaajan kohdalle ja odottaa vapautuvaa paikkaa. Se on eri juttu.
    Idioottina voit koska vaan ajaa vaikka minun keulaan. Kerran vielä vapaana, ilman saattajaa, saat liikkua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

änkääjät! kirjoitti:

Nyt, kun paljon lunta ja parkkipaikat ahtaita. Juusoänkeejät ihmeellisiä.
Olin kauppakeskusken parkkipaikalta poistumassa muutaman auton kanssa yhtä aikaa. Kadulla tuli uusia. Nämä tulijat ei voineet, tajunenet, odottaa, että poistuisimme ja tulisi tilaa. Ei, piti änkeää, sinne ahtauteen, kun tullaan etuoikeutetulta tieltä. Menkää tumpelot peilin eteen keskustelemaan asiasta itsenne kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu