Kiviniemi - puuteroitu ladonovi

Oiva Kalakupo

Aarno Laitinen kirjoittaa jälleen kerran väkevästi KEPUsta:

"Puuteroitu ladonovi
Jopa perussuomalaiset ovat haluttomia yhteistyöhön kepun kanssa, joka on puheenjohtaja Mari Kiviniemen ansiosta ajanut itsensä sivuraiteelle. Kiviniemi on lyhyessä ajassa osoittanut, ettei hänestä ole yhteistyöhön kenenkään kanssa: Hän on puhdistanut puoluetoimistonsa toisinajattelijoista, suututtanut hallituskumppaninsa ja osoittanut syvää halveksuntaa demareita kohtaan eikä yhteistyö tasavallan presidentinkään kanssa toimi.

Edes Kiviniemen tukijat eivät osaa sanoa hänestä muuta hyvää kuin tyylikkään pukeutumisen. Ulkonäkö on makuasia, sillä ladonovestakin maalilla ja puuterilla saa kauniin.

Pääministeri vastaan opposition asiallisiin kysymyksiin ”höpö, höpö”. Niinpä oppositio suuntaa nykyisin kysymyksensä muille ministereille, lähinnä valtiovarainministeri Jyrki Kataiselle.

Kiviniemellä ei olekaan juuri muita ystäviä kuin Helsingin Sanomien äärikeskustalainen päätoimittaja Mikael Pentikäinen ja hänen eteenpäin pyrkivät mielistelijänsä. Ilta-Sanomien piti erikseen palkata Suomenmaasta nöyrä Kiviniemen mielistelijä, kun omasta lehdestä ei löytynyt. "

Tällaista se on kun valitaan kyvytön ja osaamaton, mutta yhteistyökyvytön akka pääministeriksi.

11

172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 44

      millasia kriminaaleja asettuu vaaliehdokkaikkosiksi.

      • KEPUssahan on aina arvostettu rikosrekisteriä erityisenä meriittinä ministeriposteja jaettaessa (vrt. Sirkka-Liisa Anttila, Tanja Karpela, Heikki Haavisto). KEPU näkee "Vanki" Kaikkosen ja Vihriälän tulevaisuuden lupauksina.


    • Kana-Aulis

      Täysin toden sanoja.

    • .

    • Heh Heh!

      Mari Kiviniemi - tuo puuteroitu ladonovi - on nyt Kepun ehdokas eduskunnan puhemievaalissa.

    • Utta Kananen

      hih hih minä kun laitan ihraisen takamukseni hyllymään niin sinne uppoaa Kokkolan kaupungin taulu helposti hih hih

    • Ei yhtään huonosti sumplittu, jos saa sekä Hesarin että Iltiksen johtoasemiin oman puolueensa edustajan.

    • tuppee ei häppee

      Kylläpäs Loka Laitinen pisti päivän parasta eetteriin ja tämä on täyttä faktaa tästä kepulaisten ylimielisestä kuningattaresta. Toivottavasti Eduskunta ei äänestä tätä puheenjohtajaksi, koska sitten hän se vasta ylimieliseksi tulisi ja ekäi sopisi niihin kalliisiin jakkupukuihinsakaan. Ei koiraa ole karvoihin katsominen, tämä vanha viistaus pitää paikkansa.

    • paskakeput

      Kepulaisethan sumplivat yhteiskunnassamme kaiken, jos vain hallitusvaltaan pääsevät. Kepulaisissa kunnissa muiden puolueiden edustajilla on tukalat oltavat, koska joka paikka aina käräjätuomareita myöten on valjastettu kepulaisilla. Kylilläkään ei suvaita asukkaiksi muita, kuin kepulaisia ja jos puoluetausta paljastuu ei kepulaiseksi niin hankaluutta tulee riittämään.

      Tuo kahdeksan vuoden valtakausi toi hirveitä asioita yhteiskuntaamme, ympäristöasiatkin ovat järkyttävällä mallilla, varsinkin ympäristön valvonta. Siksipä kepulaisten oli pakko saada edellisessä porvarihallituksessa juuri nuo ympäristöasiat haltuunsa, koska pitäähän sitä paskojille antaa rauha paskoa vesistöjä. Se on se lanta niin syvällä kepulaisten sieraimissa!

    • Utta Kananen

      hih hih koeta kaivaa lantaa minun ihraposkien syöväreistä taulujen seasta hih hih

    • kepu pettää aina

      Mari Kiviniemi oli heikon Matti Vanhasen jälkeen vielä heikompi pääministeri.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      5
      2742
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2571
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      17
      2291
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      46
      1874
    5. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1453
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1443
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      177
      1163
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      101
      1144
    9. Persu ajoi autoa

      Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1
      Perussuomalaiset
      20
      1053
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      81
      948
    Aihe