Otsikko kertonee kaiken. Siskoni on ollut koko elämäni ajan perheemme keskiössä. Ja aivan omasta halustaan. Sisko on pienestä pitäen keksinyt erilaisia sairauksia, mihin hän on mukamas sairastunut ja äitini on juoksuttanut siskoa tutkimuksista toiseen. Mitään ei ole kuitenkaan koskaan löytynyt.
Perheemme elämä pyörii siskoni sairauksien ympärillä, jopa vielä kun en enää asu kotona ja siskonikin saatiin omaan asuntoon murehtimaan itseään. Vanhempammekaan eivät enää jaksa kuunnella siskon luentoja sairauksista, isäni vähiten.
Muistan vieläkin kun yksi päivä tulin koulusta kotiin ja sekä äitini että siskoni itkivät keittiössä. Ihmettelin, että mikä on ja siskoni kertoi että hänellä on joku kasvain tms. päässä. Tutkimuksiakaan ei ollut tehty, mutta siskoni oli niin varma asiasta, että oli saanut äitinikin siitä vakuuttuneeksi ja koko perhe oli hysteerian vallassa. Kun sitten lääkäriin päästiin, todettiin vain tutkimuksien jälkeen ettei siellä päässä mitään ollut.
Enää kukaan ei tietenkään jaksa uskoa, että siskolla joku sairaus on vaikka hän siitä kuinka meille toitottaisi. Aina kun käyn siskollani tai soitan hänelle, on siskon jutun aiheet samat. "minusta tuntuu, että mulle tulee sydänkohtaus, mul on varmaan joku mato mahassa, mul on rintasyöpä" tms. tms. Ja sitten alkaa ne oireiden luettelot. Siskoni ei todellakaan tee mitään muuta elämässään kuin tuhlaa oman ja muiden ajan sairauksien diagnisointeihin. Minun tai kenenkään muunkaan asiat eivät siskoani hetkauta. Hän ei koskaan kysy vointiani, ei sitä mitä minulle kuuluu vaan aina vain puhuu omasta itsestään.
Siskoni nauttii huomiosta ja sitä hän saa tekeytymällä sairaaksi. Kun siskoni kerran todellakin sairastui vatsatautiin Intian reissun jälkeen (vieläkin uskon, että hän lähti intiaan vain sen takia että saisi sieltä jonkun taudin mukanaan) ja oli viikon verran sairaalassa, hän oli onnensa kukkuloilla kun sai kertoa kaikille huonosta olostaan ja oireiden tulvasta. Hän nautti siitä, että kaikki tulivat katsomaan häntä huolestuneina ja kehtasi vielä valehdella taudin olevan vakavampi kuin mitä olikaan.
Kun kerroin siskolleni olevani raskaana, hän ei huomioinut asiaa mitenkään vaan sanoi heti, että olenkohan mäkin raskaana, kun mul on jotenkin outo olo ja sitä rataa. Ja sitten se soittaa mulle myöhemmin, että hän sai raskaustestistä positiivisen tuloksen. Mikä sekin oli sitten lopulta valhetta.
Siskoni ei seurustele kenenkään kanssa, eikä hänellä ole pahemmin ystäviäkään. Kukapa sellaisen ihmisen kanssa haluaisikaan olla tekemisissä. Olen miettinyt vakavasti, että katkaisisin välit kokonaan siskooni. En vain jaksa enää hänen huomionkipeyttään, en jaksa kuunnella sairauksia ja hänen valheitaan. Eniten säälittää oma äitini, joka joutuu kuuntelemaan siskoani päivittäin ja kantamaan kaikki hänen huolensa harteillaan.
Mitä tälle edes voisi tehdä? Voimmeko passittaa siskon mielisairaalaan? Tiedän vain sen että sisko nauttisi siitäkin suunnattomasti. Olisihan hän taas huomion keskipisteessä kun hänet on todettu mielisairaaksi ja ihmiset kävisivät katsomassa häntä laitoksessa.
Perheemme elämä pyörii siskoni sairauksien ympärillä, jopa vielä kun en enää asu kotona ja siskonikin saatiin omaan asuntoon murehtimaan itseään. Vanhempammekaan eivät enää jaksa kuunnella siskon luentoja sairauksista, isäni vähiten.
Muistan vieläkin kun yksi päivä tulin koulusta kotiin ja sekä äitini että siskoni itkivät keittiössä. Ihmettelin, että mikä on ja siskoni kertoi että hänellä on joku kasvain tms. päässä. Tutkimuksiakaan ei ollut tehty, mutta siskoni oli niin varma asiasta, että oli saanut äitinikin siitä vakuuttuneeksi ja koko perhe oli hysteerian vallassa. Kun sitten lääkäriin päästiin, todettiin vain tutkimuksien jälkeen ettei siellä päässä mitään ollut.
Enää kukaan ei tietenkään jaksa uskoa, että siskolla joku sairaus on vaikka hän siitä kuinka meille toitottaisi. Aina kun käyn siskollani tai soitan hänelle, on siskon jutun aiheet samat. "minusta tuntuu, että mulle tulee sydänkohtaus, mul on varmaan joku mato mahassa, mul on rintasyöpä" tms. tms. Ja sitten alkaa ne oireiden luettelot. Siskoni ei todellakaan tee mitään muuta elämässään kuin tuhlaa oman ja muiden ajan sairauksien diagnisointeihin. Minun tai kenenkään muunkaan asiat eivät siskoani hetkauta. Hän ei koskaan kysy vointiani, ei sitä mitä minulle kuuluu vaan aina vain puhuu omasta itsestään.
Siskoni nauttii huomiosta ja sitä hän saa tekeytymällä sairaaksi. Kun siskoni kerran todellakin sairastui vatsatautiin Intian reissun jälkeen (vieläkin uskon, että hän lähti intiaan vain sen takia että saisi sieltä jonkun taudin mukanaan) ja oli viikon verran sairaalassa, hän oli onnensa kukkuloilla kun sai kertoa kaikille huonosta olostaan ja oireiden tulvasta. Hän nautti siitä, että kaikki tulivat katsomaan häntä huolestuneina ja kehtasi vielä valehdella taudin olevan vakavampi kuin mitä olikaan.
Kun kerroin siskolleni olevani raskaana, hän ei huomioinut asiaa mitenkään vaan sanoi heti, että olenkohan mäkin raskaana, kun mul on jotenkin outo olo ja sitä rataa. Ja sitten se soittaa mulle myöhemmin, että hän sai raskaustestistä positiivisen tuloksen. Mikä sekin oli sitten lopulta valhetta.
Siskoni ei seurustele kenenkään kanssa, eikä hänellä ole pahemmin ystäviäkään. Kukapa sellaisen ihmisen kanssa haluaisikaan olla tekemisissä. Olen miettinyt vakavasti, että katkaisisin välit kokonaan siskooni. En vain jaksa enää hänen huomionkipeyttään, en jaksa kuunnella sairauksia ja hänen valheitaan. Eniten säälittää oma äitini, joka joutuu kuuntelemaan siskoani päivittäin ja kantamaan kaikki hänen huolensa harteillaan.
Mitä tälle edes voisi tehdä? Voimmeko passittaa siskon mielisairaalaan? Tiedän vain sen että sisko nauttisi siitäkin suunnattomasti. Olisihan hän taas huomion keskipisteessä kun hänet on todettu mielisairaaksi ja ihmiset kävisivät katsomassa häntä laitoksessa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sun sisko on sairas, mutta ei fyysisesti. Psykoterapiaan hänet pitäisi saada, tuolle käyttäytymiselle on varmaan olemassa joku oma diagnoosi. Jos hän voisi sairauksiaan kertoilla terapeutille, ehkäpä te muut pääsisitte vähän vähemmällä. Sun vanhempien käytös saattaa ruokkia sun siskon käyttäytymistä jollain tavalla. Ehkä koko perheen pitäisi käydä yhdessä terapeutilla. Oletko keskutellut äitisi kanssa siskosi omituisesta käyttäytymisestä? Jos siskosi ei olisi "luulosairas", pitäisitkö hänestä enemmän? Minkä ikäinen siskosi muuten on?
Siskoni on 20-vuotias. Ollaan koko perheen kanssa puitu asiaa monet kerrat. Olen yrittänyt monet kerrat iskostaa siskoni päähän, että en todellakaan jaksa kuunnella tai kukaan muukaan ei jaksa kuunnella hänen "sairauksiaan", mutta ei se auta mitään. Sisko ei huomioi sitä mitenkään, tai sanoo vain, että en välitä hänen tuskistaan ja minulle olisi ihan sama vaikka hän kuolisi. Päätimpä sitten, että en siskolleni sano siitä enää mitään.
Olen yrittänyt äidillemme puhua, ettei hän enää vastaisi siskoni soittoihin ja olisi muutenkin hänen kanssaan vähemmän tekemisissä, mutta äitiä pelottaa, että sisko tekisi siinä tapauksessa jotain pahempaa, että saa huomion jälleen itseensä.
Ongelmallinen tilanne siis. Kävi sisko joskus koulupsykologin juttusilla, mutta eipä siitä apua pahemmin ollut.
Olisi ihanaa, jos oman siskon kanssa voisi keskustella kaikista asioista ja voisi käydä ulkona ja pitää hauskaa, mutta eipä se onnistu. Harmittaa, että hän heittää oman elämänsä hukkaan.
Eipä tuohon osaa mitään järkevää neuvoa antaa.
Sisko sairaalaan, jossa hän on oletettavasti onnellinen kun pääsee taas hoidettavaksi. Te muut voitte jatkaa elämäänne rauhassa ja voitte käydä vierailemassa halutessanne.
Molemmat osapuolet voittavat.
Ehkä parantumistakin voisi olla odotettavissa.
"Siskoni on 20-vuotias."
Mitä sitten murehtimaan hänen terveydestään. Kyllähän tuon ikäinen voi itse käydä terveyskeskuksessa ilman sukulaisten apuakin valittamassa "vaivojaan". Jos jättää käymästä niin omapa on asiansa, ei se tule sinun tai muiden niskaan kaatumaan.
"Ollaan koko perheen kanssa puitu asiaa monet kerrat. Olen yrittänyt monet kerrat iskostaa siskoni päähän, että en todellakaan jaksa kuunnella tai kukaan muukaan ei jaksa kuunnella hänen "sairauksiaan", mutta ei se auta mitään."
Siskosi nauttii tuosta jankuttamisesta. Parempi olisi laskea jutut "ränniin" eli toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mieti mitä siskollasi on tuoda neuvottelupöytään. Eihän sinulla ja perheelläsi ole mitään virallista pakkoa osallistua tuollaiseen pelleilyyn. Kukaan ei pelleile yksinään tai jos joku ihan välttämättä haluaa olla siskollesi pelle niin se on hänen häpeänsä.
katkaista välit jos et jaksa tilannetta.
Hypokondriakin on muuten sairaus.
Ja ette, ette todellakaan voi passittaa sisartasi mielisairaalaan. A) passituksen tekee aina lääkäri B) mitään syytä tuossa tilanteessa ei ole passittamiseen.
Minkä ikäinen olet?
Siskosi on luulosairas. Luulosairaus ei ole ihmisen omasta tahdosta kiinni. Hän ei ilkeyttään ole tuollainen.
On ikävä, että sairaus on vieroittanut sinut siskostasi ja koet vihaa. Toivon kuitenkin, että tutustut luulotautiin sairautena ja koetat ymmärtää siskoasi. Hän uskoo oikeasti olevansa sairas, ei vain hae sillä huomiota. Luulosairaus kuulostaa jotenkin mitättömältä "eihän sitä tarvitse tosissaan ottaa". Kuitenkin se on vakava sairaus, jonka aiheuttama ahdistus ja pelko voi ajaa ihmisen itsemurhaan.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00415
http://www.apu.fi/artikkeli/hypokondria-eli-luulosairaus
Hän tarvitsee tukea ja rakkautta. Ymmärrän, että jatkuva itseen kääriytyminen ja itsestä puhuminen on rasittavaa, mutta muista, että hän sairas. Hän tarvitsee psykiatrista apua. Terapian avulla voit saada siskon, jonka elämä ei pyöri sairauden pelon ympärillä ja joka on kiinnostunut siitä, mitä sinulle kuuluu. Juuri nyt pelko on liian suurena hänen mielessään. Mieti, kuinka huolestunut ja ahdistunut ihmisen pitää olla, että ei huomioi edes siskoaan?
Koko perhe vaikuttaa ihan sairaalta.
Kannattais hankkia apua.
On myös Munchausen by proxy, jossa äiti tekee lapsestaan sairaan tahallaan, menee sairaalaan jotta saisi huomiota hoitohenkilökunnasta, tai jopa tappaa lähes lapsen tukahduttamalla. Turvakamerat sairaaloissa ovat paljastaneet nämä tapaukset.Eräskin soitti joka viikko ambulanssin (lähes) että saisi olla huomion keskipisteessä kunnes hoitajat tajusi kuvion.
Youtubessa on video yhdestä tytöstä jolla on diagnisoitu tämä Munchausen ja hän tuli raskaaksi, ja lapsi päätettiin ottaa huostaan, koska pelättiin että äiti tekisi pahaa sille. Nuoti äiti sitten pakeni Ruotsiin ollessaa vielä raskaana.
Mene youtubeen ja katso jos löytyisi .
Tai lue wikipediasta, tulosta ja vie vanhemmillesi. Se on psyykkinen sairaus, ehkä siskosi pitäisi olla hoidossa tai terapiassa , että hän itse tiedostaisi sen sairautensa. Mutta vähintäänkin että vanhempasi voisivat "herätä" eivätkä olisi pompoteltavina enää!!
Sanoisin, että siskosi on oppikirjaesimerkki Munchausenin syndroomasta.