Dieetit vaihtoon -ohjelman ravitsemusterapeutti kysyi oivaltavan kysymyksen kahdelta syömishäiriöiseltä:
It is not about WHAT you eat, it is about What is eating you ?
(Ei kyse ole siitä mitä syöt, vaan siitä Mikä sinua syö)
Tämä sai ajattelemaan omaa sairauttani, bulimareksiaa uudelleen nimenomaan mielen sairautena. Mitä tämän takana on? Mikä minua nakertaa sisältäpäin, niin että se kolo joka jää jäljelle, on täytettävä ruoalla? Päivisin onnellinen, ruokaan normaalisti(ravintoa, nautintona sekä energianlähteenä) suhtautuva nainen muuttuu illalla ärtyneeksi ja stressaantuneeksi, kunnes pääsee omaan huoneeseensa ahmimaan päivän aikana ostettuja ja haalittuja herkkuja ja sitten oksentamaan ne vessaan. Mitä tämä on? Miksi teen näin?
Elämässäni on kaikki suhteellisen tasapainossa, lopultakin, vaikkakin perhesuhteissa ja menneisyydessä on haamuja ja peikkoja nostamassa päitään. Niistä huolimatta voin hyvin, ja oloni on levollinen ja jopa onnellinen aamusta alkaen. Ruoka on mielessä kyllä, ja päivisin syön melkein anorektiseen malliin, minimaalisia määriä, mutta niin että jaksan toimia ja elää. (entisiin paastoiluihin verrattuna syön todella hyvin päivisin; aamupuuro, lounas, päivällinen...)
Ja silti; kun ilta tulee, minä HALUAN ja JANOAN sitä omaa hetkeä jonka saan viettää ahmien mättöä naamaan, vetää vatsan turvoksiin, oksentaa, ja sitten nukahtaa ihmeellisen väsymyksen kourissa. Ongelman ydin onkin se HALU, jota en saa sammutettua iltaisin. Sairas mieli vaatii minua herkuttelemaan yltiöpäisesti, ja raiskaamaan kehoni ruoalla(sekä rangaistuksena että palkintona) EN YMMÄRRÄ ITSEÄNI, TÄTÄ SAIRAUTTA!!! Mikä minua syö?
Sofi Oksasen Stalinin lehmät on hyvä esimerkki tällaisesta tilanteesta. S.häiriö-pirulainen näyttäytyy enkelin asussa toisinaan ja saa ihmisen haaveilemaan ruoka-sessioista, ja siitä että pääsee sairauden kouriin, kuin lempeään syleilyyn; turvapaikkaan :O Tosiasiassa terveys on TURVA, sairaus on VANKILA.
Mutta pitkään sairastaneena minäkin karsastan hyvää oloa, joka tuntuu jopa vieraalta; mitä tämä on? miksi olo on hyvä syömisen jälkeen? saako olla? TOTTA KAI SAA OLLA, JA PITÄÄ OLLA! on totuus. Mutta pirulainen tekee levottomaksi, ja saa minut odottamaan seuraavaa itsetuhon iltaa. :(
Tässä vähän ajatuksiani, omasta tilanteestani ja muualta. Kertoilkaa omianne, oletteko yhtään kärryillä mistä puhun, löytyykö punainen lanka? Mikäli niin käy, seisahda peilin eteen, katso itseäsi armollisesti ja rakastavana silmiin ja kysy: Mikä minua syö?
It is not about WHAT you eat, it is about What is eating you ?
(Ei kyse ole siitä mitä syöt, vaan siitä Mikä sinua syö)
Tämä sai ajattelemaan omaa sairauttani, bulimareksiaa uudelleen nimenomaan mielen sairautena. Mitä tämän takana on? Mikä minua nakertaa sisältäpäin, niin että se kolo joka jää jäljelle, on täytettävä ruoalla? Päivisin onnellinen, ruokaan normaalisti(ravintoa, nautintona sekä energianlähteenä) suhtautuva nainen muuttuu illalla ärtyneeksi ja stressaantuneeksi, kunnes pääsee omaan huoneeseensa ahmimaan päivän aikana ostettuja ja haalittuja herkkuja ja sitten oksentamaan ne vessaan. Mitä tämä on? Miksi teen näin?
Elämässäni on kaikki suhteellisen tasapainossa, lopultakin, vaikkakin perhesuhteissa ja menneisyydessä on haamuja ja peikkoja nostamassa päitään. Niistä huolimatta voin hyvin, ja oloni on levollinen ja jopa onnellinen aamusta alkaen. Ruoka on mielessä kyllä, ja päivisin syön melkein anorektiseen malliin, minimaalisia määriä, mutta niin että jaksan toimia ja elää. (entisiin paastoiluihin verrattuna syön todella hyvin päivisin; aamupuuro, lounas, päivällinen...)
Ja silti; kun ilta tulee, minä HALUAN ja JANOAN sitä omaa hetkeä jonka saan viettää ahmien mättöä naamaan, vetää vatsan turvoksiin, oksentaa, ja sitten nukahtaa ihmeellisen väsymyksen kourissa. Ongelman ydin onkin se HALU, jota en saa sammutettua iltaisin. Sairas mieli vaatii minua herkuttelemaan yltiöpäisesti, ja raiskaamaan kehoni ruoalla(sekä rangaistuksena että palkintona) EN YMMÄRRÄ ITSEÄNI, TÄTÄ SAIRAUTTA!!! Mikä minua syö?
Sofi Oksasen Stalinin lehmät on hyvä esimerkki tällaisesta tilanteesta. S.häiriö-pirulainen näyttäytyy enkelin asussa toisinaan ja saa ihmisen haaveilemaan ruoka-sessioista, ja siitä että pääsee sairauden kouriin, kuin lempeään syleilyyn; turvapaikkaan :O Tosiasiassa terveys on TURVA, sairaus on VANKILA.
Mutta pitkään sairastaneena minäkin karsastan hyvää oloa, joka tuntuu jopa vieraalta; mitä tämä on? miksi olo on hyvä syömisen jälkeen? saako olla? TOTTA KAI SAA OLLA, JA PITÄÄ OLLA! on totuus. Mutta pirulainen tekee levottomaksi, ja saa minut odottamaan seuraavaa itsetuhon iltaa. :(
Tässä vähän ajatuksiani, omasta tilanteestani ja muualta. Kertoilkaa omianne, oletteko yhtään kärryillä mistä puhun, löytyykö punainen lanka? Mikäli niin käy, seisahda peilin eteen, katso itseäsi armollisesti ja rakastavana silmiin ja kysy: Mikä minua syö?
Vastaukset 1
Vanhimmat
usein olen samaa miettinyt, itsellänikin lähinnä bulimareksiaa kait, ja törmäsin eilen pariin hyvään lauseeseen jotka sopivat mielestäni elämäntilanteeseeni nyt tod. hyvin:
1."if I eat anything, I'll eat everything, so I eat nothing" -juuri kuten sanoit itsekin, miksen minäkään voi sallia itseni tuntea tyytyväisyyttä ruoasta? Tänään paasto katkesi kun tuli tilanne jossa piti syödä, ja söin ihanan, terveellisen kasvisaterian, oikein maittava! Mutteihän siitä nauttia voinut vaan ahdistus kasvoi kasvoi ja kasvoi kunnes kotiin päästyäni söin lisää ja oksensin :/
2. "just pick a dead end and chill out 'till you die" -taisi olla simpsoneissa. Siitä tuli mieleen että tämä on oma "dead end"ini, ja tällä vielä itseni tapan... :(
Mutta kysymykseesi mikä minua syö, on omalla kohdallani monta asiaa, joita en ole koskaan käsitellyt sen enempää, ja sitten ne kai alitajunnassani sulautuivat yhdeksi isoksi möröksi joka puuttui syömisiini kun ei muuten huomiotani saanut x) Tällainen pika-analyysi!
Hei muuten itse joskus välttelen ahmimiskohtauksia tekemällä jotain mikä vaatii kaiken huomion ja paljon aikaa, kuten liikunta ja maalaaminen. Esim käsityöt yms voisi olla hyvää iltapuuhaa, koita jos löytäisit jonkun paremman addiktiokohteen itsellesi kuin bulimia. Itse yritän aina keksiä tekemistä jos mörköäni nälättää :)